En olisi silloin 15 vuotta sitten uskonut että tähän pääsin...

15 vuotta sitten työskentelin keikkatyöläisenä ravintola-alalla. Varsinaiset opinnot oli jotenkin jääneet enkä ollut enää edes käynyt yliopistolla. Eipä kyllä kiinostantut valmistua pääaineestani ja alkaa etsimään jotain lääninviraston virkamiehen hommia joita ei saa. Enkä halunnut missään nimessä muutta pääkaupunkiseudulta mihinkään maakuntakaupunkiin.
Luottotiedot oli menneet ja rahaa ei ollut. Silloin kun sitä oli, niin lähdin matkoille ja aasiaa onkin tullut koluttua aika huoelella.
Asuntoni oli 17 neilön yksiö. Olin kuitenkin yli 30 v. joten pidin sitä aika surkeana tilanteena.
Ja tyypillisenä ravintola-alalle, niin kyllä juoma maistui aika paljon, eihän muuta tehtykään kun juhlittiin toisten samanlaisten kanssa.

Kunnes tapasin nykyisen mieheni: hän on varakas, suomenruotsalainen, rauhallinen, vakaa, koulutettu, matkustellut , hyvässä asemassa ja hyväpalkkaisessa työssä.
Hän on tehnyt miinulle hyvää, antanut vakautta, opettanut itsevarmuutta rakkaudellaan. Olen tehnyt huvin vuoksi kandin tutkinnon vaikka en sillä muuten mitään teekään.
Käyn töissä satunaisesti silloin kun mieheni on työmatkoillaan. Muuten vietän aikaani hänen kanssaan täysillä. Matkustelemme, taaskin aasiassa, yhdessä rakastamani miehen kanssa se on kyllä erilaista, kokemukset ovat jaettuna ihania.

Nyt vietämme lomaa kakkosasunnossamme saaristossa. Täällä on ihanaa, enkä halua lähteä kaupunkiin ollenkaan! Pientä remonttia, olen tehnyt sisustuslöytöjä tori:sta ja laittelen taloa kuntoon. Täällä riittää laitettavaa, sillä neilöitä on 300 ja tonttia useampi hehtaari. Veneily on todella kylmää kyytiä vielä, mutta muutama retki kyllä tehdään.

Niin sitä mä vaan ajattelin, että vaikka joskus näyttää siltä että alamäkeä mennään eikä parempaa ole näkyvissä, niin voi löytyä ihana mies ja elämäni kultajyvänen, joka tekee elämästäni aivan muuta kuin mitä luulin siitä tulevan.