Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kiusattu, kerro kokemuksistasi?

Vierailija
13.03.2016 |

Miten kiusattiin, missä iässä? Loppuiko kiusaaminen johonkin tiettyyn tapahtumaan? Mitä ajattelet kiusaajasta/kiusaajistasi? Koetko olevasi syypää osaasi? Oletko katkera? Miten kiusaamisen saisi mielestäsi loppumaan tai edes vähenemään?
Vastaan itse toiseen viestiin..

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua kiusattiin ala-asteen lopusta yläasteen ekaan vuoteen asti. Olin rassukka ja syrjään vetäytyvä, mutta taustalla mukana kunnes eräs tytöistä huomasi luokan söpöimmän pojan juttelevan mulle liian usein. Kiusaaminen oli aika huomaamatonta, semmoista tönimistä ja tavaroiden piilottelua ja selän kääntämistä, välillä haukkumista. En alkanut pelätä koulua, mutta en enää tykännyt siellä käydä. Vapaa-ajalla minulla oli kaksi hyvää ystävää joiden kanssa oli mukavaa enkä sitten saanut hirveästi traumoja tuosta kiusaamisesta. Kiusaaminen loppui kun tuo yksi tyttö muutti pois.

Omaksi syykseni luen sen, että alistuin. Parilla napakalla kommentilla olisi kiusaaminen varmasti loppunut. En ole katkera enkä inhoa tuota tyttöä.

En tiedä miten kiusaamista voisi vähentää. Tarpeeksi tiedousta ja heti puuttumsita tilanteisiin, tarpeeksi rankalla kädellä ehkä?

Vierailija
2/6 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, eniten yläkoulussa. Semmoista nimittelyä ja sulkemista sosiaalisista kuvioista. Pidän kiusaamisen syynä sitä, että asuin muualla kuin muut luokkakaverit ja olin "myöhäiskypsä" eli yläkoulussa vielä aika lapsellisen näköinen ja ehkä oloinenkin.

Kiusaaminen loppui, kun menin lukioon, ja luokalla oli sakkia ympäri kaupunkia, uusia tyyppejä, joista sain ystäviä.

En ole katkera, koska uskon, että kuka tahansa voi kiusata, jos tilanne sallii sen ja koet hyötyväsi siitä. Itsekin menin mukaan yhden toisen luokkakaverin mollaamiseen pari kertaa, ikävä myöntää. Mutta kai siinä alhaisesti ajattelin, että mahtavaa olla kerrankin itse sillä puolella, eikä kiusattuna.

Toisin sanoen en usko, että valtaosa kiusaamisista olisi jonkun erillisen ihmisrodun, "ihmishirviöiden" aikaansaannosta. Ok, on varmaan psykopaattejakik, mutta enimmäkseen uskon kiusaamisen olevan ennen kaikkea sosiaalinen virheilmiö.

Katson, että jos ajatellaan, että vain Pahat ja Kasvattamatta jätetyt kiusaavat, emme halua/kykene näkemään kiusaamista tavislasten tekemänä, emmekä suostu uskomaan, että myös ne aivan tavalliset omat lapsemme kiusaavat.

Sen takia minusta pitää ymmärtää kiusaamisen yleisyys ja se, että siihen kannustaa tietyntyyppinen sosiaalinen ryhmä ja puuttuva aikuisten kontrolli. Kiusaamiseen pitää puuttua heti ja mahdollisimman matalalla kynnyksellä, jo silloin kun se "vasta" on henkistä mitätöintiä ja mollaamista, eikä fyysistä väkivaltaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
13.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin ala-asteen lopusta yläasteen ekaan vuoteen asti. Olin rassukka ja syrjään vetäytyvä, mutta taustalla mukana kunnes eräs tytöistä huomasi luokan söpöimmän pojan juttelevan mulle liian usein. Kiusaaminen oli aika huomaamatonta, semmoista tönimistä ja tavaroiden piilottelua ja selän kääntämistä, välillä haukkumista. En alkanut pelätä koulua, mutta en enää tykännyt siellä käydä. Vapaa-ajalla minulla oli kaksi hyvää ystävää joiden kanssa oli mukavaa enkä sitten saanut hirveästi traumoja tuosta kiusaamisesta. Kiusaaminen loppui kun tuo yksi tyttö muutti pois.

Omaksi syykseni luen sen, että alistuin. Parilla napakalla kommentilla olisi kiusaaminen varmasti loppunut. En ole katkera enkä inhoa tuota tyttöä.

En tiedä miten kiusaamista voisi vähentää. Tarpeeksi tiedousta ja heti puuttumsita tilanteisiin, tarpeeksi rankalla kädellä ehkä?

No voi pientä. Oot tosi hirveen kiusattu parka :(

Ei tuo oo kiusaamista nähnykkään.

T: Turpaansa saanut

Vierailija
4/6 |
14.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusattiin pari vuotta, enimmäkseen vain muutaman henkilön toimesta. Kiusaaminen loppui kun muutin pois, enkä tiedä kiusaajien nykyisestä elämästä juuri mitään.

Tosin reilu puoli vuotta sitten ongin töissä dödöpurkin erään entisen kiusaajan peräsuolesta.

Vierailija
5/6 |
14.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusattiin yläasteella parin vuoden ajan, koska silmälasit ja akne. Rinnakkaisluokkalaiset pojat kiusasivat lähinnä haukkumalla ja huutelemalla (olen siis nainen, tytöt eivät juuri turpaan saaneet siihen aikaan). Kehotuksia tehdä itsemurha sun muuta mukavaa. Oman luokkalaiset pojat menivät mukaan juttuun silloin kun piti esittää jotakin. Oman luokan kesken sain olla rauhassa ja minusta pidettiin. Kavereita oli onneksi, heille olen ikuisesti kiitollinen etteivät jättäneet yksin.

Kiusaaminen teki minusta pitkäksi aikaa masentuneen ja itsetuntoni murskattiin. Tähän tosin liittyi myös kotona kokemani vähättely kiusaamisen suhteen. Masentuneisuus johti siihen, että en juurikaan välittänyt mitä tapahtuu, ja kaverini joutuivat vähän katsomaan perääni tietyissä tilanteissa etten kävele auton alle tms.

Nyt, eli 20 vuotta myöhemmin, olen saanut itsetuntoni aika pitkälti kohdalleen, mutta se oli pitkä tie. Pahimmalle kiusaajalleni toivon edelleen kaikkea mahdollista pahaa.

Vierailija
6/6 |
14.03.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusattiin ala-aste ja yläaste. Kiusaaminen oli haukkumista, eristämistä, päälle syljeskelyä, tavaroideni ottamista, ulkopuolelle jättämistä. Aktiivisia kiusaajia oli osa oman ja rinnakkaisluokkien oppilaista, passiivisia jopa omat "kaverit" jotka katsoivat vierestä erivätkä puolustaneet tai auttaneet mitenkään. Kiusaaminen loppui, kun vaihdoin koulua. En oikeastssn ole kstkera, mutta itsetunto kyllä meni täysin, eikä ole takaisin tullut. Usein vieläkin jos minua esim. Arvostellaan kovin sanoin, saatan vajota hetkeksi itsesääliin. On myös vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja luottaa toisiin, kun oletan kaikkien automaattisesti ajattelevan minusta pahaa.

Olen ammatiltani sosiaalityöntekijä, ja olen työpaikkani odotusaulassa törmännyt useampaankin entiseen kiusaajaani asiakkaana. En varmaan saisi sanoa näin, mutta tunnen välillä suunnatonta kiitosta karmas kohtaan tästä.