Lue keskustelun säännöt.
Uskotko ikuiseen rakkauteen eli elinikäiseen kumppanuuteen?
12.03.2016 |
Voisitko sanoa olleesi avioituessasi VARMA, että viettäisit koko loppuelämäsi valitsemasi kumppanisi kanssa? Avoliiton valinneilla sama juttu, ilman sitä seremoniaa?
Jos ei ole tullut kohdalle, niin uskotko todella, että tulet löytämään elämäsi rakkauden, jonka kanssa vanheta ja siis elää, kunnes kuolema teidät erottaa?
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se joillekin mahdollista. Kuolinvuoteella tietää miten kävi, ennen ei.
Me kaikki löydämme viimeisessä elämässämme se oikean kumppanin, jonka kanssa sielumme yhdistyvät pääsevät yhdessä ikuisuuteen. Ennen sitä pitää elää vähintään 100 elämää.
Kyllä mä tosissani tarkoitin sanoessani "tahdon", vaikka nyt tasaisin väliajoin miettiikin, että miksi sanoin jotain sellaista. Yhdessä ollaan siis, mutta hyvin vaihtelevasti menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää pitkään aikaan ole uskonut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Ei ole sattunut omalle kohdalle enkä myöskään tunne yhtään pariskuntaa, josta molemmat olisivat sitä mieltä että toinen on se elämän suuri rakkaus.
Uskon. Aivan kirjaimellisesti ikuiseen rakkauteen, sillä uskon että saan olla mieheni kanssa yhdessä pariskuntana vielä kuoleman jälkeenkin :) Ei se tietenkään kaikilta onnistu, enkä voi meidänkään kohdalta olla 100% varma että ollaan aina yhdessä, mutta se on päämäärä ja tavoite. Ja se silmällä pitäen ei teekään mieli kovin helposti erota ja jos tuntuu että rakkaus on hiipumassa niin sitten sitä hoivataan niin että tulee takaisin. 31v nyt ollaan oltu yhdessä ja vuosien myötä tämä ajatus on vain lujittunut ja rakkaus kasvanut.
t. mormoni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikuiseen kumppanuuteen kyllä ja vielä tällä hetkellä haluan uskoa siihen rakkauteenkin. Mutta aviovuosia on takana vasta 11
Vierailija kirjoitti:
Elinikäinen rakkaus ja ikuinen kumppanuus on ihan eri asioita.
Joillekin on, joillekin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Enää.
Syy: Vaimo päätti lähteä kun en pystynyt tarjoamaan hänelle sellaista elämää kuin hän olisi halunnut (eli olla kotona ja minä maksan viulut). Mikään neuvottelu tai sovitteluehdotus ei hänen päätään kääntänyt. Toivottavasti on nyt onnellinen. Ainakin elatusmaksut kelpaa.
Olis se mun taholta mahdollista ja sitä haluaisin, mutta en usko että löydän ketään naista kenestä ois siihen samaan.
On se varmasti joillekin mahdollista, jos sattuu niin upea tuuri käymään, että saa heti sellaisen kumppanin, jonka kanssa kemiat kohtaa niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, ja jonka kanssa ristiriidat on mahdollista selvittää hedelmällisesti. Tosi monelle tämä ei ole erinäisistä syistä kuitenkaan mahdollista. Enemmän en usko kuin uskon.
Uskon. Olen valmis naimisiin kun sen löydän.
Elinikäinen rakkaus ja ikuinen kumppanuus on ihan eri asioita.