Me luolamiehet

Nykyihminen on luolamies. Aivan alkukantainen vaistojensa vietävissä oleva olento.
No, osaamme me tulta käyttää ja pyörän olemme keksineet. Niihin sitten pohjautuukin kaikki hieno tekniikkamme. Autossa palaa tuli ja sen höyry pyörittää pyöriä. Ydinvoimalakaan ei ole kuin hieno kattila jossa keitetään vettä, ja höyry pyörittää pyörää.
Syödään eläinten raatoja tai maasta tongittuja kasveja. Kasvit sentään osaamme istuttaa kasvamaan missä haluamme, sen paikan natiivilajien kustannuksella.
Pariudumme rituaalissa rummunpaukkeen säestyksellä ja haemme sille pariutumiselle taivashengen hyväksynnän. Paitsi jos shamaani heittää luita ilmaan ja lukee niistä, että taivashenget eivät tätä pariutumista suvaitse. Tosin nykyään ei enää luita heitellä, ne on kerran heitelty ja tulos kirjattu muistiin, ettei tarvitse joka kerta tehdä uutta heittoa.
Vanhukset viedään metsään kuolemaan pois silmistä. No on heille sentään jonkinlainen maja sinne sisustettu, ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.
Ja tämä on meidän reviiri ja muilla ei ole tänne asiaa! Taivashenki on sen esi-isille antanut ja esi-isien henget ovat pyhiä. Jos muita tänne tulee, niin ne pitää ajaa luunuijan, no kumipampun, kanssa pois. Jos taivashenki päätti antaa tulivuoren tuhota heidän reviirinsä tai vieraan heimon vallata sen, niin se on taivashengen asia, johon meidän ei pidä puuttua. Ne hulluthan uskovatkin väärään taivashenkeen.
Ja shamaani tulkitsee niitä tuhansia vuosia sitten muistiin kirjattuja luidenheittoja siten, että tänään pitää tuhota tuo naapuriheimo, niin ei kun riemumielellä aseisiin. Ryöstämään ja raiskaamaan, hurraa!
Ugala bugala! Miksen saanut syntyä vaikka kymmenen tuhannen vuoden kuluttua?