Vauva 6 ja puoli kk heräilee läpi yön

Vierailija kirjoitti:

Unikoulua suosittelen minäkin. Luultavasti herää siihen ettei olekaan samanlaista kuin nukahtaessa (tutti tippunut, ei silitetä). Pari yötä on varmasti kamalaa huutoa mutta pikkuhiljaa heräilyt jäävät tai ainakin oppii nukahtamaan itse takaisin.

Lisäyksenä että ei missään nimessä huudatusunikoulua. Meillä toisella vauvalla toimi 1-vuotiaalla tassuttelu-unikoulu ja puolivuotiaalla sellainen että laskin sänkyyn, heti kun alkoi itkeä>nostin syliin, laskin taas ja toistin tätä niin kauan kunnes vauva luovutti ja nukahti. Idea on molemmissa sama eli että vauva oppii sängyn olevan turvallinen ja uskaltaa itsekseen olla siellä. En muista mikä jälkimmäinen oli nimeltään.

Älä reagoi jokaiseen inahdukseen, hysteeriseen huutoon tietenkin. Älä imetä öisin enää tuon ikäistä, ei se tarvitse ja ehdollistuu siihen vain, pelkkää harmia molemmille. Jos olet herkkäkorvainen, nuku muutama viikko etäämpänä, vaikka sohvalla. Kyllä se kovempi mäykäisy sinne kuuluu.

Voihan olla vaikka silent muotoinen refluksikin toki, muttei syytä epäillä paitsi jos ei ala helpottaa. Voimia!

Kauheita nuo unikoulun kannattajat. Kyllä se vauva oppii jossain vaiheessa nukkumaan yönsä kiduttamattakin.

Mulla ei ole ap:lle juuri neuvoja kun meidän vauva nukkui 8-9 tuntia putkeen jo 2kk iässä. Ilman että tehtiin mitään sen eteen, muuta kuin annettiin kylpy joka ilta samaan aikaan. Älä syyllistä itseäsi, vauvan nukkumiseen ei vanhemmat juuri voi vaikuttaa.

Meillä samanikäinen vauva alkoi myös ähisemään ja heräilemään pisin yötä viikko sitten. Auttoi tosiaan vain että tutin laittoi suuhun ja vähän silitteli. Ajattelin että eiköhän tuo heräily mene pian ohi.

No kappas, edellispäivänä huomattiinkin, että vauvalla jo viides ja kuudes hammas puskee läpi! Luultavasti siis niiden vuoksi heräilee. :)

Voi kun ihmiset oivaltais sen, ettei puolivuotiaalta voi odottaa täysin nukuttuja öitä! Pienen vauvan "täysi yö, pitkä unipätkä" voi olla mitä vaan kahden ja tyyliin kahdeksan tunnin väliltä, ellei enemmänkin, se nyt vaan on tosi yksilöllistä ja on mahdotonta tunkea ihmisiä samaan muottiin, emmehän aikuisenakaan nuku kaikki samalla tavalla. Pieni vauva tarvitsee vielä runsaasti tukea itsesäätelyssä, tunteitten säätelyssä, rauhoittumisessa, tarvitsee lohtua ja turvaa vanhemmasta, näin lapsen on hyvä kasvaa ja luottamus vanhempaan on vahva, lapsi oppii vanhemman kautta sitä omaakin itsesäätelyä, kun ei jätetä yksin itkemään ja käsittelemään asioita. Tuon ikäisellä päivän tapahtumat tulevat uniin ja voi olla tosiaan hampaita tulossa jnejne. Ja monella vauvalla voi olla vielä jano tai nälkäkin yöllä, jos laitetaan klo 19 nukkumaan ja herää klo 7 aamulla, niin jo vain se on pitkä aika ilman edes maitoa taikka vettä monelle pienelle, saati aikuisellekin. Moni syö itse vielä iltapalaa, kun lapsi jo nukkuu, mutta odottaa että pienen vauvan pitäisi jaksaa tyyliin 12-14 tuntia ilman juomaa ja ravintoa, nurinkurista.

Oma poikani on ollut aina herkästi heräilevä, ja ei siihen mikään keino auttanut, parhaiten läheisyys ja hoiva, se, että yöllä sai ravintoa melko pitkäänkin, jos vaan tarve oli. Nyt on tosi empaattinen ja reipas 2,5v, joka osaa jo nukkua yöt, mutta kova edelleen näkemään unia ja puhuukin unissaan. Kaikki ajallaan, antakaa niitten vauvojen olla vauvoja ja laskekaa itse sitä omaa mukavuustasoa, kyllä lapset oppii nukkumaan pitempiä pätkiä, kun ovat siihen kypsiä. Ja on myös lempeämpiä tapoja opettaa rauhallisia öitä, huudatusunikoulu on vihoviimeinen!

Kiitos kaikille vastanneille. Ei tässä kiirettä ole joten toivotaan että pikkuhiljaa yöunet paranisivat. Noita on helppo kokeilla noita lämpötilan säätöjä ja vaatetuksia ja ehkä sitä tuttia voisi tarjota harvemmin. Unikouluvinkeistä kiitän mutta ei sovi meille.

Hampaita on juuri kaksi puhjennut ja opettelee ryömimään joten varmasti vaikuttaa mutta toisaalta tätä on nyt jatkunut jo jonkin aikaa. Varmaan kuuluu asiaankin. :) T. ap

hei kaikki unikoulun kauhistelijat.

koska täällä selvästi on käsitys että kyseessä on vauvan tahallinen "huudatus", olisin utelias kuulemaan onko nukkuminen ainoa asia minkä annatte vauvan itse päättää vai tettekö muutenkin vauvan kanssa aina niin kuin vauva tahtoo ? eli jätättekö vaikka kävelylle lähdön väliin ja kännytte takaisin kotiin jos vauva alka huutaa vaunuissa heti kotiovella?

entä jos vauva alkaa huutaa kun vaikkapa puetaan vaatteita päälle, jätättekö silloinkin pukematta mielummin kuin "huudatatte" vauvaa?

entä jos menette neuvolaan ja vauva alkaa kirkua jo odotushuoneessa. mitä teette? ette mene sisään? vai menette huudosta huolimatta?

nämä kysymykset voi kuulostaa nenäkkäiltä mutta ajattelin itse kaikki nämä kysymykset läpi aikoinaan ja totesin lopulta ettei nukkumaan meno ole sen kummempi kuin muukaan arkipäivän tapahtuma joka on vaan pakko tehdä. suurin ero on vanhemman omassa asenteessa, se tuntuu jotenkin isommalta asialta kuin vaikka kävelylle lähtö.

Moi, ihan normaalia ja menee todennäköisesti ohi pian. Sinuna kokeilisin tuota, ettet mene laittamaan tuttia ja jos herää "kunnolla" niin anna herätä ja katso nukahtaako itsekseen uudelleen. Siis jos ei itke niin voit mielestäni antaa olla sängyssään itsekseen, jos olette samassa huoneessa niin teeskentele nukkuvaa. Toivon, ettet kokeile huudatusunikoulua, se on julmaa.

Lapsi on oppinut/ oppimassa jonkun uuden taidon: Meillä poika nukkui 25min pätkiä vuorokaudet läpeensä 4 viikkoa, kun oppi kääntymään. Onneksi loput uudet taidot menivät sitten vähemmillä unihäiriöillä.

unimartta kirjoitti:

hei kaikki unikoulun kauhistelijat.

koska täällä selvästi on käsitys että kyseessä on vauvan tahallinen "huudatus", olisin utelias kuulemaan onko nukkuminen ainoa asia minkä annatte vauvan itse päättää vai tettekö muutenkin vauvan kanssa aina niin kuin vauva tahtoo ? eli jätättekö vaikka kävelylle lähdön väliin ja kännytte takaisin kotiin jos vauva alka huutaa vaunuissa heti kotiovella?

entä jos vauva alkaa huutaa kun vaikkapa puetaan vaatteita päälle, jätättekö silloinkin pukematta mielummin kuin "huudatatte" vauvaa?

entä jos menette neuvolaan ja vauva alkaa kirkua jo odotushuoneessa. mitä teette? ette mene sisään? vai menette huudosta huolimatta?

nämä kysymykset voi kuulostaa nenäkkäiltä mutta ajattelin itse kaikki nämä kysymykset läpi aikoinaan ja totesin lopulta ettei nukkumaan meno ole sen kummempi kuin muukaan arkipäivän tapahtuma joka on vaan pakko tehdä. suurin ero on vanhemman omassa asenteessa, se tuntuu jotenkin isommalta asialta kuin vaikka kävelylle lähtö.

m

Mun vauvat huusivat aika vähän, enkä oikeastaan muista heidän koskaan kirkuneen. En halunnut päästää tilannetta niin pitkälle. Vauvat olivat terveitä ja hyväntuulisia, ja itkuun ja kärttyisyyteen oli aina hyvä syy, jota yritin helpottaa.

Asenteeni oli, että kun vauvani itkee tissiä yöllä, annan sille tissiä. Olen sen pikkuisen ehdoin tahdoin tähän maailmaan hankkinut, enkä jätä avuttomana yksin itkemään keskellä yötä.

Nuo heräilyt oli tosi raskaita 6kk-1 v. Milloin uusi taito, hampaita, flunssa tai eroahdistus. Välillä pidettiin tassuttelu-unikoulua, joka toimikin tosi hyvin ihan parissa yössä aina siihen asti kun tuli parin päivän päästä seuraava vaihe. Tuon ikäiset vaan saattavat tarvita apua seuraavaan unisykliin siirtymisessä jos on joku häiriö ja vaikka ei olisikaan. Meillä tassuttelu auttoi lopullisesti kun uudet taidot oli opittu ja imetys lopetettu kokonaan. Kyllä se vieläkin saattaa vaatia pari kertaa yössä tutin, mutta se on niin pientä verrattuna mitä aiemmin oli ettei haittaa yhtään. tsemppiä kovasti. tassuttelu on ihan turvallista ja toimivaa, suosittelen!

Meillä heräili tunnin kahden välein 11kk vanhaksi. Mua auttoi se tieto että vaihe menee ohi, joskus.

Ensimmäinen nukkui heti syntymästään lähtien 10-12h heräämättä/syömättä. On hyvä nukkumaan vieläkin.

Tämä toinen huusi ensimmäiset kolme kk n klo 22-6, ei auttanut mikään. Sen jälkeen heräili tuon tunnin kahden välein, syömään tai varmaan olin lähinnä huvitutti. Tassuttelua kokeilin muttei auttanut sekään. Vasta tuolloin 11kk vanhana kun lopetin imettämisen alkoi nukkumaan jopa 6h heräämättä. Kuopus on vieläkin herkkäunisempi.

unimartta kirjoitti:

hei kaikki unikoulun kauhistelijat.

koska täällä selvästi on käsitys että kyseessä on vauvan tahallinen "huudatus", olisin utelias kuulemaan onko nukkuminen ainoa asia minkä annatte vauvan itse päättää vai tettekö muutenkin vauvan kanssa aina niin kuin vauva tahtoo ? eli jätättekö vaikka kävelylle lähdön väliin ja kännytte takaisin kotiin jos vauva alka huutaa vaunuissa heti kotiovella?

entä jos vauva alkaa huutaa kun vaikkapa puetaan vaatteita päälle, jätättekö silloinkin pukematta mielummin kuin "huudatatte" vauvaa?

entä jos menette neuvolaan ja vauva alkaa kirkua jo odotushuoneessa. mitä teette? ette mene sisään? vai menette huudosta huolimatta?

nämä kysymykset voi kuulostaa nenäkkäiltä mutta ajattelin itse kaikki nämä kysymykset läpi aikoinaan ja totesin lopulta ettei nukkumaan meno ole sen kummempi kuin muukaan arkipäivän tapahtuma joka on vaan pakko tehdä. suurin ero on vanhemman omassa asenteessa, se tuntuu jotenkin isommalta asialta kuin vaikka kävelylle lähtö.

Jos vauva itkee pukemista, niin hänet puetaan silti, mutta hänhän on silloin koko ajan vanhemman sylissä/välittömässä läheisyydessä. Sama koskee neuvolaa. Eli vauva kokee epämukavuutta, mutta kaiken turvan ja lohdun lähde on välittömästi saatavilla. Sen sijaan huudatusunikoulussa vauva jätetään yksin itkemään ilman äidin tai isän läheisyyttä. Itse en missään nimessä olisi valmis leikkimään lapseni perusturvallisuuden tunteen kanssa tuolla tavalla.

unimartta kirjoitti:

hei kaikki unikoulun kauhistelijat.

koska täällä selvästi on käsitys että kyseessä on vauvan tahallinen "huudatus", olisin utelias kuulemaan onko nukkuminen ainoa asia minkä annatte vauvan itse päättää vai tettekö muutenkin vauvan kanssa aina niin kuin vauva tahtoo ? eli jätättekö vaikka kävelylle lähdön väliin ja kännytte takaisin kotiin jos vauva alka huutaa vaunuissa heti kotiovella?

entä jos vauva alkaa huutaa kun vaikkapa puetaan vaatteita päälle, jätättekö silloinkin pukematta mielummin kuin "huudatatte" vauvaa?

entä jos menette neuvolaan ja vauva alkaa kirkua jo odotushuoneessa. mitä teette? ette mene sisään? vai menette huudosta huolimatta?

nämä kysymykset voi kuulostaa nenäkkäiltä mutta ajattelin itse kaikki nämä kysymykset läpi aikoinaan ja totesin lopulta ettei nukkumaan meno ole sen kummempi kuin muukaan arkipäivän tapahtuma joka on vaan pakko tehdä. suurin ero on vanhemman omassa asenteessa, se tuntuu jotenkin isommalta asialta kuin vaikka kävelylle lähtö.

Menen lapsen kanssa ulos pääsääntöisesti lapsen itsensä takia. Jos alkaa itkeä kun ollaan kävelty 100m kotiovelta, kyllä, käännyn kotiin? Pukiessa annan lapselle jotain ihmeteltävää käsiin että pysyy paikoillaan. Neuvolassa ottaisin syliin, päästäisin rattaista, antaisin lelun katseltavaksi. Tarkistaisin myös onko lapsella kuuma. Jos ei ole koliikkia tms. niin eiköhän suurin osa vauvoista noilla rauhoitu?

Varo huudatusunikouluneuvojia

Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä.

Varo vauvakouluttajia = huudatusunikouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa = huudatusunikoulussa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.

Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin

Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä

Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.

Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

Mun vauvat huusivat aika vähän, enkä oikeastaan muista heidän koskaan kirkuneen. En halunnut päästää tilannetta niin pitkälle. Vauvat olivat terveitä ja hyväntuulisia, ja itkuun ja kärttyisyyteen oli aina hyvä syy, jota yritin helpottaa.

Asenteeni oli, että kun vauvani itkee tissiä yöllä, annan sille tissiä. Olen sen pikkuisen ehdoin tahdoin tähän maailmaan hankkinut, enkä jätä avuttomana yksin itkemään keskellä yötä.[/quote]

no juuri näinhän se on. eihän se lapsen "huudatus" myöskään tarkoita sitä että kirkuu hysteerisenä keskellä yötä. vähän voi vänistä mutta aika nopeasti se loppuu ja rauhoittuu ilman sen kummempeja kommervenkkeja kun oppii nukahtamaan itsekseen. ja vauvat oppii tosi nopeasti. ja on aamulla iloinen ja hyväntuulinen  kun on alla hyvät yönunet.

ymmärtääkseni tässä apn tapauksessa ei ollut kyse siitä että vauvaa olisi tarvinnut ruokkia tunnin välein yöllä, oli vaan tottunut tiettyihin rauhoittelurutiineihin jotka vaati aikuisen (=äidin) läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme avuksi?! Heräilee tunnin kahden välein pahimmillaan. Ei tarvitse edes ottaa sängystä pois usein riittää että laittaa tutin takaisin suuhun ja asettelee asennon mukavaksi ehkä vähän paijailee. Mutta herää kunnolla ilman näitä "huoltotoimia".

Välillä äheltää kunnolla ja pyörii ja hyörii välillä vain tuntuu heräilevän muuten vaan. Iltapuuron syö siinä ennen kahdeksaa minkä jälkeen yleensä vähän aikaa leikitään kun energiaa piisaa. Sitten yleensä alkaa kovasti nukuttaa ja maidon jälkeen ennen yhdeksää nukkumassa. Vaihtelee toki mutta näin. On aivan poikki ja aivan umpiunessa laitan nukkumaan mutta silti äheltelee pitkin yötä.

Olisiko vinkkejä? Unipussin otin käyttöön ehkä vähän auttanut hyörintään mutta silti yöt katkonaisia. Vauva on iloinen terve nassikka. Rutiinit iltaisin aina samat. Ehkä ruokamuutoksia? Tosin harvoin tarvitsee yöllä enää sitä yhtäkään kertaa imettää. Mietin että reagoisin hitaammin valveääniin mutta tuntuu että sitten vaan herää kunnolla eikä nukahda. Mutta pitäisiköhän sitä jotenkin kokeilla. En vaan halua turhaan pientä kiusatakaan.

Onko kokemuksia tai vinkkejä?

Ööh, mulla on 8kk tyttö, joka heräilee ihan samalla tavoin. En edes ajatellut, että pitäisi jotenkin etsiä muutosta asiaan. Vauvat nyt vaan heräilee.

Kyllä mä ainakin yrittäisin jotain tehdä enkä vaan toteaisi että vauvat nyt vaan heräilee. Ehkä sitten jos mikään helppo ja vauvallekin hyvä keino ei auttaisi, niin voi sanoa noin. Mutta miksi pitäisi kärsiä ehdoin tahdoin huonoista yöunista kun ei se mikään sääntö ole, että vauvat heräilee? Jotkut heräilee, jotkut ei.