Heli Vaaranen on oikeassa; suomalainen parisuhde on kriisissä
Suomalainen parisuhde on jo pitkään ollut kriisissä. Suomessa on sinkkutalouksia enemmän kuin koskaan. Parisuhteen muodostaminen on vaikeaa sekä naisille että miehille. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Seksiä on parisuhteissa vähemmän kuin koskaan ja syntyvyys on alhaisemmalla tasolla sitten sotavuosien.
Vaaranen on nostanut esiin näkökulman, jossa miehellä on modernissa suhteessa alistujan rooli. Joko noudattaa naisen ja alistua tai suhde päättyy. Tämä näkökulma kohtaa rajua kritiikkiä. Kritiikki on usein täynnä argumentaatiovirheitä, joista yleisin on perustuu kritiikin antajan omaan kokemukseen, josta tehdään yleistys. Toisaalta kritiikkinä esitetään perheväkivaltatilastoja, joissa miehet edustavat vielä enemmistöä tekijöinä. Vaaranen perustaa kuitenkin oman näkemyksensä huomattavan laajaan otantaan ja siihen tosiasiaan, että parisuhteet eivät Suomessa voi hyvin.
Ei tarvitse kovinkaan kauaa lukea tätäkään palstaa, kun Vaarasen väitteen alistetusta miehestä voi allekirjoittaa. Hyvän miehen tehtävä on osallistua perheen hyvinvointiin sekä taloudellisesti että osallistumalla perheen yhteisiin töihin. Yhteiset työt tulee toteuttaa kuitenkin naisen ohjeistuksen mukaan; jos pyykkejä ei ripusteta, astianpesukonetta tai lasta pueta oikein, on mies idiootti kakara, joka ei vaan tajua. Ilmeisen harva mies osallistuu myöskään yhteisen kodin sisustuksesta päättämiseen, loman suunnitteluun tai ylipäätään yhteisen elämän järjestämiseen.
Mutta mistä tämä johtuu? Mielenkiinnon puutteesta? Osaamattomuudesta? Vai siitä, että mies on oppinut, että parisuhteessa pääsee helpommalla, jos antaa vaimon päättää, koska vaimon mielestä mies nyt ei vaan osaa.
Omasta mielestä monen naisen on syytä katsoa peiliin, jos se mies on saamaton vätys, joka on enemmän lapsi kuin puoliso. En yhtään ihmettele, että mies ei ota vastuuta yhteisestä elämästä ja parhaimmillaankin vain hiljaa suorittaa annettuja tehtäviä. Edelleenkään en yhtään ihmettele, että se passiivinen suorittaja ei ole kiinnostunut seksistä tai tunnu houkuttelevalta naisesta. Se, että suhde tämän jälkeen hiipuu ja "kasvetaan erilleen" on enemmän todennäköistä, kuin ihme.
Kommentit (42)
Jaa,minulla ja on hyvä mies ja kohta 27 vuotta kestänyt avioliitto. Ei jakseta kumpikaan nillittää jostain pyykkien ripustamisesta. Rahat on yhteiset,eikä siitä riidellä. Kummallakin on sopivasti omaa tekemistä ja elämää ja myös yhteisiä juttuja. Ollaan oltu yhdessä alle parikymppisestä ja pari lastakin on saatu. Lapset on jo isoja. Ilman kummankin joustamista ei parisuhde toimi.
Vierailija kirjoitti:
-ap-
Mistä se sitten johtuu, että pääsääntöisesti miehet ovat näemmä joko kykenemättömiä tai osaamattomia peruselämän hallintaan? Sinänsä ymmärrän oikein hyvin, ettei kukaan halua elää miehen kanssa, joka on iso lapsi.
Mikä meni pieleen. Eikö poikia keskimäärin kasvateta kotona lainkaan? Mitä poikien äidit ja ISÄT tekivät sen 20-vuoden ajan, jonka pojat viettivät kotonaan?
Entä toinen kysymys. Miksi se osallistuva ja osaava mies ei riitä? Milloin tavallinen jaettu arki muuttui niin tylsäksi, että se ei riitä?
Niin, hyvä kysymys. Sen verran pääsin omaa eksääni oman perheensä kanssa seuraamaan, että kun oltiin mökillä hänen äitinsä ja siskonsa kanssa, niin homma meni niin, että äiti ja sisko tekivät ruaan (ja minä tietty autoin). Mies makasi pankolla ja katsoi urheilua. Syötiin. Äiti ja sisko keräsivät astiat ja tiskasivat. Mies makasi pankolla ja katsoi urheilua. Äiti ja sisko laittoivat pedit, mies makasi pankolla. Mies pisti saunan lämpiämään ja makasi loppuajan pankolla katsomassa telkkaa. Sisko leikkasi nurmikon...
Ja näin siis aina. Olisi tietysti jo silloin pitänyt juosta ja kovaa, mutta kun biologinen kello tikitti. Ei ollut aikaa etsiä parempaa. :(
Onhan Vaaranen aika pitkälti oikeassakin. Kodin siisteystason päättää edelleen nainen. Tytöt kasvatetaan edelleen tarkemmiksi siisteydessä kuin pojat. Ja jos keittiön lattiaa koristaa kuukauden vanha marjapuuroläikkä, ei vika ole miehessä vaan naisessa.
Näin jo iäkkäämpänä (50+) naisena näkisin ongelmana myös blogit ja somen. Kodin edellytetään olevan tiptop, jotta siitä voi julkaista kuvia muiden ihasteltavaksi. Puunaa, puunaa,puunaa...nalkuta muutaman kerran välissä, kun mies ei tarpeeksi puunaa. Mihin on kadonnut ajatus "parempi vähän paskaa nurkissa kuin puhdas helvetti"?
Olen nainen ja sain vuosia kuunnella valitusta huonosta taloudenhoidostani. Mies oli aika pedantti siivousintoilija, itse olen tavallinen suomalaisnainen, joka siivosi kun ehti. Ei meillä silti koskaan saastaista ollut eikä mitään alibikasoja nurkissa. Erosin lopulta kun en enää jaksanut miehen lapsellista jäkätystä joka asiasta. Tienattiin kutakuinkin yhtä paljon, minä hoidin lapset, mies lähinnä mäkätti ja huusi heille myös. Ehkä kunnioitin miestä vähän liikaa kun en koskaan vaatinut tältä oikein mitään, paitsi vähemmän aggressiivista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kollektiivisesta prinsessaharhasta, joka perustuu satuihin unelmien prinssistä ja romanttisiin komedioihin.
Miehen pitäisi osata lukea naisen ajatukset ja olla nukkena kotileikeissä tai koriste-esine, jota voi esitellä ystäville. Odotukset ovat aivan mahdottomia.
Miehen pitäisi olla:
- komea ja pitää huolta itsestään, mutta ei neiti
- olla hyväkroppainen, mutta ei saisi köydä salilla
- tienata hyvin, mutta ei tehdä pitkää päivää
- viihtyä omien kavereidensa kanssa, mutta ei olla poissa kotoa
- käydä kaupassa, mutta tajuta ostaa oikeita ruokia
- tehdä ruokaa, muttei sotkea keittiötä
- siivota, mutta tietää, miten pyykki ripustetaan oikein
- olla kiinnostunut viineistä, mutta raitis
- tulla toimeen perheensä kanssa, mutta olla itsenäinenNäitähän riittää...
Miten harhaisessa maailmassa elät, jos kuvittelet, ettei naisille ole täysin samanlaista, miesten harhaista listaa?
- täytyy olla kaunis, mutta luomusti
- pitää pysyä hoikkana, mutta syödä kuitenkin kuin mies
- pitää hoitaa koti, mutta antaa miehen valita se epäkäytännöllisen raskas sohva, jota nainen sitten joutuu nostelemaan siivouksen tieltä
- pitää antaa miehelle tilaa olla isä, vaikka sitten tämä unohtaisi hakea lapsen päiväkodista tai unohtaisi antaa lääkkeet
- pitää pysyä seksuaalisesti houkuttelevana ja tietysti naisen piti olla neitsyt, mutta todella seksuaalinen
- pitää antaa miehen örveltää kavereiden kanssa lasten nähden, koska ei saa olla miehen äiti
- ei saa hermostua, vaikkei mies käy ikinä kaupassa, ja vaikka söi lasten seuraavan päivän lounaan, koska ainahan nainen voi käydä uudestaan kaupassa ja tehdä lounaan uudestaan. ja olisihan naisen pitänyt tietää, että juuri tänään mies ei käynytkään syömässä pomonsa kanssa, vaikka melkein aina käy. Varsikin, kun nainen varmisti sen vielä 15:00 aikaan puhelimitse.
- naisen pitää hoitaa kotona kaikki ja lasten kanssa kaikki, paitsi silloin kuin miestä huvittaa olla isä.
- kuitenkin pitää käydä myös töissä, koska eihän mies mitään lompakkoloista elätä!
- pitää tietysti osata olla matalammassa asemassa ja tienata vähemmän.
- synnytyksestä pitää olla heti kunnossa, ei saa valittaa jos mies pettää varpajaisissa, kun nainenhan oli sairaalassa eikä siis jäänyt mitään vaille
- äitiyslomaa varten naisella pitää olla omaa rahaa säästössä, ettei elintaso laske, koska mieshän ei mitään lompakkoloisia katsele...
Ja sitten ihmetellään avioerojen määrää?
Suurin osa tuostakin listasta pelkkää paskaa, mutta en ole koskaan tavannut miestä, joka vaatisi naista olemaan neitsyt?!? Jotkut uskontohörhöt ehkä, mutta tavallinen mies, ei ikinä.
Luin ketjun ja jo tämä kertoo kuinka vastenmielisiä ihmisiä monet suomalaiset naiset, hyi helvetti.
Ilmeisesti suurimmat parisuhdeongelmat syntyvät siitä, että ihmiset ovat täysin kykenemättömiä ensin ottamaan vastuuta omasta elämänhallinnastaan ja sen jälkeen kommunikoimaan toistensa kanssa. Tähän vielä voi lisätä epärealistiset odotukset parisuhteelle, eikä tarvitse ihmetellä erotilastoja ja tyytymättömyyttä.
Ihme on, että niinkin moni ylipäätään jotenkin onnistuu parisuhteessaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä hoituisi sillä että lopetetaan yhdessä asuminen kokonaan. Miehet ovat niin alistettuja ja lyötyjä kun vaimoille ei kelpaa yhtään mikään! Minun ehdotukseni on että miehet voivat asua keskenään ja me naiset saamme nauttia puhtaasta kodista, rypyttömistä vaatteista ja oikein puetuista lapsista. Naisille perussiivous, kokkaaminen ja lasten pukeminen tuntuu sujuvan ongelmitta, mutta miehillä on vielä opittavaa.
Tämä olisi musta oikeasti varteenotettava malli. Ei kaikille tietenkään, mutta esim. minulle. Olisin erittäin todennäköisesti edelleen naimisissa jos olisimme asuneet koko ajan mieheni kanssa eri osoitteissa, myös sen jälkeen kun lapset syntyivät. Ei niin että minä olisin hoitanut lapsemme yksin vaan esim. jonkinlaisella viikko-viikko-systeemillä - kaksi hyväntuulista, rakastavaa vanhempaa jotka viettävät paljon aikaa yhdessä, mutta kummallakin oma koti ja kummankin kodissa lapsilla kaikki tarvittava.
Silloin kun aloimme seurustella, tuo olisi tuntunut taloudellisesti ylivoimaiselta ratkaisulta, mutta vaikka meillä olisi ollut rahaakin, olimme varmaan sen verran sovinnaisia ettei tuollainen olisi tullut mieleenkään, ja viimeistään lastentekovaiheessa olisimme kai jänistäneet kun eihän sitä mitenkään voi olla toisen kanssa vakavissaan jos asuu eri osoitteessa... Mutta nyt kun asiaa ajattelee niin just niin olisi pitänyt tehdä. Olimme tosi onnellisia niin kauan kun asuimme erillään, ja heti yhteen muuttamisen jälkeen ongelmat alkoivat. Ne olivat koko ajan nimenomaan yhdessä asumiseen liittyviä ongelmia, ei esim. mitään uskottomuus- tms. kriisejä. Sitten kun sitä oli tarpeeksi kauan kestänyt niin hyvätkin asiat suhteessamme olivat hautautuneet sinne katkeruuden ja vihan alle, joten nyt en kyllä enää halua olla exäni kanssa vaikka eron myötä vihdoin muutimmekin erillemme. Mutta ehkei sitä kaikkea ikävää olisi koskaan tullutkaan jos emme olisi kynsin hampain pitäneet kiinni tuosta perinteisestä yhden talouden perhemallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kollektiivisesta prinsessaharhasta, joka perustuu satuihin unelmien prinssistä ja romanttisiin komedioihin.
Miehen pitäisi osata lukea naisen ajatukset ja olla nukkena kotileikeissä tai koriste-esine, jota voi esitellä ystäville. Odotukset ovat aivan mahdottomia.
Miehen pitäisi olla:
- komea ja pitää huolta itsestään, mutta ei neiti
- olla hyväkroppainen, mutta ei saisi köydä salilla
- tienata hyvin, mutta ei tehdä pitkää päivää
- viihtyä omien kavereidensa kanssa, mutta ei olla poissa kotoa
- käydä kaupassa, mutta tajuta ostaa oikeita ruokia
- tehdä ruokaa, muttei sotkea keittiötä
- siivota, mutta tietää, miten pyykki ripustetaan oikein
- olla kiinnostunut viineistä, mutta raitis
- tulla toimeen perheensä kanssa, mutta olla itsenäinenNäitähän riittää...
Miten harhaisessa maailmassa elät, jos kuvittelet, ettei naisille ole täysin samanlaista, miesten harhaista listaa?
- täytyy olla kaunis, mutta luomusti
- pitää pysyä hoikkana, mutta syödä kuitenkin kuin mies
- pitää hoitaa koti, mutta antaa miehen valita se epäkäytännöllisen raskas sohva, jota nainen sitten joutuu nostelemaan siivouksen tieltä
- pitää antaa miehelle tilaa olla isä, vaikka sitten tämä unohtaisi hakea lapsen päiväkodista tai unohtaisi antaa lääkkeet
- pitää pysyä seksuaalisesti houkuttelevana ja tietysti naisen piti olla neitsyt, mutta todella seksuaalinen
- pitää antaa miehen örveltää kavereiden kanssa lasten nähden, koska ei saa olla miehen äiti
- ei saa hermostua, vaikkei mies käy ikinä kaupassa, ja vaikka söi lasten seuraavan päivän lounaan, koska ainahan nainen voi käydä uudestaan kaupassa ja tehdä lounaan uudestaan. ja olisihan naisen pitänyt tietää, että juuri tänään mies ei käynytkään syömässä pomonsa kanssa, vaikka melkein aina käy. Varsikin, kun nainen varmisti sen vielä 15:00 aikaan puhelimitse.
- naisen pitää hoitaa kotona kaikki ja lasten kanssa kaikki, paitsi silloin kuin miestä huvittaa olla isä.
- kuitenkin pitää käydä myös töissä, koska eihän mies mitään lompakkoloista elätä!
- pitää tietysti osata olla matalammassa asemassa ja tienata vähemmän.
- synnytyksestä pitää olla heti kunnossa, ei saa valittaa jos mies pettää varpajaisissa, kun nainenhan oli sairaalassa eikä siis jäänyt mitään vaille
- äitiyslomaa varten naisella pitää olla omaa rahaa säästössä, ettei elintaso laske, koska mieshän ei mitään lompakkoloisia katsele...
Ja sitten ihmetellään avioerojen määrää?
Suurin osa tuostakin listasta pelkkää paskaa, mutta en ole koskaan tavannut miestä, joka vaatisi naista olemaan neitsyt?!? Jotkut uskontohörhöt ehkä, mutta tavallinen mies, ei ikinä.
Suurin osa miesten listasta on ihan samanlaista. Itse olen naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa. En käsitä tätä miehet joutuu alistumaan-juttua. Se, että miehetkin joutuvat osallistumaan kodinhoitoon eivätkä hallitse yksinään kodin rahoja ei ole mitään alistumista.
Minä huolehdin lapsista, kodista puoliksi, mies rahasta. Asioista on sovittu ja jos joku harmittaa, siitä puhutaan -- kuin aikuiset ihmiset. Kumpikin meistä saa suunsa auki ja kumpikin on valmiita joustamaan ja tekemään uhrauksia toisen vuoksi. Muussa ei ole järkeä ja avioero kannattaakin ottaa.
Miehellä ei vaan ole mitään muuta annettavaa suhteelle kuin tuoda rahaa talouteen
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ei vaan ole mitään muuta annettavaa suhteelle kuin tuoda rahaa talouteen
Tämä ei onneksi koske kaikkia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ei vaan ole mitään muuta annettavaa suhteelle kuin tuoda rahaa talouteen
Ei suomalaisella naisella ole muuta tuoda kuin alapää, joten halvemmalla ja helpommalla pääsee kun käy huorissa, seksikin on huomattavasti parempaa.

No se alapää juuri on suhteen idea jos nainen on töissä ja elättää itsensä, mutta kun suomalainen miehellä on kynsisieni, tynnyrimaha ja mädät hampaat niin miten helvetissä sellaisen kanssa harrastetaan seksiä??
Tiedän yhden miehen, jonka vaimo halusi erota, koska "Mies ei koskaan siivoa". Se on täyttä puppua. Olen kymmeniä kertoja nähnyt heillä kotona kun mies siivoaa, koska asun heidän naapurissaan. Joillekin naisille ei vain mikään riitä.

Ei se syy mikään siivoaminen ole vaan seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ei vaan ole mitään muuta annettavaa suhteelle kuin tuoda rahaa talouteen
Ei suomalaisella naisella ole muuta tuoda kuin alapää, joten halvemmalla ja helpommalla pääsee kun käy huorissa, seksikin on huomattavasti parempaa.
Jep, se hiivainen tuulessa ulvova luola. Sillä ei kannattaisi leveillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä ei vaan ole mitään muuta annettavaa suhteelle kuin tuoda rahaa talouteen
Ei suomalaisella naisella ole muuta tuoda kuin alapää, joten halvemmalla ja helpommalla pääsee kun käy huorissa, seksikin on huomattavasti parempaa.
Tuohan se parisuhteeseen sillitynnyrinsä lisäksi loputtoman vaatimuslistansa ja taukoamattoman nalkutuksensa ja jorinansa, jos av-palstailusta jää aikaa.
Kyllä moni nainen "kannustaa" miestään vähän liikaa.
Täällä luuserilaiskimusten vaimot haukkuu kaikkia miehiä, myös niitä alistettuja jotka oikeasti yrittävät selvitä kaikista vaimon vaatimuksista kunnes katkeavat. Juuri niin kuin ap sanoi, yleistetään oma kokemus olemaan kaikkien totuus.