Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää. Stressi, vetämättömyys, huimausta... Ahdistushäiriö?
04.03.2016 |
Oikeastaan kun mietin, niin olen koko elämäni ajan ollut stressaaja, mutta nyt viimeisen vuoden aikana tämä on mennyt ihan mahdottomaksi. Haluaisin tietää onko mahdollista että tämä olisi ehkä esim jotain ahdistushäiriötä tai muuta?
Olen nyt työssäni joutunut eräänlaiseen esimiesasemaan, jossa olen vastuussa toisten ihmisten työskentelystä ja hyvinvoinnista ym. Olen introvertti ja tällainen ihmisten kanssa tiiviisti työskentely ja iso vastuu kertakaikkiaan stressaa minua. Kaiken hyvän päälle olen nuori ja kokematon, minulla ei oikeastaan ole kunnon koulutusta tähän ja koen silkkaa riittämättömyytä. Lisäksi minulla on huono omatunto että olen tällaiseen asemaan päässyt, niiden ihmisten puolesta jotka tähän koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta paremmin ansaitsisivat tulla, sekä näiden alaisteni, jotka ansaitsisivat laadukkaampaa ohjausta.
Mietin pakonomaisesti kotona ja lomilla työasioita. Vaikka kuinka yritän töiden jälkeen rentoutua ja harrastaa, niin huomaan kuinka ajatuksiini pompahtelee asioita joita minun täytyy töissä tehdä ja muistaa jne. Yritän valmiiksi määritellä työpäivän kulun, ja ahdistun kun en pystykään pitämään tilannetta hallinnassa. Minun on hankala keskittyä niin töissä kuin kotona. Aamusta asti kurkkua alkaa kuristaa ja töissä iltapäivästä keho tuntuu menemään jotenkin kankeaksi ja lukkoon. Olen nyt käynyt huimausoireiden takia lääkärissä, mutta he eivät ole löytäneet mitään poikkeavaa.
Kotona en oikeastaan jaksa yhtään mitään. Lösähdän sohvalle lukemaan vauvapalstaa täysin vetämättömänä, vaikka minulla olisi ollut suunnitelmissa tehdä ruokaa tai siivota. Viikonloppuisin hyvä jos saan itseni edes kerran käymään ulkona. Olen viimeisen parin viikon aikana alkanut nukkumaan melkein kymmentä tuntia yössä.
Ajattelin, että kunhan saisin itselleni opetettua kuinka työssäni kannattaa toimia, asia helpottuisi. En ole varma jaksanko sinne asti. Olen nyt puolen vuoden ajan fantasioinut töiden lopettamisesta. Pahimpina stressipäivinä en töiden jälkeen jaksa tehdä kotona muuta kuin itkeä.
Olen aloittanut terapiassa käynnin, mutta käyntejä on jaksamiseeni nähden harvassa. Onko palstalla ketään kellä olisi kokemusta jostain vastaavasta? Ajatuksia?
Kommentit (8)
Minullakin on stressaava työ. Ajan myötä olen oppinut se että virheisiin ei kuole, päinvastoin niistä voi aina oppia jotakin. Ei pidä siis pelätä virheiden tekemistä koska niitä sattuu jokaiselle joka tapauksessa. Asiat on aina ratkaistavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi sun pitää oppia hölläämään. Kun opit sen niin tuo työ ei tunnukaan niin stressaavalta. Miten sen sitten oppii? Monesti ainakin iän myötä helpottaa. Huomaa, että työ on tärkeää, mutta moni muu juttu vielä tärkeämpää. Oppii jättämään suuret tunteet pois työnteosta. On armollisempi itselleen. Ei aina kerkeä kaikkea, aikataulut vaan on pakko tehdä joustavammaksi. Kaikki ei mene niinkuin etukäteen ajatteli, mutta elämä ei siihen kaadu. Kun pitää tuollaisen tunteen on kiva mennä töihin, haasteita mutta ei tunne uuvahtavansa niiden alle.
Itse olin kuin sinä. Sitten koin burn outin, väsytin itseni hetkeksi totaalisesti. Mutta sieltä nousin. Nyt suojelen itseni liialta stressiltä. Osaan sanoa ei, otan monet jutut vähemmällä paineella. Ja itse asiassa hoidan varmaan työni vähintäänkin yhtä hyvin vaikka stressaan vähemmän. Ole sinä viisaampi, höllää jo ennen kuin väsyt sairauslomakuntoon.
Helpommin sanottu kuin tehty. Niinkuin sanoin, olen aina ollut stressaaja. Olen yhdessä elämänvaiheessani osannut olla stressaamatta, ja vetänyt opiskelut miten sattuun. En vain enää muista miten onnistuin olemaan niin rentona asian suhteen, vaikka selvästi mentiin monta rautaa tulessa päin mäntyä ja normaalia tunnollista ajatustapaani vastaan. Stressaamiseni on vuosi vuodelta vain kasvanut. Ajattelin aluksi että se on osa persoonaani, mutta nyt kun olen ollut tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, olen huomannut että tämä ei taida olla ihan normaalia.
En halunnut että työni vie näin ison osan elämästäni. Tämä on tavallaan unelmatyöni (himppusen liikaa ihmisiä ja vastuuta minun makuuni, mutta muuten hyvä), joten en haluaisi luovuttaa. Olen pitänyt tiheään tahtiin päivän ylityövapaita, sekä viimekuun puolella jopa pitempääkin lomaa, ja olen ihan yhtä sekavana ja väsyneenä. Loogisesti ajateltuna minun pitäisi olla virkistyt ja hoitaa työni paremmin, mutta koen itseni vain väsyneeksi ja kelvottomaksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on stressaava työ. Ajan myötä olen oppinut se että virheisiin ei kuole, päinvastoin niistä voi aina oppia jotakin. Ei pidä siis pelätä virheiden tekemistä koska niitä sattuu jokaiselle joka tapauksessa. Asiat on aina ratkaistavissa.
Kunpa sisäistäisinkin tuon! Minusta tuntuu että vielä opettelen projektinhallintaa, ja jopa oman työni organisointi on haasteellista, saati sitten se että organisoin alaisiani. Pelkään että ne virheet jotka teen, vaikuttavat alaisiini pitkällä tähtäimellä. Minulla on ollut muutama sosiaalisia tilanteita pelkäävä henkilö, jotka ovat lopettaneet työnsä itkien kun en ole hoksannut asiaa ja saattanut heidät heille hankaliin tilanteisiin.
Yritän parhaani mukaan itsenäisesti ja omalla ajallani oppia kaiken mitä minun täytyy tässä ammatissa tietää. Tuntuu, että olen saavuttanut jonkun muurin enkä pysty nyt sisäistämään yhtään enempää tietoa, mutta jotta voisin jatkaa tehokkaasti työssäni, minun kuuluisi oppia lisää ja pian. Pelkään että en saa enää jatkoa työsuhteelleni ja urani lösähtää kasaan. Tiedän, että hölläämällä saisin ajatukseni kulkemaan paremmin ja työni tehokkaammaksi. Mutta jotenkin työpäivän aikana (ja kotonakin) päässäni vain humisee ja keskittyminen poukkoilee suuntaan jos toiseen kuin adhd orava. Olo on jotenkin epätodellinen ja kun pääsen työpäivän jälkeen autoon, huomaan että rintaani puristaa ja hengitys on raskaampaa.
Ap
Kaikki työ ei käy kaikille. Etsi uusi työ, jonka vaatimukset jo alkuun ovat pienemmät. Turhaan sinä itseäsi kiusaat työllä, lopulta sairastut tuosta! Mieti vähän. Yksi elämä sinulla. Jos vaikka palkka olisi huonompi seuraavassa työssä, niin sentään vapaa ajalla voit tehdä muutakin kuin nukkua. Tsemppiä uuteen työhön! Sen sinä tarvitset.
Oletkohan väärässä työssä..? Stressaaminen on oikeasti suuri taakka terveydelle, kannattaa todella opetella rentoutumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki työ ei käy kaikille. Etsi uusi työ, jonka vaatimukset jo alkuun ovat pienemmät. Turhaan sinä itseäsi kiusaat työllä, lopulta sairastut tuosta! Mieti vähän. Yksi elämä sinulla. Jos vaikka palkka olisi huonompi seuraavassa työssä, niin sentään vapaa ajalla voit tehdä muutakin kuin nukkua. Tsemppiä uuteen työhön! Sen sinä tarvitset.
Minulla on yksi paikka jo mielessä jossa aiemmin työskentelin. Huonompi palkka ja likaiset työolot, mutta ainakaan työtehtävät eivät seuranneet kotiin kummittelemaan. Silloin en osannut arvostaa, kun pelkäsin että en pääse alani töihin. Nyt kun olen sellaisessa työssä minne suunnilleen toivoin, niin huomaan olevani ihan raakile. En vain uskalla ottaa riskiä, että hylkäisin tämän paikan. Jos minulla ei olekaan tulevaisuudessa enää mahdollista päästä vastaaviin töihin. Että tämä olisi nyt se "once in a lifetime".
En oikeastaan osaa kuvitella tästä kaupungista kovin montaa paikkaa jonne voisin päästä töihin, ja muuttaminen ei ole mahdollista. Ajatustapaani muuttamalla voisin ehkä jaksaakin tässä hommassa. Aina kun olen yrittänyt jotain minfullnesia ym muita harjoitteita, päädyn ahdistumaan entisestään omasta rittämättömyydestäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan väärässä työssä..? Stressaaminen on oikeasti suuri taakka terveydelle, kannattaa todella opetella rentoutumaan
Aiemmin työni vastasi enemmän koulutustani, ja jaksoin paremmin, mutta nyt olen saanut enemmän vastuita. Yritin tänään vapaapäivänäni itseopiskella alaa lisää, mutta ajatukseni lähtivät jatkuvasti harhailemaan töissä tuleviin asioihin ja päiviin. Luovutin ja yritin tehdä rentoutusharjoitusta, muitta päädyin vain purskahtamaan itkuun. Nyt sitten olen luovuttanut ihan kunnolla, ja olen vain löhönny sohvalla maanisesti. Ihan sama mitä teen, niin työ pyörii mielessä pian.
Ap
Selkeästi sun pitää oppia hölläämään. Kun opit sen niin tuo työ ei tunnukaan niin stressaavalta. Miten sen sitten oppii? Monesti ainakin iän myötä helpottaa. Huomaa, että työ on tärkeää, mutta moni muu juttu vielä tärkeämpää. Oppii jättämään suuret tunteet pois työnteosta. On armollisempi itselleen. Ei aina kerkeä kaikkea, aikataulut vaan on pakko tehdä joustavammaksi. Kaikki ei mene niinkuin etukäteen ajatteli, mutta elämä ei siihen kaadu. Kun pitää tuollaisen tunteen on kiva mennä töihin, haasteita mutta ei tunne uuvahtavansa niiden alle.
Itse olin kuin sinä. Sitten koin burn outin, väsytin itseni hetkeksi totaalisesti. Mutta sieltä nousin. Nyt suojelen itseni liialta stressiltä. Osaan sanoa ei, otan monet jutut vähemmällä paineella. Ja itse asiassa hoidan varmaan työni vähintäänkin yhtä hyvin vaikka stressaan vähemmän. Ole sinä viisaampi, höllää jo ennen kuin väsyt sairauslomakuntoon.