En arvannut äidiksi tullessani, että lapsen kanssa olisi niin rasittavaa niin pitkään

Voin lohduttaa tavalla tai toisella hän vaikuttaa lopunelämääsi olemiseesi. Ja asiat voivat olla hyvinkin mittavia .

Olet tainnut antaa liikaa. Nyt lopetat sen, keskityt myös itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Kyllä se kitinä loppuu, kun et reagoi.

Oikeasti , koita nyt jaksaa . Mullaki on päivät tosi rankkoja kun on 2 pientä lasta . Mutten jättänyt tekemättä . Mut illalla kun laita molemmat nukkumaan niin tulee ihana hiljaisuus. Kaikki unohtuu. Tulee jopa ikäväkin niitä , vaikka hetki sitten tein kuoleman . Päivä kerrallaan niin otan minäkin

Nyt jännämiestä kehiin lohduttaa

Muistan, miten elämä oli helppoa ja kivaa ennen lasta. Ihmettelen, miksi kukaan haluaa tämmöistä elämää. Luulin niitä hienoja puolia olevan enemmän ja huonoja vähemmän, kyllä tämä valinta edelleen huonontaa elämänlaatuani, vaikka lapsi on jo aika iso ja helpompi sentään kuin ennen. Kiitos ymmärryksestä kumminkin. Ap

Miksi lapsi kiukuttelee? Eikö saa huomiota, kun äidin aika menee palstalla? Mun lapsi on 15 ja on edelleen tosi hieno tyyppi, jonka kanssa elämä on kivaa.

Mä olen tehnyt kolmesti sen virheen. Ensin oli mukavaa vaan yhden kanssa, tehtiin toinen ja arki muuttui ihan kauheaksi. Sitten kun saatiin arki helpottamaan niin jostain syystä unohdettiin kuinka väsyttävää elämä on pienten lasten kanssa ja tyhmänä tehtiin se kolmas.

Nyt on elämä vieläkin kamalampaa. Isommat tappelee keskenään eikä tottele millään tavalla ja pieni valvottaa vieläkin yöt vaikka ikääkin 9kk. Elämä on sekavaa katastrofia päivästä toiseen ja uskon että tämä perhe jakautuu kohta kahtia. Osa lapsista menee isänsä mukaan ja pienin lähtee minun mukaan. Parisuhde on ihan ok kunnossa mutta nämä lapset tekee meistä hulluja.

Onhan teillä aitoa välittämistä, rakkautta, huomioimista...niin mukavat tyypit, että pystytte yhdessä muutokseen ja saamaan perhe-elämän hyväksi.

Ethän itse käytökselläsi rällää lasta mukaan sotajalalle. Hakekaa apua. Tulevien vuosien ei tarvitse olla vaikeita. Lapsen elämä rakentuu nyt ehkä loppuelämän ajaksi.

Hienoa, että huomaat muutoksen tarpeen. Tartu siihen ;) Tsemppiä :):)

Tähän voisi ikävä kyllä sanoa että pienet lapset pienet huolet, isot lapset isot huolet.

Oletko oikeasti miettinyt miksi lapsi kiukuttelee, missä tilanteissa se tapahtuu? Miten vietätte aikaa yhdessä, miten lapsi nukkuu, saako tarpeeksi lepoa ja yhdessäolo aikaa. Joku syy lapsen käytökseen varmaan löytyy.

Tuntuu, että lapsi huonontaa aina elämänlaatua, vaikka ihmiset väittäisivät mitä. Ahdistavaa.

Joo voin myös lohdutukseksi sanoa, että ei se helpota yhtään kasvun myötä. Omat murheensa joka kasvuvaiheessa, pienten kanssa pienet ja isojen kanssa isot. Olen niin hitsautunut tähän äiti-rooliini, etten tosin osaa kuvitella enää elämää, jota ei pyörittäisi lapset. Millaista se olisi, ilman jatkuvaa kiirettä, univelkaa ja rahahuolia? Millaista on oma aika? Miltä tuntuu, kun ei ole huono omatunto joka asiasta?

Ootko lapses kanssa samanlainen? Yleensä jos vanhempi ja lapsi samasta puusta veistettyjä niin asiat menee pieleen. Sun vaan täytyy olla aikuinen. Muu ei auta. Koeta jaksaa!

T. Äiti, jolla kilttejä lapsia (varmaan pää ei olis kestänyt lujatahtoisia ja taivaanisä päästi mut helpolla...kopkop - koputin puuta)

Haisee velan kirjoittamalta provolta... snuuh snuuh...

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että lapsi huonontaa aina elämänlaatua, vaikka ihmiset väittäisivät mitä. Ahdistavaa.

En minä ainakaan allekirjoita tätä. Minä olen nauttinut äitiydestä, ja miehenikin tuntu pitävän perhe- elämästämme. Teemme paljon asioita yhdessä ja viihdymme. Aika vaan menee liiankin nopsaan, ja pian lapsi on valmis muuttamaan omilleen. Parhaita aikojahan nämä on olleet. Vaikka nautin kyllä elämästäni ennen lastakin, niin kyllä mä ainakin olen tasaisen onnellisempi ollut äitinä.

Minusta on niin järkyttävää kuinka harva oikeasti ymmärtää mitä äitiys on. Kuvitellaan että postataan söpöjä vavvakuvia instaan kaiken päivää, mutta kun se lapsi on oikea ihminen, jolla on oma elämä ja oma tahto, eikä mikään lelu mitä puetaan söpösti. Jestas. Älä tosiaan tee enempää lapsia, kun et osaa olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

Muistan, miten elämä oli helppoa ja kivaa ennen lasta. Ihmettelen, miksi kukaan haluaa tämmöistä elämää. Luulin niitä hienoja puolia olevan enemmän ja huonoja vähemmän, kyllä tämä valinta edelleen huonontaa elämänlaatuani, vaikka lapsi on jo aika iso ja helpompi sentään kuin ennen. Kiitos ymmärryksestä kumminkin. Ap

Tulee mieleen, että näkyykö tuo asenne jollain tasolla lapsellesi, joka sitten purkaa sitä omaa pahaa mieltään kiukkuamalla.

Sawqass kirjoitti:

Ootko lapses kanssa samanlainen? Yleensä jos vanhempi ja lapsi samasta puusta veistettyjä niin asiat menee pieleen. Sun vaan täytyy olla aikuinen. Muu ei auta. Koeta jaksaa!

T. Äiti, jolla kilttejä lapsia (varmaan pää ei olis kestänyt lujatahtoisia ja taivaanisä päästi mut helpolla...kopkop - koputin puuta)

Meidän vanhimmalla pojalla on ihan mun luonne ja yhteenottoja välillä tulee. Onneksi kuitenkin harvemmin. Toisaalta sitten taas ymmärrän poikaa paremmin kun ite olen niin samanlainen.

Itsekin kuvittelin haluavani lapsen ja että se elämä olisi jotenkin "täyteläisempää" ja sisällöllisesti rikkaampaa. Sainkin kaksi lasta mieheni kanssa, vanhempi on nyt 17 ja nuorempi eskari-iässä. Elämä on ollut kaikin puolin haastavaa ja ihan vaan masentavaa, suureksi osaksi lapsistamme johtuen. Vanhempi lapsi on ollut allergioiden, oppimisvaikeuksien, kiusaamisen, vaikean murrosiän ja nyt viimeisimpänä päihderiippuvuuden vuoksi todella voimia vievä yksilö. Rakas toki, mutta väsyttävä ja elämämme on täynnä huolta. Nuorempi lapsi syntyi kehitysvammaisena ja saamastamme tuesta huolimatta hän on todella riippuvainen huolenpidosta ja nykyisin kärsii krionisesta unettomuudesta ja valvottaa koko perhettämme. Olen aivan poikki ja hyvun toivoton tulevaisuutemme suhteen. Mieheni on masentunut ja pelkään hänen vielä tekevän itselleen jotain. En minä tätä halunnut. En olisi tehnyt lapsia, jos olisin tiennyt mihin se johtaa. Milloin nämä lapset sitten tuottavat sitä onnea ja kokemusta elämän merkityksellisyydestä meille vanhemmille? Siitähän kaikki aina puhuvat, jos edes pohtii lapsettomuutta vaihtoehtona. Itsänikin ystävät kannustivat lastenhankintaan, mutta eipä näytä hääppöiseltä heidänkään perhe-elämät kun vähän syvällisemmin nainen naiselle puhutaan.

Mutta mitäs läksin, eikö niin..

Ap= provo, joka päivä lapsi vihamielisiä ja taistelua miehiämme vastaan. Ei mene läpi.