Lue keskustelun säännöt.
Kun KUKAAN ei auta...
26.02.2016 |
Tuntuu vaan että on niin yksin. Hassuinta on se, etten edes tiedä mikä on vialla. Mulla on ihana, 7 kuukauden ikäinen lapsi, jonka kanssa ollaan kotona. Lapsi nukkuu kyllä öisin, mutta heräilee paljon. Päivisin ollaan aina vaan kotona kaksistaan, ulkoillaan joka päivä tunti-kaksi, siivoillaan, leikitään, halitaan, nukutaan... Kun mies tulee illalla kotiin, niin saisin hänen autolla lähteä mihin vaan, muttakun ei ole mitään mihin lähteä! Ei oikein ketään ystäviä, joita viitsisi lapsen kanssa nähdä.. Pari kertaa viikossa käyn salillla, jos jaksan. En uskalla tehdä edes kovin pitkiä vaunulenkkejä vauvan kanssa, sillä hän nukkuu vaunuissa ulkona ja itse yritän nukkua aina samaan aikaan, että pysyn järjissäni ja saan edes joskus unta. Parisuhde on ihan perseestä. Miehen kanssa vaan keskenämme riidellään, arki on pelkkää vauvan hoitoa, yhteistä aikaa meillä ei ole IKINÄ. Yhden kerran mummi tuli hoitamaan lasta ja se oli katastrofi. Viime yönä olisin saanut nukkua, kun lapsi nukkui yllättävän hyvin, mutta valvoin KOKO YÖN murehtien ja itkien. Itkin yksinäisyyttä, pelkoa siitä ettei rahat riitä, pelkoa siitä että olen paska äiti, mitä jos lapsi tulee 15 vuoden päästä sanomaan etten ansaitsisi olla äiti...
Ulkoisesti olen sosiaalinen, työssäni menestynyt. Minulla on ystäviä, en vain kelleen uskalla tai kehtaa kertoa mitä ajattelen. Tuntuu jotenkin katkeralta kaikkia kohtaan. On sukulaisia, jotka kuorivat ns. kermat kakusta, leikittävät meidän ihanaa kaunista lasta, mutta eivät tarjoa hoitoapua ikinä. Mies äyskii vaan kun kotona ei ole joka päivä pyykit pestynä ja lämmin ruoka odottamassa häntä. En tiedä mikä on vialla, kun tavallaan mikään ei ole vialla, ja silti itken yksin öisin, kirjoitan päiväkirjaan että auttakaa joku.
Mietin jo, että uskaltaisinko soittaa jollekkin.. vaikka neuvolaan perhetyöntekijälle. Mutta en taida uskaltaa. Mitä hekin voisivat minua auttaa, kun ei meillä ole mitään oikeaa hätää. :(
Kommentit (32)
Ap vielä jatkaa...
Tosiaan en edes tiedä onko kyse niin edes siitä että pitäisi saada hoitoapua. Minusta on kiva touhua lapsen kanssa. On vain sellainen suunnattoman tyhjä olo. Tässäkö tämä elämä on? Mitäs sitten kun menen töihin takaisin? Joka päivä samat rutiinit, joskus ehkä joku pieni loma, sitten taas samaa ja samaa. Ristiriitaista, kun kuitenkin rakastan lastani ja minusta on ihana seurata hänen touhujaan. Tuntuu ylivoimaiselta yrittää olla samaan aikaan äiti, vaimo, työntekijä (kyllä, sähköpostitse joudun hoitamaan jonkun verran työasioita myös näin lomalla), ystävä. Lapsettomat kaverini ovat kaikonneet. En enää tiedä kuka olen ja mitä haluan, kun en halua enää yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsi imetyksellä vai vastikkeella? Jotta saat enemmän aikaa miehesi kanssa iltaisin anna lapselle tihti iltapala esim. muksupuuroa, ja vastiketta. Kun lapsi nukkuu kylläisenä putkän pätkän jo illalla, saat itsekin hengähdystaukoa.
Tuon ikäisellä myös väliin jääneet päivän ateriat korvautuvat helposti iltatankkauksen tarpeena. Syöhän lapsesi päivällä soseateroita kahdesti, aamupalan ja iltapalan?
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi imetyksellä vai vastikkeella? Jotta saat enemmän aikaa miehesi kanssa iltaisin anna lapselle tihti iltapala esim. muksupuuroa, ja vastiketta. Kun lapsi nukkuu kylläisenä putkän pätkän jo illalla, saat itsekin hengähdystaukoa.
Tuon ikäisellä myös väliin jääneet päivän ateriat korvautuvat helposti iltatankkauksen tarpeena. Syöhän lapsesi päivällä soseateroita kahdesti, aamupalan ja iltapalan?
Lapsi on imetyksellä, ja syö reippaasti soseita päivisin. Aamuisin ja iltaisin syö puuroa, erityisesti illalla isojakin annoksia uppoaa. Päivällä sitten syö lounaaksi ja päivälliseksi soseaterian, lisäksi yleensä välipalana hedelmäsosetta hieman ja jotain sormiruokaa. Päivisin edelleen saa myös tissiä, noin 3 tunnin välein haluaa imeä rintaa. Öisin selväsi ainakin yksi herätys on selvästi nälkään, ja tällöin syö tissiä oikein antaumuksella. Kova on siis syömään ja juomaan, pienikokoinen on aina ollut.
Osittain nuo herätykset öisin johtuvat varmasti siitä, ettei oikein osaa yksin rauhouittua ja nukahtaa, vaan vaatii siihen tissiä. Olen parina iltana yrittänytkin, että makoilen lapsen kanssa meidän sängyllä ja itse nukahtaisi siihen minun viereen ilman tissiä, ja tässä on onnistuttu. Öisin olen kuitenkin ollut niin väsynyt, etten jaksa kuin antaa tissin suuhun, niin lapsi rauhoittuu nopeasti... Unikoulu varmaan pitäisi toteuttaa, vaikka ajatus hirvittää.
Illalla kunnon iltapala esim velliä . Jaksaa vauva nukkua kauemmin. Jos nukkuu liikaa päivällä se vaikuttaa yöuniin vähentävästi. Olisi hyvä jos sinulla olisi viikottain aikuistakin seuraa.
7kk ikäistä ei kyllä vielä pitäisi erottaa vanhemmista :( eli en yhtään ihmette ettei sukulaiset innolla ole ottamassa hoitoon, pientä reality checkkiä kannattaisi tehdä, käy vaikka korkeasaaren apinatarhassa katsomassa apina äitejä ja niiden pikkuisia, eipä niille tule mieleen viedä vieraan hoitoon, se nyt vaan on niin että se ihmistaimi riippuu hetken täysin kiinni äidissään, mitä nopeammin sen ymmärtää sitä helpompi on elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku muu voisi jutella miehen kanssa. Ei ole ok tuo tilanne. Vauvavuonna ei ole oikea hetki yrittää tehdä kaikkia maailman töitä hänen, kyllä ne siellä odottavat myöhemminkin. Sinun täytyy saada nukkua edes yksi yö viikossa niin, että tiedät hänen selviävän vauvan kanssa sen ajan. Tämä ihan jo siksikin, että hän ymmärtäisi tilannettasi. Nyt hän on vain puolustuskannalla, ja se tuhoaa luottamuksenne kuin hiiri kauraryynipaketissa.
Älä aja itseäsi piippuun ja yritä pärjätä vaan. Missä asut?
En ymmärrä sun valitusta !
Helpota arkea !!!
Kaupassa ei tarvitse käydä kuin kerran viikossa, voitte tehdä sen yhdessä kerran viikossa. Kauppalistan mukaan.
Kirjoita kotityöt ylös ja jaa ne viikon jokaiselle päivälle.
Mä luulen että sä et näe nyt metsää puun takaa.
Pyykin pesussa ei mene varttia enempää jos et nyrkkipyykkiä harrasta ja ruuanlaitossa voit etsiä mm Valion ruokalista sivuilta halpoja reseptejä.
Luulen jos kirjoitat tekemättömästä työt ylös, huomaat ongelma on nyt sun pään sisällä
Meillä meni esim siivoamiseen tolkuttomasti aikaa. 1/2 v myin tarpeettomat tavarat, nyt siivoukseen menee aikaa vartti päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä kysynyt apua joltain? Jokuhan voisi tulla vaikka päivällä hoitamaan lasta ja sä saisit nukkua.
Mä olen tarjoutunut monet kerrat yhdelle kaverilleni, mutta hän ei luota muhun. Ei luota kehenkään. Oma mieskin on kiikun kaakun. Hän vain haluaa itse hoitaa lapsensa ja on totaallisen väsynyt.
Mä uskoisin, että monikin voisi hoitaa sun lasta sen aikaa, että sä saat ladattua akkuja.
Ja kuulostat todella hyvältä äidiltä jo teidän ulkoilujen takia, joten aivan turha miettiä mitä lapsi ajattelee myöhemmin.Hävettää tunnustaa, mutta olen tosi huono pyytämään apua. Tuntuu nololta, hävettää sanoa ääneen että tarvitsisin apua. Anoppia pyydettiin noin kuukausi takaperin yhdeksi illaksi auttamaan, mutta tuntui että se teki enemmän haittaa kun hyötyä. Lähdettiin syömään ja elokuviin, anoppi oli pitänyt lapselle kunnon huudatus-unikoulua, luuli varmasti auttavansa meitä sillä. Lapsi oli koko loppuyön todella itkuinen, itse olin juonut pari lasia viiniä enkä halunnut imettää, joten valvottiin sitten vauvan kanssa koko yö ja anoppi lähti ajamaan kotiin jo klo 8! Helpommalla oltaisi päästy siis ilman apua. Toisaalta tiedän, etten voi tässä tilanteessa alkaa olemaan valikoiva avun kanssa, vaan pitäisi vaan antaa anopille uusi mahdollisuus. Hän asuu kauempana, mutta voisi varmasti joku viikonloppu tulla auttamaan. Minulla ei omia vanhempia elossa ole..
Tämä katajainen kansa aina unohtaa, että hyvään äitiyteen kuuluu myös valmius nojautua muiden tukeen ja etsiä sitä aktiivisesti, kun se on oman lapsen etu. Onhan se selvä, että anoppi ei suoriutunut kylmiltään. Voisitte harjoitella yhdessä ja vähitellen saisit sitä vapaata enemmän. Tai etit jonkun toisen äidin, ja jelppaatte toisianne vuoroin. Ja laitat miehelle peukaloruuvin jos ei muuten usko. Ei ole järkeä kokeilla, ajaako kolarin uimahallireissulla vai ei, kun ei ole nukkunut vuoteen. Järjestä arvosi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Joku muu voisi jutella miehen kanssa. Ei ole ok tuo tilanne. Vauvavuonna ei ole oikea hetki yrittää tehdä kaikkia maailman töitä hänen, kyllä ne siellä odottavat myöhemminkin. Sinun täytyy saada nukkua edes yksi yö viikossa niin, että tiedät hänen selviävän vauvan kanssa sen ajan. Tämä ihan jo siksikin, että hän ymmärtäisi tilannettasi. Nyt hän on vain puolustuskannalla, ja se tuhoaa luottamuksenne kuin hiiri kauraryynipaketissa.
Älä aja itseäsi piippuun ja yritä pärjätä vaan. Missä asut?
Asutaan tosi pienellä paikkakunnalla, etelä-suomessa..
Meillä on neuvola ensi viikolla, ja ajattelin että voisin pyytää miehen sinne mukaan ja voitaisi puhua siellä näistä asioista... Mies on kuitenkin ihan järki-ihminen ja varmasti eritavalla suhtautuu kun joku ulkopuolinen on siinä meidän kanssa, enkä minä vain "nalkuta". En tiedä, miksi tilanne on mennyt vauva-aikana nyt tähän asetelmaan, jossa ollaan miehen kanssa melkein vihamiehet, taistellaan vaan siitä kumpi saa milloinkin nukkua ja kumpi tekee mitäkin kotitöitä. Vaikka ollaan ennen lasta seurusteltu vuosia, luulin tuntevani tuon toisen läpikotaisin.
Joskus tuntuu vain, että haluaisin että meille tulisi joku ihana, järkevä "muumi-mamma", jolle voisin kertoa meidän päivärutiinit, joka neuvoisi teenkö jotain väärin vauvan kanssa kun hän ei nuku öisin. Nukutanko päivällä liikaa/liian vähän, onko liian vähän läheisyyttä, onko iltaruutiinit pielessä. Joku, joka rauhoittelisi, ei arvostelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin vauva heräili yli vuotiaaksi juomaan maitoa öisin ja se kyllä kuluttaa jos joutuu heräämään monta kertaa yössä. Muutenkin muistan hyvin tuon yksinäisyyden tunteen vauvan kanssa kotona.. Meillä mieskin kyllä nousi vapaillaan öisin syöttämään ja antoi minun nukkua pidempään aamuisin jos oli kotona. Asun itsekin etelä- suomessa jos kaipaat seuraa.
Hei! Tuo neuvolassa yhdessä juttelu kuulostaa tosi hyvältä! Itsekin lasten vauva-aikoina tunsin yksinäisyyttä ja riittämättömyyttä (lähes joka suhteessa). Viimein tilanne kärjistyi jatkuvaan huonotuulisuuteen ja ahdistukseen. Aloin voida myös fyysisesti pahoin. Lopulta lääkäri kirjoitti lähetteen psykologille, missä sain purkaa oloani. Ystävät, höllääminen, lenkkeily YKSIN ja jonkinlainen mindfullness auttoivat antamaan armoa itselle. Tuntui, että puolessa vuodessa kasvoin ja sain valtavan oivalluksen elämästä. Jonkin kriisin se vaati, mutta jälkeenpäin tuntuu että se oli hyväksi. Tsemppiä omaan kasvuusi, älä aseta (äläkä anna muiden asettaa) itsellesi liikaa paineita!!
Hävettää tunnustaa, mutta olen tosi huono pyytämään apua. Tuntuu nololta, hävettää sanoa ääneen että tarvitsisin apua. Anoppia pyydettiin noin kuukausi takaperin yhdeksi illaksi auttamaan, mutta tuntui että se teki enemmän haittaa kun hyötyä. Lähdettiin syömään ja elokuviin, anoppi oli pitänyt lapselle kunnon huudatus-unikoulua, luuli varmasti auttavansa meitä sillä. Lapsi oli koko loppuyön todella itkuinen, itse olin juonut pari lasia viiniä enkä halunnut imettää, joten valvottiin sitten vauvan kanssa koko yö ja anoppi lähti ajamaan kotiin jo klo 8! Helpommalla oltaisi päästy siis ilman apua. Toisaalta tiedän, etten voi tässä tilanteessa alkaa olemaan valikoiva avun kanssa, vaan pitäisi vaan antaa anopille uusi mahdollisuus. Hän asuu kauempana, mutta voisi varmasti joku viikonloppu tulla auttamaan. Minulla ei omia vanhempia elossa ole..