Amerikan unelmavävy -liveseuranta
tässä ketjussa.
Siellähän on se gaykin mukana. Tiiraakohan suomalaisia poikia rannalla?
Kommentit (1792)
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsi, että Essi sanoi ettei tulevaisuudesta oltu puhuttu mitään Erickin kanssa. Katariinakin sanoi, että keskustelu pysyi kevyissä aiheissa. Tästä tulee tunne, ettei Erick ehkä ole vakavissaan kiinnostunut kummastakaan, eikä suunnittele tai ajattele mitään yhteistä tulevaisuutta. Jos näin olisi, niin luulisi kiinnostavan se, mitä tytöt ajattelisivat amerikassa asumisesta yms, ja mitä tulevaisuudensuunnitelmia muuten on. Tietysti suhteet ovat niin alkuvaiheessa että normaalitilanteessa tällaisista ei vielä puhuttaisi, mutta tässä sarjassa on vähän eri tilanne kun päätöksenteko lähestyy ja asutaan lähtökohtaisesti eri maissa. Erick vielä sanoi, ettei ole tehnyt päätöstään ja tekee sen intuitiolla, joten luulisi tällaisten asioiden olevan tärkeitä seikkoja päätöstä miettiessä. Jesse on ainakin käsitellyt aihetta molempien tyttöjen kanssa ja Tomkin H-M:n kanssa (Tom lienee jo päätöksensä tehnyt, joten ei tarvetta jutella Noran kanssa).
jos eric on niin tollo ettei vie suhdettaan pidemmälle ohjelman jälkeen valitsemansa naisen kanssa niin kosijoita riittää varmasti molemmille tytöille! kaksi fiksua ja kaunista naista. kyllä se on toi saamaton mies joka jää silloin sitten oikeasti tappiolle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle särähti korvaan Erickin ja kaverinsa "hauska" juttu koiranpennuista, kun he kertoivat ostaneensa halvalla yorkien pentuja, leikkineensä niiden kanssa viikon ja myyneensä voitolla eteenpäin. Sääliksi kävi pikku vauvakoiria. :'( Aika julmaa minusta ettei ole tarkoituskaan kiintyä pieneen luottavaiseen eläimeen.
Sama. Ei hänen kanssaan voisi ainakaan lemmikkiä ottaa. Ja laski kyllä pisteet muutenkin. Etenkin, jos pennut olivat luovutusiän kieppeillä, tosi ajattelematon juttu.
Jep. Kyllä on miehissä eroja.
Eläinrakas Jesse ei voisi koskaan kohdella koiraa - tuntevaa eläintä - noin huonosti ja tunteettomasti.
Saman vaikutelman olen saanut Erickistä ihmissuhteissakin. Jotenkin kylmä ja tunteeton. Enemmän järjellä kuin tunteella mukana koko ohjelmassa.
Tomista ja Jessestä näkee, että tunteet roihuavat ja he etsivät tosissaan elämänkumppania. Erickillä taas koko homma on jotenkin laskelmoitua ja kylmäkiskoista.
Yllätyn jos Erick ei valitse lopulta Katariinaa. On todennut monesti että heillä on yhteys, että hän on viehättävä ja kiinnostava. Tuntuvat molemmat ajattelevan enemmän järjellä, mutta taitaa Katariina olla siltikin sen tunteikkaampi ja spontaanimpi näistä kahdesta joka uskaltaisi heittäytyä! Vaikuttaa fiksulta ja vähän ujolta, mutta silti varmalta myös omasta persoonastaan. Jos hänen instastaan ymmärrän päätellä oikein on asunut Italiassa.
Jos Erick luulee löytävänsä toisen samanlaisen kansainvälisen, kauniin ja hauskan naisen, jonka kanssa synkkaa ja joka vielä puhuu erittäin hyvän englannin lisäksi hänen toista äidinkieltään suomea taitaa herra olla pahasti väärässä!

Sorry nyt vaan, mutta minusta Katariina ei vaikuta lainkaan varmalta.
Tuollainen ääni väristen itkuun sortuminen ilman mitään näkyvää syytä kertoo kyllä aikamoisesta epävarmuudesta. Samoin tuo Erickiltä "miksi valitsit minut" -tenttaaminen.
Katsoitko seuraavan jakson insertin? Katariinan käytös oli lähinnä epävarman pirttihirmun uhkailua.
Itku silmässä ja ääni väristen uhotaan kameralle, että "jollei Erick valitse MINUA, niin hän ei ole se mies, jonka luulin hänen olevan".
Täysin kypsymättömän ja lapsellisen ihmisen käytöstä.
Essi tuskin sortuisi moiseen lapselliseen käytökseen. Essi vaikuttaa paljon kypsemmältä ja aikuisemmalta ihmiseltä, kuin epävarma, itseään korostava ja itseskelevä Katariina.
Ei uskoisi, että Katariina on Essiä 5 vuotta vanhempi. Käytöksen perusteella Essin luulisi olevan se aikuinen.
Sorry nyt vaan, mutta minusta Katariina ei vaikuta lainkaan varmalta.
Tuollainen ääni väristen itkuun sortuminen ilman mitään näkyvää syytä kertoo kyllä aikamoisesta epävarmuudesta. Samoin tuo Erickiltä "miksi valitsit minut" -tenttaaminen.
Katsoitko seuraavan jakson insertin? Katariinan käytös oli lähinnä epävarman pirttihirmun uhkailua.
Itku silmässä ja ääni väristen uhotaan kameralle, että "jollei Erick valitse MINUA, niin hän ei ole se mies, jonka luulin hänen olevan".
Täysin kypsymättömän ja lapsellisen ihmisen käytöstä.
Essi tuskin sortuisi moiseen lapselliseen käytökseen. Essi vaikuttaa paljon kypsemmältä ja aikuisemmalta ihmiseltä, kuin epävarma, itseään korostava ja itseskelevä Katariina.
Ei uskoisi, että Katariina on Essiä 5 vuotta vanhempi. Käytöksen perusteella Essi on paljon aikuismaisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle särähti korvaan Erickin ja kaverinsa "hauska" juttu koiranpennuista, kun he kertoivat ostaneensa halvalla yorkien pentuja, leikkineensä niiden kanssa viikon ja myyneensä voitolla eteenpäin. Sääliksi kävi pikku vauvakoiria. :'( Aika julmaa minusta ettei ole tarkoituskaan kiintyä pieneen luottavaiseen eläimeen.
Sama. Ei hänen kanssaan voisi ainakaan lemmikkiä ottaa. Ja laski kyllä pisteet muutenkin. Etenkin, jos pennut olivat luovutusiän kieppeillä, tosi ajattelematon juttu.
Jep. Kyllä on miehissä eroja.
Eläinrakas Jesse ei voisi koskaan kohdella koiraa - tuntevaa eläintä - noin huonosti ja tunteettomasti.
Saman vaikutelman olen saanut Erickistä ihmissuhteissakin. Jotenkin kylmä ja tunteeton. Enemmän järjellä kuin tunteella mukana koko ohjelmassa.
Tomista ja Jessestä näkee, että tunteet roihuavat ja he etsivät tosissaan elämänkumppania. Erickillä taas koko homma on jotenkin laskelmoitua ja kylmäkiskoista.
Yllätyn jos Erick ei valitse lopulta Katariinaa. On todennut monesti että heillä on yhteys, että hän on viehättävä ja kiinnostava. Tuntuvat molemmat ajattelevan enemmän järjellä, mutta taitaa Katariina olla siltikin sen tunteikkaampi ja spontaanimpi näistä kahdesta joka uskaltaisi heittäytyä! Vaikuttaa fiksulta ja vähän ujolta, mutta silti varmalta myös omasta persoonastaan. Jos hänen instastaan ymmärrän päätellä oikein on asunut Italiassa.
Jos Erick luulee löytävänsä toisen samanlaisen kansainvälisen, kauniin ja hauskan naisen, jonka kanssa synkkaa ja joka vielä puhuu erittäin hyvän englannin lisäksi hänen toista äidinkieltään suomea taitaa herra olla pahasti väärässä!
Minä taas yllätyn, jos Erick valitsee Katariinan.
Tuollainen ripustautuminen ja oman epävarmuuden korostaminen "miksi valitsit juuri minut" -tenttauksilla on aikamoinen turn-off monelle miehelle.
Miehet haluavat itsevarman naisen. Eivät epävarmaa itkeskelijää.
Eiköhän se nähty jo Jesse-Satu-suhteessa.
Ja kun katsoo Erickin ilmettä Katariinan jankatessa tuota hänen epävarmuutensa julkituovaa kysymystä, niin se on vähintäänkin kiusaantunut ja hämmentynyt.
Essi on kyllä hävyttöm!än kuuma nainen. Miehistä suosikikseni on yllättäen noussut limainen Jesse (aiemman mielikuva mukaan), joka on miehistä selkeästi sydämellisin ja luonteeltaan aikuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa toi vitun jankkaus taas jostain suomen kielestä!!!! Menee hermo taas tähän palstaan ku jotku vaan ei tajua ja osaa lopettaa ajoissa.
Kannattaisikohan hankkia lääkitys, jos noin pienestä hermot menee.
Miten pärjäät elämässä noin yleensä?
Kannattaisikohan sun hypätä kalliolta jos on noin pakko näsäviisastella? Vitun ulaani. Mites sä pärjäät elämässä? Tehdäänkö tästä off topic keskustelu?

Osallistujien ulkonäöstä ja limaisuuden asteesta jankkaaminen on siis ok, mutta kielitaidostaan ei...?
Juuri olin tulossa sanomaan samaa! Mikä ihmeen besserwisseri se täällä määrää mikä aihe on tässä ketjussa sallittua ja mikä ei?
Minä ainakin mieluummin puhun kielitaidosta, kuin tissien asennosta! ;)
Sä nyt edes taida tietää mikä on besserwisser :D oot vaa kuullu hienon sanan jostain ja nyt pätevänä yrität käyttää sitä. Ai että
Ensin vuodatettiin että Katariina on tunteeton ja nyt on liian tunteikas. Selviäähän sen maikkarin sivuiltakin, että hänellä oli selkeästi tunteita pelissä!
On varmaan tuotanto pyytänyt kysymäänkin asiaa, kun on jäänyt tämä Erickin osio aika kylmäksi Tomin ja Jessen seikkailuihin verrattuna ainakin näin minun mielestäni. Erick oli alkuun suosikkini, mutta on kyllä jäänyt kolmoseksi ohjelman edetessä. Mielestäni hän on tunteeton ja myös epävärma molempia tyttöjä kohtaan, jotka molemmat omalla tavallaan ovat ihastuneita.
Valitseekohan Erick Essin? Essin instassa oli tuoreita USA-kuvia ja jotain kommentteja tyyliin "nyt saa vihdoin laittaa näitä kuvia".
Se Erickin ja kaverinsa koirajuttu oli tapahtunut kun olivat 17-18, kävi ilmi ohjelmassa. Toki typerää silti, mutta tuskin nykyään tekisi vastaavaa?
Jos Tom on rakastunut ohjelman aikana (varmasti tavannut ilman kameroita) ja Jesse viettänyt Idan kanssa aikaa myös ilman kameroita on ihan varma että Erick on tehnyt niin myös sen kanssa, jonka valitsee! Oon ihan varma asiasta!
Tää ohjelma ei vaan oo mun mielestä tehty niin hyvin. Selkeesti on jäänyt paljon näkemättä katsojilta. Eli paha mennä analysoimaan mitä kukakin näkee kussakin kun nää naamat on olleet ehkä näiden jaksojen aikana tot. 30 min ruudussa.
Vierailija kirjoitti:
Se Erickin ja kaverinsa koirajuttu oli tapahtunut kun olivat 17-18, kävi ilmi ohjelmassa. Toki typerää silti, mutta tuskin nykyään tekisi vastaavaa?
Kertoo kyllä aika paljon luonteesta.
Itse en kyllä olisi tuossa iässäkään kyennyt ostamaan koiranpentua ja luopumaan siitä viikon päästä. Olisin kiintynyt liikaa, enkä muutenkaan olisi pystynyt käyttämään koiraa rahastusvälineenä. Oma poikani on nyt teini-iässä ja ollut aina hyvin eläinrakas - ja kiltti ja tunteellinen ihminen muutenkin - enkä voisi kuvitella, että häneltäkään onnistuisi tuollainen temppu lainkaan.
mä veikkaan että katariinalla on tunteet pinnassa, jetlag päällä ja sanohan se että tilanne ei ole todellakaan kiva kun sitä haastateltiin siellä erikin luona. itse olisin ainakin hajonnut tollaisessa tilanteessa jo paljon aikaisemmin! :D että hyvä se on sohvalta kommentoida munkin...
onkohan ne kaikki antaneet piparia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa toi vitun jankkaus taas jostain suomen kielestä!!!! Menee hermo taas tähän palstaan ku jotku vaan ei tajua ja osaa lopettaa ajoissa.
Kannattaisikohan hankkia lääkitys, jos noin pienestä hermot menee.
Miten pärjäät elämässä noin yleensä?
Kannattaisikohan sun hypätä kalliolta jos on noin pakko näsäviisastella? Vitun ulaani. Mites sä pärjäät elämässä? Tehdäänkö tästä off topic keskustelu?
Kannattaisiko sun hengittää syvään ja/tai nauttia vähemmän kofeiinipitoisia juomia.
Vierailija kirjoitti:
Jos Tom on rakastunut ohjelman aikana (varmasti tavannut ilman kameroita) ja Jesse viettänyt Idan kanssa aikaa myös ilman kameroita on ihan varma että Erick on tehnyt niin myös sen kanssa, jonka valitsee! Oon ihan varma asiasta!
Tää ohjelma ei vaan oo mun mielestä tehty niin hyvin. Selkeesti on jäänyt paljon näkemättä katsojilta. Eli paha mennä analysoimaan mitä kukakin näkee kussakin kun nää naamat on olleet ehkä näiden jaksojen aikana tot. 30 min ruudussa.
Enpä usko. Kyllähän sen näkee, ettei Erick ole antanut naisille itsestään mitään. Kumpikin nainen on ihan pihalla Erickin tunteista, koska poika vain leikittelee, eikä ole mukana tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Valitseekohan Erick Essin? Essin instassa oli tuoreita USA-kuvia ja jotain kommentteja tyyliin "nyt saa vihdoin laittaa näitä kuvia".
Mikä on Essin insta?
oi voi, kun tietäisittekin mitä kaikkia siellä kuvausten ulkopuolella oikeasti tapahtui...
yllätyksekseni voin todeta, että harvinaisen suuri osa palstan analyyseistä osuu naulan kantaan. vaikka menevätkin vähän liiallisuuksiin. suurin osa tytöistä oli mukavia ja hyväsydämisiä, kaikki sarjaan osallistuneet olivat mukana tosissaan etsimässä rakkautta, mutta useampi tytöistä joutui pettymään sulhoehdokkaaseensa, koska tämä ei vastannut videosta saatua kuvaa. toisaalta jotkut sulhoehdokkaat yllättivät ja useammilla oli leirinvaihto mielessä.
yksi erään sulhoehdokkaan tytöistä varmisti paikkansa finaalissa jo sarjan alkuvaiheessa menemällä sänkyyn miehen kanssa. muut tytöt tiesivät tästä, koska he jäivät kirjaimellisesti rysän päältä kiinni.
kaikki kuvatut kohtaukset olivat käsikirjoitettuja.