Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

En uskalla puhua peloistani neuvolassa, pelkään huostaanottoa

Vierailija
23.02.2016 |

Lapseni täyttää pian viisi vuotta ja tämä on viiden mahdollisuuteni puhua neuvolassa ahdistuksestani ja peloistani, mutta luulen heittäväni sen silti hukkaan. Kuten aina, neuvolalääkäri kysyy kuinka itse voin ja pärjään. Ja kuten ennenkin, vastaan kaiken olevan hyvin.

Ahdistukseni alkoi melkein välittömästi lapseni synnyttyä. En osannut yhdistää ajatuksiani mahdolliseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen vaan luulin sen kuuluvan vanhemmuuden normaaleihin pelkoihin. Pelkään hänen satuttavan itsensä, tuntevansa itsensä yksinäiseksi, tulevansa kiusatuksi päiväkodissa ja myöhemmin koulussa. Ikää karttuu ja pelot muuttuvat. Mitä jos lapsi kasvaa holtittomaksi, ryhtyy käyttämään huumeita ja kuolee yliannostukseen? Tekee itsemurhan? Joku tappaa hänet vahingossa tai tahallisesti? Tuntuu etten hallitse tilannetta. Elän jokaisen päivän kuin se olisi lapseni viimeihin, halaan ja rakastan, kerron hänen olevan tärkeä. Iltaisin itken itseni uneen ja mietin, että mitä jos huominen on viimeinen päivä.

Toisinaan ahdistus on äitynyt niin pahaksi, että olen jäänyt töistä kotiin. Olen ilmoittanut olevani kipeänä tai sanonut lapsen sairastavan. Pidän pojan tällöin poissa päiväkodista ja vietämme laatuaikaa. Toisin sanoen pidän hänet lähellä kuin viimeistä kertaa. :(

Poika alkaa olla jo siinä iässä, että aistii minun olevan hätääntynyt ja peloissani. On kausia, jolloin voin ihan hyvin. Sitten muistan, että minulla on edessäni vuosikymmeniä pelkojeni kanssa. Ja ahdistus taas kasvaa.

Jos jotain hyvää tilanteessani on, niin en ole koskaan enkä tulekaan koskaan purkamaan murheitani alkoholiin tai lääkkeisiin. Neuvolassa en ole uskaltanut ottaa puheeksi pelkojani ja nyt minusta tuntuu, että viiden vuoden ahdistus ja pelkotilat lasketaan syyksi viedä poika pois minulta. Pojan isä ei ole ikinä ollut elämässämme läsnä.

Kukaan ei kertonut minulle vanhemmuuden rumasta puolesta. Lapsia en aio hankkia enempää. Jos olisin tiennyt joutuvani pelkäämään loppuelämäni, en olisi pitänyt lasta.

Mitä minä teen?

Kommentit (32)

Vierailija
1/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos puhuisit asiasta ensin muualla kuin neuvolassa? Esim. masennushoitajalle?

Vierailija
2/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelkään ylipäätään puhua terveysviranomaiselle, koska pelkään hysteerisesti huostaanottoa :(

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on juuri se missä holhoava yhteiskunta menee niin metsään kuin mennä voi: apua ei uskalleta hakea lastensuojelun ylireagointien vuoksi. Et varmasti ole ainoa.

Vierailija
4/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helpottiko sinua purkaa tunteitasi tänne? Joskus sekin auttaa oloa :) Ole rohkeasti yhteydessä neuvolaan, sinä olet hyvä äiti!

Vierailija
5/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelkään ylipäätään puhua terveysviranomaiselle, koska pelkään hysteerisesti huostaanottoa :(

Ap

Mietipä asiaa sitä kautta, että huostaanotto on aika kallis toimenpide yhteiskunnalle. Kun lapsi kasvaa kotonasi kuitenkin kaikin puolin turvallisessa ympäristössä, osaat huolehtia hänen tarpeistaan sekä fyysiseltä että henkiseltä kannalta, mikä voisi olla syynä huostaanottoon?

Vierailija
6/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ahdistus ei ole syynä huostaanottoon. Pakkohan sun on hakea apua, että voitte nauttia elämästänne!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huostaanotto on viimeinen mahdollisuus. Se maksaa kunnalle valtavasti, joten ei lapsia huostata jos kotioloissa kaikki toimii vaikka vanhempi olisikin masentunut. Puhu niin saat apua sekä itsellesi että mahdollisesti arkeen.

Vierailija
8/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höpö höpö, ei lasta oteta pois äidin ahdistuksen takia! Sä saat keskusteluapua ja ehkä mielialalääkkeen tms ja se siitä. Sit lapsi kyllä otetaan pois, jos sä et hae apua ajoissa ja lopulta joudut jonnekin hoitolaitokseen. Usko mua, itsekin olen hakenut apua ahdistukseeni, eikä puhettakaan, että kukaan taho tulis edes katsomaan meidän kotioloja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän nuo ole ihan jokaisen vanhemman pelkoja? Ainakin itse ja monet kaverini pelkäävät ihan samoja asioita, jokainen kun haluaa vain lapsensa parasta ja että tämä on onnellinen.

Töistä pois jääminen kuulostaa jo vähän "överiltä". Puhu ihmeessä neuvolassa peloistasi tai jollekin tutulle, helpottaa huomattavasti sanoa ääneen mieltä askarruttavat asiat. Ei lasta oteta huostaan sen takia, että äiti murehtii lapsen tulevaisuutta ja haluaa tälle kaikkea hyvää.

Vierailija
10/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelkään ylipäätään puhua terveysviranomaiselle, koska pelkään hysteerisesti huostaanottoa :(

Ap

Minulla oli vaikea synnytyksen jälkeinen masennus, johon liittyi harhojakin (tunnistin ne tosin harhoiksi) eikä lasta oltu missään vaiheessa huostaanottamassa. Tosin hakeuduin hoitoon jo lapsen ollessa 3 kk, mutta toivuin masennuksesta vasta hänen ollessaan 2½-vuotias.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin on noita kausia, pelkään lapsella syöpää ja ties mitä ihan pienistäkin oireista ja jossain vaiheessa pelko hellittää pidemmäksi aikaa. 

Kasvukivuista tulee mieleen leukemia vaikkei muita oireita olisi, tarkkailen onko lapsi kalpea onko mustelmia tms. 

Jos jonain päivänä juo enemmän on heti mielessä diabetes.

Jos valittaa vatsaa niin umppari... Lista loputon ja joskus väsyttää. Yleensä kausia on parisen kertaa vuodessa, että ei aina häiritse mutta jos olisi useammin niin hakisin apua, sitä saa yksityiseltäkin jos kunnallinen pelottaa. 

Vierailija
12/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota asia reilusti puheeksi neuvolassa tai vielä mieluummin tilaat ajan lääkärille ja kerrot hänelle peloistasi ja myös siitä että olet yksinhuoltaja. Saat todennäköisesti lähetteen keskustelemaan asiasta psykologin kanssa ja se auttaa sinua. Tarvittaessa voidaan määrätä myös tilapäisesti jotain lieviä rauhoittavia että saat rauhoituttua. Mikäli olet muutoin täysjärkinen ja hoidat asiasi, kukaan EI ota sinulta lapsia pois. Mikäli et hae apua ja tilanne tuosta pahenee, niin sitten voidaan sinun hoitokykyäsi alkaa arvioimaan uudelta kantilta. Hae siis ajoissa apua poikasi takia ellet muutoin.

Onko sinulla ketään, jonka luona poika voisi olla hoidossa muualla kuin päiväkodissa? Olet selkeästi stressaantunut siitä että olet yksin vastuussa pojasta ja murehdit jatkuvasti hänen tulevaisuuttaan. Sinulle tekisi hyvää saada itsellesi joku harrastus esimerkiksi alkuun vaikka kerran viikossa yksi tunti vain ja ainoastaan itsellesi. Tiedän, kuulostaa kamalalta, mutta se tekisi oikeasti sinulle hyvää. Sen jälkeen kun sinä alat voida paremmin, pelkosi hellittävät ja voit viettää poikasi kanssa entistä parempaa laatuaikaa.

Tekstistäsi näkee, että olet selkeästi ajatteleva, fiksu ja tarkka ihminen. Ongelmasi on ehkä se, että yrität olla liian hyvä äiti ja pärjätä viimeiseen asti yksin ja se ahdistaa sinua.

T: Samanlaisessa tilanteessa ollut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnistan nuo samat oireet aikoinaan itsellänikin. Olin totaaliyh ja poika minullakin. Yksi suurimmista ongelmista on, että voit näillä peloillasi opettaa lapsesi pelkäämään maailmaa ja pitämään sitä pahana paikkana - siis hän ahdistuu eikä saa nautittua pienen pojan elämästään.  Joten tartu asiaan ja ehdottomasti hanki jotain keskusteluapua. Kysehän on sinun pääsi sisällä olevista peloista, jotka sinänsä ovat ihan aiheellisia, mutta niiden mittasuhteet ovat väärät. Kun pelot hallitsevat ajatuksiani, ne rajoittavat sinua elämästä elämää myös lapsesi kanssa. Ajattelemalla näitä pelkoja liikaa, ne alkavat vallata sinut. Mielikuvilla kun ei ole rajoja.

Yksi syy on se, että saatat   elää liian symbioottisessa suhteessa  lapsen kanssa. Isän tai kenen tahansa toisen ihmisen tuleminen tähän suhteen jollain lailla väliin, tuo rakoa liian tiiviiseen suhteeseen. Tai sitten sinulla pitäisi olla itselläsi joku asia, johon on pakko keskittyä ja  joka tuo energiaa ja ilmaa suhteeseesi pojan kanssa.  Itse huomasin liian myöhään, että en tavallaan osannut erottaa omia tunteitani   lapseni tunteista. Elimme liian tiiviisti, mistä oli suurta haittaa myöhemmin: poikani, joka on  lahjakas, jopa erään asiantuntijan mukaan karismaattinen,  joutui murrosiästä lähtien   vaikeuksiin ja mm. poliisin kanssa tekemisiin muutaman kerran. Tosin hän on tavannut isäänsä, mutta en osannut pienenä keskustella isä-asiasta avoimesti. Hän mietti varmaan päänsä puhki, miksei isä välitä hänestä. Hän ei  tavallaan tunnistanut sitä  osaa itsestään

Rohkene siis hakemaan aikuisapua, psykologi ehkä,  ihan oman itsesi takia. Kuvitellut huolesi uuvuttavat sinut. Käytöksesi voi myös heijastua lapseesi.   Sinähän ylisuojelet häntä, eikä se ole syy huostaanottoihin.

Vierailija
14/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi haluaisit puhua asiasta neuvolassa lapsen läsnäollessa? Varaa mielummin oma aika lääkäriin ja lähde purkamaan tilannetta sitä kautta. Lasta ei todellakaan huostaanoteta ahdistuksen takia. Varsinkaan kun vielä itse lähdet hakemaan siihen apua.

Älä tuhlaa omaa ainutlaatuista elämää ja lapsesi lapsuutta turhaan pelkoon. Olet selvinnyt monesta asiasta, miksi et ahdistuksen selättämisestä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on kokemusta raskauden aikaisesta masennuksesta ja todella voimakkaasta ahdistuksesta lapsen puolesta. Puhuin tuntemuksistani avoimesti neuvolassa viidennellä raskauskuulla, minut ohjattiin jatkohoitoon ja sain todella hyvän ilmaisen terapeutin puoleksitoista vuodeksi, lapsen synnyttyä erityistukea synnärillä sekä empaattisen sosiaalityöntekijän joka tuli jo laitokselle tutustumaan minuun ja vauvaan, toimivan mielialalääkityksen vauvan synnyttyä sekä alkuun kotiapua kun tuntui että pelot vaikeuttivat arjesta selviytymistä.

Kukaan ei koskaan edes maininnut huostaanottoa vaan minusta tuntui että tilanteeni otettiin tosissaan ilman syyllistämistä tai pelottelua. Näin Helsingissä 2014, nyt voin tuhat kertaa paremmin ja ongelmani tuntuvat vain sumuiselta historialta.

Älä jää yksin pelkojesi kanssa vaan hae apua, sinun ei tarvitse elää niiden kanssa ikuisesti! Auttamalla itseäsi autat myös lastasi.

Vierailija
16/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo kuulostaa masennus/ahdistuoireilta, jotka ovat aika yleisiä ihmisillä. Itselläni ollut noita molempien synnytysten jälkeen ja toisen lapsen jälkeen puhuin asiasta neuvolassa. Sain viisi tapaamista psykologin kanssa, mielialalääkkeet ja kotiapua kerran viikossa. Lääkkeillä oireet lähtivät kuitenkin lievenemään saman tien ja kaikki tukitoimet olivat sitten pian turhia ja lääkkeetkin lopetin aikanaan. Mitään lastensuojeluilmoituksia ei tehty missään vaiheessa, eikä kukaan kyseenalaistanut kykyäni olla äiti.

Apua kannattaa hakea, sillä sillä on tosi iso vaikutus elämänlaatuun. Masennus/ahdistusoireisiin kuuluu myös se, että esim. lapsen huostaanotto nousee tuollaisiksi voimakkaiksi pelonaiheiksi ihan samaan tapaan kuin lapsen vakavat sairaudetkin. Kyky elää omaa elämää lamaantuu. Eli jostain luettu huono kokemus tai vaikka lapsen nuha saa omassa mielessä hirveät mittasuhteet ja on ihan varma, että kaikki paha tapahtuu itselle ja lapselle. Hae siis apua.

Vierailija
17/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkälainen teillä on rahatilanne? Helpottaisi esim. yksityiselle terapeutille juttelu vaikka? Toki hänkin tekee tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen, mutta ei ole niin liipasinherkkä potilasluottamuksen vuoksi. Tekee siis, jos näkee aivan selvän aiheen sille, mutta en usko että tuollaisessa tapauksessa. Toinen on myös, jos satut opiskelemaan yliopistossa/amkissa (tosin puhuit kyllä käyväsi töissä) on siellä mt-puolella juttelu. Ovat myös aika hienovaraisia näissä asioissa, eivätkä turhaan tee lastensuojeluilmoituksia, eivät taida edes antaa mitään tietoja ulkopuolelle ilman potilaan suostumusta. Korostan nyt, että toki tekevät tarvittaessa sen lastensuojeluilmoituksen, mutta varmasti pätevä psykologi huomaa samantien, että teidän perhe hyötyy siitä että sinä saat jutteluapua, eikä siitä että sinulle annetaan lastensuojelun tukipalveluita, jotka ovat enemmän ns. hoidollista apua ja perheeseen keskittyvää apua. Sinulle olisi parasta päästä juttelemaan ammattiauttajalle. 

Tuli kyllä mieleen, että eikö neuvolapsykologille saa ajan ihan vain pyytämällä sen, eli ei tarvi kertoa neuvolatädille syytä? Olisiko sellainen mahdollista, tai sanoisit sen syyn neuvolatädille lievemmässä muodossa, esim. minulla on ollut jotenkin turhan paljon pelkoja lapsen puolesta, ja mietin saisinko ajan neuvolapsykologille. Tarvisin jonkun ulkopuolisen kuuntelemaan niitä edes hetkeksi. Neuvolapsykologi puolestaan osaa ehkä paremmin vetää sen raja lasulle kuin terveydenhoitaja. Hän kyllä näkee mikä on sen verran vahingollista lapselle, että viranomaisten puuttumista tarvitaan, ja sitähän tuo sinun ongelma ei vielä ole. 

Vierailija
18/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ota asiaa puheeksi neuvolassa, tai missään julkisen terveydenhuollon piirissä, vaan hakeudu yksityiselle tai kirkon tarjoaman avun piiriin.

Huostaanoton uhka tuskin on ilmeinen nyt, mutta terveydenhoitajan tekemät kirjaukset voivat alkaa elää omaa elämäänsä. On muutakin haittaa, esim. tulevaisuudessa teitä kohtaavat tilanteet joissa tarvitsette toisenlaista apua tai tutkimuksia selitetään vain sinun ahdistuneisuudellasi.

Mutta hae ihmeessä apua, ettei suhteestanne tule liian symbioottinen, ja ettet siirrä pelkojasi lapseen.

Vierailija
19/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelkään ylipäätään puhua terveysviranomaiselle, koska pelkään hysteerisesti huostaanottoa :(

Ap

Ap, Suomessa kyllä yritetään todella voimakkaasti pitää lapsi biologisen vanhempansa luona.

Mutta siis: kyse on sinun omasta mt-ongelmastasi, joten en ihan ymmärrä, miksi puhuisit asiasta neuvolassa. Varaa aika lääkäriin ja lähde sitä kautta hakemaan apua.

Jos pelkäät huostaanottoa, niin etkö pelkää sitä, miten käytöksesi vaikuttaa lapsesi tulevaisuuteen?

Vierailija
20/32 |
23.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitko puhua tuosta työterveydessä. Vaikuttaahan ahdistuneisuutesi työhönkin.

Voit vaikka sanoa kärsiväsi ahdistuksesta ja aiheettomista peloista. Ei ole pakko alkaa yksilöimään niitä pelkoja jos se pelottaa. Sieltä tai vaikka mielenterveystoimistosta voisit saada apua.

Useimmat vanhemmat varmaan kehittävät kaikenlaisia pelkoja lastensa suhteen, mutta yleensä ne pelot eivät kasva noin pahoiksi.

Sinun kannattaa hoitaa itsesi kuntoon siitäkin syystä, että kun lapsi kasvaa ja aikuistuu, ahdistuu hänkin käytöksestäsi. Eikä se ole hyväksi teidän suhteellenne.