Tuleeko ujosta ja epävarmasta lapsesta aina myös sellainen aikuinen?

Ei tule. Harjoitus ja altistaminen auttavat.

Ei ainakaan musta tullut. Lapsena olin tosi arka ja hiljainen. Teininä niin epävarma, kaiken otin itseeni.

Työelämään päästyäni olen muuttunut valtavasti.

Minusta tuli. Vasta lähes kolmekymppisenä pääsin eroon pahimmasta ujoudesta. Tosin minun "aito" luonteeni ja temperamenttini ei ole tuollainen, muutuin ujoksi ja epävarmaksi vasta n. 4-6- vuotiaana traumatisoivien kokemusten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan musta tullut. Lapsena olin tosi arka ja hiljainen. Teininä niin epävarma, kaiken otin itseeni.

Työelämään päästyäni olen muuttunut valtavasti.

Minkä asioiden koet muuttaneen luonnettasi? Onko se työ josta saat tyydytystä?

Kasvatus ja kasvuympäristö vaikuttaa.

Ei tule, meillä oli ala-asteella tyttö, joka oli todella arka. Nykyisin kolmikymppisenä todella sosiaalinen ja itsevarma, "menestyjätyypin" oloinen

Ei aina. Itselläni nuo ujous ja epävarmuus katosivat parikymppisenä.

Tulee jos hän saa koko ikänsä kuulla olevansa liian ujo ja epävarma ja hiljainen, ja että hänen tulisi muuttua toisenlaiseksi.

Jos hän taas saa kokea olevansa yhtä arvokas ihmisenä kuin reippaammatkin ihmiset, niin ei hänestä ainakaan epävarmaa tule.

Ei. En oikeasti ollut ujo enkä epävarma, vaikka sitä minulle tolkutettiin ja sanottiin aina kuinka ujo olen. Olen introvertti. Se, että en halua olla ihmisten seurassa ei tarkoita sitä, että "ujostelisin" muita.

Ei tule. Jos lapsi saa olla vapaasti ujo ja epävarma, hän löytää ajan myötä ne  omat tavat toimia, ja saa itsevarmuutta. Ylipäänsä on paljon ihmisiä, joille tää maailma on liian nopeatempoinen ja pirstaleinen. Jatkuva muuttaminen, jatkuvat uudet ihmiset, työyhteisöt, naapurit, jatkuva rutiinien  rikkoontuminen  ja nopeatempoinen työtehtävien muuttuminen jne. pistää jossain vaiheessa koetukselle sen sosiaalisemman ja itsevarmemmankin ihmisen. Ujo lapsi hyötyy siitä että kykenee tunnistamaan oman ympäristönsä toimintamekanismit ja hahmottamaan ihmisten väliset ihmissuhteet. Hän tarvitsee usein käytöksensä tueksi sitä ympäristön mallintamista.

Itse taas olin tosi rohkea ja arastelematon lapsi, tykkäsin myös  esiintyä. Teini-iässä kaikki muuttui ja musta tuli maailman epävarmin ja arastelen vielä nykyäänkin kaikkia :( En esiintyisi enää mistään hinnasta. Olen kohta 30.

Ei epävarmasta lapsesta välttämättä kasva mitään erityisen rohkeaa aikuista. Jotkut asiat vaan ovat syvällä siellä perustemperamentissa.

Ei välttämättä. Itse olin lapsena todella ujo ja epävarma ja lähes pelkäsin vieraita ihmisiä. Ensimmäinen työpaikkani oli 18-vuotiaana ja kyseessä oli asiakaspalvelutyö, joten siellä oli pakko karistaa ujous ja ihmispelko. Nykyään näin nelikymppisenä olen sellainen ns. normaalitapaus, eli en syöksy suuna päänä juttelemaan kaikille vieraille ympärilläni, mutta en myöskään välttele keskusteluita ja joskus yllätän itseni olemalla sosiaalisesti aktiivinen.

Ujo j epävarma tarvitsee aikuisen tukea enemmän, että kokee ympäristön turvalliseksi. Jonkun pitää kulkea mukana ja opettaa toimintamallit ja luottamus. Sitten se lapsi pärjää jo yksinkin. Introvertti on eri asia kuin epävarma. Introvertti ei vaan innostu sosiaalisista jutuista, ainakaan jos se tarkoittaa ihmispaljoutta. Epävarma ehkä haluaisi mukaan, mutta ei osaa tai uskalla

toisinpäin kirjoitti:

Itse taas olin tosi rohkea ja arastelematon lapsi, tykkäsin myös  esiintyä. Teini-iässä kaikki muuttui ja musta tuli maailman epävarmin ja arastelen vielä nykyäänkin kaikkia :( En esiintyisi enää mistään hinnasta. Olen kohta 30.

Sama täällä, vaikka olen perusluonteeltani introvertti (=voimaantuu yksin olosta), en ole koskaan ollut ujo tai arasteleva. Huonot kotiolot ja koulukiusaaminen taas aikaansaivat sosiaalisten tilanteiden pelon, joten olen lähes koko aikuisikäni yrittänyt vältellä ihmiskontakteja niin paljon kuin mahdollista. N47