Välillä ihmettelee ihmisistä että miksi ne käy salilla?
En nyt ala suuria ihmisryhmiä haukkumaan.
Yksittäinen esimerkki vaan on niin räikeä ja kumma. Joku puolitoista vuotta sitten alkoi käymään (tai en nyt niin tarkkaan katsonut että koska) ja nuori nainen jolla oli hyvä perse, vähän turhan iso ehkä mutta muuten hyvä. En muuten kiinnittänyt huomiota, mutta kävi salilla joku 3 kertaa viikossa samaan aikaan niin kyllähän sitä mieleen jää.
No, aina treenasi kovaa ja tosissaan. Mikäs siinä. Mutta... nykyään sillä on aivan jäätävän massiivinen mega-perse. Siis aivan tolkuttoman valtava. Ja vetää sitä kyykkyä sen pari kertaa viikossa varmaan pari tuntia kerralla. En oikeasti tajua että yrittääkö se tällä hillitä perseen kasvua ja kiinteyttää sitä, vaiko kasvattaa? Aivan järkyttävän kokoinen joten tekisi mieli sanoa että lopettaa sen ja alkaa vaikka dieetille, ei todellakaan kannata persettä enää senttiäkään kasvattaa. Mutta eipä asia mulle kuulu joten pidän turpani kiinni!
Mutta yrittääkö se 1) kutistaa 2) kasvattaa, on jäänyt epäselväksi ja asia vaivaa minua aina kun sen näen :D. Jos kasvatus on tavoite, sillä on oltava joku anoreksian kaltainen pakkomielle, koska perse näkyy jo jupiteriin asti varmasti. Jos kutistaa, öh, luulisi että kokeilisi muuta keinoa välillä kun ei näytä toimivan kahden tunnin kyykkytreenit...
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla paljon sisältöä elämässä, [...]
Itse käyn salilla lähinnä juoruamassa ystävän kanssa.
:D :D :D
Aika moni muuten taitaa käydä salilla ihan vaan siksi, että VOI sanoa "käyvänsä salilla" ;) Hiljattain kehuin yhtä uutta kaveriani, kuinka reipas ja viitseliäs hän on kun jaksaa käydä kolmesti viikossa. Nainen tunnusti, ettei hän siellä oikeastaan mitään tee... kunhan vähän kokeilee sitä ja tätä.
Ap:lle sanoisin, että mene ihmeessä juttelemaan sen mimmin kanssa! Sen hanuri on jäänyt kummittelemaan sun verkkokalvoillesi. Mene jutteleen ja alatte vetään vaikka leukoja yhdessä; jos se mimmi vaikka sitten huomais, että pyrstö alkaa jo painaa liikaa... ;)
Isopebaiset hoikat naisethan on parasta salilla.
Toiset haluu megaperseen, toiset sixpackin, toiset kaupungin isoimman haban ;) Ja enemmistö vain hyvän lihaskunnon :)
Vierailija kirjoitti:
Tuli ihan oikeasti mieleen ootko tehny tän kirjotuksen musta. Hanki vittu elämä.
Kaupunki Helsinki, aika yleensä 15-16 aikaan.
Osuiko kohdille, Megaperse?!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli ihan oikeasti mieleen ootko tehny tän kirjotuksen musta. Hanki vittu elämä.
Kaupunki Helsinki, aika yleensä 15-16 aikaan.
Osuiko kohdille, Megaperse?!?
Hyi oletpas ällöttävä. Varmaan joku kateellinen lautapehva, joka kateellisena tuijottaa kauniimman naisen kahta kaunista pakaraa. Kyllä ne pyöreät ja isot pakarat on paljon kauniimmat kuin:
https://www.google.fi/search?q=flat+ass&client=ms-android-samsung&sourc…
Eli hanuri, joka on juurikin pitkänmallinen lättänä.
Kukin käyköön salilla ihan omista lähtökohdistaan ja motiiveistaan johtuen, kunhan osaa siellä käyttäytyä, eli että ei varsinkaan ruuhka-aikaan varaile suotta laitteita pitkäksi aikaa istuskelemalla ja surffaamalla kännykällään (joo, surffaaminen on eri asia kuin se, että merkkaa tekemänsä sarjat johonkin sovellukseen). Salilla treenataan ja päästetään muutkin treenaamaan mahdollisimman sujuvasti. Mulle on ihan sama, minkä kokoinen perse kenelläkin on ja onko jo valmiiksi mallia fitness vai kenties juuri aloittamassa kuntokuuria ja laihdutusta.
On noloo käydä salil. En kehtais.
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien tavoitteena ei ole välttämättä saada näkyviä tuloksia, useille fyysisen kunnon ylläpitäminen ja harrastaminen ovat ihan tarpeeksi päteviä motiiveja salireissuille.
Ap:n viestiin liittyen, ehkä tyttö vaan tykkää isosta peräsimestä. Niinhän se tuolla salilla tuppaa menemään, että monet naisista treenaavat pelkkiä pakaroita, reisiä ja keskivartalos, mutta yläkroppa unohtuu kokonaan. Vastaavasti miehille ne jalkapäivät tuntuvat olevan vastenmielisiä ja kyykkäämistä vältellään loppuun saakka. Lopputuloksena hilpeän epätasapainoisen näköinen kroppa. Huikeita varsinkin nää miehet, joiden käsivarret ovat paksummat kuin reidet. Yleensä vaikutelmaa korostetaan shortseilla ja/tai trikoilla ja hihattomalla paidalla.
Ei ne jalat siinä baaritiskillä näy... 😎
Mutta tieteelliseltä kannalta katsottuna tuossa on riskinsä. Kun on epätasapainoisella treenaamisella on saatu kehon painopiste normaalia ylemmäksi, voi pienikin humalatila aiheuttaa liikkeessä, painopisteen siirtyessä ulommas keskiakselilta, kaatumisen ja loukkaantumisen. Jos harrastaa jalkapalloa, kannattaa treenata painopiste alapainotteiseksi, eli pitää yläkroppa kapeana ja jalat vantterina.
Läskiperseet jotka salilla luulee että niillä on kuuma saliperse, on vitun ällöjä.
Mies 35
onks se ämmä kuitenkin sennäkö että persefani mies vois sitä mielellään kakloseen tuikkia?
-mies 21 vuotta
Onpa väsynyttä. Kukaan ei ole niin tyhmä, että yrittäisi kutistaa persettään kyykkäämällä, eikä kukaan ole niin tyhmä, että kuvittelisi toisen yrittävän kutistaa persettään kyykkäämällä.