Onko normaalia itkeä lähes joka päivä?
Itken siis todella helposti, mutta päinvastoin nauran myös todella paljon. Mielestäni minulla ei ole masennusta, mutta jos siis minulle puhuu ja aletaan korottaa ääntä, niin alan itkeä. Alan myös itkeä kun tunnen että joku läheinen huolehtii minusta. Mistä tämä johtuu? Ja oon siis alle 13 vuotias.
Kommentit (9)
On se aivan normaalia. Ja sitä paitsi, itkeminen on selviytymiskeino, lapsilla ja aikuisilla. Sen avulla elimistö käsittelee stressiä.
Onko sulla erityisiä huolia? Onko päivässä tilanteita jotka erityisesti jännittää tai pelottaa? Onko sinulla pääkipua tms? Joskus itkeminen voi olla myös elimistön tapa laukaista sitä päivän stressiä, että elimistö voi rauhoittua ja ihminen voi esimerkiksi nukahtaa.
Ihminen voi olla helposti itkevä ja naurava, suurin osa maailman ihmisistä on. Meidän suomalaisten kulttuuri on pidättyväisempi, mutta sekin on muuttumassa. Nykyään ymmärretään, että on tärkeää saada näyttää tunteensa, käsitellä ne ja jatkaa eteenpäin päiväänsä ja elämäänsä.
No siis, ei ole erityisiä huolia, mutta yleensä kun menen kouluun alkaa vähän pelottaa ja ei ole pääkipua. Tuntuu ihanalta kun joku välittää. <3
Googlaa erityisherkkä, en tarkoita, että olisit, mutta toiset kokevat asiat syvemmin tai herkemmin kuin toiset.
Olet sellaisessa iässä, että alat kasvaa omaksi itseksesi. Et ole enää ensisijaisesti lapsi, vaan se oma persoona alkaa voimistua. Tuossa kehitysvaiheessa aivot ovat vielä joustavat ja oppivaiset. Ne vielä testaavat miten mihinkin asioihin pitää reagoida. Siksi tunnet kaiken vahvasti, ilon, surun, liikutuksen. Aivot opettelevat,elimistö opettelee sitä että millainen juuri sinä olet. Se on ihan välttämätön kehitysvaihe elämässä, jos sitä ei saa käydä rauhassa läpi, ei aikuisenakaan oikein ole sinut itsensä kanssa.
Joten itke tyttö, ja naura. Olet arvokas ja ihana, olet ihminen ja ihmisen kuuluu tuntea tunteita, siksi ne on meille annettu. :)
Mulla alkoi toi itkeminen tossa iässä suunnilleen, silloin mulle sanottiin että johtuu murrosiästä ja kyllä se siitä. No nyt olen 31v ja edelleen kova itkemään. Liikutun todella herkästi, itken lähes kaikissa elokuvissa, ja jos joku (miespuolinen) vähänkin kohottaa ääntään, alan itkemään. En myöskään kestä kriitikkiä itsestäni.
Vierailija kirjoitti:

Okei, kiitos tiedosta ja siitä kun jaksat auttaa ja välittää <33
Vierailija kirjoitti:
Olet sellaisessa iässä, että alat kasvaa omaksi itseksesi. Et ole enää ensisijaisesti lapsi, vaan se oma persoona alkaa voimistua. Tuossa kehitysvaiheessa aivot ovat vielä joustavat ja oppivaiset. Ne vielä testaavat miten mihinkin asioihin pitää reagoida. Siksi tunnet kaiken vahvasti, ilon, surun, liikutuksen. Aivot opettelevat,elimistö opettelee sitä että millainen juuri sinä olet. Se on ihan välttämätön kehitysvaihe elämässä, jos sitä ei saa käydä rauhassa läpi, ei aikuisenakaan oikein ole sinut itsensä kanssa.
Joten itke tyttö, ja naura. Olet arvokas ja ihana, olet ihminen ja ihmisen kuuluu tuntea tunteita, siksi ne on meille annettu. :)
Kiitos paljon avusta ja siitä kun välitit <33
minä itkin joka päivä sillon kun käytin e-pillereitä ja tuon ikäisenä muutenkin itketti jatkuvasti.
Ja siis mua on myös koulukiusattu!