Ruokamyrkytys tai vatsatauti ja päänsärky, aivoverenvuoto?
Ke illalla söin kymmenen aikaan sellaisen kaasun pakatun valmiin leivän. Sitten pesin hampaat, otin propralin puolikkaan ja muutaman minuutti tämän jälkeen huuli puutui vasemmalta puolelta (ylä- ja alahuuli). En tiedä aiheuttiko propral tämän, sillä pidin sitä huulieni välissä ennen kuin otin vettä ja nielaisin sen.
Tunti tästä leivän syömisestä alkoi vatsakipu ja yhden aikaan tuli ensimmäinen löysä uloste ja pitkin yötä kävin vessassa. Eilen aamulla alkoi kunnon ripuli ja lopulta myös oksentelu.
Eilen särki jo vähän pää ja jalat, mutta nyt päänsärky on paljon pahempaa ja selvästi enemmän vasemman puoleista.
Kenelläkään muilla (miehellä tai kahdella lapsella) ei ole mitään oireita.
Pelkään, että onko tämä sittenkin jotain muuta kuin ruokamyrkytys tai vatsatauti. Voiko esim.aivoverenvuoto tai aivoveritulppa oireilla näin?
Kommentit (14)
Mutta miksi kenelläkään muulla meidän perheestä ei ole mitään oireita?
Mulla oli alkuviikosta myös vatsatauti. Myöhään illalla söin ihan normaalisti. Aamuyöstä heräsin huonoon oloon. Maha oli sekaisin ja lopulta alkoi oksentelu. Heti ensimmäisen oksennuksen jälkeen alkoi myös särkemään päätä. Jomottava pääkipu (aluksi koko päässä, myöhemmin toispuoleisena) kestikin koko päivän ja vielä seuraavan päivän. Samoin heikko olo. Meilläkin lapset eivät sairastuneet, miehellä maha hieman sekaisin.
Tiedän ainakin yhden jolla aivoverenvuoto tai aivoinfarkti ? alkoi ensin ripulilla. Tosin muut oireet tulivat parin tunnin sisällä tästä ja meni tajuttomaksi.
Mene lääkäriin niin ei tarvitse täällä ihmetellä.
Äh. Jos sulla olisi aivoverenvuoto, sinä olisit jo kuollut aikoja sitten.
Jotain rotia luulosairauteen nyt!
Aivoverenvuoto on järkyttävän kovaa päänsärkyä, joka iskee nopeasti, ja yleensä mukaan tulee halvausoireita, jotka näkyvät pyörtyilynä, naaman roikkumisena, puheen puuroutumisena ja yleisenä sekavuutena. Ja silloin on jo hitonmoinen kiire ambulanssilla sairaalaan.
Propral on betasalpaaja, sen ei pitäisi aiheuttaa aivoverenvuotoa, koska se pikemminkin alentaa verenpainetta.
Ennemminkin uskon, että mahatauti on aiheuttanut päänsärkysi. Elimistöstäsi on poistunut liikaa suoloja ja nestettä, mikä aiheuttaa nestehukkaa ja päänsärkyä.
Nyt kannattaa passittaa siippa apteekkiin hakemaan Osmosalia tai muuta vastaavaa ripulijuomaa. Juo sitä ohjeiden mukaan ja muutakin nestettä. Olosi on jo illalla paljon parempi.
Kuutonen lisää, että mahataudin puhkeaminen kestää yleensä 1-2 vuorokautta, joten voi olla, että muita perheenjäseniä kaatuu samaan tautiin vuorokauden sisällä. Mutta ei välttämättä, on esimerkiksi meidän perheessä ollut jopa erittäin herkästi tarttuva rota-virusripuli vain yhdellä perheenjäsenellä. Hyvä käsihygienia on tärkeää, jos joku perheessä on mahataudissa.
Sitä paitsi, jos tuo johtuu syömästäsi leivästä, miten se edes hypoteettisesti voisi tarttua?
Tarkoitin, että aiheuttiko puolitettu propral sen huulen puutumisen. Mulla on jo ennestään alhainen verenpaine, propral on mulla ehkäisemään yöllisiä tykytyskohtauksia.
Mulla on tää pääkipu tylppää, mutta kamalaa. Eilen särki myös jalat, mutta se lähti yhdellä panadolilla. Onko tämäkin vatsatautiin kuuluvaa, että leposyke on yli 90? On ollut siitä ke-to yöstä lähtien.
ap
Huulen puutuminen voi johtua vaikkapa jumittavista niskalihaksista. Mene ja tiedä. Propral tuskin edes vaikuttaa ihan noin nopeasti. Itse käytän sitä myös ajoittain rytmihäiriöihin, en ole ainakaan itse huomannut puutumista, eikä sitä mainita myöskään lääkeselosteessa yleisenä haittaoireena, vaan tuntohäiriöt ovat erittäin harvinaisia.
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=1855
Sydämen syke nousee tyypillisesti aina virusinfektioissa, eikä 90 ole edes mitenkään kovin korkea. Itselläni huitelee flunssissa ja mahataudeissa aina yli sataa.
Hommaa nyt vaan sitä Osmosalia, takaan että siitä on apua!
6
jkjkjkjkj kirjoitti:
Tarkoitin, että aiheuttiko puolitettu propral sen huulen puutumisen. Mulla on jo ennestään alhainen verenpaine, propral on mulla ehkäisemään yöllisiä tykytyskohtauksia.
Mulla on tää pääkipu tylppää, mutta kamalaa. Eilen särki myös jalat, mutta se lähti yhdellä panadolilla. Onko tämäkin vatsatautiin kuuluvaa, että leposyke on yli 90? On ollut siitä ke-to yöstä lähtien.
ap
Mulla särki myös jalkoja! Unohtui kirjoittaa. Siis lantiosta alaspäin jomotti lonkkia, reisiä, polvia ja etenkin nilkkoja. Veikkaan, että sama tauti sairastettu/sairastetaan). Itsellä neljäs päivä menossa ja huono sekä heikkoa olo edelleen.
T. 3
Komppi 6:lle. Ripulijuomaa suosittelen minäkin. Ei niitä ole pelkästään lapsille tarkoitettu, vaan kaikille mahatautipotilaille, korvaavat ripulin/oksennuksen poistamia kivennäisaineita. Minulla tulee pää kipeäksi aina mahataudissa, mutta ripulijuoma ja muutenkin runsas juominen auttavat. Maitohabbobakteereja voi myös syödä, ne nopettavat paranemista.
Tuskin on aivoperäinen häiriö kun pystyt kirjoitella täällä. Sormet osuu näppäimiin ja noin.
Vierailija kirjoitti:
jkjkjkjkj kirjoitti:
Tarkoitin, että aiheuttiko puolitettu propral sen huulen puutumisen. Mulla on jo ennestään alhainen verenpaine, propral on mulla ehkäisemään yöllisiä tykytyskohtauksia.
Mulla on tää pääkipu tylppää, mutta kamalaa. Eilen särki myös jalat, mutta se lähti yhdellä panadolilla. Onko tämäkin vatsatautiin kuuluvaa, että leposyke on yli 90? On ollut siitä ke-to yöstä lähtien.
ap
Mulla särki myös jalkoja! Unohtui kirjoittaa. Siis lantiosta alaspäin jomotti lonkkia, reisiä, polvia ja etenkin nilkkoja. Veikkaan, että sama tauti sairastettu/sairastetaan). Itsellä neljäs päivä menossa ja huono sekä heikkoa olo edelleen.
T. 3
Joo meillä taitaa sitten olla sama tauti. Tänään ei ole enää jalat särkenyt,mutta eilen ne oli ihan hipaisulle arat ja särki myös levossa..
Tämä päänsärkykin on sellaista ettei sitä pysty kohdentamaan välillä kovin jomotus tuntuu niskassa välillä otsassa. Oliko sulla kuumetta?
JA nyt tämä särky on vasemmalla puolella niskassa koko ajan :( On kyllä kamala olo.
Veikkaisin jotain vatsapöpöä. Oletko saanut juotua? Elimistön kuivuminen aiheuttaa mm. päänsärkyä.