Mistä tietää, onko valmis isäksi tai haluaako ylipäätään isäksi?

Kysymällä?

Jos vauva on tulossa jo,  niin silloin sitä vaan pikkuhiljaa valmistuu isäksi. Ei sitä etukäteen vaan vähän kerrassaan ajan myötä.

Mieti, söisitkö lapsen vanukkaat.

Vierailija kirjoitti:

Mieti, söisitkö lapsen vanukkaat.

Hörähdin. ap

"Jes! Läpäsi testin! Sitten Tokmanniin muumimuki ostoksille"

Vierailija kirjoitti:

Jos vauva on tulossa jo,  niin silloin sitä vaan pikkuhiljaa valmistuu isäksi. Ei sitä etukäteen vaan vähän kerrassaan ajan myötä.

Ei ole tulossa. Sittenhän olisi jo myöhäistä miettiä. Ajattelen omaa tulevaisuuttani. Olisi mahdollisuuksia ehkä yhteen naiseen, mutta sitä varten pitäisi olla omat toiveet selvillä. ap

Eipä sitä naisenakaan voi olla aina varma, että haluaako äidiksi.

Ja jos ei takuulla halua lapsia, niin kannattaa huolehtia tuplaehkäisystä. Tosin, joillekin joille on käynyt vahinko, ovat olleet lopulta tyytyväisiä siitä ja onnellisia lapsestaan. Toiset, jotka ovat lapsen tekemällä tehneet, saattavat katua sitä katkerasti. En tiedä voiko sitä aivan varmuudeksi tietääkään. Tekisin itse, mitä vaisto sanoo, jos se suinkin on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos ei takuulla halua lapsia, niin kannattaa huolehtia tuplaehkäisystä. Tosin, joillekin joille on käynyt vahinko, ovat olleet lopulta tyytyväisiä siitä ja onnellisia lapsestaan. Toiset, jotka ovat lapsen tekemällä tehneet, saattavat katua sitä katkerasti. En tiedä voiko sitä aivan varmuudeksi tietääkään. Tekisin itse, mitä vaisto sanoo, jos se suinkin on mahdollista.

Tuplaehkäisy ehdottomasti siihen asti kunnes lapsia varmasti halutaan. Millekään kohtalon voimille ei päätäntävastuuta tässä asiassa ulkoisteta. Vahinkolapsia ei maailma kaipaa yhtään. ap

Mieti elämääsi kymmenen vuoden kuluttua. Minkälaista haluaisit sen olevan? Onko hyvä elämä helpompi kuvitella ilman lapsia vai lasten kanssa?

Tiedätkö, mitä anhemmuuteen kuuluu? Oletko sellainen ihminen, joka pitäisi noista asioista ja on valmis vaivannäköön ja uhrauksiin?

Heitä kolikkoa: kruuna tarkoittaa lapsia, klaava ei lapsia. Kun kolikko on ilmassa, kumpaa tulosta huomaat toivovasi?

Onko sinulla hyvä syy ryhtyä vanhemmaksi? Miksi juuri sinun pitäisi hankkia lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä naisenakaan voi olla aina varma, että haluaako äidiksi.

Miten sitten teet asiassa päätöksen? ap

Ei sitä voi mistään tietää, koska ei voi tietää, millaista se olisi, juuri sulle, juuri sun lapsen kanssa, juuri sun puolison kanssa. Sen sijaan, että kypsyys vanhemmuus olisi jotain, jota ihminen "on" jossain pisteessä, kypsyys on päätös: sitoudun siihen, että käyttäydyn kypsästi, vaikka en olisikaan, yritön tuntea kypsästi, vaikka olisi vaikeaakin ja haltsaan homman vaikka. Joutuisin yrittämään montakin kertaa. Siis se on päätös jonka tekee itse, ei ominaisuus, joka tulisi valmiina mistään.

Sitten kun sitä alkaa pitämään mahdollisena vaihtoehtona. Jos ajatus tuntuu kovin kaukaiselle ei ole valmis. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mistään tietää, koska ei voi tietää, millaista se olisi, juuri sulle, juuri sun lapsen kanssa, juuri sun puolison kanssa. Sen sijaan, että kypsyys vanhemmuus olisi jotain, jota ihminen "on" jossain pisteessä, kypsyys on päätös: sitoudun siihen, että käyttäydyn kypsästi, vaikka en olisikaan, yritön tuntea kypsästi, vaikka olisi vaikeaakin ja haltsaan homman vaikka. Joutuisin yrittämään montakin kertaa. Siis se on päätös jonka tekee itse, ei ominaisuus, joka tulisi valmiina mistään.

Totta, sitä ei voi tietää, onko valmis kun ei kerran voi tarkkaan tietää, mitä on luvassa. Varmaan on eri asia olla valmis yhden terveen lapsen vanhemmaksi kuin vaikeasti sairaiden kolmosten vanhemmaksi. Ihan varmasti näin. Mutta se pitäisi kyllä tietää, haluaako lapsia ylipäätään ja että onko se suunta ylipäätään semmoinen, mihin haluaa elämässä mennä. Kyllä käsittääkseni lapsiperheissä on enemmän yhteistä kuin erilaista. ap

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun sitä alkaa pitämään mahdollisena vaihtoehtona. Jos ajatus tuntuu kovin kaukaiselle ei ole valmis. 

Onhan se tietysti mahdollista. (Siis jos ruuti on kuivaa ja kumppani löytyy.) Kaikki on mahdollista ja vahingossakin tuo onnistuu. Mutta onko se mitä haluaa. ap

Olen kylläkin nainen, mutta tietysti joutunut miettimään samaa. Olennainen kysymys oli, haluanko iloisesti asettaa muiden tarpeet omieni edelle. Ei siis marttyyrimaisesti ja velvollisuudentunnosta vaan omasta halusta. Toinen oli kysymys siitä, miten arkeni muuttuisi lasten myötä. Mietin niitä jääkiekkoharjoituksia, hiekkalaatikoita, päiväkotiin viemisiä anivarhain, jatkuvaa meteliä kotona, sitä että minulta vaaditaan jatkuvasti jotakin.

Mulle vastaus oli ei. 

Lasten seurasta on saatava jotain itselleen, siis vieraidenkin lasten, jos haluaa joskus olla vanhempi. Jos ei kerta kaikkiaan kestä eikä siedä minkäänlaisia lapsia eikä pidä heidän seurastaan, ei todennäköisesti jaksa omiakaan lapsia.

Tällä palstalla on paljon äitejä, jotka väittävät että eivät pidä toisten lapsista eivätkä lapsista ylipäänsä, mutta omistaan pitävät. Todellisuudessa en tunne yhtään äitiä, joka viihtyisi lastensa seurassa jos aidosti ei ole pitänyt lapsistaan ennen omiaan. Siis totta kai nämä pukee ja ruokkii lapsensa ja vievät näitä harrastuksiin, mut sellainen lapsen kanssa yhdessä jaettu ilo siitä, että lapsi on olemassa, yhteinen höpsöttely, hellittely, nauru ja lempeys näiden äitien lapsisuhteesta puuttuu. He ovat aina vähän sen oloisia, että pinnan alla on kärsimättömyys ja pettymys lasta kohtaan. Heille edelleen se oma elämä tarkoittaa ensisijaisesti elämää joka eletään silloin kun lapset on jossain hoidossa ja saa keskittyä itseensä. Silloin tuntuu kyllä elämän tuhlaamiselta, nimenomaan lapsen elämän, että pitikö sun tuoda tähän maailmaan tuo pieni ihminen vaikka et oikeasti halunnut.

Eli jos ajatus lasten kanssa vietetystä ajasta tuntuu vain ikävältä, raskaalta, tylsältä tai sietämättömältä, niin ei ne omatkaan lapset oikeasti ole sen kummempia kuin muidenkaan lapset. Ne vaan tuntee paremmin. 

Sitten taas, jos sulla on edes joitakin myönteisiä kokemuksia  lasten kanssa olemisesta, olet vastuullinen ja tiedät että pystyisit pitämään huolta pienestä ihmisestä, voit hyvinkin kokea isänä olemisen palkitsevana ja mahtavana asiana.

Vierailija kirjoitti:

Lasten seurasta on saatava jotain itselleen, siis vieraidenkin lasten, jos haluaa joskus olla vanhempi. Jos ei kerta kaikkiaan kestä eikä siedä minkäänlaisia lapsia eikä pidä heidän seurastaan, ei todennäköisesti jaksa omiakaan lapsia.

Tällä palstalla on paljon äitejä, jotka väittävät että eivät pidä toisten lapsista eivätkä lapsista ylipäänsä, mutta omistaan pitävät. Todellisuudessa en tunne yhtään äitiä, joka viihtyisi lastensa seurassa jos aidosti ei ole pitänyt lapsistaan ennen omiaan. Siis totta kai nämä pukee ja ruokkii lapsensa ja vievät näitä harrastuksiin, mut sellainen lapsen kanssa yhdessä jaettu ilo siitä, että lapsi on olemassa, yhteinen höpsöttely, hellittely, nauru ja lempeys näiden äitien lapsisuhteesta puuttuu. He ovat aina vähän sen oloisia, että pinnan alla on kärsimättömyys ja pettymys lasta kohtaan. Heille edelleen se oma elämä tarkoittaa ensisijaisesti elämää joka eletään silloin kun lapset on jossain hoidossa ja saa keskittyä itseensä. Silloin tuntuu kyllä elämän tuhlaamiselta, nimenomaan lapsen elämän, että pitikö sun tuoda tähän maailmaan tuo pieni ihminen vaikka et oikeasti halunnut.

Eli jos ajatus lasten kanssa vietetystä ajasta tuntuu vain ikävältä, raskaalta, tylsältä tai sietämättömältä, niin ei ne omatkaan lapset oikeasti ole sen kummempia kuin muidenkaan lapset. Ne vaan tuntee paremmin. 

Sitten taas, jos sulla on edes joitakin myönteisiä kokemuksia  lasten kanssa olemisesta, olet vastuullinen ja tiedät että pystyisit pitämään huolta pienestä ihmisestä, voit hyvinkin kokea isänä olemisen palkitsevana ja mahtavana asiana.

Mahtava kirjoitus. Uskon, että sia on juuri näin. Minä en pidä lapsista enkä halua lapsia, ja minusta nämä vakuuttelut ovat aina olleet aivan ihmeellisiä. Eihän koirankaan kanssa elämisestä tule mitään, jos ei tykkää koirista yleisesti. Ei tulisi mieleenkään hankkia koiraa, jos ei olisi myönteisiä kokemuksia koirista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vauva on tulossa jo,  niin silloin sitä vaan pikkuhiljaa valmistuu isäksi. Ei sitä etukäteen vaan vähän kerrassaan ajan myötä.

Ei ole tulossa. Sittenhän olisi jo myöhäistä miettiä. Ajattelen omaa tulevaisuuttani. Olisi mahdollisuuksia ehkä yhteen naiseen, mutta sitä varten pitäisi olla omat toiveet selvillä. ap

Suosittelen lukemaa tämän palstan muutaman suosittujen joukossa olevan ketjun. Niistä saat vähän vinkkiä vauva-arjesta.

Ja sitten perusohje, jonka aion sanoa kaikille miehille, joilla on keskustelussa mahdollinen isyys. Ja tämä ohje siis kuvaa pahinta mahdollista tilannetta, eikä siis tarkoita että aina olisi näin.

Raskausaikana (9kk) tuleva äiti on paljon huonovointinen, ja hormoonihuuruissaan räyhää sinulle aivan kaikesta. Siis sellaisestakin, mistä aikaisemmin ei ole tullut sanomista. Kaikki mitä teet menee pielee ja jos et tee esimerkiksi kotitöitä, niin taas tulee huutoa.

Synnytyksen jälkeen sinun tulee toimia kotiorjana ja antaa tuoreelle äidille niin paljon omaa tilaa kuin mahdollista. Sinun tulee käydä ahkerasti töissä, iltaisin pitää koti kunnossa ja vauva tyytyäisenä ja yöllä hyssytellä vauvaa. Tämä vaihe helpottaa noin 6kk jälkeen. Naista ei saa tuona aikana lähestyä millään tavalla ja halailu tms. on kiellettyä. Tilanne helpottuu ajan myötä ja lapsen ollessa noin 2-vuotias, on parisuhteen elvyttämiselle pienet mahdollisuudet.

Ja plussaamisesta seuraavan kolmen vuoden aikana ei missään nimessä saa ehdottaa seksiä, koska siinä tapauksessa olet kullilla ajatteleva perverssi, joka ei kunnioita uutta lasta ja äitiä. Eli selibaattia kestää noin kolme vuotta.

Jos pystyt varautumaan tällaiseen tilanteeseen henkisesti, ja tietenkin pidät lapsista, niin siinä tapauksessa olet valmis isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten seurasta on saatava jotain itselleen, siis vieraidenkin lasten, jos haluaa joskus olla vanhempi. Jos ei kerta kaikkiaan kestä eikä siedä minkäänlaisia lapsia eikä pidä heidän seurastaan, ei todennäköisesti jaksa omiakaan lapsia.

Tällä palstalla on paljon äitejä, jotka väittävät että eivät pidä toisten lapsista eivätkä lapsista ylipäänsä, mutta omistaan pitävät. Todellisuudessa en tunne yhtään äitiä, joka viihtyisi lastensa seurassa jos aidosti ei ole pitänyt lapsistaan ennen omiaan. Siis totta kai nämä pukee ja ruokkii lapsensa ja vievät näitä harrastuksiin, mut sellainen lapsen kanssa yhdessä jaettu ilo siitä, että lapsi on olemassa, yhteinen höpsöttely, hellittely, nauru ja lempeys näiden äitien lapsisuhteesta puuttuu. He ovat aina vähän sen oloisia, että pinnan alla on kärsimättömyys ja pettymys lasta kohtaan. Heille edelleen se oma elämä tarkoittaa ensisijaisesti elämää joka eletään silloin kun lapset on jossain hoidossa ja saa keskittyä itseensä. Silloin tuntuu kyllä elämän tuhlaamiselta, nimenomaan lapsen elämän, että pitikö sun tuoda tähän maailmaan tuo pieni ihminen vaikka et oikeasti halunnut.

Eli jos ajatus lasten kanssa vietetystä ajasta tuntuu vain ikävältä, raskaalta, tylsältä tai sietämättömältä, niin ei ne omatkaan lapset oikeasti ole sen kummempia kuin muidenkaan lapset. Ne vaan tuntee paremmin. 

Sitten taas, jos sulla on edes joitakin myönteisiä kokemuksia  lasten kanssa olemisesta, olet vastuullinen ja tiedät että pystyisit pitämään huolta pienestä ihmisestä, voit hyvinkin kokea isänä olemisen palkitsevana ja mahtavana asiana.

Mahtava kirjoitus. Uskon, että sia on juuri näin. Minä en pidä lapsista enkä halua lapsia, ja minusta nämä vakuuttelut ovat aina olleet aivan ihmeellisiä. Eihän koirankaan kanssa elämisestä tule mitään, jos ei tykkää koirista yleisesti. Ei tulisi mieleenkään hankkia koiraa, jos ei olisi myönteisiä kokemuksia koirista.

Oli hyvä kirjoutus vanhempana olemisesta, mutta kannattaa muistaa myös se parisuhteen tilanne ja sen muuttuminen. Ja tähän muutokseen henkisesti valmistautuminen