Lue keskustelun säännöt.
3kk vauva asuu rinnalla
17.02.2016 |
Onkohan muilla tälläistä? Syö kyllä usein (1,5-2h välein) ja kasvaakin sen mukaan. Tuntuu että notkuu kyllä rinnalla muutenkin, hakee varmasti läheisyyttä. Meidän päivät kuluu suurimmaksi osaksi niin että vauva haluaa vain olla rinnalla. Syö ja nukkuu. Ei viihdy yksinään juurikaan, käytännössä hetkeäkään. Pidän häntä vieressä ja kannan välillä liinassa/repussa.
Isän kanssa ei ole samanlaista ja pärjää vaikka mun kauppareissunkin ajan. Lisäksi isän seurassa kelpaa myös sitteri tai puuhamatto.
Neuvolasta sanoivat että asialle täytyy tehdä jotain jos väsyn. No en ole väsynyt, pieni hetkihän tämä on elämässä kun on näin kovin pieni. Ainut että meillä ei kauheasti liikuta juuri tästä syystä.. Harvakseltaan saattaa kahvittelujen ajan vaunuissa nukkua. Olen kuitenkin ajatellut että jos vauva kovin paljon haluaa läheisyyttä hän sitä saa.
Mietin vain että olenko itse totuttanut vauvan rinnalle kun aivan pienenä tarjosin sitä vähän joka tilanteessa?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rintamaito ei riitä? Kiinteitä ja pulloa kokeillut
Ei voi koskaan pitää pientä liikaa läheisyydessä, läheisyys on vauvojen elinehto. Ja 3kk on vielä nuori.
Vierailija kirjoitti:
Rintamaito ei riitä? Kiinteitä ja pulloa kokeillut
Ap sanoi että kasvaa hyvin, missä on lukutaitosi.
3 kk iässä on tiheänimun kausi, kauanko tuota on jatkunut tuota "asumista"?
Meidän vaavi söi tissiä todella usein, nyt vasta 8 kk iässä kun syö 5 ateriaa niin syö huomattavasti harvemmin tissiä. Ihmettelin itsekkin, miksi asuu tissillä, mutta jos jätti antamatta niin oli kärttynen.
Kyllä itse mietin myös tuota liikkumista kun poika ei huolinut kun makuultaan tissiä, niin heitäppä kahvilassa lattialle kylelleen! Ei sitten liikuttu mitään pitkiä aikoja ainakaan.
Ymmärsin myös, että pullovauvat syö huomattavasti harvemmin ja suurempia määriä kerrallaan kuin rintaruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin vatsassa, eli sekin on yksi syy useammin syömiseen, toki on yksilöllisiä eroja, jotkut syö harvemmin ja se riittää heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rintamaito ei riitä? Kiinteitä ja pulloa kokeillut
Älä ap missään nimessä tartu tähän! Kyse on tiheän imun kaudesta. Vauva tilaa itselleen lisää maitoa kasvavaan tarpeeseensa roikkumalla rinnalla. Maidon tulo ei yhtäkkiä lopu tai ole riittämätöntä, vauva nimenomaan ennakoi sitä tällä tavalla etukäteen. Oletko koittanut ulkoilla pitämällä vauvaa liinassa takin alla? Monet pitää tätä kätevänä läheisyyttä jaipaavan vauvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Rintamaito ei riitä? Kiinteitä ja pulloa kokeillut
Tässä yleisin syy, miksi monelta maito "loppuu" 3kk kieppeillä. Ei se lopu. Vauvan tissillä asuminen ja muut mahdolliset oireet ovat juuri sitä tiheää imua ja maidon määrän nostattamista. Mutta jos äiti itse uskoo maidon loppuneen ja syöttää lisäksi korviketta, niin sitten se maito pikkuhiljaa loppuukin oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi koskaan pitää pientä liikaa läheisyydessä, läheisyys on vauvojen elinehto. Ja 3kk on vielä nuori.
Eli äiti voi surutta polttaa itsensä loppuun? Ei kai se neuvola turhaan ole huolissaan. Kyllä se vanhempikin saa olla itsekäs, jos on vauvan etu.
Isä enemmän vastuuseen? Enemmän esim. vaunulenkkejä?
Aivan normaalia ja myös tärkeää. Anna vauvan päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva kasvaa rintamaidolla hyvin. Oli kovin pieni syntyessään mutta on kirinnyt jo ikäisensä kiinni ja vähän ylikin. :D
En usko että on tiheän imun kaudesta kyse koska on asunut rinnalla oikeastaan syntymästään saakka. Eli tämän reilu 3kk?
Isä kyllä pitelee vauvaa paljon myös ja kuten sanoinkin hänen kanssaan viihtyy pidempiä aikojakin, joten en usko olevan kyseessä nälän.
Ja oma jaksamiseni ei ole koetuksella. Minua ei haittaa pesiä pienen kanssa ja tarjota läheisyyttä vaikka 24/7. Toki tässä vähän sosiaalinen elämä kärsii mutta aikansa kutakin.
Lähinnä vain mietiskelin että onko vauvalla jokin "hätä" jos hakee lohtua/turvaa rinnalta aina vai viihtyykö vain sitten niin paljon mieluumin vieressä? Meilläkin imetetään suihkutissien takia pääsääntöisesti makuultaan joten poika myös yleensä nukahtaa syötyään eli tuntuu kuin söisi ja nukkuisi vain koko ajan. (Nukahtanut syödessä syntymästään saakka)
Ajattelin että tilanne muuttuisi kun kasvaa mutta ei ole muuttunut juurikaan. Silloin siis kun on minun seurassani. Muuten kyllä on erittäin iloinen ja sosiaalinen pieni höpöttäjä. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi koskaan pitää pientä liikaa läheisyydessä, läheisyys on vauvojen elinehto. Ja 3kk on vielä nuori.
Eli äiti voi surutta polttaa itsensä loppuun? Ei kai se neuvola turhaan ole huolissaan. Kyllä se vanhempikin saa olla itsekäs, jos on vauvan etu.
Isä enemmän vastuuseen? Enemmän esim. vaunulenkkejä?
Ap ei ollut väsynyt tilanteeseen ja neuvola sanoi JOS on väsynyt joten vastaukseni oli tähän tilanteeseen. Aivoja saa käyttää. Ja läheisyys on vauvoille tärkeää, tärkeää myös aikuisille mutta vauvoille elinehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveää :( Olen raskaana tällä hetkellä ja olen aivan paniikissa. en usko, että pystyn tuohon ja ajatuskin jatkuvasti rinnalla roikkuvasta vauvasta ällöttää. Onko mitään tahoa, jolle voisi puhua näistä ajatuksista? Olen itkenyt koko raskausajan, vauvamaha oksettaa, raskaus ällöttää, synnytys se vasta ällöttääkin ja ällöttää ajatella tätä vauvaa rinnalla. Parisuhde on riekaleina, kun en anna miehen koskea ja kiljun ja huudan hänelle joka päivä, että menee pettämään ja tekee mulla jotain hirveää niin saan ansioni mukaan, kun olen niin oksettava.... Raskaus on herättänyt kaikki lapsuuden traumani pintaan, mitä teen? Neuvolassa vaan vittuillaan ja tungetaan väkisin äitimuottiin, johon en kuulu. Mitä pitää tehdä? Neuvolatäteihin en luota, olen saanut törkeän ala-arvoista kohtelua ja en ole mennyt edes sovittuihin tapaamisiin enää.
Vierailija kirjoitti:
Vauva kasvaa rintamaidolla hyvin. Oli kovin pieni syntyessään mutta on kirinnyt jo ikäisensä kiinni ja vähän ylikin. :D
En usko että on tiheän imun kaudesta kyse koska on asunut rinnalla oikeastaan syntymästään saakka. Eli tämän reilu 3kk?
Isä kyllä pitelee vauvaa paljon myös ja kuten sanoinkin hänen kanssaan viihtyy pidempiä aikojakin, joten en usko olevan kyseessä nälän.
Ja oma jaksamiseni ei ole koetuksella. Minua ei haittaa pesiä pienen kanssa ja tarjota läheisyyttä vaikka 24/7. Toki tässä vähän sosiaalinen elämä kärsii mutta aikansa kutakin.
Lähinnä vain mietiskelin että onko vauvalla jokin "hätä" jos hakee lohtua/turvaa rinnalta aina vai viihtyykö vain sitten niin paljon mieluumin vieressä? Meilläkin imetetään suihkutissien takia pääsääntöisesti makuultaan joten poika myös yleensä nukahtaa syötyään eli tuntuu kuin söisi ja nukkuisi vain koko ajan. (Nukahtanut syödessä syntymästään saakka)
Ajattelin että tilanne muuttuisi kun kasvaa mutta ei ole muuttunut juurikaan. Silloin siis kun on minun seurassani. Muuten kyllä on erittäin iloinen ja sosiaalinen pieni höpöttäjä. :)
Ap
Ei ole mitään syytä huoleen. Kaikki on hyvin! Jatkakaa samaan malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hirveää :( Olen raskaana tällä hetkellä ja olen aivan paniikissa. en usko, että pystyn tuohon ja ajatuskin jatkuvasti rinnalla roikkuvasta vauvasta ällöttää. Onko mitään tahoa, jolle voisi puhua näistä ajatuksista? Olen itkenyt koko raskausajan, vauvamaha oksettaa, raskaus ällöttää, synnytys se vasta ällöttääkin ja ällöttää ajatella tätä vauvaa rinnalla. Parisuhde on riekaleina, kun en anna miehen koskea ja kiljun ja huudan hänelle joka päivä, että menee pettämään ja tekee mulla jotain hirveää niin saan ansioni mukaan, kun olen niin oksettava.... Raskaus on herättänyt kaikki lapsuuden traumani pintaan, mitä teen? Neuvolassa vaan vittuillaan ja tungetaan väkisin äitimuottiin, johon en kuulu. Mitä pitää tehdä? Neuvolatäteihin en luota, olen saanut törkeän ala-arvoista kohtelua ja en ole mennyt edes sovittuihin tapaamisiin enää.
Et ole ainoa, jolla on tuollaisia tuntemuksia raskausaikana, itsellänikin oli, tosin lievempiä. Perheneuvola tai neuvolapsykologi on ehkä nyt se paikka, josta voisit saada keskusteluapua. Mutta sen verran lohdutan sua tässä, että kaikkein todennäköisimmin tunteesi muuttuvat täysin, kun vauva syntyy. Se ei silti tarkoita sitä, ettei nyt kannattaisi käydä juttelemassa, etenkin, kun puhut lapsuuden traumoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää :( Olen raskaana tällä hetkellä ja olen aivan paniikissa. en usko, että pystyn tuohon ja ajatuskin jatkuvasti rinnalla roikkuvasta vauvasta ällöttää. Onko mitään tahoa, jolle voisi puhua näistä ajatuksista? Olen itkenyt koko raskausajan, vauvamaha oksettaa, raskaus ällöttää, synnytys se vasta ällöttääkin ja ällöttää ajatella tätä vauvaa rinnalla. Parisuhde on riekaleina, kun en anna miehen koskea ja kiljun ja huudan hänelle joka päivä, että menee pettämään ja tekee mulla jotain hirveää niin saan ansioni mukaan, kun olen niin oksettava.... Raskaus on herättänyt kaikki lapsuuden traumani pintaan, mitä teen? Neuvolassa vaan vittuillaan ja tungetaan väkisin äitimuottiin, johon en kuulu. Mitä pitää tehdä? Neuvolatäteihin en luota, olen saanut törkeän ala-arvoista kohtelua ja en ole mennyt edes sovittuihin tapaamisiin enää.
Et ole ainoa, jolla on tuollaisia tuntemuksia raskausaikana, itsellänikin oli, tosin lievempiä. Perheneuvola tai neuvolapsykologi on ehkä nyt se paikka, josta voisit saada keskusteluapua. Mutta sen verran lohdutan sua tässä, että kaikkein todennäköisimmin tunteesi muuttuvat täysin, kun vauva syntyy. Se ei silti tarkoita sitä, ettei nyt kannattaisi käydä juttelemassa, etenkin, kun puhut lapsuuden traumoista.
Kerroin kyllä, että toivoisin jutteluapua, mutta neuvolatäti sanoi, että näitä olisi pitänyt ajatella ennenkuin raskaaksi tulee. apua ei siis ole ainakaan helsingissä tarjolla.. ja nyt on myöhäistä abortoidakaan tai muutakaan, joten en voi enää perua koko juttua :( enkä haluaisikaan vaikka koin tuon juuri niin, että minun pitää abortoida lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää :( Olen raskaana tällä hetkellä ja olen aivan paniikissa. en usko, että pystyn tuohon ja ajatuskin jatkuvasti rinnalla roikkuvasta vauvasta ällöttää. Onko mitään tahoa, jolle voisi puhua näistä ajatuksista? Olen itkenyt koko raskausajan, vauvamaha oksettaa, raskaus ällöttää, synnytys se vasta ällöttääkin ja ällöttää ajatella tätä vauvaa rinnalla. Parisuhde on riekaleina, kun en anna miehen koskea ja kiljun ja huudan hänelle joka päivä, että menee pettämään ja tekee mulla jotain hirveää niin saan ansioni mukaan, kun olen niin oksettava.... Raskaus on herättänyt kaikki lapsuuden traumani pintaan, mitä teen? Neuvolassa vaan vittuillaan ja tungetaan väkisin äitimuottiin, johon en kuulu. Mitä pitää tehdä? Neuvolatäteihin en luota, olen saanut törkeän ala-arvoista kohtelua ja en ole mennyt edes sovittuihin tapaamisiin enää.
Et ole ainoa, jolla on tuollaisia tuntemuksia raskausaikana, itsellänikin oli, tosin lievempiä. Perheneuvola tai neuvolapsykologi on ehkä nyt se paikka, josta voisit saada keskusteluapua. Mutta sen verran lohdutan sua tässä, että kaikkein todennäköisimmin tunteesi muuttuvat täysin, kun vauva syntyy. Se ei silti tarkoita sitä, ettei nyt kannattaisi käydä juttelemassa, etenkin, kun puhut lapsuuden traumoista.
Kerroin kyllä, että toivoisin jutteluapua, mutta neuvolatäti sanoi, että näitä olisi pitänyt ajatella ennenkuin raskaaksi tulee. apua ei siis ole ainakaan helsingissä tarjolla.. ja nyt on myöhäistä abortoidakaan tai muutakaan, joten en voi enää perua koko juttua :( enkä haluaisikaan vaikka koin tuon juuri niin, että minun pitää abortoida lapsi.
Tuo on todella epäammattimainen vastaus neuvolalta. Kyllä sulla on oikeus neuvolapsykologiin, ei th sitä päätä, kuuluuko sinun jutella tuntemuksistasi vai ei. Ja perheneuvolaan ei mennä neuvolan kautta, soitat vain sinne ja varaat ajan.
Anna vauvan olla rinnalla, jos vain koet itse jaksavasi, mutta pyydä ajoissa apua, jos seinät uhkaavat kaatua päälle. Makuultaan imettäminen on leppoisaa, tiheän imun kausilla tuli luettua hyviä kirjoja, jotka olivat olleet hyllyssä odottamassa sopivaa hetkeä. Jos ei ole isompaa lasta vahdittavana, ehtii ottaa välillä vaikka torkutkin. Läheisyyttä ei ole koskaan liikaa, päinvastoin, hellyyttä tankannut lapsi irrottautuu turvallisin mielin aikuisesta, kun on sen aika.
Vielä kommentoin sulle, jolla raskaus on aktivoinut lapsuuden traumat: juuri tuo, että traumat aktivoituvat raskauden aikana, on todella tavallista. Terveydenhoitajankin pitäisi ymmärtää se. Nyt on todella tärkeää, että pääsisit puhumaan näistä asioista, jotta sun on helpompi ottaa se vauva vastaan. En todellakaan ymmärrä, miten th ei tätä käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Hirveää :( Olen raskaana tällä hetkellä ja olen aivan paniikissa. en usko, että pystyn tuohon ja ajatuskin jatkuvasti rinnalla roikkuvasta vauvasta ällöttää. Onko mitään tahoa, jolle voisi puhua näistä ajatuksista? Olen itkenyt koko raskausajan, vauvamaha oksettaa, raskaus ällöttää, synnytys se vasta ällöttääkin ja ällöttää ajatella tätä vauvaa rinnalla. Parisuhde on riekaleina, kun en anna miehen koskea ja kiljun ja huudan hänelle joka päivä, että menee pettämään ja tekee mulla jotain hirveää niin saan ansioni mukaan, kun olen niin oksettava.... Raskaus on herättänyt kaikki lapsuuden traumani pintaan, mitä teen? Neuvolassa vaan vittuillaan ja tungetaan väkisin äitimuottiin, johon en kuulu. Mitä pitää tehdä? Neuvolatäteihin en luota, olen saanut törkeän ala-arvoista kohtelua ja en ole mennyt edes sovittuihin tapaamisiin enää.
Älä huoli, mulla oli ihan samanlaista. Olisin halunnut kuristaa lässyttävän neuvolantädin! Menee ohi kun vauva syntyy ja pääset niistä hormoneista eroon!! Huom! Imetys ylläpitää niitä hulluushormoneja eli pidä tämä mielessä. Minä lopetin imetyksen kun ahdisti ja v**i rinnalla 'roikkuva' vauva ja olisi tehnyt mieli paiskata seinään. Ja kas, kun loputkin hormonit oli poistuneet, kaikki oli taas hyvin ja saatiin parisuhdekin korjaantumaan.
Eli odota rauhassa ja usko parempaan!
Vauvalla on 3kk iässä tiheän imun kausi, jolloin asutaan tissillä. :)