Ystävä alkoi seurustella, nyt hänen käsityksensä illanvietosta...
on se, että istumme sohvalla ja tuijotamme kuinka tämä mies pelaa GTA:ta tai jos tämä sattuu olemaan nälkäinen niin ystävä kipittää kuuliaisesti tekemään tälle voileipiä, odottaa että mies syö, kerää astiat ja tiskaa ne. Lenkkeilimme ennen yhdessä monta kertaa viikossa, nyt ei voi lähteä "kun Timppa jäisi ihan yksin"
Kauanko tätä kestää? Ovat hinkanneet toisissaan kiinni nyt puoli vuotta.
Kommentit (38)
Minulla oli yksi tuollainen "ystävä" vaikka Terhi. Lähinnä säälistä häntä katselin koska tilanne oli aina sama:
Hänen miehensä veti kännit ja löi Terhiä. Hän tuli itkien ovelleni, saako olla muutaman yön. Olin aina antanut. Sitten mies soittaa ja pyytää anteeksi, on oikein ostanut kukkiakin. Kyllä se nyt varmasti katuu. Ja eihän tätä tapahdu kuin pari kertaa vuodessa, kyllä sen kestää.
Minua ei kutsuttu hänen syntymäpäivilleen, häihin, tupareihin, ei mihinkään minne muut ystäväpiiriin kuuluneet pääsivät. Polttareihin pääsin ja silloin oletettiin että minä maksan koko lystin vaikken ollut kaaso. Ihan vain siksi että tiesivät minun saaneen ison perinnön hiljattain. Polttareihin kuului opetustunti tankotanssiin ja kaikki muut pääsivät kokeilemaan paitsi minä. Istuin tuolilla ja vahdin muiden laukkuja ja takkeja. Lopuksi minulle lykättiin lasku käteen.
Ikävä oli pilata toisen polttarit, mutta siihen pisteeseen loppui se "ystävyys" Löin laskun takaisin arvon rouvan kouraan ja lähdin kotiin.
Hän tuli vielä sen jälkeen kerran tulla naama mustana oveni taakse. Niin surkeana hän oli etten voinut jättää häntä hätään vaan sanoin, että saa olla yön sohvallani, jos lupaa että heti aamulla ajan hänet poliisiasemalle ja teemme rikosilmoituksen. Hän suostui, vihdoin ja viimein, yhdeksän vuoden jälkeen.
Nykyään tuo mies on vankilassa (mukana muitakin rikoksia, en tiedä tarkalleen)
Terhin kanssa juttelen satunnaisesti facebookissa, en enää halua tavata koska tiedän että olen se korvike, hätävara johon turvaudutaan kun muita ei enää ole.
Mulla vähän samantyyppisiä kokemuksia. Kaveri ei voinut nähdä, koska kuulemma piti katsoa kun oma mies pelaa pleikkaa.
Pelit eivät kaveriani kiinnostaneet, mutta mies olisi voinut loukkaantua, että hän näkee muitakin.
Ei tarvitse varmaan sanoa, että mies oli väkivaltainen ja petti myös kaveriani.
Vierailija kirjoitti:
14, ei hän enää "pääse" tulemaan.
Ikää kun kysyttiin niin Ystäväni ja minä 22, Timppa 26. Muutti ystäväni luokse suoraan vanhempiensa luota. Hän oli hetken aikaa vuokralla yksiössä, mutta sai häädön kun asunto meni niin paskaiseksi. Tietty, kun äiti aina passannut kaiken naaman eteen.
Ap
Huh huh. "Mies", joka asuu kotona 26 vuotiaaksi asti. Häädön syyn perusteellakin kuulostaa melkoiselta lapselta vielä. Jos et olisi ikää kertonut, olisin juttujen ja pelimaun perusteella arvannut iäksi varmaan jotain 14 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
on se, että istumme sohvalla ja tuijotamme kuinka tämä mies pelaa GTA:ta tai jos tämä sattuu olemaan nälkäinen niin ystävä kipittää kuuliaisesti tekemään tälle voileipiä, odottaa että mies syö, kerää astiat ja tiskaa ne. Lenkkeilimme ennen yhdessä monta kertaa viikossa, nyt ei voi lähteä "kun Timppa jäisi ihan yksin"
Kauanko tätä kestää? Ovat hinkanneet toisissaan kiinni nyt puoli vuotta.
Olen itse vastaavassa tilanteessa. Aloitin seurustelun jo toista vuotta sitten, mies on mun sielunkumppani ja ollaan yhdessä kuin paita ja peppu. Meillä on ihanaa yhdessä ja toivon tämän kestävän hamaan tappiin. Hyvää ystävääni näen säännöllisen epäsäännöllisesti ja ollaan päivittäin muuten yhteyksissä. Mutta sitten on nämä muut kaverit.. Kun olin sinkku niin minullahan oli vain aikaa kavereille. Nyt kun sitä aikaa ei olekaan samalla tavalla kuin sinkkuaikoina (eikä mua kiinnosta enää juosta baareissa tms) toisille se tuntuu olevan ongelma. itse en halua nähdä sillä intensiviteetillä ja toisille se ei riitä mitä pystyn/haluan nyt tarjota. Mulle riittää mun mies ja parhaan ystävän seura.
Olen vuosien varrella menettänyt 3 ystävää samalla tavalla... kun on alettu seurustelemaan on kaikki kaverit jääneet. Yhdelle järjestin polttarit, yksin. Ei ollut ketään muita kavereita jäljellä!!! Polttareista lähti klo 9 aamulla silittämään puolisolle paitoja :-)
Nuorin katoaja oli 20v vanhin 45v, joten ei välttämättä katso edes ikää...
Ihan sama juttu täällä. Menetin parhaan ystäväni samalla lailla.. Ja kyllä vitutti ja pitkään. Mä löysin oman mieheni aika nuorena ja tuli lapsia ja talonrakennusta ja muuta vastaavaa. Eikä meidän ystävyys muuttunu mikskään, käytiin monissa paikoissa yhdessä ja nähtiin tosi usein. Mutta sitten kun tää ystävä löysi miehen, niin laittoivat kylmästi välit poikki meihin. Todella järkyttävää käytöstä, josta kärsin aika pitkään. Nyt on mennyt jo monta vuotta ettei olla oltu tekemisissä ja oon löytänyt uusiakin kavereita. Mutta täytyy sanoa että luotto kyllä meni ihmisiin pitkäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä osaan lenkkeillä ihan koirani kanssa, tilanne on vaan mennyt siihen että ennen sain ystävästäkin seuraa, nyt tilanne on se että minulle lykätään oven välistä heidän koiransa mukaan ja lenkitän sitten molemmat. Tähän ei tietenkään tarvitsisi suostua mutta käy heidän koiransa sääliksi. Siis kun tuo mies ei sohvalta pakottamatta liiku niin lenkit on luokkaa 10 min ettei Timppa-parka joudu jäämään yksin.
Jos Timpalla on kaveri, he pelaavat edelleen playstationia ja ystävä katselee haltioituneena vieressä. Hetkeksi saatan saada hänet vaikka keittiöön juttelemaan tai pelaamaan Trivial Pursuitia, mutta se aina keskeytyy kun Timppa alkaa kerjätä huomiota, käskee tuomaan sitä tai tätä, hieromaan niskoja tai lukemaan päivän uutisia ääneen.
Ap
Ei hyvää päivää mikä äijä! Toivottavasti ystäväsi herää tosta unesta mahdollisimman pian :D!

en ole ap mutta luulen että kyseinen tyttö herää unesta 10:n päästä kun on jo pari mukulaa ja velkainen talo :D
Ystävä varmaan yrittää ilmaista sinulle, ettei sinua enää tarvita. Vietä aikaa muiden ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ja ennenkuin joku ehtii mainita niin en ole katkera forever-alone vaan seurustellut kahdeksan vuotta mutta ymmärsin kyllä jo suhteen alussa ettei kavereita kiinnosta katsoa meidän kutemistamme vaan annoin heille aikaa myös ihan ilman miehen seuraa.
ap
Miten pitkään vielä meinasit seurustella? Joko olette parisuhteesta puhuneet?
symbioosi 💑 normatilantessa ohimenevä vaihe
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä osaa itse tehdä mitään vaan aina pitäis olla joku kaveri mukana.
En minä ainakaan lenkille ketään kaveria tarvitse.Onko sulla kavereita ylipäätään? Ainakin käsityksesi ystävyydestä vaikuttaa tosi oudolta.
Monilla on kummallinen käsitys kaveruudesta ja ystävyydestä,koko aikaa ei tarvitse hengailla yhdessä,tosi ystävyydessä voi olla vaikka vuosien mittainen kommunikointitauko eikä ystävyys minnekkän katoa vaan jatkuu siitä mihin jäi ennemmin tai myöhemmin.
Elämässä täytyy tehdä valintoja,koko ajan ei voi jakaa itseään kaikille ja kaikkialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
14, ei hän enää "pääse" tulemaan.
Ikää kun kysyttiin niin Ystäväni ja minä 22, Timppa 26. Muutti ystäväni luokse suoraan vanhempiensa luota. Hän oli hetken aikaa vuokralla yksiössä, mutta sai häädön kun asunto meni niin paskaiseksi. Tietty, kun äiti aina passannut kaiken naaman eteen.
Ap
Huh huh. "Mies", joka asuu kotona 26 vuotiaaksi asti. Häädön syyn perusteellakin kuulostaa melkoiselta lapselta vielä. Jos et olisi ikää kertonut, olisin juttujen ja pelimaun perusteella arvannut iäksi varmaan jotain 14 vuotta.
Itse(kään) en asunut kotona 26-vuotiaaksi, mutta tämä on kyllä suomalaisten ihan oma juttu. On kymmeniä maita jossa tuossa ei olisi mitään outoa. Onhan tuo myös pirun järkevää jos muuten homma toimii.
Voi jessus taas mitä kommentteja. Kateuskorttia heti lyödään pöytään. Huoh. Ei kaikki halua homehtua jossain sohvalla kun aletaan seurustella. Tottakai sitä pitäis muistaa myös kavereille pyhittää aikaa.
Timppa - helmi sikojen joukossa. Ei ystäviä ja kavereita pitäisi jättää, sillä he ovat henkireikä parisuhteessa. Vaikka suhde olisi miten hyvä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ystävä varmaan yrittää ilmaista sinulle, ettei sinua enää tarvita. Vietä aikaa muiden ystävien kanssa.
Veikkaisin myös tätä kertomasi perusteella. Oma pitkäaikainen ystäväni oli pitkässä parisuhteessa ja halusi tavata minua aina silloin kun mies oli poissa, sanoikin tämän aina ääneen. Ilmeisesti ei tajunnut, miten ikävältä kuulostaa. Tuli olo, että olen tosiaan se kakkosvaihtoehto. Perheen perustamisen jälkeen tapaamisemme harvenivat kertaan pariin vuodessa, kun hänellä ei ollut aikaa. Erottuaan olisi tietysti ollut seuraa ja kuuntelijaa vailla, kun kaikki kaverit olivat kaikonneet. Läheisriippuvaisuutta hänessä on, ei osaa yhtään olla yksin. Hän löysi uuden miehen ja taas sama juttu, käyttäytyi niin, että ymmärsin, että hän ei tarvitse minun seuraani mihinkään, kun on se uusi parisuhde. Annoin siis olla ja lopetin kaiken yhteydenpidon. En usko, että ymmärtää edes, miksi katkaisin välit. Liian kauan tuli roikuttua tässä ystävyyssuhteessa. Onneksi minulla on muitakin ystäviä.
0/5