Pelkään ettei suhteeni kestä pitkiä erossaolojaksoja :(

Selkeästi osaat tiedostaa ongelman - se on hyvä lähtötilanne. Kannattaisi kuitenkin miettiä onko jotain mitä voisit tehdä sen eteen ettet purkaisi ikävääsi tuollaisella tavalla? Ihan arkisia juttuja. Sopisitte vaikka tietyt ajat kun olette yhteydessä, tai että sinulla ei ole lupaa olla ns. ilman oikeaa syytä kiukutella miehelle.

Miehesi kuulostaa mukavalta ja vähän liiankin kiltiltä, koska oikeasti ei tuollaista käytöstä edes tarvitsisi sietää kumppanilta...

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi osaat tiedostaa ongelman - se on hyvä lähtötilanne. Kannattaisi kuitenkin miettiä onko jotain mitä voisit tehdä sen eteen ettet purkaisi ikävääsi tuollaisella tavalla? Ihan arkisia juttuja. Sopisitte vaikka tietyt ajat kun olette yhteydessä, tai että sinulla ei ole lupaa olla ns. ilman oikeaa syytä kiukutella miehelle.

Miehesi kuulostaa mukavalta ja vähän liiankin kiltiltä, koska oikeasti ei tuollaista käytöstä edes tarvitsisi sietää kumppanilta...

Ei tarvitsisi sietää, ei, mutta minun on hyvin vaikea tehdä muutosta, koska en minä huuda ja hauku, vaan olen vain puhumaton tai kylmä. Kun ei vain ole sanottavaa, kun harmittaa että joutuu olemaan niin paljon yksin. Mies kysyy usein vaivaako minua jokin, ja melko usein kerron että tämä ikävähän minua vaivaa. Ei sekään kuitenkaan ole hyvä että puhumme niin usein siitä aiheesta. Miehelläkin on ikävä, sen päivittäisen soiton kotiin pitäisi olla voimavara eikä mikään ongelmien puimiselle varattu hetki. 

Ap

Jollei kestä niin revetköön, tuumasi vanha kansa.

Meillä vähän sama. Mies oli vuoden työkeikalla toisella puolen maailmaa. Ne ikävän hetket eivät oikein osuneet yksiin.

Me syötiin joskus yhdessä, siis skypen välityksellä tietty ja molemmilla omat ruuat.

Ja sovittiin noista soittoajoista. Ja kirjoiteltiin kirjeitä... sähköpostilla tietty.

Mutta olihan se myös tiedossa, että jos tämän jälkeen ei tunnu enää jatkamisen arvoiselta niin voidaan myös erota. Me ollaan yhä yhdessä. Että ei tuohon oikein osaa neuvoa, se on niin tilannekohtaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi osaat tiedostaa ongelman - se on hyvä lähtötilanne. Kannattaisi kuitenkin miettiä onko jotain mitä voisit tehdä sen eteen ettet purkaisi ikävääsi tuollaisella tavalla? Ihan arkisia juttuja. Sopisitte vaikka tietyt ajat kun olette yhteydessä, tai että sinulla ei ole lupaa olla ns. ilman oikeaa syytä kiukutella miehelle.

Miehesi kuulostaa mukavalta ja vähän liiankin kiltiltä, koska oikeasti ei tuollaista käytöstä edes tarvitsisi sietää kumppanilta...

Ei tarvitsisi sietää, ei, mutta minun on hyvin vaikea tehdä muutosta, koska en minä huuda ja hauku, vaan olen vain puhumaton tai kylmä. Kun ei vain ole sanottavaa, kun harmittaa että joutuu olemaan niin paljon yksin. Mies kysyy usein vaivaako minua jokin, ja melko usein kerron että tämä ikävähän minua vaivaa. Ei sekään kuitenkaan ole hyvä että puhumme niin usein siitä aiheesta. Miehelläkin on ikävä, sen päivittäisen soiton kotiin pitäisi olla voimavara eikä mikään ongelmien puimiselle varattu hetki. 

Ap

Ah, ok. Ei tuo kuulosta niin pahalta sitten. Ehdotan, että yrittäisit purkaa pahan olon muuhun tekemiseen, et miehelle. Mitä tahansa, vaikka kirjoittaminen voi purkaa tunteen. Ja muuttaa ajatustapojasi: sekin on kiitollisuuden arvoista, että teillä on mahdollisuus olla noin paljon yhteydessä. Tosiaan ei ole hyvä asia, että aina yhdessä märehditte tuota vaan keskittyä kuulumisiin ja muihin hyviin asioihin.

3 jatkaa. Siis minä olen luonteeltani vähän samankaltainen. En ymmärrä, miksi pitäisi puhua jos ei ole puhumista.

Joskus oltiin sitten vaan hiljaa. Mutta siinäkin oli, kun sanoi että mukava kuunnella sun hengitystäsi, tietää, että olet lähellä, ihan korvan vieressä. Joskus saatettiin kyllä nukahtaakin Skype auki.

Jollei ole puhumista, niin lukekaa toisillenne! Meillä luettiin iltasatuja. Tosin minä nukahdin yleensä ennen puhelun loppua... Muttei sekään mitään, koska niin siinä oli vähän tarkoituskin.

Vierailija kirjoitti:

Jollei kestä niin revetköön, tuumasi vanha kansa.

Meillä vähän sama. Mies oli vuoden työkeikalla toisella puolen maailmaa. Ne ikävän hetket eivät oikein osuneet yksiin.

Me syötiin joskus yhdessä, siis skypen välityksellä tietty ja molemmilla omat ruuat.

Ja sovittiin noista soittoajoista. Ja kirjoiteltiin kirjeitä... sähköpostilla tietty.

Mutta olihan se myös tiedossa, että jos tämän jälkeen ei tunnu enää jatkamisen arvoiselta niin voidaan myös erota. Me ollaan yhä yhdessä. Että ei tuohon oikein osaa neuvoa, se on niin tilannekohtaista.

Ihanaa että teillä kaikki meni hyvin :) Sen olen minäkin huomannut, että molemmat ikävöivät eri aikoihin ja sitten tulee niitä hankalia puheluita, kun toinen tarvitsisi helliä sanoja ja toinen kulkeekin vaikka kaupungilla nilkkoja myöten loskassa, kauppakassien kanssa taistellen. Tuntuu niin yksinkertaiselta että soitellaan ja kirjoitellaan, mutta ei se olekaan. Eikä se ikävä aina ole sellaista romanttista, rintaa repivää tuskaa, vaan se ilmenee ainakin minulla epämääräisenä tyytymättömyytenä ja levottomuutena. Se on raskas olotila...

Ap

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa. Siis minä olen luonteeltani vähän samankaltainen. En ymmärrä, miksi pitäisi puhua jos ei ole puhumista.

Joskus oltiin sitten vaan hiljaa. Mutta siinäkin oli, kun sanoi että mukava kuunnella sun hengitystäsi, tietää, että olet lähellä, ihan korvan vieressä. Joskus saatettiin kyllä nukahtaakin Skype auki.

Jollei ole puhumista, niin lukekaa toisillenne! Meillä luettiin iltasatuja. Tosin minä nukahdin yleensä ennen puhelun loppua... Muttei sekään mitään, koska niin siinä oli vähän tarkoituskin.

Olette olleet paljon kekseliäämpiä kuin me :) Tosin meillä aikaerot ja kiireet vaikeuttavat luovia ideoita, jopa muutaman minuutin pikapuhelusta saa välillä olla kiitollinen. Tämä tilanne ei kuitenkaan tule lähivuosina muuttumaan, joten positiivisempi asenne olisi pakko löytää...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi osaat tiedostaa ongelman - se on hyvä lähtötilanne. Kannattaisi kuitenkin miettiä onko jotain mitä voisit tehdä sen eteen ettet purkaisi ikävääsi tuollaisella tavalla? Ihan arkisia juttuja. Sopisitte vaikka tietyt ajat kun olette yhteydessä, tai että sinulla ei ole lupaa olla ns. ilman oikeaa syytä kiukutella miehelle.

Miehesi kuulostaa mukavalta ja vähän liiankin kiltiltä, koska oikeasti ei tuollaista käytöstä edes tarvitsisi sietää kumppanilta...

Ei tarvitsisi sietää, ei, mutta minun on hyvin vaikea tehdä muutosta, koska en minä huuda ja hauku, vaan olen vain puhumaton tai kylmä. Kun ei vain ole sanottavaa, kun harmittaa että joutuu olemaan niin paljon yksin. Mies kysyy usein vaivaako minua jokin, ja melko usein kerron että tämä ikävähän minua vaivaa. Ei sekään kuitenkaan ole hyvä että puhumme niin usein siitä aiheesta. Miehelläkin on ikävä, sen päivittäisen soiton kotiin pitäisi olla voimavara eikä mikään ongelmien puimiselle varattu hetki. 

Ap

Ah, ok. Ei tuo kuulosta niin pahalta sitten. Ehdotan, että yrittäisit purkaa pahan olon muuhun tekemiseen, et miehelle. Mitä tahansa, vaikka kirjoittaminen voi purkaa tunteen. Ja muuttaa ajatustapojasi: sekin on kiitollisuuden arvoista, että teillä on mahdollisuus olla noin paljon yhteydessä. Tosiaan ei ole hyvä asia, että aina yhdessä märehditte tuota vaan keskittyä kuulumisiin ja muihin hyviin asioihin.

Juuri niistä kuulumisista ja hyvistä asioista minun on todella vaikea puhua, jos fiilis on kurja :( Olisi pakko muuttua, mutta tällainen minä olen. Etäsuhde sopii harvoille, ja minulle se ei oikeastaan sopisi. Mutta tätä miestä rakastan. Liikunta auttaa pahimpiin mökötyksiin, mutta käytännössä on vaikea järjestää yhteydenpitoa aina jumppatunnin perään :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa. Siis minä olen luonteeltani vähän samankaltainen. En ymmärrä, miksi pitäisi puhua jos ei ole puhumista.

Joskus oltiin sitten vaan hiljaa. Mutta siinäkin oli, kun sanoi että mukava kuunnella sun hengitystäsi, tietää, että olet lähellä, ihan korvan vieressä. Joskus saatettiin kyllä nukahtaakin Skype auki.

Jollei ole puhumista, niin lukekaa toisillenne! Meillä luettiin iltasatuja. Tosin minä nukahdin yleensä ennen puhelun loppua... Muttei sekään mitään, koska niin siinä oli vähän tarkoituskin.

Olette olleet paljon kekseliäämpiä kuin me :) Tosin meillä aikaerot ja kiireet vaikeuttavat luovia ideoita, jopa muutaman minuutin pikapuhelusta saa välillä olla kiitollinen. Tämä tilanne ei kuitenkaan tule lähivuosina muuttumaan, joten positiivisempi asenne olisi pakko löytää...

Ap

Kiva kun pohdit näitä juttuja. Mä en oikein löytänyt vertaistukea kun oli tuo etäsuhde, tai etäsuhteen aika. Nykyään emme (vielä) asu yhdessä ja miehen työhön kuuluu ulkomaanmatkoja, muttei enää mitään asumisia ulkomailla. Yhteenmuutto on kuintenkin jo suunnitteilla.

Meillä vaikutti myös asiaan se, että hän oli melkoisen yksin siellä kaukana (aikaeroakin oli kuutisen tuntia) ja minulla täällä pyöri elämä kuten ennenkin, lapset piti hoitaa (koululaiset kuitenkin, eivätkä ole yhteisiä). Että mulla oli ollut päivä täysi ja hän oli täynnä puhetta. Sen takia aloitettiin ne iltalukemiset.

Kyllähän se vaatii tietoisia tekoja parisuhteen eteen. Kasvamista. Ja monta kertaa minustakin tuntui, että olisi helpompi vaan luovuttaa, painella vapaana viikonloppuna baariin ja etsiä joku vähän lähempää, joku jonka kanssa voisi oikeasti jakaa arkea.

En oikein keksi syytä miksi tuollaisen suhteen pitäisi jatkua. Olette niin nuoria ja hukkaatte vain hyvää aikaa ja elämää. Jos teillä ei ole nyt oikein mitään muuta yhteistä kun muutama viikko yhteistä aikaa, niin olisi molemmille hyvä päästää irti. Mitä todennäköisemmin tulet olemaan suhteen jatkuessa miehelle vain katkera ja vihainen. Lasta tähän saumaan ei todellakaan kannata vääntää vaikka biologinen kellosi huutaisi jo täyttä huutoa, sillä ei elämä paremmaksi muutu. Järki siis käteen ja vapaus molemmille. Siihen loppuu myös sinun kiukuttelusi ja äkäilysi ja mies saa keskittyä rauhassa työhönsä ja omaan elämäänsä ilman, että pitäisi yrittää sinua vielä miettiä ja rauhoitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3 jatkaa. Siis minä olen luonteeltani vähän samankaltainen. En ymmärrä, miksi pitäisi puhua jos ei ole puhumista.

Joskus oltiin sitten vaan hiljaa. Mutta siinäkin oli, kun sanoi että mukava kuunnella sun hengitystäsi, tietää, että olet lähellä, ihan korvan vieressä. Joskus saatettiin kyllä nukahtaakin Skype auki.

Jollei ole puhumista, niin lukekaa toisillenne! Meillä luettiin iltasatuja. Tosin minä nukahdin yleensä ennen puhelun loppua... Muttei sekään mitään, koska niin siinä oli vähän tarkoituskin.

Olette olleet paljon kekseliäämpiä kuin me :) Tosin meillä aikaerot ja kiireet vaikeuttavat luovia ideoita, jopa muutaman minuutin pikapuhelusta saa välillä olla kiitollinen. Tämä tilanne ei kuitenkaan tule lähivuosina muuttumaan, joten positiivisempi asenne olisi pakko löytää...

Ap

Kiva kun pohdit näitä juttuja. Mä en oikein löytänyt vertaistukea kun oli tuo etäsuhde, tai etäsuhteen aika. Nykyään emme (vielä) asu yhdessä ja miehen työhön kuuluu ulkomaanmatkoja, muttei enää mitään asumisia ulkomailla. Yhteenmuutto on kuintenkin jo suunnitteilla.

Meillä vaikutti myös asiaan se, että hän oli melkoisen yksin siellä kaukana (aikaeroakin oli kuutisen tuntia) ja minulla täällä pyöri elämä kuten ennenkin, lapset piti hoitaa (koululaiset kuitenkin, eivätkä ole yhteisiä). Että mulla oli ollut päivä täysi ja hän oli täynnä puhetta. Sen takia aloitettiin ne iltalukemiset.

Kyllähän se vaatii tietoisia tekoja parisuhteen eteen. Kasvamista. Ja monta kertaa minustakin tuntui, että olisi helpompi vaan luovuttaa, painella vapaana viikonloppuna baariin ja etsiä joku vähän lähempää, joku jonka kanssa voisi oikeasti jakaa arkea.

Takaraivossani taitaa elää juuri se pelko, että mies toteaa että on helpompi luovuttaa ja etsiä sieltä reissulta joku elämäniloisempi nainen, tai mukana matkustava kollega. Se olisi vain inhimillistä. Minun elämäni siinä käytännössä tietenkin tuhoutuisi, mutta en silti ihmettelisi. Tuollaista tapahtuu niin monille jotka eivät voi olla yhdessä niin paljon kuin haluaisivat. Vertaistukea en ole minäkään löytänyt mistään, lähipiirin pariskunnat eivät juuri joudu olemaan erossa toisistaan. Välillä olen vain suunnattoman kateellinen :( 

Ap

Vierailija kirjoitti:

En oikein keksi syytä miksi tuollaisen suhteen pitäisi jatkua. Olette niin nuoria ja hukkaatte vain hyvää aikaa ja elämää. Jos teillä ei ole nyt oikein mitään muuta yhteistä kun muutama viikko yhteistä aikaa, niin olisi molemmille hyvä päästää irti. Mitä todennäköisemmin tulet olemaan suhteen jatkuessa miehelle vain katkera ja vihainen. Lasta tähän saumaan ei todellakaan kannata vääntää vaikka biologinen kellosi huutaisi jo täyttä huutoa, sillä ei elämä paremmaksi muutu. Järki siis käteen ja vapaus molemmille. Siihen loppuu myös sinun kiukuttelusi ja äkäilysi ja mies saa keskittyä rauhassa työhönsä ja omaan elämäänsä ilman, että pitäisi yrittää sinua vielä miettiä ja rauhoitella.

Olen tästäkin näkökulmasta asiaa miettinyt. Rakkautta kuitenkin on molemmilla osapuolilla, joten vielä en näe luovuttamista vaihtoehtona. Muita ongelmia meillä ei ole ainakaan vielä, ja kaikki on täydellistä silloin kun olemme yhdessä. Karkeasti arvioiden mies on vuodesta n. puolet poissa kotoa, mikä on tietenkin todella paljon. Kuitenkin kun peilaan suhdettamme aiempiin parisuhteisiini, niin meillä on asiat harvinaisen hyvin. Lasta ei ole tarkoitus hankkia ihan lähivuosina kuitenkaan, minä en varmasti jaksaisi hoitaa vauvaa lähes kokonaan yksin.

Ap

Kirjoitat tosi hyvin. En osaa antaa neuvoja, mutta minusta kuvaat tässä taitavasti tällaisen suhteen herättämiä tuntoja.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat tosi hyvin. En osaa antaa neuvoja, mutta minusta kuvaat tässä taitavasti tällaisen suhteen herättämiä tuntoja.

Kiitos! On näitä kyllä tullut pohdittuakin, joten kirjoittaminenkaan ei tunnu vaikealta :)

Ap

Kuulostaa tutulta.

Olen ollut naimisissa 17vuotta puolisoni kanssa joka reissaa koko ajan. Se vaatii siltä kotiin jäävältä hyvää itsetuntoa, omaa vahvaa kaveri- ja tukiverkostoa sekä lujaa luottoa puolisoon. Jos hauat suhteen jatkuvan, et voi viettää aikaasi vatvoen mitä jossain muualla tapahtuu sillä se mitä tapahtuu ei ole sinun kontrolloitavissasi etkä paranna miehesi oloa mököttämällä puhelimessa.

Vastaa puhelimeen ja kerro että sulla on ikävä. Sano, että sulla on paha mieli ja ikävä. Ehkä voitte yhdessä kehittää skype-rutiinin niin kuin minä ja moni muu on tehnyt. Nykypäivänä tehdään töitä globaalisti ja täytyy vaan sopeutua sen tuomiin muutoksiin jos se niitä tuo parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miesystäväni on työnsä vuoksi usein poissa kotoa, jopa viikkokausia kerrallaan ulkomailla. Tilanne ei ole väliaikainen, vaan tulee jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen. Mies nauttii työstään ja menestyy siinä, joten en edes pyytäisi siirtymään muihin tehtäviin. Minä myös tietoisesti hyväksyin tällaisen elämän, kun kaksi vuotta sitten aloimme seurustella.

Olemme molemmat n. 30-vuotiaita, ja asumme yhdessä. Olin ennen ajatellut etten suostuisi olemaan omasta miehestäni näin paljon erossa, mutta tosielämä tuli vastaan minullakin. Olen deittaillut huonoja miehiä ja ollut huonoissa suhteissa, ja tiedän ettei hyviä miehiä ole tarjolla joka nurkan takana. Löysin itselleni sopivan puolison, ja pidän sitä pienenä lottovoittona. Ainut miinuspuoli on tuo erossaolo.

Asia huolestuttaa minua, sillä pelkään mieheni kyllästyvän. Tietenkin voin kyllästyä itsekin, mutta uskon että miehen osalta se on todennäköisempää. Minä nimittäin olen aika huono puoliso silloin kun hän on poissa. Puhumme päivittäin puhelimessa ja viestittelemme, ja minä vain kiukuttelen aivan liian usein. Tai en vain jaksa puhua. Mies soittaa huonoon aikaan, en jaksaisi näpytellä viestejä, on kauhea ikävä; aina on syitä miksi en pysty vastaamaan iloisesti, rakastavasti ja pirteästi vaikka yrittäisin. Kaukana kotoa olevaa miestä sellainen ei taatusti ilostuta. En epäile häntä mistään, mutta olen varsin tietoinen siitä, että siellä kaukana hänellä on aina ympärillään muita iloisia ihmisiä, naisiakin, ja on aivan mahdollista että tulevaisuudessa häntä ei vain enää jaksa innostaa se kiukkuinen nainen kotona.

Osittaisetkin etäsuhteet ovat vaikeita varmasti kaikilla. Minulle kuitenkin vielä vähän normaalia vaikeampia, sillä olen hieman negatiivinen ja kyyninen ihminen, enkä selvästikään ole kovin taitava pitämään yllä positiivista yhteydenpitoa mieheni kanssa kun hän on poissa. Joskus tietenkin, mutta aivan liian usein lopetettuani puhelun iskee kauhea syyllisyys siitä, että olin taas pahalla tuulella. Kun hän on kotona, on tilanne aivan eri. Silloin meillä menee aivan loistavasti, aina. Emmekä riitele koskaan.

Mies ei ole koskaan vielä sanonut poikkipuolista sanaa minulle, mutta jos elämä jatkuu näin vielä vuosia ja vuosia, niin ei hän voi olla kyllästymättä. Olen siitä hyvin huolissani.

Kokemuksia aiheesta kellään?

Se että toinen on ulkomailla töissä voi tehdä suhteelle hyvääkin. Siinä oppii arvostamaan toista ihan eri lailla. Miellä suhde suorastaan puhkesi kukkaan ja täytyy sanoa että jos tuota aikaa ei olisi ollu niin minkälainen meidän avioliitosta olisikkaan tullu. Nyt kiiitän siitä ajasta. Kumpikin oppi sen mikä on tärkeää eli juuri se toinen ihminen.

Tosin voihan siinä käydä niinkin että huomaa ettei se toinen nyt niin tärkeä olekkaan, on oltu yhdessä tottumuksesta.

Aika näyttää.

Löytää paremman naisen ku tollase mököttäjän

Vierailija kirjoitti:

Löytää paremman naisen ku tollase mököttäjän

Ihan varmasti, paljon paremman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löytää paremman naisen ku tollase mököttäjän

Ihan varmasti, paljon paremman.

Onhan tuo mahdollista, erillään oleminen nimittäin on rankkaa. Todella rankkaa. Nostaisin hattua kenelle tahansa, joka ei kokisi tällaista parisuhdetta vaikeana. Miehen aiempi pitkä parisuhde päättyi tästä syystä. Tuskin tuokaan nainen ihan kamala oli, tällaista arkea vaan harva oikeasti kestää hyvillä mielin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta.

Olen ollut naimisissa 17vuotta puolisoni kanssa joka reissaa koko ajan. Se vaatii siltä kotiin jäävältä hyvää itsetuntoa, omaa vahvaa kaveri- ja tukiverkostoa sekä lujaa luottoa puolisoon. Jos hauat suhteen jatkuvan, et voi viettää aikaasi vatvoen mitä jossain muualla tapahtuu sillä se mitä tapahtuu ei ole sinun kontrolloitavissasi etkä paranna miehesi oloa mököttämällä puhelimessa.

Vastaa puhelimeen ja kerro että sulla on ikävä. Sano, että sulla on paha mieli ja ikävä. Ehkä voitte yhdessä kehittää skype-rutiinin niin kuin minä ja moni muu on tehnyt. Nykypäivänä tehdään töitä globaalisti ja täytyy vaan sopeutua sen tuomiin muutoksiin jos se niitä tuo parisuhteeseen.

Itsetunto on todella koetuksella ajoittain, ja ystävät varmaan kyllästyvät pian yhteydenottoihini. Ei sitä vaan kotonakaan jaksa yksin olla :( Minua auttaa jossain määrin ajatus siitä, että jos suhteemme loppuisi miehen aloitteesta, niin minä en sille mitään mahtaisi, ja pärjäisin kyllä jatkossakin. Luotan häneen siinä mielessä, että hän tuskin koskaan pettäisi minua suhteessa ollessamme, mutta jos hän sattuisi johonkin toiseen rakastumaan, niin sitten varmaan ero tulisi. Ja erillään ollessa on paljon enemmän tilaisuuksia kehittää tunteita jotakuta muuta kohtaan. Siksikin olisi tärkeää, että mitään kiukutteluja ei olisi silloin kun voidaan puhua puhelimessa.

Ap