Jos tapaa kerran elämässään ihmisen, joka tuntuu heti juuri siltä oikealta juuri minulle, onko niin...
että hän on se oikea? Olen tavannut elämässäni vaikka kuinka monia vastakkaisen sukupuolen edustajia, eikä kukaan heistä ole herättänyt minussa yhteenkuuluvuuden tunnetta, paitsi se yksi.
Kuulostaa ehkä hölmöltä ja voi sitä myös ollakin.
Kommentit (8)
Minun kokemukseni mukaan ne ei ole kuitenkaan olleet niitä oikeita, vaikka miten oikealta on tuntunut.
Minulle pari ihmistä on aiheuttanut tällaisen tunteen. Ovat nykyään parisuhteessa, joten olen ollut väärässä.
Olen kokenut sen kerran, ja nyt olemme olleet yhdessä pian 15 v. Mies oli tuolloin naimisissa, mutta laittoi eron vireille n. puolen vuoden jälkeen.
Pakko vielä mainita, että lopetin tämän tunteen takia parisuhteenikin. Vaikka siis mitään varmuutta ei ollut eikä ole, että jotain edes tapahtuisi välillämme tämän "oikean" kanssa.
Ap
Miettisin kyllä järjellä mistä tuo yhteenkuuluvuuden tunne tulee. MInulla tuli tuo tunne ex-miehen kanssa vaikka hankalaa yhdessäolo olikin eikä mies ollut mitenkään hirveän kiinnostunut, minun vain piti hänet saada. Nyt pitkän liiton ja terapian jälkeen tajuan tuon yhteenkuuluvuuden tunteen tulleen lapsuudesta, sain yhtä vähän huomiota häneltä ja jouduin samalla lailla huolehtijan rooliin kuin lapsuudenkodissani. Nyt olen onnellisessa suhteessa miehen kanssa jota vierastin alkuunsa, hän oli vieraantuntuinen koska huomioi minua, seurasi mielenliikkeitäni ja yritti ilahduttaa minua. En vaan ollut tottunut siihen vaikka hirveän hyvältähän tuo kaikki tuntuu. Ja nyt todella rakastan ja arvostan tuota miestä. Joskus vaan tuo intuiitio pelaa meitä ja meidän onneamme vastaan, siksi esim. alkoholistiperheiden tytöt helposti etsivät rinnalleen lapsuudessaan vihaaman alkoholistin...
mie en ole kenenkään miehen kohdalla tuntenu alussa yhteenkuulumisen tunnetta. se on alkanu tulemaan vasta suhteen aikana. joko kokee kuuluvansa yhtee tai hyvi nopeasti alkaa näkemää et kui idiootti toinen onkaa ja suhde jää lyhyeks.
ja olen siis onnellisesti naimisissa vaikka en alussa kokenutkaan suurta harmoniaa ja hallolujat soinu taustalla
Nelonen jatkaa vielä, että tiesin kuuluvani hänen kanssaan yhteen parin tunnin tuntemisen jälkeen, vaikka en ollut edes koskenut tähän mieheen. Sanoin samana iltana kaverilleni, että tuon miehen kanssa menisin vielä naimisiin. Tuolloin en vielä tiennyt hänen jo olevan naimisissa.
Olen kohdannut elämässäni 3-4 miestä, jotka ovat tuntuneet siltä oikealta. Eri elämänvaiheissa miesmaku on muuttunut ja erityyppiset miehet on vieneet jalat alta. Se että joku tuntuu oikealta riippuu monesta tekijästä. Olennaista on että on otollisessa mielentilassa ja valmis heittäytymään tunteiden vietäväksi eikä pelkää sydänsuruja ja epäonnistumista.