Lue keskustelun säännöt.
Erosta lapsille kertominen
04.02.2016 |
Isä muuttaa kuun vaihteessa omaan asuntoon.. Lapsille (14v, 8v ja 1v3kk) ei vielä ole asiasta vielä kerrottu, mutta aika pian kai se on ajankohtaista.. en vain tiedä onko parempi kertoa jo nyt,hyvissä ajoin, vai vasta vähän ennen muuttoa..?
Kohtalotoverit, miten te olette asian hoitaneet? Oletteko kertoneet erosta yhdessä vai erikseen - miten lapset ovat suhtautuneet? Oletteko itse "pysyneet kasassa" vai onko sallittua myös vanhempien vollottaa? Vielä en itse kykene ajattelemaan koko eroa ilman kyyneleitä..
Kuinka arki on rullannut erosta kertomisen jälkeen? Oletteko koettaneet keksiä jtn "kivaa yhdessä tekemistä" eron jälkeen lasten kanssa vai keskittyneet arkeen? Onko lapset oireilleet ja miten? Apua, en yhtään tiedä mitä odottaa :( ..käytännössä tulen lasten kanssa oikein hyvin toimeen ilman isäänsä, joka on pitkään ollut hyvin vähän "läsnä" ja käytännön asiat olen hoitanut minä. Olemme myöskin kyenneet puhumaan asioista, mutta tämä ero on asia josta pelkään saavani kauheat syyllisyydet niskaani :(
Isä tulee kyllä olemaan tiiviisti kuvioissa (toivottavasti!), isojen lasten harrastuksiin viemiset ja taaperon "vahtiminen" minun harrastukseni ajaksi, pari krt vkossa on sovittu isän hommaksi. Ja isän uusi asuntokaan ei ole kovin kaukana, viikonloppuja isommat lapset voivat siellä olla heti kun haluavat.
Kommentit (5)
Kerrotte yhdessä. Ihan vaan tosiasiat, että isä muuttaa päivämäärällä jonnekin.
Meillä kerrottiin erosta yhdessä. Mies vähän hätääntyi, kun lapset (8 ja 10) eivät näyttäneet korvaansa lotkauttavan asialle.
Mutta isompi soitti kaverilleen (en salakuunnellut, mutta oli vaan hyvä että sillä oli joku jolle puhua) ja toinenkin totesi, että X:nkin vanhemmat on eronneet.
Että varmasti ole ensimmäinen ja ainoa eropari lastenne tuttavapiirissä. Ja heillä on toisensa, kenen kanssa käsitellä asiaa.
Kysymyksiä tulee sitten ajallaan lisää, vastaatte niihin sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa hyvissä ajoin. Ehditte yhdessä käsitellä aihetta.
Omani erosivat ollessani lukion ekalla ja kielimatkalla ulkomailla. Sain tietää asiasta palattuani lentokentällä. Oli hirveä slaagi ja kouluun piti mennä parin päivän päästä. Ehtinyt yhtään sulatella, koko sen syksyn kurssit meni koulussa ihan plörinäksi. En nähnyt vanhempiani enää ikinä yhdessä vierekkäin, vika kerta oli ennen kielikurssille lähtöä.
Kerrottiin yhdessä. Eroa oli tehty lasten tietämättä jo pidempään, mm mulla oli asunto hankittuna.
Kerroin, että muutamme pois, koska olemme parempia ystäviä jos emme asu yhdessä. Kerroin, että lapsille on omat huoneet. Toinen kysyi vaan, onko siinä huoneessa ovi ja onko siinä ovessa lukko (hän kaipasi ilmeisesti omaa tilaa).
Pienempi reagoi lopulta vaeltelemalla öisin. Aamut oli jänniä, kun piti arvailla, mistä lapsi tällä kertaa löytyy. Olen yrittänyt nyt jälkeenpäin kysyä, kävelikö hän unissaan vai tekikö hän sitä tahallaan. Kyllä se jotain oireilua oli, mutta meni ohi.
Siskosten väleille ero on tehnyt hyvää. Tai sitten ovat muuten vaan kasvaneet. Mutta eivät tappele enää keskenään kuten pienempinä. Olivat muutossa mukana sen verran, että saivat tietyissä rajoissa sisustaa huoneitaan.
Yritä olla itkemättä. Ero on aikuisten yhteinen päätös.
Kanna myös oma vastuusi, ei lapsille pidä ruveta selittämään, että kyllä minä olisin halunnut... Isänne rikkoo perheen... näitä asioita voit käsitellä omien ystäviesi kanssa ja suosittelen käsittelemäänkin. On ihan terapeuttista jossain vaiheessa haukkua eksä maanrakoon.
Kertokaa ajoissa, ehditte puida asiaa paremmin yhdessä. Teidän isommat lapset saavat varmaan slaagin, mutta miten he reagoivat on eri asia, että miten sen näyttävät.
Tsemppiä!