Yhä useampia lasten hakkaamisia tulee julki
Yhä useampia lasten hakkaamisia tulee julki
16.2.2006 7:22
Viime vuonna Suomessa pahoinpideltiin noin 150 pikkulasta, kertoo torstain Keskisuomalainen.
Rikosilmoitusten teko on lisääntynyt, sillä vuotta aiemmin poliisin tietoon tuli runsaat sata alle 6-vuotiaan lapsen pahoinpitelyä.
Uhreista puolenkymmentä kuoli saamiinsa vammoihin.
Piilorikollisuus päivänvaloon
Rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisin väkivaltayksiköstä kertoo, että piilorikollisuus on alkanut tulla päivänvaloon. Hänen mukaansa pahoinpitelyjen määrän kasvu selittyy pitkälti ilmoitusaktiivisuuden lisääntymisestä.
Pikkulasten pahoinpitelystä epäillään useimmiten heidän omia vanhempiaan.
STT
Kommentit (4)
mutta myös harrasti psyykkistä väkivaltaa. Me ei uskallettu kertoa kenellekään, kun hän uhaksi, että hän ajaa meidät pois kotoa. Me uskoimme, että näin todella olisi. Lisäksi asuimme omakotitalossa, joten naapurit eivät tienneetkään asiasta. Ulospäin piti näytellä, että kaikki ok. Isän kotona ollessa tilanne oli hallinassa, mutta kun isä lähti niin meuhkaaminen alkoi.
jatkuvasti eli minkä ikäisenä olisi tehtävä lapset. Eli täällä on joku sellainen ikäjakausi hyvä lasten tekoon kuin 27-30. Kuitenkin silloin on paras niitä tehdä, kun on itsensä kanssa Sinut. Tätä voi olla jo 20-vuotiaaana, mutta myös vielä 40-vuotiaana.
KUINKA TURHAMAISTA ON MIETTIÄ ÄIDIN IKÄÄ, KUN TÄRKEINTÄHÄN ON, ETTÄ LASTA KOHDELLAAN HYVIN JA HÄNESTÄ VÄLITETÄÄN. VANHEMMAN IKÄ EI TÄSSÄ ASIASSA OLE YKKÖSASIA.
Voiko joku tilastollisesti todistaa, että 27-30-vuotias on psyykkisesti kaikkein paras äiti??
Itse kävin tässä terapiassa, kun olin kärsinyt lapsettomuudesta, kun en sitä lasta saanut vähän päälle 20-vuotiaana ja sitten lopulta kaikkien masennuskausien ym. hoitojen jälkeen olinkin 38-vuotias. Psykologi sanoi, että ainakin minun tapauksessani on ollut paremi, että olen saanut lapsen myöhemmällä iällä, sillä en psyykkisesti ollut tarpeeksi kypsä vähän päälle 20-vuotiaana. TÄTÄ EI TIETENKÄÄN PIDÄ YLEISTÄÄ, SILLÄ MEILLÄ ON KAIKILLA TAKANAMME ERILAINNE LAPSUUS YM. MUUT TEKIJÄT.
tehdä lapsia eli minkä ikäisenä. Eiköhän se ole aivan jostain muista asioista kiinni kuin iästä.