Onko normaalia, ettei opiskeluista, työpaikoilta jne. jää kavereita?

Juuri noin minullekin on käynyt, paitsi ettei vapaa-ajan kanssakäyminen ole ollut noin tiivistä. Aina on puhuttu, että pidetään yhteyttä ja nähdään joskus. Ja sitten huomaa, että on joutunut fb-sensuuriin ja lopulta poistetaan kavereista.

Et ole ainoa. Mä en myöskään ole ikinä saanut kavereita opiskelujen tai työpaikkojen kautta(kaan). En tosin ole niitä kavereita muualtakaan koskaan saanut.

Mulle käy kanssa melkein aina noin....harmittaa

Tapaan vanhoja työkavereitani kerran tai kaksi vuodessa. Vaihdamme kuulumisia eri työpaikoilta sekä itsestämme ja perheestämme. Yleensä sovimme, että menemme töiden jälkeen syömään yhdessä.

Ei ole normaalia.

Ei käy enää. Ennen kävi mutta ulkomailla vietetyn työrupeaman jälkeen tajusin että pitää olla itse se aktiivinen osapuoli jos haluaa saada kavereita. Puheliaat jenkit melkein pakottivat minut tapaamaan heitä vapaa-ajalla ja aina oli hauskaa. Suomalaiset ollaan vaan niin ujoja kaikki että tuntuu vaikealta kutsua muita ulos...mutta siitä se aitokin ystävyys alkaa!

Minusta tuo kuulostaa todella omituiselta. Melkein kaikki ystäväni ovat opiskeluista, ja jokaisella työpaikalla on ollut ainakin joku, jota nykyisin kutsun ystäväkseni. Olen toisaalta aika hyvä ystävystymään ja arvostan ystävyyssuhteita tosi paljon, joten sekin varmaan vaikuttaa.

No en ole kyllä koskaan ajatellut, että olisin hakeutunut työhön tai opintoihin tietentahtoen  saadakseni sieltä elinikäisiä kavereita, mutta silti jokaisesta paikasta on jäänyt yksi tai useampi ihminen, jonka kanssa voin jutella mistä omista asioista vaan, olkoonkin että yhteydenpito tapahtuu somessa. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri noin minullekin on käynyt, paitsi ettei vapaa-ajan kanssakäyminen ole ollut noin tiivistä. Aina on puhuttu, että pidetään yhteyttä ja nähdään joskus. Ja sitten huomaa, että on joutunut fb-sensuuriin ja lopulta poistetaan kavereista.

Et sitten itse tehnyt mitään asian eteen? Ei kavereita ilmaiseksi saa! -7

Se on ihan omasta aktiivisuudesta kiinni. Jos haluaa nähdä toisia ihmisiä ja pyytää niitä ulos tai kylään, useimmille käy. Mutta jos jostain porukasta on itse se, jolla on suurin tarve nähdä ihmisiä, täytyy olla itse se aktiivinen osapuoli.

En ymmärrä miksi et ehdota tapaamista, jos kerta haluat pitää yhteyttä ja tavata? Jotenkin käsittämättömän itsekeskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Esim. pari kk yhteisen projektin loppumisesta ei olla enää tekemisissä, vaikka sen aikana hengattiin vapaa-ajallakin/oltiin samoissa sos.median piireissä. Nyt korkeintaan ehkä roikutaan toistemme fb-kaverilistoilla ja satunnaista kommentointia, mutta ei mitään oikeaa tuntemista. Olenko ainoa jolle käy näin?

Jos asia harmittaa niin murra jää ja pyydä jotakuta heistä vaikka kahville jos asutte samassa kaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa todella omituiselta. Melkein kaikki ystäväni ovat opiskeluista, ja jokaisella työpaikalla on ollut ainakin joku, jota nykyisin kutsun ystäväkseni. Olen toisaalta aika hyvä ystävystymään ja arvostan ystävyyssuhteita tosi paljon, joten sekin varmaan vaikuttaa.

Jep, kyse on nimenomaan ystävyystaidoista, ei voi vaan olla ja odottaa, että joku toinen tulee ystävystymään sun kanssa. Se halu tutustua ja antaa itsestään jotakin  aitoa yhteiseen pöytään näkyy yleensä jo ihan ensi tervehdyksestä asti joissakin ihmisissä, ja toisissa taas ei. Luulenkin, että yksinjäävät ovat näitä "toisia". Istuvat enimmäkseen hiljaa, vetäytyvät, eivät kysy mitään toiselta.

En tarkoita, että tarvitsee olla mikään supliikki-jenkki joka ei jätä ketään rauhaan, mutta aktiivinen pitää olla. 

On normaalia. Ei mulla ainakaan olisi edes aikaa pitää jatkuvasti yhteyttä satoihin ihmisiin, joita olen vuosikymmenten aikana tavannut erilaisissa projekteissa, opiskeluissa, työpaikoissa jne. 

Minulle on jäänyt kaksi kaverintapaista, kumpikin töistä parinkymmenen vuoden takaa. Olen ilemisesti luonnostani joko näkymätön tai seuraa hylkivä, koska minua ei ole kutsuttu yhteenkään luokkakokoukseen, jokaisessa työpaikassani on ollut valmiit kaveriporukat, joihin en ole sopinut, ja opiskelukaveritkin ovat jääneet kauas menneisyyteen. En ole Facebookissa, koska seura on kivaa mutta vain todellisena, ei siis klikattuna, enkä tykkää tietää muiden ihmisten elämästä niin paljon kuin sosiaalisessa mediassa väistämättä tietää.