Mä en tajua, miksi joka tuutista toitotetaan nykyään eroriskistä...

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa tarkoittaa sitä, kun jotkut avioparit eroavat ihan mitättömistä syistä, eivätkä edes yritä korjata liittoaan tai välejään. Kuin he pitäisivät avioliittoa vitsinä, eivätkä olisi valmiita tekemään mitään toistensa eteen.

Sitten on ihan eri asia ne tapaukset, joissa oma sietokyky on ylitetty, jolloin tietenkin pitääkin erota! Kaikki tekevät virheitä, avioliittokin saattaa olla sellainen. Mitä nopeampaa siitä silloin pääsee eroon, sen parempi.

Minusta kaikki erot ovat niin tapauskohtaisia että turha alkaa puimaan niitä yleisellä tasolla. On eri asia jos kaksi henkilöä sopivat oikeasti yhteen ja tuntevat kuuluvansa toisilleen, ja pitkän liiton jälkeen sitä ei haluaisi päättää noin vain pienien ongelmien takia, vaan yrittää taistella sen eteen, kuin taas tapaus missä kaksi ihmistä ovat rakastuneet ja maalailleet kuvaa yhteisestä elämästä samalla avioituen, ja havahtuvat rakastumisen hiivuttua siihen, että liitto ei toimi. Silloin ero on paikallaan!

Toisaalta, liian helpolla ei saa antaa itselleen lupaa ajatella, että sietokyky on ylitetty ja nyt pitääkin erota. On harvinaisia poikkeustilanteita, joissa puolison oman henkensä ja terveytensä takia on pakko lähteä pois yhteisestä kodista kenties tilapäisesti, tai pysyvästikin, mutta se on tappio. Ympäristön ei tule hylätä tappion kärsinyttä ihmistä. Näitä tilanteita, joissa on oikeasti pakko lähteä pakoon parisuhteesta, on pieni vähemmistö eroista. Valtaosa eroista on nykyään täysin turhia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse 25 vuotta HYVÄSSÄ avioliitossa eläneenä sanoisin kyllä, että ei se yhdessä pysyminen mikään itseisarvo ole. Yhdessä pitää olla siksi että siinä on hyvä olla. Jollei ole, eikä paremmaksi muutu niin en kannata kärsimään päättäväisesti.

Minun mielestäni se on itseisarvo. Aina ei tarvitse mennä hyvin eikä olla kivaa. Yhdessä voi ja kannattaa kärsiä. Ymmärrän, että ihminen on inhimillinen ja luovuttaa joskus, mutta minä ajattelen näin.

koska kovin harva nykyään ajattelee niin, vaikka sinä ajattelet. avioliitto on yhtä useammalle lähinnä taloudellinen järjestely tai sopimusteknisesti järkevää. en itsekään solmisi koskaan tuollaista liittoa, jossa ollaan hamaan tappiin asti vaan tekisin sopimuksen vaan, jos se olisi järkevää. 

arvot ja maailma muuttuu. kaikille ei ole itseisarvo olla yhden ja saman ihmisen kanssa lopunelämää, kun ei kerran tarvitse.

Ikävää, että nykyaika on niin itsekeskeistä ja pinnallista.

no jaa, en ajattele sen liittyvän mitenkään pinnallisuuteen enkä varsinaisesti itsekeskeisyyteenkään. Ehkä ihmiset ovat ymmärtäneet, ettei uhrautumisessa jonkun eteen ole mitään hienoa tai tavoiteltavaa eikä siitä lopussa kunnia seiso. Kun kuolemme, voimme vain ajatella, elimmekö elämän onnellisina vai ei. Kukaan ei tule palkitsemaan sen vuoksi, että jäi avioliittoon, jossa ei ollut onnellinen. En näe, että siinä olisi mitään ikävää - päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa tarkoittaa sitä, kun jotkut avioparit eroavat ihan mitättömistä syistä, eivätkä edes yritä korjata liittoaan tai välejään. Kuin he pitäisivät avioliittoa vitsinä, eivätkä olisi valmiita tekemään mitään toistensa eteen.

Sitten on ihan eri asia ne tapaukset, joissa oma sietokyky on ylitetty, jolloin tietenkin pitääkin erota! Kaikki tekevät virheitä, avioliittokin saattaa olla sellainen. Mitä nopeampaa siitä silloin pääsee eroon, sen parempi.

Minusta kaikki erot ovat niin tapauskohtaisia että turha alkaa puimaan niitä yleisellä tasolla. On eri asia jos kaksi henkilöä sopivat oikeasti yhteen ja tuntevat kuuluvansa toisilleen, ja pitkän liiton jälkeen sitä ei haluaisi päättää noin vain pienien ongelmien takia, vaan yrittää taistella sen eteen, kuin taas tapaus missä kaksi ihmistä ovat rakastuneet ja maalailleet kuvaa yhteisestä elämästä samalla avioituen, ja havahtuvat rakastumisen hiivuttua siihen, että liitto ei toimi. Silloin ero on paikallaan!

Toisaalta, liian helpolla ei saa antaa itselleen lupaa ajatella, että sietokyky on ylitetty ja nyt pitääkin erota. On harvinaisia poikkeustilanteita, joissa puolison oman henkensä ja terveytensä takia on pakko lähteä pois yhteisestä kodista kenties tilapäisesti, tai pysyvästikin, mutta se on tappio. Ympäristön ei tule hylätä tappion kärsinyttä ihmistä. Näitä tilanteita, joissa on oikeasti pakko lähteä pakoon parisuhteesta, on pieni vähemmistö eroista. Valtaosa eroista on nykyään täysin turhia.

Jos ero parantaa edes yhden asianosaisen elämänlaatua, niin se ei ole ollut turha.

Tiedän useampia miehiä, joille ero on tullut "yllätyksenä" siitä huolimatta että nainen on jo vuosia yrittänyt kertoa siitä, miksi on onneton suhteessa. Eron jo tapahduttua kuulee sitten sitä "kyllähän se puhui että on onneton ja että haluaa erota, mutta silleenhän naiset aina valittavat, se on tää nykykulttuuri missä miestä ei arvosteta" -tyyppistä juttua. Jos ottaisivat vähän enemmän tosissaan sen mitä joku muu kuin oma vaimo kertoo tunnetuista eroriskeistä?

En siis tiedä auttaako, mutta voisin kuvitella että jotain tällaista hyötyä eroriskeistä puhumisesta julkisuudessa voisi olla.

Minä olin sitoutunut pitkään liittoon ja yhdessäolon, mutta kyllä siinä minullekin eroriski realisoitui kun sain tietää miehen pettäneen monta vuotta - eikä loppua pettämiselle ollut näköpiirissä.

Ennen vanhaan naiset olivat monesti sellaisessa tilanteessa, etteivät kerta kaikkiaan voineet erota, ja joutuivat katselemaan tuollaista loppuelämänsä. Minä olen iloinen siitä, ettei minun tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa tarkoittaa sitä, kun jotkut avioparit eroavat ihan mitättömistä syistä, eivätkä edes yritä korjata liittoaan tai välejään. Kuin he pitäisivät avioliittoa vitsinä, eivätkä olisi valmiita tekemään mitään toistensa eteen.

Sitten on ihan eri asia ne tapaukset, joissa oma sietokyky on ylitetty, jolloin tietenkin pitääkin erota! Kaikki tekevät virheitä, avioliittokin saattaa olla sellainen. Mitä nopeampaa siitä silloin pääsee eroon, sen parempi.

Minusta kaikki erot ovat niin tapauskohtaisia että turha alkaa puimaan niitä yleisellä tasolla. On eri asia jos kaksi henkilöä sopivat oikeasti yhteen ja tuntevat kuuluvansa toisilleen, ja pitkän liiton jälkeen sitä ei haluaisi päättää noin vain pienien ongelmien takia, vaan yrittää taistella sen eteen, kuin taas tapaus missä kaksi ihmistä ovat rakastuneet ja maalailleet kuvaa yhteisestä elämästä samalla avioituen, ja havahtuvat rakastumisen hiivuttua siihen, että liitto ei toimi. Silloin ero on paikallaan!

Toisaalta, liian helpolla ei saa antaa itselleen lupaa ajatella, että sietokyky on ylitetty ja nyt pitääkin erota. On harvinaisia poikkeustilanteita, joissa puolison oman henkensä ja terveytensä takia on pakko lähteä pois yhteisestä kodista kenties tilapäisesti, tai pysyvästikin, mutta se on tappio. Ympäristön ei tule hylätä tappion kärsinyttä ihmistä. Näitä tilanteita, joissa on oikeasti pakko lähteä pakoon parisuhteesta, on pieni vähemmistö eroista. Valtaosa eroista on nykyään täysin turhia.

Jos ero parantaa edes yhden asianosaisen elämänlaatua, niin se ei ole ollut turha.

Jos ero parantaa yhden asianosaisen elämänlaatua, se voi samalla heikentää kymmenen lähipiirin ihmisen elämänlaatua. Ero vaikuttaa myös lapsiin, vanhempiin, appivanhempiin, lähisukulaisiin, ystäviin jne.  Minusta ainakin tuntuu yhä pahalta, että sukulaiseni ovat vuosia sitten eronneet. Olisi ihanaa nähdä heidät kaikki vielä yhdessä puolisoidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useampia miehiä, joille ero on tullut "yllätyksenä" siitä huolimatta että nainen on jo vuosia yrittänyt kertoa siitä, miksi on onneton suhteessa. Eron jo tapahduttua kuulee sitten sitä "kyllähän se puhui että on onneton ja että haluaa erota, mutta silleenhän naiset aina valittavat, se on tää nykykulttuuri missä miestä ei arvosteta" -tyyppistä juttua. Jos ottaisivat vähän enemmän tosissaan sen mitä joku muu kuin oma vaimo kertoo tunnetuista eroriskeistä?

En siis tiedä auttaako, mutta voisin kuvitella että jotain tällaista hyötyä eroriskeistä puhumisesta julkisuudessa voisi olla.

Mutta jos nainen olisikin ajatellut, että ero ei ole vaihtoehto missään tapauksessa, ja että hänen on toimittava tilanteessa toisella tavalla. Ehkä hän olisikin ryhtynyt hakemaan ilon elämäänsä harrastuksista tai oman päänsä sisältä ja lakannut vaatimasta ja odottamasta mieheltä yhtään mitään. Silloin eroa ei olisi tapahtunut, ja pari olisi yhä onnellisesti yhdessä. Miksi pitää vaatia, että puoliso tekee onnelliseksi? Ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan.

Tosiaankin niin, että usein se ero parantaa yhden elämänlaatua, mutta suurenpi joukko kärsii siitä yhden paremmasta elämänlaadusta.

Pitäisi tarkkaan harkita ennen stoutumista ja erota vain äärimmäisessä hädässä.

Pitäiskö Suomeen ottaa se tapa, että vanhemmat valitsevat lapselleen puolison ja sopivat siitä sen valitun puolison vanhempien kanssa. Tulisikohan valittua paremmat puolisot elämänkokemuksen avulla?

Ei pitäisi ainakaan sitoutua avioliittoon, jos on ero noin höllässä omassa mielessä. Asukoon avoliitossa ja sopikoon aluksi, ett erotaan, jollei ole fiiliksiä enää. (Tosin lapsille harmillista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useampia miehiä, joille ero on tullut "yllätyksenä" siitä huolimatta että nainen on jo vuosia yrittänyt kertoa siitä, miksi on onneton suhteessa. Eron jo tapahduttua kuulee sitten sitä "kyllähän se puhui että on onneton ja että haluaa erota, mutta silleenhän naiset aina valittavat, se on tää nykykulttuuri missä miestä ei arvosteta" -tyyppistä juttua. Jos ottaisivat vähän enemmän tosissaan sen mitä joku muu kuin oma vaimo kertoo tunnetuista eroriskeistä?

En siis tiedä auttaako, mutta voisin kuvitella että jotain tällaista hyötyä eroriskeistä puhumisesta julkisuudessa voisi olla.

Mutta jos nainen olisikin ajatellut, että ero ei ole vaihtoehto missään tapauksessa, ja että hänen on toimittava tilanteessa toisella tavalla. Ehkä hän olisikin ryhtynyt hakemaan ilon elämäänsä harrastuksista tai oman päänsä sisältä ja lakannut vaatimasta ja odottamasta mieheltä yhtään mitään. Silloin eroa ei olisi tapahtunut, ja pari olisi yhä onnellisesti yhdessä. Miksi pitää vaatia, että puoliso tekee onnelliseksi? Ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan.

Jos ei voi odottaa mieheltään yhtään mitään niin miksi ihmeessä sitä haluaisi olla parisuhteessa?

Entä toimiiko se myös toisin päin - eikö miehenkään tule odottaa yhtään mitään vaimoltaan? Esim. seksiä? Koska avioliitto on itseisarvo jonka ei ole tarkoituskaan tehdä ketään onnelliseksi tai vähentää osallisten onnettomuutta?

Olen yksi noista miehistä, jolle ero tuli täytenä yllätyksenä. Nainen ei kertonut eroaikeistaan millään tavalla etukäteen. Kolmatta osapuolta tilanteeseen ei liittynyt.

Ainoa muutos, jonka huomasin ennen eroamme, oli se, että naisesta tuli itkuisempi ja hän tahtoi enemmän lähelleni ja syliini. Luulin että se kertoo suhteemme syvenemisestä ja olin siitä onnellinen. Ero olikin minulle valtava shokki.

Jälkeenpäin olen tuntenut jonkinlaista katkeruutta siitä, ettei naiseni kertonut, mitä tuntee. Minusta olisin ansainnut mahdollisuuden yrittää korjata suhdettamme. Meillä ei ollut edes riitoja, ei viinaongelmia, ei huonoa kohtelua tai vastaavaa.

Pelottaa tämä nykyajan parisuhdekulttuuri, jossa ihmiset elävät ittelleen vaan. Mitä iloa koko suhteesta on, jos siihen ei uskalla rakentaa luottamusta, kun koko ajan joutuu pelkäämään, että toinen lähtee?

Jokainen parisuhde päättyy eroon, tai kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen parisuhde päättyy eroon, tai kuolemaan.

Tuntuu vain niin tuskaiselta tämä yksin olo. Viihdyn sinänsä hyvin yksin, mutta kaipaan ihokosketusta, hellyyttä. Jos saisi edes kerran viikossa halata ja silitellä toista, niin helpottaisi.

Sitäkin tulee mietiskeltyä, joutuuko tässä olemaan loppuelämän yksin. Mulle kuitenkin harvemmin suuria ihastuksia tulee.

Olen sitä mieltä, että avioliitto pitäisi solmia alun perinkin määräaikaiseksi. 5-10 vuoden jälkeen tsekattaisii n yhdessä, jatkuuko yhteinen taival, vai onko toisella eri näkemys.

Olen itse eronnut 37-vuotiaana, ja se mies josta erosin, oli täysin eri mies johon 15 vuotta aiemmin tutustuin.

Ei toista voi pitää itsestäänselvyytenä. Parisuhde ei ole ainoa elämisen malli. Ainoastaan toimiva parisuhde on tavoittelemisen arvoinen.

Nimimerkki. Kokemusta on