Luetelkaa asioita joita itse sait tehdä lapsena, muttet antaisi oman lapsesi tehdä nykyään?

Pyörittiin kavereiden kanssa n. 5-vuotiaasta ylöspäin keskenämme kerrostalojen piha-alueilla tuntitolkulla, avainnauhat roikku kaulassa. En osaa edes kuvitella että laskisin oman kohta 6v tytön yksin kerrostalon pihalle pyörimään, eri asia jos olisi omakotitalo ja oma piha.

Offtopic, mutta mitä se lapsen sukupuoli merkitsee siinä, päästääkö hänet menemään yöaikaan ulos? En päästäisi poikaanikaan.

2, kuhnan olen tottunut kirjoittaessa puhuttelemaan häntä tyttönä, en antaisi pojankaan myöskään pyöräillä ilman kypärää ;)

Ap

En antaisi katsoa kauhuleffoja niin nuorena, kuin itse aloitin.

Olin 8v ja kolmevuotias siskoni roikkui illat mukana.. uintireissulla, pihalla, kioskireissuilla jne.. en todellakaan laittaisi kolmevuotiastani jonkun lapsiporukan mukaan tuntikausiksi.

Kävin jo alle 10-vuotiaana samanikäisten kavereiden kanssa järvessä uimassa ilman aikuista. Omaa en uskaltaisi päästää valvomatta.

Olin itse avainkaulalapsi ja kl 12-17 välin ihan oman onneni nojassa koulun jälkeen. Tarhaikäisenäkin sain pyöriä vapaasti lähimetsissä ja pihapiirissä, niin etteivät vanhemmat ikkunasta nähneet, mitä touhusin. Siihen aikaan mistään pyöräilykypäristö ollut ajatustakaan. Ja autossakin taisin olla 1.luokalla, kun tuli turvavyöpakko, turvaistuimia ei ollut lainkaan. Auringossa oli nimenomaan hyvä olla, se oli terveellistä (kärähdin usein), ei mitään rasvoja laiteltu. Sain lähteä jo tosi pienenä kavereiden kanssa keskenämme uimaan (heti 1.luokkalaisena), nyt ei tulisi kuuloonkaan.

Toisaalta minulla oli hirmu tiukat kotiintuloajat vielä lukiolaisenakin, niitä taas löystyttäisin, sain aina lähteä ekana pois ja aina minua epäiltiin tupakanpoltosta, juomisesta jne, vaikka olin tosi kiltti tyttö, joka pärjäsi koulussa. En halua olla yhtä nipo, vaan toivon pystyväni luottamaan.

No mun vanhemmat oli täysin edesvastuuttomia jo silloisen mittapuun mukaan. Äiti meni töihin kun olin 3-vuotias. Siellä me sitten pyörittiin keskenämme kotona 3, 4 ja 5-vuotiaat lapset. Kerran oli olevinaan joku hätä eikä löydetty edes vaatteita, otettiin pyykkinarulta mulle paita ja veljelle housut ja käveltiin reilu kolme kilsaa kaupalle, missä äiti oli töissä. Joku asiakas sitten vei meidät kotiin.

5-vuotiaan isoveljen tehtävä oli katsoa muka meidän perään. Hyvä, että se osas just leipää meille leikata. 

Ihme, ettei me poltettu taloa tai telottu itseämme. Kaasuhellasta varoiteltiin aina, mutta esim. veitsistä tai faijan aseista ei kummemmin varoiteltu.

Uimarannalla me käytiin keskenämme kun nuorin eli minä olin 5-vuotias. Sit tietty kun veljet oli koulussa, mä olin 6-vuotiaana kaikki päivät yksin kotona.

Mä hiihdin lapsena paljon, ei mulla ollut kummempaa hajua missä olin. Joskus sitten iltahämärässä tulin suksineni metsästä johonkin tielle 10 kilsan päähän kotoa. Sitten vaan tarvoin kotiin tietä pitkin, kun metsässä ois ollut liian pimeää. En usko, että äitini oli ollut sen kummemmin huolissaan, vaikka 10-vuotias tuli hiihtämästä keskiyöllä.

Kolmasluokkalaisena pyöräilin Linnanmäelle, reilu 40 kilsaa suunta. Osasin Leppävaaraan asti vanhaa Turuntietä, jouduin menemään moottoritien viertä sen loppumatkan Hesaan kun en ollut varma, miten Pitäjänmäen kautta mentäisiin. Lintsi ei sit ollutkaan sinä päivänä auki, ei mulla ois ollut rahaakaan, mutta mulla oli sellainen pääsylippu, että oisin päässyt alueelle.

Yläasteikäisenä halusin aina stadiin, mutta ei ollut rahaa bussilippuun, joten liftasin viikottain stadiin ja takasin. En ainakaan muista että multa olisi koskaan kysytty missä olin tai kenen kanssa tai milloin tulen tai miten paljon mä oikein dokaan. Sit ku lopetin koulun lukion ekan luokan jälkeen, pyörin kavereilla, usein viikkotolkulla. No en todellakaan soitellut kotiin tms., ei tullut mieleenkään. Ois varmaan pitänyt olla puol vuotta näkymättömissä, että joku ois kysellyt perään.

Ja kuten arvata saattaa: Lapseni eivät ole olleet ns. tiukassa kontrollissa, mutta me ollaan aina juteltu todella paljon, olen kysellyt heidän ajatuksiaan ja ollaan keskusteltu varmaan kaikesta maan ja taivaan välillä. He ilmoittavat aina missä ovat ja milloin tulevat tai jos myöhästyvät vähänkin yms.

nro 9 innostui lisäämään: Ne pornolehdet! Mä opin lukemaan 5-vuotiaana kun olin niin kiinnostunut isoveljen aapisesta ja kuuntelin kun veli tankkasi - meillä ei ollut kovin paljon leluja tai muutakaan kiinnostavaa puuhailtavaa. Yksi huone ja keittiö, joten oltiin toistemme lähelläkin koko ajan. Kun ei muuta lukemista meillä ollut, luin sitten päivittäin isän pornolehtiä. Pidin myös mielessäni kauneuskilpailuja niiden lehtien naisille samalla ihmetellen niiden asuvalintoja.

Kauhuelokuvien katsominen liian nuorena.

Leikimme kaverini kanssa päivät pitkät eräässä lähimetsässä, jossa oli jyrkkiä kallioita. Kallioilta oli ainakin 10-15 m pystysuora pudotus kivikkoon ja sitä kallionseinämää me huldahuolettomat kiipeilimme ylös alas. Ei osannut pelätä. Meistä siinä oli niin oivallisia kielekkeitä ja jalan- sekä kädensijoja. Kotona kyllä tiedettiin. Kehotettiin vain olemaan varovaisia.

Näin aikuisena olen haukkonut henkeäni ajatellessani, mitä olisi voinut tapahtua jos ote olisi livennyt...

Olin pari-kolme-vuotiaana myös useita tunteja viisivuotiaan siskon ja hänen kavereidensa mukana, mitään kännyköitä ei ollut olemassakaan. Pyörimme pitkin kotikylää siellä täällä ilman kenenkään valvontaa. Kun katsoo omaa kolmevuotiasta niin onhan tuo ihan älyttömän pieni vielä, en voisi kuvitella jättäväni 5-vuotiaiden vastuulle hetkeksikään.

Alkaa ahdistaa 9. juttua lukiessa.

Minun piti aina pyöräillä 8km matka kioskille 6-vuotiaasta saakka joka lauantai-aamu ostamaan isälle krapulakaljaa. Toki tämä ei olisi enää mahdollistakaan mutta vaikka mitään rajoitteita ei olisi niin en silti kehtaisi sanoa 6-vuotiaalleni että polkaisepas ärrälle ostamaan äidille kaljaa :D kun tuo tapahtui todellakin _joka_ lauantai  (kunnes täytin muistaakseni 14 vuotta ja tajusin alkaa kapinoimaan) Ei sillä, ei mitään traumoja jäänyt ja sainpahan liikuntaa.

10-vuotiaasta lähtien luuhattiin hevostallilla kavereiden kanssa. Aikuista ei ollut valvomassa, sen sijaan oli "isoja hoitajia", jotka olivat noin 13-vuotiaita. Tällä kokoonpanolla hoidettiin isoja hevosia ja keksittiin kaikkea fiksua, kuten laukata niillä laitumella ilman satulaa. Monet kerrat hevonen potkaisi tai liiskasi seinään tai puri. Noista ei tietenkään kerrottu äidille.

Uimassa käytiin aina keskenään, ja talvisin heikoilla jäillä. Olen pudonnut avantoonkin ja silloin isoin huoli oli, että miten salata se äidiltä. Syvällä metsissä ja kallioilla kiipeiltiin ja rakennettiin sinne majoja. Kannettavia puhelimia ei ollut.

Olisi toisaalta kurja ajatella, että omat lapset eivät enää pääse elämään tuota elämää. Muistelen kaikkea tuota elämän parhaana aikana, omalla tavallaan.

Mä olin 14-vuotiaana Englannissa kielikurssilla kuukauden yksin. Sehän oli pelkkää dokaamista ja italialaisten poikien kanssa vehtaamista. Onneksi mitään ei sattunut kun siellä örvellettiin. Oma lapseni ei noin nuorena pääse, se on varma!

Eipä oikeastaan mitään. Minulla oli mummo kotona ja ihan turvallinen lapsuus. Tosin en ole antanut puukkoja mukaan noille kun olivat 7v. Ei myöskään ole enää vetopommeja ja kiinalaisia kaupoissa ympäri vuoden.

Samat säännöt noilla on kuin minullakin. Kypärää tosin käytetään enemmän kaikissa lajeissa ja myöhempään kuin lapsuudessani.

vm.1964

Sain juoksennella vapaasti pitkin metsiä alle kouluikäisenä, en antaisi omien lasten lähteä kilometrien päähän yksinään. Ja tuo oli ihan normaalia lapsuudessani, ruoka-aikaan käytiin kotona ja taas mentiin pitkin metsiä.

Aina tulee huikattua lapsille että "puhelin mukaan!" vaikka menisivät vaan naapuriin leikkimään. Itse me oltiin viikonloppuisin vaikka koko päivän teillä tuntemattomilla.

Kävin alle kouluikäisenä kavereiden kanssa uimahallissa ilman aikuisia. Pääsisiköhän sinne edes enään kaksi 5-vuotiasta keskenään?