Mikä pieni ötökkä?
Meiltä on kerrostaloasunnosta löytynyt viime viikkoina satunnaisesti lattialta semmoisia pienen pieniä koppiksia, aika pyöreitä, noin millin pituisia. Siis saattaa liikkua valoisalla lattialla, hidasliikkeinen.
Ei ole sokeritoukka, ei lude, ei hämähäkki. Vaan mikä?
Kommentit (16)
Nö höh, kyllä tuholaisia on ollut suomalaissa kodeissa maailman sivu. Matkustelu on yleistänyt esim. luteet Suomessakin jo kymmenisen vuotta sitten eli paljon ennen isoja maahanmuuttovirtoja.
Eikä ole vyöturkiskuoriainen, ne ovat puolisenttisiä ja niillä on semmoinen aaltoviiva selässä. Nämä ovat viidesosan siitä, ja kokonaan tummia.
Ap
Googlaa turkiskuoriainen. Jos osui oikeaan, niin tarkasta villavaatteesi, etteivät ole syöneet piloille.
Vierailija kirjoitti:
Niitä tukisvyökuoriaisia tai vastaavia todennäköisesti. Tuholaiset leviää nyt kovaa vauhtia kun rajat vuotaa.
Vyöturkiskuoriainen on yli puoli cm pitkä! Eli ei voi olla millimetrin pituinen. Itse veikkaan täitä, ne on tuota kokoluokkaa, eli yhden mm. Lutikka on myös mahdollinen, mutta sekin on paljon isompi, eli yli puoli cm pitkä. Ne ei liiku sitä paitsi mielellään valoisalla.
Satiainen on reilun millimetrin pitkä, mut miks niitä olis lattioilla ?
Ei ole turkiskuoriainen, sekin on puolen sentin mittainen.
Eikä voi olla täi, koska olen löytänyt niitä lattialta esim. repun alta niin, ettei ole voinut pudota sinne kenenkään päästä. Eikä meillä ole kenelläkään oireita JA täit eivät ole pyöreitä.
Satiaisiakaan ei voi olla. Ne ovat vaaleita, eivätkä isojalkaisina ole tuollaisia pyöreitä helmimäisiä.
Ap
Museokuoriainen? Se on pyöreä ja tumma, pienimmillään 2 mm. Aika yleinen, voi tulla syksyllä ulkoa sisälle.
http://sisatilojentuholaiset.fi/entextile-pestsimages-of-textile-pests/…
En osaa sanoa, mutta meillä varmaan samoja kuvauksen perusteella. On ollut jo vuosia.
Niistä ei kai sitten ole mitään haittaa, koska ihan sovussa täällä ollaan tultu toimeen. Kai ne syö jotain ruuan muruja, ei ainakaan ime verta tai mitään muuta ihmisille haitallista. En ole huomannut ruokatarvikkeisssa tai muissakaan jutuissa mitään erityistä.
No nyt tuli eka mahdollinen ehdotus! Voisi se tuo olla, en ole suurennuslasilla katsonut, joten jotain pientä vaaleampaa saattaa ollakin. Asutaan kerrostalon alimmassa, meillä on pieni puutarha, joten onhan noita voinut tulla sisään syksyllä. Kunnon kylmät kelithän tuli vasta joulun jälkeen, joten...
Ap
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, mutta meillä varmaan samoja kuvauksen perusteella. On ollut jo vuosia.
Niistä ei kai sitten ole mitään haittaa, koska ihan sovussa täällä ollaan tultu toimeen. Kai ne syö jotain ruuan muruja, ei ainakaan ime verta tai mitään muuta ihmisille haitallista. En ole huomannut ruokatarvikkeisssa tai muissakaan jutuissa mitään erityistä.
Joo, en minäkään, siivotessa löytänyt silloin tällöin.
Ap
Huoh. Eikä tästä löydy?
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla joku ruuissa pesivä? Riisihärö? Tsekkaa jauhopussit yms.
Riisihärö se ei ainakaan ole, se on ihan eri mallinen. Mutta voi olla, itse asiassa meillä oli takavuosina vähän tuon näköisiä, tuli hiirten ruuan mukana. Nytkin tarkastettiin ne ekana, mutteivät nyt kuhisseen mitään.
Ihmisten ruuissa en ole noita nähnyt, enkä keittiössä muutenkaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikä tästä löydy?
Tuo jonkun ehdottama museokuoriainen on ainoa noista, joka se voisi olla, tosin minusta ehkä vieläkin pienempi.
Ap
Voisiko olla ruskoturkiskuoriainen?
http://www.tuholaistorjunta.com/muuthyonteiset.html
Meille ilmaantui samoihin aikoihin kuin naapuriin muutti pariskunta, joka viettää osan vuodesta etelässä.
Meidän koppiksista ei ole ollut isompaa haittaa. Toukkia ilmaantuu lattioille, jos jää esim. vaatteita lastenhuoneisiin lojumaan pitkin poikin. Motivoi pitämään järjestystä. :)
Tämä ruskea kaveri on yleistymässä Suomessakin.
15, muoto on jotakuinkin tuo, mutta väritys ei ole noin kaksijakoinen eikä koko ole ihan noin iso. Sitä paitsi emme ole itse ainakaan olleet Euroopan ulkopuolella, eikä naapurustoon ole muuttanut ketään ulkomailta. Onhan se mahdollista, että on kulkeutunut jonkun kaukolomalta, mutta väritys ei siis ainakaan täsmää.
Täytyy ottaa jokunen elävältä kiinni ja viedä isännöitsijälle "diagnosoitavaksi" , sillehän tuo kuuluu...
Ap
Niitä tukisvyökuoriaisia tai vastaavia todennäköisesti. Tuholaiset leviää nyt kovaa vauhtia kun rajat vuotaa.