Mistä se kertoo, että on useampi riippuvuus? Tai muutenki addiktoituu helposti?

Tietynlainen aivokemia vaikuttaa. Toiset addiktoituvat helposti vaikka mihin, toisilla se on vaikeampaa.

Tietysti raskauden aikanakin saadut myrkyt vaikuttavat, jos vaikka äiti on tupakoinut ja käyttänyt paljon alkoholia. Ei ihme, että sitten lapsen keho myöhemmin menee sekaisin, kun saa sitä jälleen aineenvaihduntaansa, aineista on kuitenkin jäänyt kehoon jäljet ja se tunnistaa nikotiinin ja etanolin, kun sitä taas saa.

Hyvää on, että tunnistat tuon piirteen itsessäsi, joten sinulla on mahdollisuus vaikuttaa riippuvuuksiin.

.

Minä ole pohtinut ihan samaa, AP. Ensin sinnittelin itseni irti tupakasta. Korvasin syömällä liikaa ja lihoin. Sitten laihdutin ja kuvaan astui alkoholi. Outoa, olin aikaisemmin tyyppi, joka inhosi juomista ja etenkin humalatilaa. Sitten kopetin, lääkärin vakavasta varoituksesta, juomisen. Nyt sitten syön. On kuin koko ajan pitäis jotain syödä. En tosiaan tiedä, mistä lähtisin hakemaan apua. Hävettää, kun tuntuu, että toisilla on "oikeita sairauksia" mennä valittamaan tuollaisesta.

Turha kai mainitakaan, että olen myös nettiriippuvainen. Tosiaan tuntuu siltä, että mun täytyy täyttää jokainen hetki jollain sijaistekemisellä.

Yrittäkää jäädä koukkuun liikuntaan. Ei ole niin vaarallista kuin edellämainitut vaikka menis överiksi.

Perinnölliset tekijät ja myös kasvuympäristö - onko tarpeet tyydytetty, onko opetettu toisaalta itsehillintää ja pidetty turvalliset rajat. Mutta tosiaan geenit vaikuttavat hurjasti - eivät toki ylipääsemättömän paljon mutta kuitenkin. 

Yksi asia, joka nuorilla hankalammasta taustasta tulevilla naisilla usein on, on epävakaa persoonallisuushäiriö tai ainakin sen piirteet. Juurikin erilaiset addiktiot, läheisissä roikkuminen ja toisaalta holtittomat ihmissuhteet, rahankäytön hallinnan vaikeus, itsetunto-ongelmat, jopa itseinho ja -tuhoisuus jne. sopivat tähän. Nämä piirteet helpottavat jostain syystä tosi hyvin iän myötä. Joka tapauksessa addiktiiviseen käytökseen kannattaa hakea ammattiapua. Ihan jo hyvä päihde- tai psykiatrinen hoitaja terveyskeskuksessa voi auttaa alkuun avun hakemisessa. 

Pitää muistaa että riippuvuudet eivät ole vain sellaisia mistä meille yleensä supatetaan. Esimerkiksi seksi ei mielestäni ole riippuvuus, vaikkakin asian voi toteuttaa hyvin huonosti.

Työnarkomania on yleisimpiä riippuvuuksia, samoin huoli saako töitä. Tupakka, hampurilais ja alkoholi jne.riippuvuudet ovat oma osalohkonsa, mutta eivät ne muodosta riippuvuuksien koko kirjoa. Mikä tahansa usein toistuva pakkotoiminto on riippuvuus, toisaalta vaatii ihmiseltä hyvin korkeaa kehitystasoa ennenkuin pääsee "järkyttävän järjestelmän" ulkopuolelle.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ala myymään persettä niin saat noita kaikkia.

Tai ootas.

Oot joku karkkiriippuvainen? Melko varmasti siis joku finninaamanen läskiperse.

Unohda idea.

Finninaama läskipersettä ei kukaan halua nussia vaikka ilmasta 20v lihaa olisi.

Voi huhhuh mitä tekstiä. Oot kyllä yks ääliö. Onneksi seksi ei kiinnosta, joten millaiseen seksuaaliseen riippuvuuteen tuskin koskaan ajaudun. Sen lisäksi olen normaalipainoinen kiitos kysymästä ja opettele lukemaan paremmin.

Ap

Ihmiset addiktoituvat hyvin eri tavoin ja eri astein. On ihmisiä, jotka addiktoituvat hyvin helposti ja syvästi, ja ihmisiä jotka eivät addiktoidu oikeastaan mitenkään. Mieheni kuuluu ensimmäisiin ja minä jälkimmäisiin. Miehelläni on ollut erilaisia riippuvuuksia, mutta ei sairaalloisuuteen saakka yleensä. Hän ei ole alkoholin suurkäyttäjä, mutta hän addiktoituisi siihenkin helposti. Minä poltin nuorena 8 vuotta putkeen ja lopetin yhdessä päivässä -en ole koskaan tupakoinut sen jälkeen. Minulla ei ole muitakaan addiktioita, vaikka olen käyttänyt joskus paljon alkoholia ja juon esim. kahvia. Pystyn helposti lopettamaan kaiken. 

.

Mielenkiintoinen keskustelu. Itsekin koen jääväni helposti riippuvaiseksi johonkin. Apn teksti kertoo mielestäni siitä, että ap on fiksu ja ajatteleva nuori nainen.

Addiktioilla ihminen tukahduttaa sietämättömiä tunteita, joita ei muutoin osaa käsitellä, harhauttaa itseään ajattelemasta ja keskittymästä pelottavampiin asioihin ja lohduttaa itseään. Jos onnistuu lopettamaan yhden addiktion mutta ei käsittele syvällisesti niitä pohjalla olleita ahdistuksia, pelkoja, vihaa ym. niin silloin jää ikään kuin tyhjän päälle: ainoa tapa käsitellä tunteita on otettu pois, mutta tunteet on edelleen jäljellä. Silloin ei voi muuta kuin turvautua uuteen addiktioon.

Eli yritä päästä terapiaan.

Hyvin usein addiktion taustalla on lapsuusajan perusturvallisuuden puutteellisuus.

Haetaan lohtua/ turvaa /helpotusta oloon eli stressitilaa lieventämään ruoasta, seksistä, päihteistä tai alkoholista , tupakasta ja nautintoaineista - jopa väkivalta/pornoviihteestä.

Ympäristön esimerkki saattaa myös vaikuttaa eli miten tunnekonflikteja ratkaistaan kun tilanne on akuutisti päällä. Tunnetilan voi siis saada hallintaan ihan opettelemalla eri mekanismeja joilla käsitellä olotilaansa.

Teepä tunne lukkosi -testi netissä. Ei ehkä löydy suoria vastauksia mutta saa vähän pohtimaan, mistä mikäkin asia voi johtua.

Se, miksi olet riippuvainen monesta eri asiasta, johtuu suurelta osin aivojen välittäjäaine dopamiinista. Dopamiini säätelee niin huume-, alkoholi-, porno-, karkki- kuin nettiriippuvuutta ja muitakin riippuvuuksia.

Nyt on tutun kuulosta tekstiä. Mulla ei oo paljoa sua enempää ikää ja tähän mennessä koettu jo riippuvuuksia liikaakin. En tiedä vaikuttaako se, että mulla on ADD.

Teini-iässä nettipelaaminen, myöhemmin oli läheisriippuvuutta, sitten harrastin yhtäkkiä innostuttuani liikaa liikuntaa ja olinkin jo ylikunnossa. Ei kauaa ole siitäkään, että alkoholia meni liikaa ja nyt on ongelmaksi muodostunut herkut. Aina kun pääsee riippuvuudesta eroon, tulee uusi tilalle.

Mulla on vielä vaikeita sairauksia ja voin sanoa, että noi riippuvuudet ei niitä helpota. Huoh.

Kiitos vastauksista!

Haluaisin kyllä terapiaan mutta tällä hetkellä se oikein sovi budjettiini. Tosiaan kaikki maailman velat niskassa oman tyhmyyteni vuoksi.

Kävin kyllä 17-19v. psykologilla. Valitettavasti katkaisin itse hoitosuhteen jättäytymällä pikkuhiljaa pois kokonaan käynneiltä. Tuon kaksi vuotisen hoitojakson aikana olin kyllä enemmän ja vähemmän pois alkoholin tai oman jaksamisen takia. Välillä myös ajattelin, että voin niin hyvin, että minun on sinne turha mennä. Näiden hyvien ja huonon jaksojen vuoksi minulle diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Itse en siihen koskaan uskonut ja nuo ylipirteät ja toisinaan taas syvällä suossa kuolemanhaluisena ja kännissä olemiset ovat loppuneet onneksi. En tiedä miksi olin toisinaan todella pirteä, silmäni suunnilleen loistivat onnesta ja olin energinen. Kai minä yritin todella ryhdistäytyä joka näkyi ylisuorittamisena. Lopulta sitten masennuin ja olin poissa koulussa. Ryyppäsin ja rälläsin. Olin todella holtiton yhteen aikaan alkoholin takia, siihen kuului vaarallisia suhteita, syömättömyyttä, itsensä paljastelua sun muuta. Siis omat periaatteet ja estot olivat kadoksissa. Kuulostaa siis hyvinkin kaksisuuntaiselta oireilulta mutta en tiedä.. Mielestäni se oli vain omaa tyhmyyttäni ja kun se alkoholi tosiaan vaikuttaa pitkään juoneena hyvin suurena elämänhallinnan menettämisenä jokaisella elämän osa-alueella.

En osannut koskaan sanoa ei enkä myöskään välittänyt miten minua kohdeltiin. Oikeastaan en kyllä ole koskaan tiennyt kuinka minua pitäisi kohdella ja otin kaikki lyönnit ja haukut vastaan pahoittelemalla omaa virheellisyyttäni.

No olen kasvanut kaikesta tuosta ja osaan puolustaa itseäni. Ainakin suurinpiirtein. Enkä kaipaa huonoja ihmissuhteita elämääni yhtään.

Olen siis kasvanut alkoholistiperheessä jossa oli paljon ongelmia. Riitelyä, väkivaltaa jne. Minulla on myös koko ikäni ollut huono itsetunto joka tosiaan johti syömishäiriöihin ja ties mihin muuhun hulluuteen. Olen vieläkin hyvin käpertynyt omaan kuoreeni mutta olen kohtelias ja kiltti, tulen kyllä toimeen mutta juttuseuraksi minusta ei oikein ole uusien ihmisten kanssa tai ainakaan sellaisien itsevarmojen ja persoonallisten ihmisten kanssa olen hyvinkin hiljaa tai vastaan jos on pakko. Mielummin jään taka-alalle ja tutkin sisimpääni ja ajattelen asioita omassa maailmassani.

Töissä kyllä vähän ahdistaa olla kun en osaa small talkia heidän kanssaan. Ovat niin tiivis työporukka ja uskaltavat laukoa mitä vain suustaan niin olen vain hihittelevä hiirulainen, helvetti.

No joo menipä tämä pitkäksi. Sainpa ainakin jotain ajatuksia kirjoitella :D tuossa siis jonkinlaista taustaa jos joku haluaa analysoida miksi käyttäydyn niin kun käyttäydyn tai siis miksi ylipäätään sekaannun kaikkeen mikä minusta ei tee kuitenkaan onnellista.

Ap

Onko sinulla ollut vaikeuksia ihmissuhteissa? Riippuvuuksista johtumattakin. 

Vielä sen haluan avautua, että harmittaa kauheesti että näiden sekoilujen takia olen kadottanut paljon mielestäni oppimaani tietoa. Siis koulussa jne. Pääsin kyllä koulun läpi hyvin arvosanoin vaikka olin paljon poissa mutta ongelmista huolimatta hoidin kaiken hyvin ja tunnollisesti kun paikalla olin. Opettaja arvosti tekemistäni ja luotti minun työskentelyyn ja antoi sen vuoksi hyviä arvosanoja näytöistä yms. Mutta poissaolojen vuoksi melkein minut potkittiin pihalle. No kuitenkin ongelmiani lähdettiin selvittämään ja pääsin tosiaan kuraattorille ja sitä kautta mielenterveystoimistoon saakka.

Eli koulun kautta sain apua onneksi.

Kuitenkin lopputulos on se, että olen niin sanottu elämämkoululainen. Siis tavallaan oppimani asiat ovat sellaisia niin sanottuja kovan elämänkoulun asioita eikä niitä mitä tarvisin työelämässä ja muutenkin taloudellisissa asioissa. Harmittaa, että nytkin työssäkäyvänä jouduin opettelemaan paljon perusasioita alusta sillä koulusta minulle ei jäänyt paljoa mieleen muiden asioiden takia. Muistini on hämärä viime vuosista ja koulusta ei jäänyt niin paljon asioita päähän kun olisin tahtonut. Olen kyllä fiksu sinänsä mutta toisaalta tuntuu todella tyhmältä, että olen vielä alkumetreillä alallani vaikka muut luokkalaiseni pärjäävät varmasti paremmin työelämässä koska olivat läsnä koko ajan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vielä sen haluan avautua, että harmittaa kauheesti että näiden sekoilujen takia olen kadottanut paljon mielestäni oppimaani tietoa. Siis koulussa jne. Pääsin kyllä koulun läpi hyvin arvosanoin vaikka olin paljon poissa mutta ongelmista huolimatta hoidin kaiken hyvin ja tunnollisesti kun paikalla olin. Opettaja arvosti tekemistäni ja luotti minun työskentelyyn ja antoi sen vuoksi hyviä arvosanoja näytöistä yms. Mutta poissaolojen vuoksi melkein minut potkittiin pihalle. No kuitenkin ongelmiani lähdettiin selvittämään ja pääsin tosiaan kuraattorille ja sitä kautta mielenterveystoimistoon saakka.

Eli koulun kautta sain apua onneksi.

Kuitenkin lopputulos on se, että olen niin sanottu elämämkoululainen. Siis tavallaan oppimani asiat ovat sellaisia niin sanottuja kovan elämänkoulun asioita eikä niitä mitä tarvisin työelämässä ja muutenkin taloudellisissa asioissa. Harmittaa, että nytkin työssäkäyvänä jouduin opettelemaan paljon perusasioita alusta sillä koulusta minulle ei jäänyt paljoa mieleen muiden asioiden takia. Muistini on hämärä viime vuosista ja koulusta ei jäänyt niin paljon asioita päähän kun olisin tahtonut. Olen kyllä fiksu sinänsä mutta toisaalta tuntuu todella tyhmältä, että olen vielä alkumetreillä alallani vaikka muut luokkalaiseni pärjäävät varmasti paremmin työelämässä koska olivat läsnä koko ajan.

Ap

Ei kannata vertailla osaamistaan muihin, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Nyt vaan sitkeästi jatkat eteenpäin, kyllä ne asiat voi työelämässäkin oppia. Tsemppiä!