Lue keskustelun säännöt.
"Nainen jonka ympäriltä tuolit viedään, nainen jonka etunimi mieleen ei jää"
23.01.2016 |
Minä olen tällainen. En jostain syystä jää ihmisten mieliin. Mulle on lukuisia kertoja elämäni aikana käynyt niin, että joku ihminen, jonka oletan mut tuntevan, on ihan pihalla siitä kuka minä olen. Mm. ex-miesystäväni kaverin tyttöystävä esitteli itsensä minulle varmaan jonkun 5-7 kertaa n. vuoden aikana. "Moi mä oon Jenni!" "Joo mä tiedän, tavattiin kaks viikoa sitten senjasen häissä ja istuttiin ja juteltiin siinä samassa pöydässä n. 5 tuntia." Toinen esimerkki: eräs nainen, jonka kanssa istuin opiskeluaikoina varmaan kymmeniä kertoja samassa opiskelijabaarin pöydässä. Kävi myöhemmin ilmi ettei hänellä ollut mitään muistikuvaa siitä kuka olen. Ja minä kun olin, että Virtasen Kati terve, mitä kuuluu. Viime viikonloppuna käydessäni baarissa siellä oli kolme minulle tuttua ihmistä, mm. opiskelukaverini kaverini jonka tupareissa olin ollut, jonka kanssa viettänyt aikaa festareilla, törmäillyt silloin tällöin muutenkin. En viitsinyt moikata kun ei tämä millään tavalla osoittanut edes etäisesti tunnistavansa mua. Pelkäsin että kuvittelee että yritän iskeä tms (oli siis mies) jos yhtäkkiä "ventovieras nainen hyökkään kimppuun"
Mutta sattuuko teille muille tällaista? Mulla itselläni on tolkuttoman huono nimimuisti, mutta kyllä mä opin tunnistamaan ihmisen, jota tapaan säännöllisesti esim. 3 vuoden ajan vähintään kerran kuukaudessa. Ok, olen rauhallinen ja suht hiljainen (olen huomannut että drama queen -kaverini jäävät sekunnissa kaikkien mieleen ikuisiksi ajoiksi) ja näytän ihan tavikselle, mutta en ole mikään seinäruusu hissukka käsittääkseni. En siis ole sellainen nukkavieriussa vaatteissa selkä kyyryssä luimisteleva arkajalka mitä välillä näkee, vaan mulla on ihan normaalit vaatteet ja meikit ja puhun kyllä, mutta en vaan ole seainen muiden päälle huutaja. Voiko taustalla sitten vaan olla se, että yleenaä olen liikkeellä joko yhden tooodella huomionhakuisen kaverini kanssa (sellainen suunapäänä posmeltaja) tai sitten kaunotar-kaverini kanssa (jonka ympärillä miehet pyörivät kuola suupielistä valuen ja jonka suosioon kaikki naset haluavat päästä) ja jään sitten vaan varjoon niin pahasti?
Minusta kyllä outoa. Sinänsä nämä ihmiset, jotka eivät minua muista, eivät ole minullekaan erityisen tärkeitä, mutta minusta on vaan kummallista ettei joku tosiaan jonkun 3-5 vuoden aikana onnistu jättämään toisen ihmisen mieleen minkäänlaista jälkeä, vaan ollaan ihan hoo moilasena että kuka Linda täh siis häh ikinä nähnykkään sua mitä hähh!?
Kommentit (36)
Mua hävettää kulkiessa (kadulla, koulussa, tilaisuuksissa, tapahtumissa, kaupassa, junassa...) kun tunnistan kasvoilta ihmisiä joiden kanssa oon ollut edes jonkun verran tekemisissä (ryhmätyöt, työpaikka, koulut, tuparit jne.) ja usein yritän tervehtiä. Kukaan ei ikinä tervehdi mua, katsoo oudosti että miks toi moikkaa mua. Yritän hillitä sitä, että näytän tietäväni esim. henkilön jonka kanssa istutaan bussissa vierekkäin. Musta on vaan niin kummaa että itse muistan (ja MINULLA on onneton muisti!!) ja kellään muulla ilme ei värähdäkään. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas en muista koskaan ketään missään kissanristiäisissä tai muissa vastaavissa tapaamistani ihmisistä, unohdan ne välittömästi tapaamisen jälkeen. On todella noloa esitellä itsensä neljännen kerran samalle ihmiselle eri tilanteissa ja ihmiset aina loukkaantuvat. Sitä vaan tapaa niin paljon ihmisiä niin erilaisissa yhteyksissä, ettei niitä mitenkään voi muistaa. Ehkä kyse onkin siis minunlaisistani ihmisistä, eikä teidän läpinäkyvyydestänne?
Juu. Mulla on niitä, jotka tuntee mut vaikken ikinä oo niitä nähnytkään. Enkä muista ihmisten nimiäkään tai osaa yhdistää nimeä ja naamaa. Välillä hävettää kun katon vaan, että kuka toikin on. En minä tahallani ole se, joka ei muka tunne vaan olen ennemminkin hiljaa ja nobody jos vaikka erehdynkin tyypistä. Miettikää nyt vähä: kerran olin kiva ja menin sanomaan moi ja siinä sitten huomasin, että ihan outo tyyppi eikä kuulu varmasti mun tuttaviin. Voi miten noloa. Moikatkaa te kun mä en uskalla.
Anteeksi että käännän aihetta, mutta käykö muille useinkin niin että teitä luullaan joksikin toiseksi? Itselleni tätä tapahtuu, viimeksi minulle tuntematon henkilö alkoi juttelemaan kaupassa, ja lopulta vaivaantuneena kysyi että olithan sinä sen ja sen sisko. No en ollut.
Esimerkkejä olisi useita.
Olen ajatellut että mun täytyy olla todella geneerinen piirteiltäni.
Mä olen ihan samanlainen ap :) Ja mikä hassuinta, olen ns. "kaunotar". Tai no. olin nuorempana siis. Toki joidenkin miesten mieleen jäin, mutta suurin osa ihmisistä katsoo vain lävitseni. Olen tylsä hissukka, johtuu varmasti siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä. Niin mulla itselläni on todella huono nimimuisti. Ja teen töitä ihmisten parissa enkä muista potilaitani enää 5min vastaanoton päättymisen jälkeen kun he tulevat aulassa vielä nykimään hihasta että niin pitikö mun mennä labraan vai röntgeniin vai molempiin, vaan olen aivan pihalla että kukas hemmetti tämä on. Eli ymmärrän paremmin kuin hyvin ettei kaupan kassa tunnista vakioasiakasta vapaa-ajallaan tai ettei jotain kerran siskon häissä tapaamaansa siskon miehen kaverin vaimoa muista. Mutta se että ihmiset eivät muista mua vuosien säännöölisen epäsäännöllisten tapaamisten jälkeen on musta pelottavaa. Pakostikin tulee sellainen olo, että on tosiaan täysin näkymätön olmi, seinäruusu, niin mitätön ulkonäöltään ja jutuiltaan ja olemukseltaan, että ei edes rekisteröidä.
Minä en tunnista ihmisiä "väärissä" paikoissa. Esim. käyn uimassa säännöllisesti ja monella muulla uimarilla on sama rytmi kuin minulla. En kuitenkaa tunnista heitä "vaatteet päällä" vaikka nyt kaupassa tai kadulla. Joskus saunassa on joku tullut sanomaan, että näin sut esim. Stokkalla eilen ja yritin moikata... Toinen: Kävelytän koiriani jokainen aamu alkaen 5.30 samaa reittiä n. tunnin. Reitillä saa pitää koirat irti. Moni vastaantuleva koira on tuttu, eli tiedän miten koirat tulevat toimeen toistensa kanssa (tarviiko laittaa hihnaan takaisin, pistää istumaan tai temputtaa, että arempi tai agressiivisempi koira pääsee ohi rauhassa vai saako koirat pelmuta vähän aikaa yhdessä). En kyllä tunnista noita omistajia missään muualla ilman koiraansa, vaikka olisi samat vaatteetkin päällä. Samoin en osaa yhdistää tutuhkoa naamaa kaupassa työkaveriin, jonka kanssa olen ollut samassa työpaikassa jo lähemmäs 10 vuotta, kun ei ole työvaatteet päällä. En mitenkään halua loukata ketään, minulle ihmiset ovat "olemassa" vain tietyssä tilanteessa tai paikassa. Onneksi sentään perheeni yleensä tunnistan tilanteesta riippumatta. Tosin kerran kävelin lapsiryhmän ohi täysin tiedostamatta, että oma rakas lapseni oli siinä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en tunnista ihmisiä "väärissä" paikoissa. Esim. käyn uimassa säännöllisesti ja monella muulla uimarilla on sama rytmi kuin minulla. En kuitenkaa tunnista heitä "vaatteet päällä" vaikka nyt kaupassa tai kadulla. Joskus saunassa on joku tullut sanomaan, että näin sut esim. Stokkalla eilen ja yritin moikata... Toinen: Kävelytän koiriani jokainen aamu alkaen 5.30 samaa reittiä n. tunnin. Reitillä saa pitää koirat irti. Moni vastaantuleva koira on tuttu, eli tiedän miten koirat tulevat toimeen toistensa kanssa (tarviiko laittaa hihnaan takaisin, pistää istumaan tai temputtaa, että arempi tai agressiivisempi koira pääsee ohi rauhassa vai saako koirat pelmuta vähän aikaa yhdessä). En kyllä tunnista noita omistajia missään muualla ilman koiraansa, vaikka olisi samat vaatteetkin päällä. Samoin en osaa yhdistää tutuhkoa naamaa kaupassa työkaveriin, jonka kanssa olen ollut samassa työpaikassa jo lähemmäs 10 vuotta, kun ei ole työvaatteet päällä. En mitenkään halua loukata ketään, minulle ihmiset ovat "olemassa" vain tietyssä tilanteessa tai paikassa. Onneksi sentään perheeni yleensä tunnistan tilanteesta riippumatta. Tosin kerran kävelin lapsiryhmän ohi täysin tiedostamatta, että oma rakas lapseni oli siinä...
Luin jostain, että joillakin on sellainen "vika", etteivät helposti tunnista kasvoja. Itse olen juuri tällainen. En vaan pysty useinkaan hahmottamaan ihmisen kasvoja siten, että jäis muistiin.
Tunnistan myös tuon "ihmiset väärässä paikassa" puutteen itsessäni. Kerran tuijotin omaa veljeäni, yrittäen tunnistaa hänet, kun hän kerran tuli ilmoittamatta työpaikalleni.
Googlasin. Se on lääketieteelliseltä nimeltään kasvosokeus eli prosopagnosia. Johtuu jostain aivojen häiriöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on varmaan sitten hyvä tilanne tämän suhteen. Kun tapasin uudestaan yhden naisen parin vuoden päästä edellisestä tapaamisestamme ja hän sanoi, että "yleensä en muista ketään, mutta sinut muistan". Kukaan tuttu ei ole myöskään koskaan kysynyt, että kukas sinä olitkaan. Eipä tuosta muistettavuudesta ole ollut kyllä mitään hyötyä, sillä sosiaalisesti ja taloudellisesti syrjäytynyt olen.
Kerran loukkaannun yhden toisen puolesta, kun ollaan kaikki oltu samassa viikottaisessa harrastuksessa vuosikaudet. Eihän siellä nimiä hoeta, mutta kyllä nimet kuitenkin esille tulevat keskusteluissa, osallistujalistassa, sähköpostilistassa, jne. Ja erehdyin sitten puhelemaan, että "Mirkku kertoi semmoisen jutun, että...". Niin mun keskustelukumppani siinä kysyi, että "kuka on Mirkku?"
Kuvailin Mirkkua siinä sitten sen verran, että toinen tajusi. Mutta sisälläni olin kyllä loukkaantunut Mirkun puolesta, että hän on käynyt täällä vuosikaudet, ja jotkut eivät ole ikinä huomanneet hänen olevan paikalla! Mirkku ei ole huomiota herättävä eikä tee numeroa itsestään. Mutta on hyvin sydämellinen ja hienotunteinen ihminen, eikä ansaitse tuollaista mitätöintiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on varmaan sitten hyvä tilanne tämän suhteen. Kun tapasin uudestaan yhden naisen parin vuoden päästä edellisestä tapaamisestamme ja hän sanoi, että "yleensä en muista ketään, mutta sinut muistan". Kukaan tuttu ei ole myöskään koskaan kysynyt, että kukas sinä olitkaan. Eipä tuosta muistettavuudesta ole ollut kyllä mitään hyötyä, sillä sosiaalisesti ja taloudellisesti syrjäytynyt olen.
On kyllä lohdullista lukea, että ei tässä välttämättä silti mistään suuresta ole jääty paitsi. Kiitos sinulle tämän kertomisesta!
Seinäruusuja ja statisteja tarvitaan elämässä, ei siinä ole mitään hävettävää. Yleensä nuo edellämainitut napsivat parhaat palat elämässä. Hyvä parisuhde ja tasapainoiset lapset, elämä kaikinpuolin mukavaa. Miksi/miten oikeasti haluaisit jäädä toisten mieleen? Olisitko oikeasti valmis menettämään identiteettisi vain, että ihmiset muistaisivat sinut tuntematta sinua? Draamahakuiset ja napaansa tuijottavat elävät intensiivisesti jopa neljännellä kieroksella minun, sinun ja meidän lasten kanssa vain löytääkseen sen viidennen ja täydellisen kumppanin ennen kuudetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sovin otsikkon alkupuolelle ja te muut jälkipuolelle, koska minut kyllä muistetaan (nimeni muistetaan kyllä, mutta melkein aina yhdellä kirjaimella väärin), mutta minun kanssani ei haluta olla missään tekemisissä. Työelämässä minusta pidetään, mutta muualla olen poikkeuksetta se ihminen, jonka ympäriltä viedään tuolit. Myös firman pikkujouluissa vielä silloin, kun niissä viitsin käydä. Minussa on selvästi jokin vika, mutta en tiedä, mikä. Kerran puolituttu kollega sanoi, että minä olen "tollanen erikoinen", mutta ei suostunut kertomaan enempää. Ehkä hän tarkoitti tapettiin sointuvaa tai läpinäkyvää.
Oletko varma, että et ole kuollut?
Seuraavan kerran, kun se tulee sanomaan "Moi, mä oon Jenni, kukas sä olet", niin sano, että onpas vitun tyhmä nimi ja kävele pois. Sen jälkeen muistaa sut ainaki.
Mä en tunnista tai huomaa ihmisiä. Se on noloa, jos käy ilmi jälkeenpäin, mutta useasti en tietty ole itse edes tietoinen siitä. Jos annettaisiin kuva käteen ihmisestä ja se tulisi vastaan, en tunnistaisi. Leffoja on joskus vaikea seurata, kun henkilöt menee sekaisin. Olen kai lievästi aspergertyyppinen, vaikkei se ilmene muuten, vai onko tällä vammalla joku muu nimi?
Mä en kans tunnista ihmistä jossain toisessa yhteydessä. Just esim. noita koiranomistajia, jos ne tuleekin ilman koiraa vastaan. Ja jos tunnistan minä, niin se toinen ei tunnista mua.
En myöskään tunnista, jos toinen laittaa pipon tai rillit päähän.
Ja jos joskus tunnistan jonkun, niin en muista että mistä mä sen tyypin tiedän. Kyllä on tympeetä.
Minä luulen, että syynä ovat nuo huomion varastavat kaverit, joiden seurassa liikut. Itse olen oikeasti hiljainen hissukka, mutta kyllä minutkin muistetaan, jos on useita kertoja tavattu.
Joo. Mulla sama juttu :D on ihan mukavaa esitellä itsensä kymmenennen kerran kun itse muistaa toisen ja on tämän kanssa puhunutkin vaikka kuinka monta kertaa. Tosin mulla on useasti tullu baarissa joku juttelemaan ja tiennyt nimen jne mutta itse en ole tunnistanut...mut nää on semmosia kenet oon nähny tasan kerran tai kaks baarissa.