Suhteemme alkoi pettämisestä
Kommentit (34)
Meillä alko. Mies petti. Ollaan oltu yhdessä 12v. Nyt petän minä ja haaveilen toisesta :(
Vierailija kirjoitti:
Ai että, nautiskelin tilanteesta oikein pitkän kaavan mukaan, kun pettävä exäni saikin uudeksi vaimoksi pettävän naisen. Sitä sai mitä tilasi ja siihen päättyi sekin liitto. Myös kolmas kierros meni mönkään pettämisen vuoksi, mutta ehkä hänelle tämä neljäs kerta toden sanoo :D. Not.
Jotenkin niin säälittävää moinen katkeruus. Miksi enää miettiä tuollaisia. Keskity omaan elämääsi ja ole onnellinen että pääsit pettäjästä eroon.
Todennäköisyys pettämisen uusiutumiselle on suurempi kuin suhteessa joka on alkanut rehelliseltä pohjalta. Ihminen voi toki muuttua, mutta pettäjältä se vaatii melkoista itsetutkiskelua sekä tosiasioiden kohtaamista. Osa kykenee siihen kovalla työllä, osa ei koskaan.
Oma suhteeni alkoi miehen seurustellessa toisen kanssa. En siis tiennyt miehen naisystävästä kun tapasimme, ja ehdimme tapailla satunnaisesti jonkin aikaa ennen kuin hän asiasta kertoi. Asuivat tällöin eri paikkakunnilla, joten ei tullut edes mieleen epäillä mitään. Suhteemme päättyi tähän tunnustukseen, mutta siinä vaiheessa oli jo vahvat tunteet puolin ja toisin. Pari kuukautta meni niin ettei oltu missään yhteyksissä, kunnes sattumalta törmättiin. Melko pian mies päätti vanhan suhteensa. Tästä nyt kulunut reilu 7 vuotta, Edelleen yhdessä ja esikoinen tulossa. Nyt luotan mieheen jo täysin, mutta alussa ei näin ollut. Mies tiesi epävarmuudestani ja ymmärsi, että luottamus täytyy ansaita. Itse tunsin huonoa omatuntoa pitkään kun varattuun mieheen lankesin, mutta nyt jo päässyt asiasta yli. Aina tilanteelle ei vain voi mitään, vaikka kuinka haluaisikin toimia oikein.
Suoraan suhteesta toiseen hyppäämisestä tunnistaa epätoivoisen roikkujan, joka ei osaa olla hetkeäkään yksin. Ei kiitos sellaista minulle.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette, voiko kestää?
Ehkä keskimääräistä paremin, ilmeisesti vaikeista asioista voitte puhua joten kestävämpi pohja kuin normivalehtelulla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä alko. Mies petti. Ollaan oltu yhdessä 12v. Nyt petän minä ja haaveilen toisesta :(
Syvissä salaisuuksissa ne suurimmat pettäjät ui. Saattaa saada kunnon vonkaleen , kun uskoo toivoo ja rakastaa, mutta ei puhu totta :)
Vierailija kirjoitti:
... kirjoitti:
No mitä luulet?
No mä itse luulen, että kestää. 3 vuotta jo mennyt. Tilastot ilmeisesti meitä vastaan.
Ap
Luulet vaan! Me oltiin reilu 7v yhdessä ja mies häipyi passin kanssa. Jäin 2 lapsen kanssa ja olen raskaana. En saanut edes selitystä.
sääliks käy näitä kapiakatseisia mustavalkoajattelijoita, asiat kun ei ole aina niin yksinkertaista. Eiköhän tuoki ole aivan ihmisestä kiinni, eikä tunteilleen aina mitään mahda. Pettäminen ei ole hyväksyttävää koskaan,mutta ei se välttämättä tarkota että ihminen on täys läpimätä persereikä.
Vierailija kirjoitti:
sääliks käy näitä kapiakatseisia mustavalkoajattelijoita, asiat kun ei ole aina niin yksinkertaista. Eiköhän tuoki ole aivan ihmisestä kiinni, eikä tunteilleen aina mitään mahda. Pettäminen ei ole hyväksyttävää koskaan,mutta ei se välttämättä tarkota että ihminen on täys läpimätä persereikä.
Itse olin juuri näin mustavalkoinen mutta elämä opetti ja nyt olen vain onnellinen että minusta tuli hyväksyvämpi ja ehdottomuus lähti. Täällä pyörii niin nuorta porukkaa etteivät ole vielä kuplastaan tippuneet maan pinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En huolisi petturia.Paljon parempi vapaa kuin jo lähtökohdiltaan kiero, joka pystyy pettämään.
Niin se mun mieskin ajatteli. Aiemmat suhteet päättyneet siihen että häntä on petetty joten taisi se aikamoinen kynnys olla alkaa suhteeseen mun kanssa. Etenkin kun olin alusta asti rehellinen ja kerroin pettäneeni jokaisessa parisuhteessani. (En ole ylpeä asiasta mutta halusin että mies kuulee asiat suoraan multa eikä joskus ehkä huhupuheina.)
Mutta hitto. Mä opin olemaan ja mies luottamaan. :)
T: viesti 15
Hauskat nuo alapeukut. Olisi kai ollut parempi sanoa että mä jatkoin pettämistä tässäkin suhteessa ja miehen sydän särkyi taas?
Minä olin siis se, joka petti. Nykyinen mieheni tiesi koko ajan, että olen naimisissa. Missään vaiheessa en lupaillut nykyiselle mitään, eikä hän kysellyt. Ei ollut tarkoitus aloittaa mitään oikeaa suhdetta, pelkästä seksistä oli kyse. Itse tiesin koko ajan tekeväni väärin, pettämisen syyt oli "tiedossa", ei ollut siis mikään rakkauden huuma, joka tempaisi mukaan, vaan kuollut avioliitto, jonka päättämiseen mulla ei rohkeus riittänyt. Kun petin, tiesin, että se tarkoittaa eroa. Näin kävi. Ja tuohon nykyiseen sitten kuitenkin menin rakastumaan ja hänkin muhun.
Luottamuksesta on paljon juteltu ja siitä, miksi petin.
Ap
Mahdotonta tietää. Kestää tai ei, mutta samoin voi käydä suhteille, jotka eivät ala pettämisellä.
Otan osaa.