Jäittekö hyviksi ystäviksi eron jälkeen?

En halua olla ystävä eksän kanssa. Jos haluaisin, niin ei kai me oltaisi erottu.

Mutta väleissä olen. Olen läpikäynyt omat tunteeni enkä enää odota anteeksipyytöä tai oikeutta tai edes sitä, että eksä ymmärtäisi, miksi "jätin" hänet.

Parhaiten tullaan toimeen, kun ollaan erillään.

Jos jää hyväksi ystäväksi niin miksi hitossa erota alunperinkään? Ei mulle ero ole mikään kevyt juttu, vaan raskas asia jota ennen on kaikki koitettu mutta toista ei vaan siedä. Vuosien mittaan toinen muuttuu tietysti yhdentekeväksi, mutta alussa en kyllä halunnut edes nähdä äijää vuosiin.

En jää ystäväksi, exä poistuu elämästä kyllä kokonaan. Ei se silti tarkoita riitaisaa eroa. Onpahan vaan simppelimpää jatkaa puhtaalta pöydältä ilman "kummittelevia" exiä.

Ex on yksi parhaita ystäviäni. En ymmärrä, miksi kiva ja mukava ihminen pitäisi lempata elämästä kokonaan, vaikkei halua sen kanssa seurustellakaan. Vai onko teidän mielestä tosiaan hyvä ystävyys riittävä syy pysyä yhdessä, vaikkei romanttista rakkautta enää olisikaan?

Erostamme tulee kohta kolme vuotta. Sekä exällä että minulla on uudet parisuhteet, eikä niitä kaivele meidän ystävyys ollenkaan. Tavataan välillä kaikki porukallakin. 

Lähdin suhteeseen aikoinaan sillä mielellä, että tässä ollaan loppuun asti. Ja tietty, loppuun astihan me oltiinkin - suhteen, emme elämän.

Me olimme ystäviä, rakastavaisia, olimme vanhemmat ja olimme tiimi. Ja se, mikä rikkoi sen rikkoi sen kaiken niin pahasti että vielä viiden vuoden jälkeen tunnen epäoikeudenmukaisuutta. En halua enää kuvitella, että meillä olisi mitään yhteistä (paitsi jaettu vanhemmuus).

Ei, hän ei ole ystäväni, koska ystävän kanssa voi jakaa elämäänsä. Ystävä on sun puolella. Ystävä ei lyö.

Toinen, varhaisempi tapaus, jossa elin lyhyen avoliiton. Suhteesta ei jäänyt mitään yhteistä, joten oli jotenkin luontevampaa lähteä eri suuntiin. Ja välimatkaa tuli sen verran, ettei yhteydenpito edes ollut luontevaa. Ja siinä välissä oli kaikenlaisia miessuhteita, ei niistäkään oikein ystävyydeksi ollut.

Hassuja vastauksia muutamilla :D miksi olisin jäänyt suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa oltiin loppupeleissä vain ystäviä ja romanttinen kipinä oli hävinnyt? Meitä ei todellakaan kaivele ne ajat kun oltiin rakastuneita. Päin vastoin, on siistiä että osataan miettiä niitä aikoja positiivisella mielellä mutta osataan mennä myös eteenpäin ja elää omia elämiämme.

Mies oli mun paras kaveri suhteen alusta asti. Miksi olisin heittänyt elämäni tärkeimmän ihmisen pois elämästäni siksi, että rakkaus loppui?

Nro 4 onkin samoilla linjoilla kanssani :)

Ap

Ystäviä olemme edelleen, erosta kaksi vuotta. Itse en olisi halunnut edes erota, mutta eipä sitä aina voi itse päättää, ja ehkä se oli oikea ratkaisu, ainakin näyttää siltä että ystävinä meillä menee oikein hyvin, mutta heti jos peliin yrittää tuoda tunnepuolta, niin mikään ei sujakaan.

Ystävinä voimme jutella avoimesti asioista, myös tunteista, mutta jos yritämme tunnesuhdetta niin keskustelu ei onnistukaan, sen sijaan tuntosarvet pystysyssä yritämme aistia toisen ajatuksia ja tunteita, ja pieleenhän se usein menee. Jonkinlainen terapia olisi varmaan tarpeen, mutta eipä se auta jos vain toinen sen tekee, exä ei ollut halukas eikä pakottaakaan voinut. Ja kuten terapeuttini sanoi, niin exä ei vaan ollut valmis sellaiseen, ja asiat voisi mennä huonompaan suuntaan, jos yritää pakottaa ihmisen kohtaamaan asioita, joihin ei ole vielä valmis.

Siksi ero, mutta turha sitä on kaveruutta lopettaa, kun parikymmentä vuotta kuitenkin ystäviä olimme. Ja lapsillekin kiva, kun voimme välillä olla yhdessä ihan "perheenä", vaikka emme sitä enää olekaan.

Lisää! :)

5kk ollaan oltu erossa mutta yhteydessä viikottain. On kiva tietää että on joku kelle voi aina puhua ja keltä voi pyytää apua, ja tämä toimii puolin ja toisin.

Ollaan nähty toistemme perheitä ja toisiamme siinä samalla. Ei kuitenkaan olla nähty tämän lisäksi muuten kuin jos ollaan haettu tavaroitamme toistemme kodeista. Eli ei nähdä vapaa-ajalla, koska se olisi mulle outoa

Me alettiin seurustella yläasteella ja perustettiin perhe aika nuorena. Huomattiin pari vuotta sitten, että rakkaus on loppunut mutta ystävyys ja luottamus on edelleen jäljellä. Päätettiin erota, mies muutti "vierashuoneeseen", eli talossamme olevaan erilliseen yksiöön. Eletään siis edelleen samassa talossa, ystävinä. Kummallakaan ei ole uutta suhdetta, miehellä tosin on ollut jotain säätöä mikä ei oikein ole edennyt. Näin on melkeinpä helpompi elää kuin ennen eroa, tykätään kumpikin.

Vihaan sitä ukkoa yli kaiken joten en todellakaan tule olemaan sen kanssa mikään ystävä!!!!! Se pilas 8 vuotta mun elämästä henkisellä väkivallalla sun muulla.

Kyllä, olemme ystäviä. Eksä on minulle yhä rakas ja tärkeä, emmekä kumpikaan halua menettää hyvää, pitkäaikaista ystävää. Romanttinen rakkaus on muuttunut ystävän rakkaudeksi.

Tyttöystävä jätti täysin vailla mitään järkevää syytä. Rakastin loppuun asti aivan järjettömästi. Tunsin oloni todella loukatuksi kun hän päätti lähteä. Hän olisi kyllä halunnut jatkaa kavereina, minä en todellakaan pystynyt olemaan vain kaveri. Satutti aivan älyttömän paljon nähdä häntä uusien miesystävien kanssa vain vähän jälkeen meidän eron. Jotenkin aivan idiootti nainenhan se oli kun ei nähnyt, että minä kärsin siitä, että en voi olla hänen kanssaan, että edes ehdotti moista. Tai sitten hän halusi olla jollain sadistisella tavalla ilkeä. Itse en pystynyt ajattelemaan muuta kuin miten hän tekee nyt samoja asioita muiden miesten kanssa, joita olimme ennen tehneet. Kaikkein intiimeimpiä asioita, joista kukaan muu ei ollut osallinen. Puistatti koko ajatus ja oli pakko jättää se ihminen kokonaan elämästä. Olen todella tyytyväinen että tein sen, koska en olisi koskaan päässyt hänestä yli, jos olisin jäänyt hengaamaan kavereina. Eipä ole kyllä yksikään ihmissuhde tuon jälkeenkään onnistunut, kun koko ajan on takaraivossa ajatus, että kuka tahansa rakkauttaan julistava voi silti ottaa ja lähteä ilman mitään syytä. Joo, olen "vähän" katkera, ei tapahtunut ero yhteisestä päätöksestä, kuten hän sitä ulospäin markkinoi. Jäin aivan kuin nalli kalliolle.

Alkuperäiseen kysymykseen: niin emme todellakaan jääneet ystäviksi! Miksi jäisin ihmisen seuraan joka oli jo tehnyt minulle kerran niin julmasti. Ei kukaan muukaan kaverini niin minulle voisi tehdä ja jäädä silti kaveriksi, aivan absurdi ajatus. Olisin tuntenut itseni vielä säälittävämmäksi jos olisin suostunut siihen jäämään.