Ystävät eivät nykyaikana paljon soittele!

Minkä ikäinen olet? Mikä on elämäntilanteesi? Juu ei ole em. sosiaalista elämää täälläkään. En toivo mitään enempää kuin löytäväni yhden hyvän ystävän. Yhden ihmisen joka haluaisi olla minun ystävä. Olen naimisissa ja sukua ja perhettä löytyy (ei omia lapsia). Ikää 38. Olen nainen.

Totta. Eipä sitä soitella. Itse tapaan ystäviäni vielä sentään. En tiedä jos iltaisin enää uskaltaa yksin liikkua niin kai sekin nyt sit vähenee:( joudun kävelee kiksan asemalta ja noita miesporukoita pyörii taas varmaan kun ilmat lämpenee. Äitini sanoi että on se jännä kun ihmisen paras kaveri on nykyään puhelin. Onhan tuo älytöntä mutta kyllähän se luuri on käteen kasvanut

Nainen, 28, avioliitossa, ei lapsia. Kavereita on, ehkä jopa ystäviäkin, mutta heistä kuuluu yhä harvemmin, mutta niin kuuluu minustakin. En ymmärrä, miten ennen ihmisillä oli aikaa olla puhelimessa ja käydä kahvilla. Itselläni on ainakin niin vähän vapaa-aikaa, etten harrastuksiltani, parisuhteeltani ja väsymykseltäni edes ehdi soitella ystäville, saati tavata. Toki osasyy varmaan on siinäkin, että esim. joku tv-sarja tai kirja saattaa kiinnostaa minua enemmän kuin ystävieni elämä. Pohdin tässä vain, mahtaako muillakin olla samanlainen tilanne vai onko nykyaika muokannut minusta epäempaattisen. Huolestuttavaa! Ap

Vierailija kirjoitti:

Nainen, 28, avioliitossa, ei lapsia. Kavereita on, ehkä jopa ystäviäkin, mutta heistä kuuluu yhä harvemmin, mutta niin kuuluu minustakin. En ymmärrä, miten ennen ihmisillä oli aikaa olla puhelimessa ja käydä kahvilla. Itselläni on ainakin niin vähän vapaa-aikaa, etten harrastuksiltani, parisuhteeltani ja väsymykseltäni edes ehdi soitella ystäville, saati tavata. Toki osasyy varmaan on siinäkin, että esim. joku tv-sarja tai kirja saattaa kiinnostaa minua enemmän kuin ystävieni elämä. Pohdin tässä vain, mahtaako muillakin olla samanlainen tilanne vai onko nykyaika muokannut minusta epäempaattisen. Huolestuttavaa! Ap

Ei heillä ollutkaan. Olen saanut esikoiseni 80-luvulla ja kyllä se koti-päiväkoti-työpaikka-päiväkoti-ruokakauppa-koti -akselilla pyöriminen vei lähes kaiken ajan. Ennen lapsia oli vielä aika, kun kavereita tapasi monta kertaa viikossa ja soiteltiin, mutta kun aamulla klo 6 lähdet riepottamaan lapsia tarhaan ja kotiin tulet lasten kanssa ruokakaupan kautta klo 17, laitat ruuan, siivoat, peset pyykit jne, niin ei yksinkertaisesti ollut energiaa enää soitella kavereille. Oli vaan onnellinen, kun sai kaatua sohvalle telkkarin ääreen. Sitten vähän helpotti, kun lapset menivät kouluun ja mitä isommaksi kasvoivat, sitä enemmän oli omaa aikaa. 

Nyt lapset ovat jo aikuisia ja on taas aikaa. Minusta Facebook on ihan loistava tapa kysellä kuulumisia niiltäkin ihmisiltä, joita ilman Facea tuskin olisi tavannut kuin satunnaisesti suvun häissä ja hautajaisissa. Ja tämä poikii sitäkin, että myös tavataan useammin. 

Uskoisin siis, että aloittajan mainitsema tilanne ei ole varsinaisesti tähän aikaan liittyvä vaan aikuiseksi kasvamiseen ja siihen, että elämään tulee paljon muitakin asioita kuin ystävät. 

Totta. Mulle soittaa enää äiti ja sisko joskus jos on kiireellistä asiaa. Muiden kanssa jutellaan harvakseltaan facebookissa, mutta itse aloitan aina keskustelut, kukaan ei aloita keskustelua mun kanssa. Ehkä olen epäkiinnostavaa juttuseuraa nykyään sitten, vaikka aiemmin soiteltiin puolin ja toisin ja nähtiinkin paljon. Nykyään elämät on vain netissä ja aikaa edes kahvitteluille ei löydy kuin monen viikon varoajalla. En usko että elämä on niin paljon kiireellistynyt - ollaan vain laiskempia kun kaiken voi hoitaa kotisohvaltakin niin mitä turhaa lähteä näkemään johonkin.

Itse olen oikein tyytyväinen soittelun vähenemisestä, kun en ole koskaan tykännyt puhua pitkään puhelimessa. Mieluummin kännykällä vain hoidan asioita vaikka tekstarilla. Ystäviä näen mielelläni, enkä ole huomannut että kaikki olisivat kamalan kiireisiä. Riippuuhan se elämäntilanteestakin.

Vierailija kirjoitti:

Totta. Mulle soittaa enää äiti ja sisko joskus jos on kiireellistä asiaa. Muiden kanssa jutellaan harvakseltaan facebookissa, mutta itse aloitan aina keskustelut, kukaan ei aloita keskustelua mun kanssa. Ehkä olen epäkiinnostavaa juttuseuraa nykyään sitten, vaikka aiemmin soiteltiin puolin ja toisin ja nähtiinkin paljon. Nykyään elämät on vain netissä ja aikaa edes kahvitteluille ei löydy kuin monen viikon varoajalla. En usko että elämä on niin paljon kiireellistynyt - ollaan vain laiskempia kun kaiken voi hoitaa kotisohvaltakin niin mitä turhaa lähteä näkemään johonkin.

Kuulostaa hyvinkin paljon omalta elämältäni. Ennen somea ja älypuhelimia oli pakko soitella. Ei yhteen tekstiviestiin mahtunut paljon asiaa ja ne olivat kalliimpia kuin puhelut. En väitä, ettenkö olisi ollut epäsosiaalisuuteen taipuvainen silloinkin, mutta ainakin siihen aikaan ystävät vielä saivat minut liikkeelle soittelemalla ja sopimalla tapaamisia kanssani. Nykyään on vaikeuksia jaksaa vastata jopa whatsapp-viesteihin, koska ihmiset ovat koko ajan "online". Ehkä juuri siksi monet haluavat yhä enemmän vetäytyä omiin oloihinsa ja olla yksin, sillä jatkuva "online" oleminen voi sekin olla paljon raskaampaa kuin kahden tunnin kahvihetki ystävän kanssa.

Itse asiassa olen harkinnut whatsappista ja Facebookista luopumisesta, mutta siinä minua pelottaa se, ettei sen jälkeen olisi enää mitään kontakteja jäljellä ja muuttuisin entistä epäsosiaalisemmaksi. Ap

Ihmisten vapaa-ajan vietto on muuttunut tosi paljon. Välillä en kyllä tajua sitä, koska vapaa-aikaa on nykyisin enemmän kuin ennen. Itse joudun tekemään kaikkeni viettääkseni hyvää elämää. Ja ihan keksimällä keksimään tekemistä jatkuvasti. Luulisi, että ihmisillä olisi paljonkin tyhjiä hetkiä, jolloin olisi aikaa tavata ystäviä/kavereita.

Mä oon huomannu tuon asian jo vuosia sitten. Mutta pahemmakse se on mennyt mitä yleisemmäksi älypuhelin, Facebook ja muut somehömpöttelyt on tulleet. Mulla on joitakin todellisia ystäviä, yhden kanssa mailaillaan päivittäin melkein, yhden kanssa tapaillaan kun keritään(hänellä kaksi pientä lasta, minulla yksi), sinkku serkun kanssa tulee tavattua silloin tällöin. Sitten on jokunen kaveri joille mä oon soitellut ja käynyt kylässä. Minuun ei olla otettu aktiivisesti yhteyttä. Itse en käytä facebookkia tai mitään muutakaan somehommaa. Käytän puhelinta tekstareihin, soittoihin ja email on käytössä. Mielummin tapaan ihmisen kasvokkain, kun höpöttäisin jotain pinnallista facessa. Tykkään jutella asioista oikeasti ja syvällisesti sekä olen kiinostunut ystävien elämästä oikeasti. Mutta ne kenen kanssa on vähän tekemisissä, jutustelu on aikalailla pinnallista. Mua taas ei kiinnosta roikkua netissä online. Jos oon netissä, katselen ihan muita asioita kuin ihmissuhdeasioita. Tosin olen mies 35, naimisissa. Tietääkseni somehulluttelu ja soittamattomuus ja omaan napaan tuijottelu on enemmän naisten piireissä tavattua kuin miesten. Miehet eivät verkostoidu samalla tavalla kuin naiset esim.facessa. Mä en koskaan aio roikkua facessa tulevaisuudessakaan. Mua ei kiinnosta sellainen pinnallisuus. Tiedän että monilla naisilla elämä on vain facessa ja jos tavataan, syvällisiä ei jutella. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten vapaa-ajan vietto on muuttunut tosi paljon. Välillä en kyllä tajua sitä, koska vapaa-aikaa on nykyisin enemmän kuin ennen. Itse joudun tekemään kaikkeni viettääkseni hyvää elämää. Ja ihan keksimällä keksimään tekemistä jatkuvasti. Luulisi, että ihmisillä olisi paljonkin tyhjiä hetkiä, jolloin olisi aikaa tavata ystäviä/kavereita.

Jos vertaa nykyaikaa vaikkapa 80-lukuun, niin työaika ei ole siitä lyhentynyt lainkaan. Sen sijaan ihmisten vapaa-aika on aikataulutetumpaa kuin aiemmin. Vanhemmillakin on kodin ulkopuolisia harrastuksia, plus lasten kuljetukset harrastuksiinsa. Myös työelämä on muuttunut. Kun vielä 30 vuotta sitten oli ihan normaalia, että työaika oli klo 8-16, niin nykyisin yhä harvemmilla on enää säännöllinen päivätyö. Lisäksi meillä ovat nämä epätyypilliset työsuhteet ja varsinkin nk 0-sopimukset tarkoittavat, että työntekijä on valmis tulemaan töihin silloin, kun kutsutaan. On aiempaa paljon vaikeampaa sopia ystäviensä kanssa mitään, kun ei voi etukäteen tietää, milloin on töissä ja milloin ei. Sanoisinkin, että ihmisten elämä on paljon hektisempää kuin aiemmin. Oman stressaavuutensa aiheuttaa työelämän epävarmuus. Vaikka omassa työpaikassa ei tälläkään kertaa yt-neuvotteluissa irtisanomislappu osuisikaan omalle kohdalle, koka ajan on tieto siitä, että seuraavalla kerralla ei ehkä ole yhtä hyvä tuuri. Tämä epävarmuus vie energiaa: vaikka näennäisesti vapaa-aikaa onkin, sitä ei jakseta käyttää mihinkään kivaan. En väittäisi ihmisten laiskistuneen vaan kyse on pikemminkin siitä, että kun luottamus elämään ja tulevaisuuteen on koko ajan veitsenterällä, on vaikea löytää itsestään iloa, halua ja energiaa arjesta irtiottoihin.

Ja kun vielä vertaan nykyaikaa omien lasteni lapsuusaikaan 80-luvulla, niin onhan nykyisin vanhemmille ja erityisesti äideille aivan erilaisia vaatimuksia. Minä tein aikoinaan niinkuin neuvolassa ohjeistettiin ja koska tietoa oli vain vähän saatavilla, neuvolan ohjeisiin luotettiin. Nyt ei enää luoteta vaan vanhempien itse ottaa selvää useista ristiriitaisistakin asiantuntijalausunnoista, mitä saa ja mitä ei saa lapsilleen syöttää, otetaanko rokotuksia vai eikö oteta jne. Tämän lisäksi kodin "pitää" olla tiptop ja tietenkään synnyttänyt äiti ei saa näyttää siltä, että olisi synnyttänyt. Minä olen päässyt äitinä sata kertaa helpommalla kuin mitä tämän päivän äidit pääsevät.