Lue keskustelun säännöt.
Miten mä saan nuo lapset tottelemaan?!
19.01.2016 |
Mä olen niin väsynyt tähän touhuun, että nyt oikeasti konkreettisia esimerkkejä! Varsinkin lasten päiväkodista hakemiseen. Nuorempi alkaa aina venkoilemaan kun yritän laittaa paitaa housuihin. Molemmat osaavat kyllä itse pukea, mutta kun oikeasti pitää ottaa kiinni ja pukea väkisin että ne saa mukaan kun eivät usko MITÄÄN! Keräilen vaatteet naulakosta ja nakkelen lattialle, jos toisen on sattunut saamaan kiinni niin sille tyrkytän sit jotain fleecehousuja samalla kun toinen juoksee karkuun toiseen huoneeseen..
Tilanne on sitä pahempi mitä paremmalla mielellä menen hakemaan. Ajattelen, että nyt pidän omat hermot kurissa jne niin nuo on vain pahemmin siipiä.vailla..arjessa saan esikoisen itkemään lähes päivittäin kieltämällä jotain. Esim menen päiväkodille ja sanon lapsille, että aletaan pukemaan ja lähdetään kauppaan. Alkaa se ralli. Pyydystän molemmat kiinni, pidän käsistä kiinni ja kyykistyn ja sanon, että nyt puette reippaasti, niin saatte kaupasta karkkia. "Joo!" 2sek ja kaikki unohtuu. Kolme kertaa kehotan pukemaan, nämä vain pomppii edes takaisin. Yksi kerta on sellainen että alan laskemaan viiteen (esikoinen huutaa "älä laske, alan pukemaan!", mitään ei tapahdu). Sitten kun sanon, että voitte unohtaa sen karkkipäivän, alkaa tihrustamaan itkua (ei siis mitään huutopotkuraivareita), että haluaa karkkia. Pahempi on mun mielestä tuo kuopus, kun tuntuu että sitä ei liikuta yhtään mikään.
Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Nukutus onkin sitten operaatio sinänsä. Meillä ei ole vuoteen ollut kunnon rytmiä, koska en vain yksinkertaisesti saa noita rauhottumaan. Esimerkki tältä illalta: Pyydän hakemaan kirjan kun tultiin suihkusta, sillä aikaa kun itse laitan rasvaa nuo riehuu meidän sängyssä. Monta kertaa pyydän rauhoittumaan ja kun mitään ei tapahdu, käsken ilman iltasatua omaan sänkyyn kuuntelemaan unimusiikkia. Nuo tinkaa joka ikisessä asiassa mut aivan raivon partaalle, sit kun räjähdän niin esikoinen alkaa tihrustamaan itkua (eikä se ole mitään huomionhakua, vaan ihan oikeasti pahoittaa mielensä).
Jos teen vaikka ruokaa, vingutaan että koska on ruoka valmis siihen asti, että karjaisen niin lujaa kuin kurkusta lähtee, että sanon kyllä sitten.
Kun menevät sänkyyn, sanon että äiti tulee kohta, siellä vongutaan, että tuu jo tuu jo tuu jo siihen asti, että mulla palaa taas pinna. Joskus olen odottanut, ja sanonutkin lapsille, etten tule ennen kuin ovat rauhoitttuneet. Mutta kun ne ei koskaan rauhoitu.
Sitten kun menen sinne huoneeseen ja puoli tuntia useampaan otteeseen pyydän olemaan hiljaa ja asettumaan ja lopulta lähden pois (joskus jopa ovia paiskoen, koska en vain jaksa enää!!), ollaan kohta pyytelemässä anteeksi ja se muistetaan taas noin 2sek...
Oon siinä pisteessä että soitan kohta sossut hakemaan nuo pois..
Niin ja sitten tosiaan vielä se, että mistään kaupassa käynnistä noiden kanssa on turha haaveilla, koska mikään uhkailu, kiristys tai lahjonta ei saa noita asettumaan
Kommentit (38)
Kuulostat aika kyvyttömältä vanhemmalta, ts. et lainkaan sellaiselta, joka on luotu olemaan lasten kanssa. Miksi teet tarhassa pukemisesta hirveän numeron ja ajat itsesi ja lapset konfliktiin? Mitä jos seuraavan kerran hassuttelisit ja sanoisit, että hei arvatkaa kuka odottaa meitä ulkona, kenet näin siellä, tontun! Tai kun lapsi alkaa kiukuttelemaan, niin kysyt Voi ei mistä se känkkäränkkä pääsi pujahtamaan tänne? Näkeekö kukaan känkkäränkkää? (kysyt toiselta lapselta ja alatte yhdessä etsimään känkkäränkkää) -> mutta ai ei, känkkäränkkähän on toisen lapsen takana ja siksi kiukuttaa! Lähdetään nopeasti kotiin, ettei känkkäränkkä nappaa sinuakin! Vaatteet päälle ja menoksi. Jnejne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos lapset ovat levottomia odottaessa sinua, ei pieniä lapsia voi sanallisesti käskeä! Järjestä heille konkreettista, vaihtoehtoista tekemistä ja kerro mitä tehdä.
"Odotatkohan sä lapsilta pikkusen liikaa? Meillä on pian 5 ja 3 täyttävät lapset, eivätkä he ikimaailmassa nukahtaisi keskenään jos mä lähtisin suihkuun ja jättäisin heidät kahdestaan."
Mielestäni en, koska teen sitä vain silloin kun se onnistuu, eli kun lapset on väsyneitä. Ovat unessa kun tulen suihkusta. Tosin viime kerrasta on se pari kk aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat aika kyvyttömältä vanhemmalta, ts. et lainkaan sellaiselta, joka on luotu olemaan lasten kanssa. Miksi teet tarhassa pukemisesta hirveän numeron ja ajat itsesi ja lapset konfliktiin? Mitä jos seuraavan kerran hassuttelisit ja sanoisit, että hei arvatkaa kuka odottaa meitä ulkona, kenet näin siellä, tontun! Tai kun lapsi alkaa kiukuttelemaan, niin kysyt Voi ei mistä se känkkäränkkä pääsi pujahtamaan tänne? Näkeekö kukaan känkkäränkkää? (kysyt toiselta lapselta ja alatte yhdessä etsimään känkkäränkkää) -> mutta ai ei, känkkäränkkähän on toisen lapsen takana ja siksi kiukuttaa! Lähdetään nopeasti kotiin, ettei känkkäränkkä nappaa sinuakin! Vaatteet päälle ja menoksi. Jnejne...
Illalla sanot hyshys, nukkumatti on täällä ja käyt heittämässä unihiekat lasten silmiin. Sitten ollaan ihan hiljaa ettei nukkumatti tule
Vierailija kirjoitti:
Tuo pukemisen kanssa venkoilu hoidosta lähtiessä on todella tavallista. Kannattaa kysyä henkilökunnalta, jos heillä olisi antaa neuvoja.
Mihin aikaan haette niitä lapsia, kun meillä päiväkotilapset ovat ulkona aina paitsi yli 20 asteen pakkasella juuri iltapäivällä. Lähes kaikki lapset ovat valmiiksi puettuina pihalla.
Jos haette aikaisemmin, eivät vielä halua kotiin riitelemään kanssanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo venkuilu tarhasta haettaessa on todella tavallista.
Jos tiedät tarkalleen mihin aikaan haet muksut, niin etkö voisi pyytää henkilökuntaa pukemaan he ja odottamaan lapsien kanssa sinua ulkona pienen hetken. Luulisi että he voisivat auttaa koska vastaavia tilanteita henkilökuntahan näkee päivittäin ja siten tietävät kuinka rasittavaa se voi olla vanhemmille - ja myös lapsille, kaikki siitä kärsii.
Niinpä. Mihin aikaan tosiaan haet lapset? Yleensähän ovat ulkona vaatteet päällä. Voisitko kysyä hoitajilta, että laittaisivat lapset pukemaan ennen kuin tulet? Joissakin päiväkodeissa pukevat lapset valmiiksi ennen kuin vanhemmat tulevat, niin pääsevät helpommin lähtemään. Eihän tuo niitä muita ongelmia ratkaise, mutta auttahan sekin jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen ihan omat pojat :) Meillä iltariehumiseen on auttanut parhaiten selkeä rytmi eli heti kun ensimmäinen on syönyt iltapalansa, otan kädestä kiinni ja menen tekemään iltatoimet yhdessä. Sen jälkeen sanon, että omaan huoneeseen odottelemaan peittelyä ja rauhallista tekemistä sillä aikaa. Katson myös, että lapsi tosiaan alkaa tekemään jotain esim. värittämään tai lukemaan kirjaa ja varaan sille siihen kirjapinon katseltavaksi. Sillä välin teen toiselle iltatoimet ja laitan todellakin eri huoneeseen nukkumaat, koska muuten ei rauhoittumisesta tule mitään. Koska huoneet loppuvat kesken, olen ratkaissut sen niin, että nuorempi nukahtaa vanhempien sänkyyn. Ei mikään ihannetilanne mutta parempi kuin jokailtainen nukkumispelleily. Minulla on myös kolmas lapsi, tyttö, mutta hän hoitaa ihan rauhassa omat iltatoimensa.
Yleisesti sanoisin, että positiivinen lähestymistapa ja rauhallisuus on parempi kuin huutaminen. Yritä välttää sitä, vaikka itsekin siihen liian usein sorrun. Pukemisesta en stressaisi. Niin kauan kunnes ovat koululaisia, pukemisessa voi hyvin auttaa. Eivät he enää teineinä halua sinua pukemaan. Varaa riittävästi aikaa. Itse puen välillä eskarilaisen kokonaan koska on niin hidas.
Vierailija kirjoitti:
"Odotatkohan sä lapsilta pikkusen liikaa? Meillä on pian 5 ja 3 täyttävät lapset, eivätkä he ikimaailmassa nukahtaisi keskenään jos mä lähtisin suihkuun ja jättäisin heidät kahdestaan."
Mielestäni en, koska teen sitä vain silloin kun se onnistuu, eli kun lapset on väsyneitä. Ovat unessa kun tulen suihkusta. Tosin viime kerrasta on se pari kk aikaa.
Pidemmän päälle moraalisesti vähän arveluttavaa jättää lapset odottamaan jotain mitä ei tapahdu. Saatta olla että sekin lisää riekkumista - jos lapset eivät ole ihan rättipoikki, he varmasti lähtevät katsomaan että tuleeko se äiti kun lupasi.
Sama juttu tuon karkeilla lupailun/uhkailun kanssa. Olen joskus saanut sellaisen neuvon, että lahjontaa pitäisi harrastaa vain silloin kun pystyy palkitsemaan lapsen - hyvästä yrityksestä ainakin.
T. Tuo äskeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin juttusi kolme kertaa ja mietin, etkä itse huomaa, mitä olet tekemässä.
Keräät lasten vaatteet naulakosta ja nakkelet lattialle eli teet lapsille selväksi, että nyt ei olla tekemässä mitään tärkeää. Miksi et ojenna vaatteita lapsille? Lupaat lapsille karkkia asiasta, joka ei palkintoa ansaitse eli niistä "reippaasti" pukemisista. Sitten menetät hermosi ja ilmoitat, että karkkia ei tule. Lapset pettyvät ja sinä ihmettelet, että mitä ne itkee. No sitä, että sinuun ei voi luottaa! Omasta mielestään he pukivat reippaasti, mutta luvattua palkintoa ei tule.
Sitten sinun täytyy rasvata itsesi suihkun jälkeen, koska se nyt sattuu olemaan sinun juttusi. Samalla vaadit lapsia rauhoittumaan kertomatta heille, mitä se tarkoittaa, millaista on sinun mielestäsi se rauhoittuminen. Lupaat lukea sadun, mutta et sitten luekaan.
Kun mennään nukkumaan, sanot, että äiti tulee kohta. Lapselle se kohta on ihan eri aikataulussa kuin sinulla. Ja taas vaadit rauhoittumaan kertomatta, mitä se sinulle merkitsee.
Ongelma eivät ole lapsesi vaan sinä, joka et kykene kommunikoimaan lasten kanssa siten, että he ymmärtäisivät sinua. Ei lapsi osaa lukea ajatuksia! Eikä lapsi ymmärrä, mitä on rauhoittuminen, jos et sitä heille selitä. Eikä lapsi ymmärrä sitä, että elät tuuliviirielämää luvaten ja peruen ja aiheuttaen paljon pettymyksiä. Osittain lapsesi oireilevat juuri sitä, että sinun sanaasi ei voi luottaa. On ihan turha pukea vaatteita reippaasti päälle, koska pinnasi katkeaa joka tapauksessa jossain vaiheessa, joten sama se, jos pistetään alusta alkaen ranttaliksi.
Teillä kaivataan äidille apua kasvatukseen, tekemisen ja sanomisen selkeyteen sekä sen ymmärtämiseen, että lapsia ei kasvateta sen mukaan, miten omassa päässä kiukustutaan.
Lapset saa jostain syystä kuvan sinust, et sie leikit niitten kanssa ja et ole tosissasi. Oletko joskus toteuttanut uhkauksisasi? Lapset käyttävät usein myös hyväkseen äidin empaattisuutta "en osaa"- tekniikalla ja syyttämällä äitiä mielensä pahoittumisesta. Onnistuuko isältä lasten haku nopeammin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle jäi vähän epäselväksi toisen vanhemman rooli. Ensin ajattelin että kysymyksessä on väsynyt yh. Mutta sitten tuo huomion antamiseen liittyvä vastaus onkin kirjoitettu sien kuin olisi kaksi vanhempaa sitä huomiota antamassa. Mun mielestä noin pienten iltatoimiin kyllä kannattaa varata kaksi vanhempaa, jos ei ole ihan pakko olla töissä kuten itselläni usein ikävä kyllä on tilanne. Se kahdenkeskinen hetki ennen nukkumaanmenoa lapsen kanssa on kuin panisi rahaa pankkiin.
Itse en opettaisi enää tuon ikäisiä nukuttamiseen, kun joku täällä neuvoi tekemään niin. Siis jos ovat kuitenkin jo yli 3-vuotiaita. Itselläni on neljä lasta, joita ei ole koskaan tarvinnut nukuttaa. Nuorimmainen on nyt 4-vuotias. Ensin iltapesut ja yökkäreihin, sitten omaan sänkyyn, joskus laulan unilaulun mutta en nykyään enää joka ilta. Iltasatuja luetaan vaihtelevasti. Jää sänkyyn ja nukahtaa varmaan aika pian. On tosin hoidossa vain parina päivänä viikossa joten päiväunet eivät vaikuta niin paljon tuohon illan unirytmiin. Kannattaa myös porrastaa nukkumaanmenoajat esim. puolen tunnin välein tai niin, että isompi menee nukkumaan vasta kun pienempi on nukahtanut. Toimisiko teillä?
Voisitko kysyä, voisivatko herättää vaikka tunnin jälkeen päiväunilta hoidossa? Se voisi auttaa illalla nukahtamiseen.
Aluksi voisi kokeilla tarrataulua tms. niihin asioihin jotka ovat hankalia, kun on tarpeeksi tarroja niin saa jotain kivaa :) Sen voi sitten jättää pois kun alkaa sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuli tuohon nukuttamiseen sellainen mieleen että ilmeisesti nukkuvat samassa huoneessa? Mitä jos nukuttaisit eka pienemmän ja kun on nukahtanut niin isomman nukutus?
Meillä oli aina kauhea jopa puolentoista tunnin rumba jos samaan aikaan nukutti. Aloin nukuttamaan erikseen ja vartissa oli molemmat unten mailla.
Voimia teille, kuulostaa rasittavalta tilanteelta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat aika kyvyttömältä vanhemmalta, ts. et lainkaan sellaiselta, joka on luotu olemaan lasten kanssa. Miksi teet tarhassa pukemisesta hirveän numeron ja ajat itsesi ja lapset konfliktiin? Mitä jos seuraavan kerran hassuttelisit ja sanoisit, että hei arvatkaa kuka odottaa meitä ulkona, kenet näin siellä, tontun! Tai kun lapsi alkaa kiukuttelemaan, niin kysyt Voi ei mistä se känkkäränkkä pääsi pujahtamaan tänne? Näkeekö kukaan känkkäränkkää? (kysyt toiselta lapselta ja alatte yhdessä etsimään känkkäränkkää) -> mutta ai ei, känkkäränkkähän on toisen lapsen takana ja siksi kiukuttaa! Lähdetään nopeasti kotiin, ettei känkkäränkkä nappaa sinuakin! Vaatteet päälle ja menoksi. Jnejne...
Jos tämä oli tarkoitettu loukkaukseksi niin valitettavasti epäonnistuit :) Tiedän että supermammoille ei ole mitään pahempaa kuin se, että joku edes vihjaisre siihen suuntaan, että olisivat huonoja äitejä. Mutta mulla ei kiinnosta.
Ja juu, ei ole mitään kokemusta lapsista ennen omia ja toivoisin että omatkin olis jäänyt tekemättä.
Hauskaa sinänsä, että aina toitotetaan, että lapset pitää opettaa nukahtamaan yksin ja nyt sitä kauhistellaan ;) Ei tuo keskenään jättäminen nykyään onnistu, mutta silloin kun oli se rytmi kohdillaan niin toimi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat aika kyvyttömältä vanhemmalta, ts. et lainkaan sellaiselta, joka on luotu olemaan lasten kanssa. Miksi teet tarhassa pukemisesta hirveän numeron ja ajat itsesi ja lapset konfliktiin? Mitä jos seuraavan kerran hassuttelisit ja sanoisit, että hei arvatkaa kuka odottaa meitä ulkona, kenet näin siellä, tontun! Tai kun lapsi alkaa kiukuttelemaan, niin kysyt Voi ei mistä se känkkäränkkä pääsi pujahtamaan tänne? Näkeekö kukaan känkkäränkkää? (kysyt toiselta lapselta ja alatte yhdessä etsimään känkkäränkkää) -> mutta ai ei, känkkäränkkähän on toisen lapsen takana ja siksi kiukuttaa! Lähdetään nopeasti kotiin, ettei känkkäränkkä nappaa sinuakin! Vaatteet päälle ja menoksi. Jnejne...
Inhosin jo pikkulapsena tuollaista älyvapaata lässyttämistä ja aina silloin mietin, että oliko tätä tekevät aikuiset ihan terveitä...
Eipä olla vielä onnistuttu noille niin paljon huomiota antamaan, että se olisi riittänyt.
ap