Oon niin väsynyt arkeen, työhön, itseeni. Itseluottamus nollassa. Mikään ei innosta.

Olen vieläpä hirveän tunnollinen työntekijä ja olen ottanut ihan liikaa työtehtäviä vastaan joka suunnalta. Välillä pää melkein konkreettisesti kuumenee, kun tekemistä on liikaa ja vastuuta syydetään viikoittain lisää. Jossain kohtaa mokaan, olen varma siitä.

Tämäkin päivä tuntuu pitkältä, en edes uskalla ajatella kotiinlähdön aikaa. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Kotona en kuitenkaan tee mitään vaan flegmaattisena odotan seuraavaa päivää ja viikonloput ovat aivan kultaa. Olen ollut melkein 7 vuotta tässä työpaikassa mutta en tee rutiinitehtäviä, joten jokainen homma tuntuu suorittamiselta, samoin jokainen päivä, viikko vuosi. Mikä mussa on vialla? :(

Eikö kukaan ole ollut samassa tilanteessa? Olen aivan neuvoton. ap

Ole nyt mies äläkä valita. Sinulla sentään on töitä, toisin kuin monilla hyvillä miehillä.

Kuulostaa masennukselta. Tee netissä masennustesti ja käy työterveyslääkärillä!!

Tee mukula.

Moikka,

Jo se että kirjotit tänne on selkeä "hätähuuto." Sä oot rakas nyt liian uupunut. Sen sijaan, että taistelet sitä vastaan, voit esim. kotona myöntää avoimesti.

Ennen kun hoidat uuden duunin itsellesi, hoida ensin itsesi kuntoon. Sinuna suosittelisin ihan ensimmäiseksi, että ÄLÄ PERU SITÄ HARRASTUSTA. Lähteminen saattaa olla tuskaa ja ylivoimaista, mutta juuri siellä garrastuksessa saat uutta energiaa ja iloa.

Sinuna miettisin tarkkaan, onko sulla nämä kaikki kunnossa:

-Ruokailu

-juotko tarpeeksi vettä

-tarpeeksi unta (tärkein. Pimeällä ihminen tarvitsee n. tunnin enemmän. Mitäpä jos menisit sänkyyn jo 22?)

-lisäravinteet, rauta, sinkki. Mikä sun hemoglobiini on? Onko kilpirauhanen testattu?

Asenne:

-Maailma ei kaadu eikä pala vaikka reilusti ottaisit rennommin, niin henkisesti kuin määrällisesti. Reilusti delegoit liiat tehtävät pois.

Tsemppiä, ajattelen sua tänään! :)

Kiitos 6! Ikävä kyllä ehdin jo perua paikkani kurssilla ja joku jonottava pääsi sijaltani sinne. Nukun melkolailla 8-9 tuntia, juon vettä ja yritän syödä hyvin, joskin loppujen lopuksi kasviksia tuntuu menevän alas aika vähän vaikka yritän tosissani huomioida ne. Hemoglobiini 150.

Oon niin saamaton ja koen siitä huonoa omaatuntoa. Toisaalta onhan mulla duuni ja opinnot mutta eipä niistä kukaan kiittele tai kannusta töissä. Sen sijaan duunikaveri saa erivapauksia harrastustoimintansa takia ja se sapettaa aivan tolkuttomasti. En tee numeroa omista kiireistä, mikä on varmaan virhe. Kaikkia muita ja muiden jaksamista hyysätään töissä mutta mulle kaadetaan koko ajan enemmän ja enemmän hommaa. Oon niin loppu siihen.

Ja mä olen nainen, kun se näköjään jäi epäselväksi tuolle yhdelle kommebtoineelle. Lapsi olisi aivan oma asiansa, joka on harkinnassa mutten koe olevani tarpeeksi hyvä ihminen ja onnistunut äidiksi. En usko kelpaavani siihen.

Kaikki ahdistaa ja itkettää niin paljon. Harmittaa että menin ottamaan tuon toisen duunin,joka stressaa entisestään. Muutenkin stressaan aivan kaikesta ja pelkään sen aiheuttavan mulle ihan fyysisiäkin terveysongelmia. ap

Ei millään pahalla, mutta tervetuloa nykypäivän työelämään, ei se välttämättä muillekkaan mitään auvoisaa ole. Koulutus ei takaa enää nykyään mitään, vain osaaminen (tieytysti tuurikin uran alkuvaiheissa) ratkaisee. Tsemppiä kuitenkin!

En uskalla mennä lääkäriin, pelkään muutenkin kaikkien ajattelevan, että valitan turhasta vaikka välillä tuntuu, että koko elämä on ihan hiuskarvan varassa. En tiedä mistä tuo tunne tulee, olen jotenkin ihan pakokauhun vallassa silloin. Kai mun pitäisi vaan olla enemmän mies, kuten kommentoitiin, ja kestää kaikki. Sitä mä olen yrittänytkin vuosikaudet. Kaikki tuntuu niin ahdistavalta, perusonnellisuus on mulle tavoite muttei itsestäänselvyys. ap

Vierailija kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta tervetuloa nykypäivän työelämään, ei se välttämättä muillekkaan mitään auvoisaa ole. Koulutus ei takaa enää nykyään mitään, vain osaaminen (tieytysti tuurikin uran alkuvaiheissa) ratkaisee. Tsemppiä kuitenkin!

Joo uskon tämän ihan täysin kyllä. Siksi ajattelinkin,jos saisin neuvoja täältä miten mun pitäisi olla ja elää, jotta kestäisin. Mä toivoin niin kovasti aina ennen, että saisin mielekästä työtä, jossa voisin loistaa ja antaa paljon. Pettymys on ollut todella karvas. Ennen olin paljon vähemmän ahdistunut, olin itsevarma ja täynnä toivoa. Vuosi vuodelta olen vain mennyt enemmän lukkoon ja ahdistuneeksi. Miten tää voi olla näin, eikö vanhetessa pitäisi rentoutua ja olla varma itsestään? Mulle on käynyt ihan päinvastoin. ap

Sinun pitää kysyä pomoltasi voisitko tehdä vähemmän töitä. Kerro hänelle että olet aivan poikki. Työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijän jaksamisesta, jo laissakin näin sanotaan. Jos pelkkä työmäärän vähentäminen ei riitä tai pomo ei siihen suostu, mene lääkäriin, että saat sairaslomaa ja levättyä. Voit tehdä sen nyt tai odottaa että palat täysin loppuun, jolloin toipuminenkin vie paljon enemmän aikaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä. Tsemppiä!

Voisitko olla turtunut työhösi, jotenkin kuulosti ihan samalle, töissä olo ei enää niin innosta, mutta palkan vuoksi. Jos samaa työtä on tehnyt tosi kauan , voi ne tehtävät muuttua myös selkaisiksi että eivät tarjoa itselle enää haastetta. Ei kannata haalia liikaa tehtäviä ja tehdä päivän määrä .minustakin on tuntunut välillä että itku silmässä lähden ja maanatai tulee aina liian aikaisin, töissä tuntuu että päätä kuristaa ja tekisi mieli sanoa että nyt riitti, sitten toinen ääni päässä hakkaa että no varmaan on tilallesi tulija. Voisitko pitää pitempää lomaa, itsellä se on auttanut ja työkin tuntunut sen jälkeen kuin uudelta, varmaan pieni loma välillä on tarpeen jottei näänny täysin.

No ei noin vähästä terve ihminen lannistu eli masennusta varmaan pukkaa. Mulla on akateeminen työ, opinnot, maratonharrastus sekä kaksi pientä lasta, siinä on rumbaa huomattavasti enemmän. Kaikenlisäksi olen eronnut, joten ei ole hyvää parisuhdettakaan ilona.

Nyt etsimään apua masennukseen. Olet myös ehkä kadottanut suunnan elämässä? Tavoitteet auttavat jaksamaan. Mielekäss uunta elämään löytyy helpommin, jos käytät vapaa-aikasi rentoutumiseen ja pohdit asioita kunnolla etkä huhki koko ajan. Kun tiedät mitä haluat, kaikki tuntuu helpommalta.