Joko on kuusi kannettu pois ja joulu hätistelty?
Meiltä lähti kuusi tänään ja muutenkin siivosin joulukoristeet pois, vain kyntteliköt jäi ikkunoille, saavat valaista helmikuiseen kynttilänpäivään asti.
Kommentit (12)
Ei ole vielä hätistelty, meinasin Nuutinpäivään saakka antaa tuon jököttää tuolla, siis kuusen.
Me ei oteta niitä pois ollenkaan vaan pidetään koko vuoden niin ei tarvi sitten laittaa uudelleen.
Ennen loppiaista jo vaihdoin arjen takaisin. Ikkunalle jäi kynttelikkö ja oveen kranssi, mutta nekin otin eilen jo pois.
Minusta joulukoristeet on nättejä, otan pois kun huvittaa eikä vain sen takia että nyt ne kuuluisi ottaa
Eilen lähti (teko)kuusi, mutta kynttelikkö ruokailuhuoneen ikkunalla saa vielä toistaiseksi olla. Ns. kausivalot parvekkeella ja sisällä saa olla niin kauan kuin on pimeää.
Vähän haikeana pakkasin kuusen koristeineen varastoon. Se oli niin älyttömän nätti kultaisine koristeineen ja valoineen ja nyt pitää melkein vuosi odottaa seuraavaa kertaa. Tämä oli siis mun ensimmäinen oma kuusi, kun vihdoin asun niin isossa asunnossa, että mahtui kunnolla.
Säästin aikaa ja jätin kuusen metsään kasvamaan.
Kieltämättä saisi laittaa jo pois, mutta ei oo saanu aikaseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta joulukoristeet on nättejä, otan pois kun huvittaa eikä vain sen takia että nyt ne kuuluisi ottaa
Minustakin ne on nättejä, ja itsekin otan ne pois kun huvittaa.
Minua sattui huvittamaan tänään. Palasin töihin toissapäivänä. Jotenkin tuntuu aina tässä kohdassa hyvältä siivota koti, aloittaa arki puhtaassa ja siistissä kodissa. Vaihdan myös koristelun; kynttiläkausi jatkuu, mutta joulukoristeet vaihtuvat muihin, talvisiin koristeihin. Tykkään siitä, että vuodenaikojen vaihtelut ja erilaiset jaksot näkyvät kodin sisustuksessa. Minulle tämä liittyy ajassa eteenpäin siirtymiseen. En niinkään ajattele sitä mitä muut ajattelevat tai mitä kuuluu tehdä jonkun mielestä, vaan kuuntelen omia tuntemuksiani.
terv. aloittaja
Loppiaisena lähti. Jouluverhot vaihdan vasta keväällä vaaleampiin ja ilmavampiin.
Meillä tönöttää kuusi viekä olkkarin nurkassa.. juteltiin kyllä että tänä vuonna sen vois laittaa lihoiksi (kiukaaseen pääsee) ENNEN kun se alkaa varistaa neulasia.
Kynttelikkö on vielä ikkunalla ja saa ollakin, samoin toi etukuistin punainen jouluvalosarja. Kivalta näyttää näinä pimeinä iltoina. Saatan ottaa sen pois sitten kun muutkin naapurit ottaa omansa, tai sitten en. Saa nähdä miten käy.. kyllä noi joulun merkit varmaan viimeistään huhtikuuhuun mennessä on jo otettu pois :D
Jo. Parit kaamosvalot jätin (ne on ollukki jo marraskuusta) ja tietty amaryllikset ja jouluruusut jatkaa eloaan.
Ei ole.