Välit poikki vanhempiin
Kaipaisin vinkkejä tilanteeseen jossa pitäisi hyväksyä se, että välit ovat poikki ja ne eivät korjaudu.
Isäni on narsisti. Lapsuuteni oli todella väkivaltainen ja rankka, ja isä tuntui oikeastaan nauttivan siitä että koko perhe eli kauhussa ja pelossa häntä kohtaan.Aloin jo lapsena saamaan paniikkikohtauksia, sillä pelkäsin omaa isääni niin kovin. 16-vuotiaana jouduin oman onneni nojaan,heitettiin ulos pakkaseen ja takaisin ei ollut tulemista. Ei sillä, että olisin uskaltanutkaan tulla takaisin väkivallan pelossa.
Väkivalta on jatkunut myös aikuisena, eli ei siis jäänyt sinne lapsuuteen. Isällä on mielestään oikeus kurittaa tai pakottaa väkivallalla kaikki kanssaihmiset olemaan kaikesta samaa mieltä kuin hän. Isäni mielipide on siis koko perheen mielipide hänen mielestään.
Kun sain oman lapsen, niin isän kasvatusperiaatteet alkoivat välittömästi syntymän jälkeen siirtyä omaan lapseeni. Jouduin turvallisuussyistä katkaisemaan välit isääni. Terapiaa olen harkinnut, sillä en halua että lapseni joutuu kärsimään minun menneisyydestäni.
Isäni teki perinnöttömäksi, välit poikki ikuisesti ja on kaikille kertonut että minä olen tullut hulluksi, ja keksin kaiken omasta päästäni. Isäni painostuksesta äitini ei myöskään uskalla nähdä minua tai lastani.
En usko että välit tulevat ikinä palautumaan. Isääni en kaipaa, enkä häntä halua lasteni lähelle, mutta on todella kova suru että menetin äidin tässä samalla. Äitini on aina ollut hissukka, ei ole puolustanut meitä lapsia, mutta oli muuten kohtalainen äiti,antoi ruokaa ja vaatetta. Rakkautta ja hellyyttä ei tietenkään harrastettu.
En oikein tiedä mitä tekisin. Yritänkö vielä, vai annanko olla? Korostan vielä että en ole koskaan vanhempiani loukannut henkilötasolla vaan puhunut asioista. Sieltäpäin sen sijaan on aina menty henkilökohtaisuuksiin ja haukuttu minut, ulkonäköni, puolisoni, lapseni, ammattini, taloni.... siis ihan kaikki.
Vanhempani eivät siis todellakaan ole terveitä, eli ne joiden vanhemmat ovat normaalit, eivät ehkä ymmärrä miten sairas ja kieroutunut kuvio narsistiperheessä voi olla. Jos on kohtalotovereita, niin mielelläni kuulisin miten jaksatte?
Otan osaa
Olisit voinut jättää tuon narsistikortin pois
Uskottavuus olisi suurempi