Lue keskustelun säännöt.
Kosketuksen ja läheisyyden merkitys
07.01.2016 |
Nautin silityksistä,hieronnasta, rapsutuksista ja hiplailuista valtavan paljon ja olen myös itse reipas silittäjä ja tykkään antaa toiselle pyytteetöntä huomiota koskettamalla. Lapsena olen saanut paljon läheisyyttä ja silityksiä osakseni ja vielä aikuisenakin haluaisin saada samaa mukavuuden tunnetta. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nukahtaa toisen syliin kuola poskella, kun toinen silittelee.
Noh, ongelma. Mieheni ei koe koskettamista kovinkaan ihmeellisenä asiana. Hän ei tunnu nauttivan siitä niinkään paljoa, eikä hän myöskään hiero minua juuri koskaan ilman pyyntöä, paitsi silloin kun on vailla seksiä, eikä aina silloinkaan. Olen tavannut toisenkin ihmisen aikoinaan joka ei myöskään selvästi pitänyt koskettamista juuri minään, eikä hänkään ollut valmis sitä läheisyyttä antamaan.
Minä en ymmärrä! En tiedä parempaa asiaa kuin mukava kosketus.
Voiko esim. lapsuudessa saadut runsaat silitykset liittyä siihen, että tunnen vieläkin kosketuksen niin hyvänä että olen lähes riippuvainen siitä ja onneton kun en niitä mieheltäni saa ja miksi esimerkiksi hänestä kosketus ei tunnu juuri miltään? Onko kosketuksen kokeminen erilaisena jotenkin opittua vai onko siinä sukupuolisia eroja? Kuinka paljon teillä silitellään ja oletteko huomanneet vaikka lapsissakin eroja esimerkiksi että tytöt tykkäisi enemmän olla sylissä lähellä paijattavana, kuin pojat? Millainen merkitys kosketuksella on teille ja teidän perheelle? Voinko vielä kouluttaa miehestäni kelvon silittäjän?
Kommentit (12)
Kannattaa valita mies, joka pitää kosketuksesta. Eikä lyödä päätä seinään kun kosketuksesta pitämätön mies ei pidä kosketuksesta. Tää ei oo rakettitiedettä 🚀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että asia on täysin yksilöstä ja kasvatuksesta riippuva. Itse kaipaan myös todella paljon silittelyjä ja vastaavia paijauksia ja tykkään niitä antaa itsekkin ja myös hieroa. Olen myös deittaillut naisia, jotka eivät näistä juuri välitä. M28
Veikkaan että se on tosta lapsuudesta kiinni. Minua ei juurikaan paijailtu, joten nykään en osaa sitä oikein vaatiakkaan. Se kyllä siis tuntuu ihan kivalta ja tykkään toista myös silitellä mutta ei se kovin erikoista ole, tai en ole onneton ilman sitä.
Turha hakea mitään syitä ja selityksiä - joku tykkää kosketuksesta enemmän kuin joku toinen. Itse olen ei-koskettelija. Useimmiten mua ahdistaa jos joku on lähellä, hiplailu on enemmän ärsyttävää kuin miellyttävää. Monesti tulee vaistomainen halu tönäistä toista kauemmaksi jos tunkee liian liki. Mulla on ollut ihan normaali lapsuus ja sylissä on pidetty, mutta en vain itse välitä halailusta ja koskettelusta.
Itse olen niitä jotka en ole koskaan pitänyt läheisyydestä ja kosketuksesta erityisemmin. Ja minun äitini taas oli koskettelijatyyppi, ja veljeni ainakin lapsena kovinkin läheisyydenkipeä, joten ei se välttämättä kasvatuksesta johdu. Jotkut vaan on jurompia ja etäisyyttä pitävämpiä jo perusluonteensa puolesta.
Eikä kenestäkään kannata yrittää kouluttaa tämän asian suhteen erilaista kuin hän on. Jos ei pysty elämään toisen liian vähän tai liian koskettelun kanssa, kannattaa etsiä toinen kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt samantyyppistä aihetta lähipäivinä. Nautin itse suunnattomasti silittelystä ja onneksi mies kiitettävästi joka ilta jaksaa jalkojani hieroa. Samoin itse jaan jatkuvasti hellyyttä kouluikäisille lapsilleni ja miehelleni.
Minulla itselläni ei ole kuitenkaan muistikuvaa siitä, että minua olisi kohdeltu hellien. Päinvastoin äitini oli tietyllä tavalla kova ja välttelevä. Että tätä minun kokemusta vasten kosketuksesta nauttimiseen ei tarvita oppimista.
Margaret Mahlerin apinoilla tehty koe puoltaa koskemisen tärkeyttä. Sitä on tavattu ajatella, että koskeminen on inhimillisempää kuin koskemattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei lapsena silitelty eikä paijailtu ikinä, ja tykkään siitä tosi paljon. Luulin että se johtuu siitä että olen lapsena jäänyt siitä paitsi, mutta kai se on sitten persoonasta riippuvaista. Sitten taas seksistä en välitä kauheasti, haluaisin paijailevan miehen. Arvaa löytyykö...
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että se on tosta lapsuudesta kiinni. Minua ei juurikaan paijailtu, joten nykään en osaa sitä oikein vaatiakkaan. Se kyllä siis tuntuu ihan kivalta ja tykkään toista myös silitellä mutta ei se kovin erikoista ole, tai en ole onneton ilman sitä.
Samaa täällä. On ollut jopa aikoja, kun en tykännyt siitä. Koin sen vaatimuksena :( ("Silitä sinäkin minua", - Joo, kun evvk.) Nykyään mies ei sit enää silitä, eikä ainakaan ilmaise kärsivänsä.
Halauksia on muutamia (n. 2-5) päivän mittaan ja koen nekin ilmeisesti lapsuuteni takia hieman "hassuina". ("Onko tää tosiaan tarpeen?") Mutta olen oppinut niistä tykkäämään, kun mies ei ikinä sano minulle: "mene pois jo siitä tieltä senkin pöhkö". En tiedä, mistä kuvitelma, että noin sanottaisiin, on peräisin, kun kukaan seurustelukumppani ei ole mulle niin koskaan sanonut. Ehkä just sieltä lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän miestäsi hyvin! Itse en ole koskaan välittänyt kosketuksesta. Se tuntuu useimmiten "liialliselta", häiritsevältä, kutittaa tai sattuu tai tuntuu epämukavalta. Miestäni ja lastani halaan, mutta en hiplaile enkä koskettele kovin paljon. Inhoan sitä kun vieraammat tulevat halaamaan, en yhtään tykkää että halauskulttuuri rantautui Suomeen. Minusta on ahdistavaa kun tullaan liian lähelle.
Koen että tarvitsen ison henkilökohtaisen reviirin ympärilleni. En pidä mukavana sitä että minua kosketetaan, toiset ihmiset tuntuvat jotenkin lämpimiltä ja pehmeiltä ja ehkä vähän likaisiltakin, vaikka olisivat omia sukulaisia tai ystäviäkin. Mieheni ja lapseni varmasti koskettelisivat mielellään enemmän, ja keskenään sylittelevätkin, mutta eivät onneksi vaadi minua osallistumaan siihen. Ei pidä pakottaa jos ei se tunnu hyvältä.
Mikään ei ole ihanampaa kuin maata miehen kanssa sylikkäin, toisiinsa kietoutuneina, ja silittää tai olla silittämättä. Jalat lomittain, naama miehen kaulassa, kädet ympärillä. Miesystäväni kanssa voimme vain maata näin tunteja. Toki ensin seksiä, jotta se onnistuu.
Myös ex-miehen kanssa aina nukahdimme sylikkäin. Olen aina ajatellut, että kun toista rakastaa, niin sitä haluaa olla liki. Eikö näin olekaan?
Emme me muuten lääpi jatkuvasti toisiamme. Ja minullakin on iso reviiri. Ja mies pystyy rikkomaan tuon reviirin, siksi olen yhdistänyt sen rakkauteen. mitä mieltä te muut olette?
Ei miestä voi kouluttaa kuin kissaa, tämä palstan mammoille tiedoksi.