Riideltiin kotitöistä, ja mies ei vain ymmärtänyt miksi se minua loukkaa
Riita lähti liikkeelle siitä, kun mies pölläytti meidän sohvasta perseen Katkun, ja minä siirtyi halveksuen kauemmas. Mies on istunut sohvalla hikisenä ja haju on oikeasti aivan uskomaton.
Riitä yltyi tästä luonnollisesta eleestäni ja mies intoutui tivaamaan mikä meidän parisuhteessa on pilalla. Kun sanoin kotityöt, mies ei uskonut. Hänen mielestään se on niin mitätön asia, että ei voi pilata parisuhdetta. Se jo kertoi tarvittavan. Mutta minä intin vastaan. Mainitsi esimerkkinä sohvan, jonka mies oli luvannut siivota jo kuukausia sitten. Nyt mies kehtasi sanoa että se on minun työni, koska osaan tuommoiset. En ole koskaan siivonnut sohvaa saatukaan mitään muuta sellaista hankalasti pestävää. Olen sanonut miehelle että ostaa tekstiilin pesuainetta huonekaluliikkeistä ja googlettaa. Aivan uskomattoman röyhkeää.
Toisena esimerkkinä mainitsi miten hän saattaa jättää jotain pieniä helposti tehtäviä asioita tekemättä, joka tuntuu vittuilulta minua kohtaan. Niinkuin jos vessapaperi hylsy tyhjenee telineestä, hän ei koskaan vaihda siihen uutta. Pikku juttu ja helppo vaihtaa, siksi se ärsyttääkin niin paljon. Ja mies tunnusti että tekee niin tahallaan, koska olen tehnyt siitä hänen mielestään niin ison asian.
Kun sanoin että meillä ei ole mitään siivousrutiinia ja koti on ihan läävä, mies oli erimieltä. Kuulemma työt menee tasan. Mies ei tee mitään käskemättä omatoimisesti paitsi ruokaa. Ja saattaa valehdella että esim imuroi, mutta huomaan että hän pyyhkäisee vaan paperilla enimmät pölypallot.
Täällä ei ole siivottu kuukauteen. Ihan perus siivousta. Vuoteen ei ole siivottu suihkua, uunia yms. Ja mies on sitä mieltä että kotityöt sujuu.
Hän on joskus suostunut että laaditaan yhdessä kotityövuorot, nyt oli taas toinen ääni kellossa. Sellaiselle ei ole tarvetta, kun meillä menee työt tasan ja asiat hyvin. Käytännössä minä teen kaiken muun, ja hän ruuan. Arvatkaa miten paljon mieluummin tekisin ruokaa kuin hinkkaisin miehen paskalla marinoitua vessaa.
Kun sanoin että tämä kaikki saa minut tuntemaan että hän ei arvosta minua, mies piti sitä tekosyynä. Ei jumalauta.
Kommentit (47)
Totta kai se on miehelle mitätön asia! Ajattele nyt itsekin, kuinka vähän kotitöitä se mies on milloinkaan tehnyt.
Jaa että on luvannut ... kuinka vanhaksi naisen pitää elää ennen kuin uskoo, että miesten lupaukset kotitöiden tekemisestä ovat aivan turhia. Tässä vanhemman ämmän hyvä neuvo nuorille naisille: älkää uskoko puheita vaan tekoja, ja sitä mitä te ihan omin silmin näette.
Älkää unohtako sitä, että ihan itse te olette onnenne valinneet, ja juuri sen miehen joka ei tee kotona muuta kuin haisee.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on myös tuollainen mies. Asutaan vielä ok-talossa, joka on alkanut hiljalleen hajota. On sanonut, ettei häntä kiinnosta esim. remonttihommat, ei kuulemma ole sellainen käytännön ihminen tai remonttireiska. En tiedä mitä se kuvitteli kun muutettiin tähän ja vähän sen jälkeen hän itse vaihtoi ammattia hyväpalkkaisesta matalapalkkaiseen eli vieraalla ei voi enää teettää mitään. Mun on nyt siis opeteltava korjaamaan taloakin jos haluan ylipäätään pitää kotini asuttavana. :P
No huh huh. Meillä oli sinänsä samaa, että mies halusi että ostetaan yhdessä asunto. Vannotti että pidetään se siistimpänä kuin koskaan. No tuo on nyt likaisempi kuin koskaan ja tosi kiva homma. Vasta remontoitu ja siistissä kunnossa kun se ostettiin. Ei varmasti tätä menoa saada rahoja takaisin kun pinnat pinttyy. Ei kiinnosta tehdä lapsia tuollaisen ihmisen kanssa. Varmaan jättäisi kerran vaipat vaihtamatta viikoksi tai muuta yhtä fiksua.
Ap
Voi hyvät ihmiset. Älkää nyt ruvetko lisääntymään sellaisten kanssa jotka eivät saa edes vessaa siivottua. Ja jos tyyppi on tottunut/oppinut siihen että ei tarvitse ottaa vastuuta yhteisestä kodista, niin sen on tosi hankala muuttua. Teot puhuvat tässäkin kovemmin kuin sanat. En ole ikinä kuullut että joku mies olisi muuttunut siten, että yhtäkkiä olisi ruvennut tekemään osansa kotitöistä. Toisinpäin taas olen kuullut ja nähnyt useammankin reippaan nuoren miehen muuttuneen. Varsinkin siinä vaiheessa kun tulee lapsia, niin jotkut ajattelee että vaimosta tulee äiti myös itselle. Eivät tietenkään onneksi kaikki.
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?
Siis mies tekee kaikki ruoat, mutta prinsessa ei vaivaudu edes siivoamaan? Ja että ihan vessapaperikin saattaa hylsystä loppua?
Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?
Samaa naureskelin, mies tekee kaikki ruoatkin. Mutta prinsessa ei vaan vaivaudu edes imuroimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?
En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).
Kun mentiin yhteen, mies teki puolet kotitöistä, mutta on hiljalleen lipsunut tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).

Uliuliuliuuu. Kuinka vaikeaa sinulle on pudottaa ne pyyhkeet pesukoneeseen ja painaa nappia?
Ihanaa kun te ämmät uhriudutte jopa pesukoneen napin painamisesta. Hienoa.
En kestäisi haisevaa miestä.
Se on vastenmielistä
Eikö suihkuun voi mennä ennen sohvalle istumista
Kaikesta päätellen teillä asuu kaksi miestä. Jossain opiskelijakämpissä nimittäin siivotaan just noin. Kun toi ei siivoa, niin en siivoa minäkään= kukaan ei siivoa. Nauttikaa läävästänne. Onhan se yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).
Kun mentiin yhteen, mies teki puolet kotitöistä, mutta on hiljalleen lipsunut tähän.
Uliuliuliuuu. Kuinka vaikeaa sinulle on pudottaa ne pyyhkeet pesukoneeseen ja painaa nappia?
Ihanaa kun te ämmät uhriudutte jopa pesukoneen napin painamisesta. Hienoa.
Tuo pyyhe on vain metafora sille kokonaisuudelle, josta mies omien sanojensa mukaan huolehtii tasavertaisesti kanssani. Miehelle sopisi hyvin, että vain minä siivoan ja laitan ruokaa ja käyn kaupassa, mutta kun minulle se ei käy, koska hän väittää olevansa tasaveroinen kumppani ja tekevänsä vuorotellen kanssani kaikkia kotitöitä. Mies pystyy varsin hyvin huomauttamaan villakoirista sohvan alla, mutta hän ei kykene itse ottamaan pölynimuria ja imuroimaan niitä pois. Uhriutuu reppana moisesta ajatuksestakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).
Kun mentiin yhteen, mies teki puolet kotitöistä, mutta on hiljalleen lipsunut tähän.
Uliuliuliuuu. Kuinka vaikeaa sinulle on pudottaa ne pyyhkeet pesukoneeseen ja painaa nappia?
Ihanaa kun te ämmät uhriudutte jopa pesukoneen napin painamisesta. Hienoa.
Kyse on vain miehen pyyhkeestä. Miksi naisen pitäisi pudottaa se pesukoneeseen ja painaa nappia, jos mieskään ei moiseen urotekoon pysty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).
Kun mentiin yhteen, mies teki puolet kotitöistä, mutta on hiljalleen lipsunut tähän.
Uliuliuliuuu. Kuinka vaikeaa sinulle on pudottaa ne pyyhkeet pesukoneeseen ja painaa nappia?
Ihanaa kun te ämmät uhriudutte jopa pesukoneen napin painamisesta. Hienoa.
Jos se pesukoneen napin painaminen on niin helppoa niin miksi te laiskurimiehet ette saa tehtyä sitä???
Vähättelette kotitöiden määrää ja valehtelette varmaan itsellenikin että olette muka reiluja parisuhteessa. Jos vaikka menisit peilin eteen ja katsoisit siihen ja miettisit rehellisesti tilannettasi. Jos pyyhkeen pesu ei ole homma eikä mikään NIIN TEE SE!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aloittajan omakin ahkeruus on vähän kyseenalainen
Kuukauteen ei ole siivottu. Kylppäriä ei vuoteen
Mitä kotitöitä aloittajalla on ollut?En ole ap, mutta minä lopetin siivoamisen siihen kun mies sanoi, että hän tekee yhtä paljon kotitöitä kuin minä, koska siivoaa vuorotellen kanssani. Nyt olen odottanut sitä miehen vuoroa esim. olohuoneessa kaksi kuukautta. Minä siivosin sen viimeksi, joten sanojensa mukaan seuraavaksi on miehen vuoro. Sama asia pyyhkeiden vaihtamisen kanssa - mies ei ole vaihtanut omaansa yli kuukauteen eikä varmaan tajua vaihtaa koskaan, vaikka väittää meillä kotitöiden menevän tasan (se likainen pyyhe pitäisi myös pestä).
Kun mentiin yhteen, mies teki puolet kotitöistä, mutta on hiljalleen lipsunut tähän.
Uliuliuliuuu. Kuinka vaikeaa sinulle on pudottaa ne pyyhkeet pesukoneeseen ja painaa nappia?
Ihanaa kun te ämmät uhriudutte jopa pesukoneen napin painamisesta. Hienoa.
Jos se on niin helppoa, niin luulisi mieheltäkin onnistuvan.

No jos mies ei itse osaa edes pesukoneen nappia ilman naisen apua painaa niin melko avutonta. :D Ulise sinä keskenäsi vitun apina, tarvitset naisen ilmeisesti pesemään perseesikin kun sekään ei itseltäsi onnistu.
Mä en ikinä ole ymmärtänyt tätä naisten uhriutumista. Jos siisteyskäsitykset ei kohtaa, niin molemmat joustaa tai sitten sitä siivoaa itse jos tykkää siistimmästä. Meillä on lapsia, eikä mies ikinä ole ollut mikään siivosintoilija, en kyllä minäkään. Mutta koska suht siistiä on oltava ainakin välillä, niin minä julistan siivouspäivän ja määrään kaikille tehtävät. Nopeesti hoituu kun kaikki tekee. Ruoka on minun vastuulla, koska osaan. Samoin ne pyyhkeet, koska minä niihin reagoin. Mulle ei kuitenkaan tuota mitään ongelmaa sanoa miehelle jos jostain syystä en pystykään tekemään niitä asioita ja mies sitten tekee ne. Ei välttämättä juuri sillä sekunnilla, mutta ei hän olekaan mikään kone joka on minun käskytettävänä.
Jos provosoituu jostain vessapaperihylsystä niin saa katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai se on miehelle mitätön asia! Ajattele nyt itsekin, kuinka vähän kotitöitä se mies on milloinkaan tehnyt.
Jaa että on luvannut ... kuinka vanhaksi naisen pitää elää ennen kuin uskoo, että miesten lupaukset kotitöiden tekemisestä ovat aivan turhia. Tässä vanhemman ämmän hyvä neuvo nuorille naisille: älkää uskoko puheita vaan tekoja, ja sitä mitä te ihan omin silmin näette.
Älkää unohtako sitä, että ihan itse te olette onnenne valinneet, ja juuri sen miehen joka ei tee kotona muuta kuin haisee.
Silloin kun mieheni valitsin, hän teki kotitöitä tasaveroisesti kanssani. Ja pitkään. Mutta kun jäin työttömäksi hän alkoi teettämään minulla ihan kaiken, aamukahvin keitot, hänen omien vaatteiden viikkaukset, hänen roskien siivouksen yms. Eikä minulla ollut silloin sananvaltaa, koska olin työtön. Nyt olemme molemmat töissä ja mies kuvittelee olevansa mikäkin sankari kun järjestelee omat tavaransa ja sotkunsa. Minua ei enää kiinnosta palvella häntä, joten lakkasi itsekin siivoamista. Tätä on nyt vuosi jatkunut ja on oksettavaa asua tuolloisessa läävässä, kun tekisi mieli kuurata se lattiasta kattoon ja heittää mies jonnekin omaan sontaansa rypemään.
Ap
Meillä mies pesee pyykkiä, käy kaupassa, tiskaa päivittäin (meillä ei ole tiskikonetta) ja laittaa ruokaa (joka toinen viikko). Minä hoidan viikkosiivouksen, koska pidän siitä (inhoan tiskaamista) ja olen mukana apulaisena rempoissa ja renkaanvaihdoissa. Teen tarkkutta vaativat hommat, mies kaikki voimaa vaativat. Esim minä tein viime kesänä ikkunanpokat, mutta mies pisti ne paikoilleen. Tarvittaessa mies tamppaa matot, jos pyydän. Minulla on kipeä oikea käsi vanhan rannevamman takia, niin hän tekee hommia, jotka on minulle fyysisesti vaikeita. Meillä osaa lapsetkin 3 kpl ikävälillä 7-16 v siivota huoneensa, viedä pyykkinsä koriin ja tiskata lautasensa. 4 v osaa käyttää lattiaharjaa ja kerätä lelunsa.
Arvatkaa mitä äijät? Meillä on onnellinen avioliitto. Ei riidellä rahasta eikä kotitöistä. Parisuhde on yhteistyötä, eikä yhden ihmisen sohvalla makailua, kun toinen raataa. Jälkimmäinen on paska ja lopputulos on surkea:
Lopputuloksena on vihainen akka, ja kun naista väsyttää ja vituttaa, niin mies saa paaaaljon vähemmän seksiä ja tunnelma kotona on huono.
Koti on yhteinen firma, eikä siellä saa olla vapaamatkustajia.
Teillä meni jotain suhteessa rikki työttömyytesi aikana. Kyse ei taida olla vain siivoamisesta? Mies ei kunnioita sinua. Miksi suostuit kynnysmaton rooliin työttömänä? Kuulostaa kurjalta tilanteelta.