♥TIISTAI SYYSKUU-04♥
Kommentit (26)
Hohhoijaa. Olen ollut aamusta asti kuin nukkuneen rukous. Äsken kävin vielä lähi Siwasta ostaan maitoa ja haukottelin suu selällään. Kassakin sanoi naureskellen, että älä haukottele, tarttuu häneenkin.
No päivä on ollut kiva kuitenkin. Onni nukkui n. 2h, heräs välillä itkeen ja sitten mentiin ulos. Tänään on taas ruoka maistunut. Iltapuurot ja jugurtit upposi tuosta noin vaan ja unikin tuli alta aikayksikön. Tuuletan taas tuon ruuan takia, koska Onni siis söi hyvällä halulla mun tekemää ruokaa:) Tein sitä mureketta. Luin sipulikeittopussin kyljestä ja koska ei suoraan lukenut, että siinä olis vehnää, syötin Onnillekin. No se maltodekstriini voi vissiin olla tehty mistä viljasta vaan...näin kertoi netti. Ja hyviä lättyjäkin paistoin Onnille riisijauhoista ja maissitärkkelyksestä.
Niin ja nyt illalla käytiin taas naapurissa evakossa olemassa, kun miestä hierottiin kotona. Ja kyllä oli 2-v neiti ja Onni suloisia toisiaan haliessaan!
Näin niin todentuntuista painajaista työasioista viime yönä että oikein inhottaa mennä töihin huomenna... No, muutenkin väsyttää ajatuskin töistä nyt.
Siellä se täyskuu nyt mollottaa. Sille tuossa juttelin kaupasta tullessani, että eipä tarvi tänäkään yönä nukkua;)
Ihanaa T@hti, että ultrassa kaikki hyvin!
Mimmulille taas lähtee unihiekkalähetys - tai siis Nöösälle------> Voi kun pienen pipit paranis jo.
Nyt taidan telakoitua sohvalle. Kohta alkaa 24.
Ai niin, ei muistanut mies mitenkään ystävänpäivänä. Ei ole varsinaisesti ollut tapanakaan meillä.
T-P
[size=3][color=lime]Hyvää ystävänpäivää, ystäväiset! [/size][/color]
Ayap, tässä lähtee takaisin se jaksamishali, jonka lähetit minulle viime viikolla. Minulle siitä oli suuri apu, uudelleenlatasin sen sinua varten ----------------->>>>>>>>>>>>>
En osaa edes kuvitella, mitä ne murkkuiän ongelmat on. Mutta kovasti on työkaverit muistaneet siitä faktasta muistuttaa, kun olen näistä uniongelmistamme joskus kertoillut. Saan osakseni lähinnä huvittuneita myötätuntoisia hymyjä - paitsi siltä yhdeltä joka on viidennellä kuulla raskaana...
Mimmu, voi noita iltaitkuja. Mitäköhän se sitten on ellei koliikkia? Th:n kommenttia vaan ihmettelen. Voimia!
Ja Nöösälle pikaista paranemista masuvaivoihin!
Ääähh.. pää lyö vaan tyhjää. Taidan kohta mennä sänkyyn lueskelemaan. Neiti valvotti 4-5 (isäänsä 4-6), joten on ollut sellainen puolitehoinen päivä tänään. Onneksi ei itkenyt, jutteli vaan pupuista ja nalleista uniselle yleisölleen.
- tea -
ps. Iltanukutus, päivä 6: istuin oven ulkopuolella lukemassa romaania ja typy seisoskeli aikansa pinniksessä höpötellen ja välillä vähän maristenkin. Hetken kuluttua kävin laittamassa makuulle ja peittelemässä ja palasin siihen oven ulkopuolelle näköetäisyydelle. Nukahti! JEEEE!!!
Jos voittaisin lotossa.. hommaisin itselleni assarin. Pingviininä lyllersin Keskisen ja lähistöllä olevien vaatemyymälöiden vaatevalikoiman läpi. Halpa reissu, kaikki myivät Ei-oota odottavien äitien juhlavaatteita. Muoti suosii noita lyhyitä paitoja, joten isotkaan koot eivät auttaneet kun ne jättivät napani näkyviin. :-/ Pakko mennä häihin vanhoissa rytkyissä. Harmittaa!
Ayap, jaksuja!
Oli mukava lukea, että pienellä ikäerolla on lapsia tehty syysmammoissakin ja todistetusti hengissä siitä selvitty. :-D
Mimmulle jaksuja. Sini huuti pikkuvauva-ajan klo 2 asti yöllä, välillä meni klo neljäänkin asti.. Aloitti muutaman viikon ikäisenä nuo huutomaratonit. Minä tyhmä äiti en ymmärtänyt, ettei se koliikkia tai allergiaa ollut, vaan johtui Jekoviteista. Onneksi oma äitini näki syy-yhteyden, vaihdettiin Devitoliin ja Sini hiljeni. Ei varmaankaan ole teillä itkun syynä, mutta kumpahan kerroin mokani.
Enkeli, saiko Nea nestemäisenä sitä särkylääkettä? Miten otti jos sai?
Tea, olette nukkuneet nyt muutaman viikon sillä lämpöön reagoivalla petarilla. Käyttökokemuksia? Itse sitä taannoin kaupassa testailin ja mielestäni petarina tuntui pintakovalle. Johtuikohan siitä että kaupassa on niin paljon vaatetta päällä, ettei patja reagoi kovinkaan nopeasti? Sanovat ettei kyseinen petari hiota, pitääkö paikkansa? Meidän täytyisi ostaa uusi sänky, mietin ostaako lateksinen petari vai tälläinen lämpöönreagoiva. No makuasioita, mutta olisi mukava kuulla kokemuksia. Täytyy kyllä odottaa sitä Kelan päätöstä valitusasiassa. Ennen sitä ei ole varaa ostaa mitään ylimääräistä. Ompahan aikaa miettiä vaihtoehtoja.
Hyvää yötä kaikille. Aina nukuttaa, tänäänkin nukuin 2h päikkärit niinkuin Sinikin. . Jakaakohan posti kaikkien unihiekkalähetykset meille?? Toivottavasti tämän päiväiset unihiekkalähetykset menevät ihan oikeisiin osoitteisiin.
Sinillä ja minulla huomenna korvatarkistus. Sinin korvat ovat varmaankin ok, minulla varmaankin käytävissä tulehdus. Kutiaa ja vaikkuaa.. Yäk!
Lila75 rv 37+5 ja Sini
Tyhmä minä en ole nukkumassa vieläkään (joo, joillekin tää on aikaista). Juutuin kattomaan naisten jääkiekkoa, mutta loppuun saakka en viitsi, vaikka mieli tekis. Aika räpellystä toisaalta, mutta jännä peli myös:)
T: Ynis
Ihanaa että olette olemassa!
Mimmu: Mä kun katselen kaikkea näiden allergia-lasien kautta ni... Voisko vaavilla olla jotain sellaseen liittyvää? Onko teistä vanhemmista kumpikaan allerginen? Meillähän se alku oli yhtä huutoa mut meillä siis syynä laajat allergiat. Pahimpina oli silloin maito ja muna. siis mun maidosta oireili.....
No, tää nyt vaan mun maailmankatsomuksen tuoma kommentti.
Voimia joka tapauksessa, lapsen itkua on hankala sietää ja jaksaa.
Hali ja rutistus! Saatko isomman ulkoilutusapua tms. että saisit nukuttua kun vaavi nukkuu? Äiti tarvii unta. Tarpeeksi.
Ynis: Kysyit latistuksista. Aloittaisin pienellä määrällä, seuraavana päivänä enempi ja sit taas vähän enempi. Tietty oireet vois näkyä nopeammin jos antais paljon mut toisaalta ei kai turhaan kannata kiusata jos vähempikin riittää?
Nyt nukkuun. Ei ku lukee eilinen pino. Taas lukematta! Plääh.
Kerppu
Tuli muuten kamala nälkä kun luin noita teidän ruokajuttuja, sitä pekoni-pastaa ajattelin kyllä laittaa heti huomenna. Ei ole oikein jaksanut noihin ruokapuuhiin paneutua, vaikka ruoanlaitosta muuten pidänkin. Reseptejä löytyisi niin itseltä kuin mieheltäkin (kokki ammatiltaan, nääs... mutta huom. ei laita ruokaa usein kotona).
Ayapille erikoishalaus ja jaksamista murkkujen kanssa. Ihan kauhulla odotan kun parin vuoden päästä meillä on murkku, kaksi uhmista ja melkein keski-ikäinen äiti... Vaikuttaa jo valmiiksi huonolta yhtälöltä!
T@hti ja Kukkuu: Ihanaa että ultrassa kaikki on ollut vauveleilla hyvin!
Ankkikselle onnittelut hyvin menneestä työhaastattelusta!
Saamuskan Nykin matka houkuttelisi myös minua. Otatko matkalaukkuun mukaan minut?
Ja mitähän muuta... taustalta kuuluva, kama sydäntä riipova Neitin iltaitku häiritsee muutenkin jo niin olematonta aivotyöskentelyä...
Niin, siis edelleenkin ihan painajaismaisia nämä meidän illat ja alkuyöt. Neiti kun suoraan sanottuna rääkyy ja itkee ainakin tuonne puolille öin (viime yönäkin taisi mennä puoli kahteen). Siinä ei auta tutti, ei tissi, ei syli eikä vaipan vaihto. Ei kanniskelu, ei eri asennot, ei mikään. Neuvolasta vaan sanottiin, että ei ole koliikkia. Eipä kyllä muutakaan neuvoa tullut. Pitää vaan jaksaa. Ajan kanssa helpottaa. Siinä sitten ollaan nuppi sekaisin koko päivän, kun T nousee viimeistään klo 7. Ja lapsukaisten päiväunet edelleenkin eri aikaan. Muutenkin ihan kamalaa härdelliä ollut, kun viikonloppuna oli kastajaiset ja vieraita oli ja kävi.
Yniskö se oli myös yh:na taas. Kohtalotoveri ilmoittautuu loppuviikoksi. Mies häipyy, onneksi vain pariksi päiväksi toiselle paikkakunnalle työkomennukselle. Mutta kyllä hirvittää, kun nuo yöt on meillä mitä on. Ja ettei kävisi liian helpoksi, niin T on myös aloittanut nämä yönousut ja itkut. Pari kertaa yössä herää ja itkee, eikä rauhoitu ennen kuin huoneeseen menee ja silittelee niin kauan että nukahtaa.
En saanut mieheltä mitään lahjaa ystävänpäivänä, taaskaan. Mies kun ei ole mikään lahjaihminen. Joululahjan yleensä saan (ja sekin on yleensä sanottu, mitä haluan ja mitä miehen pitää ostaa), mutta en edes muista, milloin olisin saanut synttärilahjaakaan. Puhumattakaan nyt ystävänpäivä- tai hääpäivä/kihlapäivälahjoista. Eikä minua ole muistettu yhdenkään lapsen syntymän jälkeen millään lahjalla. Voi, voi. Itse taas olen sellainen, että tykkään ostaa lahjoja tai antaa edes kortin. Minulla on varmasti maailman epäromanttisin mies :(
No joo, pitänee lähteä iltapesulle ja syömään. Jospa saisi syödä edes iltapalan rauhassa ilman kiirettä. Ei nimittäin onnistu päivällä. Vaikka kyllä meillä ihan hyvin on päivät menneet. T:stä on tullut iso poika. Úusia sanoja tulee nyt melkein päivittäin. Sniisk, kohta se on jo aikuinen ja muuttaa pois kotoa.
Heipat kaikille. Joka päivä käyn kyllä teidän kuulumiset lukemassa, mutta tuo aika on niin rajallista, ettei aina kerkeä, vaikka haluaisikin kirjoittelemaan. Kunpa saisi jostain ostettua lisää tunteja vuorokauteen!
Mimmu