Lue keskustelun säännöt.
Mitä uusia asioita maailma mielestänne kaipaa?
03.01.2016 |
Keksintöjä, paikkoja, ihmisiä vai jotain aivan muuta? Mikä helpottais teidän elämäänne?
Ja jos ei kovin scifi-linjalle mentäs, jätetään ne teleportit ja maailmanrauhasäteet pois,
Kommentit (32)
En oikein osaa pukea ajatuksia sanoiksi... Mun mielestä maailma kaipaa sitä, että ihmiset eläis hetkessä. Nykyään kaikki tuntuu olevan niin some-keskeistä, että ihmiset tavallaan sortuu vaan ikuistamaan ja postaamaan ne hyvät hetket, eikä välttämättä elä niitä. Kuulostaa hölmöltä, ja sorrun tähän välillä itsekin. Mutta ois kivaa, jos siinä asiassa voitais ottaa vähän takapakkia. Juuri eilen, kun olin ystävieni kanssa istumassa iltaa, havahduin siihen, että 11 ihmisen seurueesta 9 oli puhelin kädessä ja loput 2(kaksi) juttelivat ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuivapesulaite ihmisille. Säästyisi vettä ja Tämän veden voisi sitten haihduttaa haihdutuslaitteella ilmaan, jonka jälkeen pilvi lähetettäisiin kohti Afrikkaa, jossa pilveen ammuttaisiin sateen laukaisevia käynnistäjiä.
Keinolihalat. Keinotekoista lihaa joka säästäisi eläimiä ja maapalloa tehotuotannolta.
Viherkaupungin, jossa koneet hoitavat pääasiassa työt ja on mahdollista asua hyvin ilman yläkerrassa rääkyviä apinoita.
Vierailija kirjoitti:
En oikein osaa pukea ajatuksia sanoiksi... Mun mielestä maailma kaipaa sitä, että ihmiset eläis hetkessä. Nykyään kaikki tuntuu olevan niin some-keskeistä, että ihmiset tavallaan sortuu vaan ikuistamaan ja postaamaan ne hyvät hetket, eikä välttämättä elä niitä. Kuulostaa hölmöltä, ja sorrun tähän välillä itsekin. Mutta ois kivaa, jos siinä asiassa voitais ottaa vähän takapakkia. Juuri eilen, kun olin ystävieni kanssa istumassa iltaa, havahduin siihen, että 11 ihmisen seurueesta 9 oli puhelin kädessä ja loput 2(kaksi) juttelivat ...
Mitä vitun väliä sillä on kummassa hetkessä elää. Sitten se puhelin hetki jäisi elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sikahintaisten pikkutuotteiden ylihinnoittelun kieltäminen.
Kun lyijykynästä saa pulittaa euron ja sen valmistus ei kaupalle maksa varmaan centtiäkään.
Kansainvälinen satsaus keinolihan tuotannon edistämiseen sekä kasvintuotannon siirtämiseen pelloilta labraan, mihin on jo tehokkaat tuotantotekniikat olemassa. Puolet ihmiskunnan ongelmista olisi sillä ratkaistu (nälänhätä, maatalouden ja elintarvikkeiden kuljettamisen aiheuttama ympäristön saastuminen, lihantuotannon eettiset ja eläinsuojelulliset ongelmat jne.)
Sen lisäksi globaali sterilisaatioraha ihan kaikille maailman ihmisille, niin että rahan voisi halutessaan vaihtaa suoraan koulutukseen tai hyvään asuntoon tms. investoitiin. Niin pässiä naista alistavaa, uskonnon ja vallan sokaisemaa miestä ei olekaan, että jos hänen täytyy miettiä että syntyykö täysin kestämättömiin olosuhteisiin vielä lisää lapsia vai ostaako kunnon maasturin, etteikö maasturi voittaisi.
Jos nyt aloitettaisiin, niin muutaman vuoden päästä moni asia olisi toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni perheessä tytöillä piti olla lyhyet polkkahiukset, koska pitkät hiukset voivat takertua jonnekin ja sitten saattaa kuolla. Perheen äiti katseli minua kauhulla kun juoksin heidän pihalla tukka putkella menemään.
Olen kasvanut läheisriippuvaisen äidin kanssa 90-luvulla. Isäni sai hädin tuskin kuulemma pitää minua sylissä. Hän teki pitkää työpäivää, niin yleensä olimme äidin kanssa kahdestaan. Joskus mummo tuli meille minua "hoitamaan" mutta äiti poistui korkeintaan toiseen huoneeseen järjestämään kaappia tms.
Päiväuniani en ikinä nukkunut yksin, äiti joko luki kirjaa vieressä tai sitten pukkasi minua vaunuissa ympäri kylää niin kauan aikaa että olin saanut unet nukuttua. Ja jos nukuin pihalla vaunuissa, äiti istui vieressä.
Ensimmäisen kerran olin ilman äitiäni silloin kun aloitin esikoulun. Siihen asti olimme yhdessä käytännössä 24/7. Äiti soitti esikouluun tunnin-parin välein ja kysyi kuulumisiani, joskus hoitajat joutuivat pyytämään minut puhelimeen että saatiin äiti vakuutettua siitä että minulla on kaikki okei.
Osasin itse 3. luokalla alkaa vaatimaan yökyläilyä joten pitkän harkinnan jälkeen äiti antoi minun mennä mummolaan. Hän vei minut sinne iltapäivällä ja loppujen lopuksi haki minut pois juuri ennen kuin aloin nukkumaan. Vaikka minulla oli kaikki hyvin.
Se taisi olla myös 3. luokka kun pääsin ensimmäisen kerran kaverille leikkimään. Tätä suunniteltiin viikkoja. Muistan että äiti itki sen aamun kun olin sinne lähdössä. Häntä ahdisti se, ettei hän tuntenut kaverini perhettä tarpeeksi hyvin. Vaikka hän oli sinne soitellut monta kertaa ennen kyläilyä ja olimme siellä myös yhdessä käyneet kerran aiemmin. Lopulta kuitenkin sain jäädä sinne yksin leikkimään. Se oli mahtava tunti :D
Tässä vaiheessa äitini hoksasi että jotakin on hänessä todellakin vikana ja aloitti terapian. Joten outoudet alkoivat pikku hiljaa loppumaan.
Nykyään olen parikymppinen ja asun 300km päässä äidistäni. Hän soittaa minulle joka päivä ja Whatsapp viestejä tulee yleensä 5-20 päivässä. Ja hänellä on pakkomielle tarkkailla Whatsappista että milloin olen ollut viimeksi paikalla, sen avulla voi kuulemma varmistaa että olen hengissä ilman että täytyy aina soittaa/laittaa viestiä. Käynkin aika usein siellä "paikalla", ettei äiti huolestu. Mutta eipä tuo haittaa, hän selvisi minun muutostani hengissä, enköhän minä selviä tästä.
Terve tunnistajille! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kasvanut läheisriippuvaisen äidin kanssa 90-luvulla. Isäni sai hädin tuskin kuulemma pitää minua sylissä. Hän teki pitkää työpäivää, niin yleensä olimme äidin kanssa kahdestaan. Joskus mummo tuli meille minua "hoitamaan" mutta äiti poistui korkeintaan toiseen huoneeseen järjestämään kaappia tms.
Päiväuniani en ikinä nukkunut yksin, äiti joko luki kirjaa vieressä tai sitten pukkasi minua vaunuissa ympäri kylää niin kauan aikaa että olin saanut unet nukuttua. Ja jos nukuin pihalla vaunuissa, äiti istui vieressä.
Ensimmäisen kerran olin ilman äitiäni silloin kun aloitin esikoulun. Siihen asti olimme yhdessä käytännössä 24/7. Äiti soitti esikouluun tunnin-parin välein ja kysyi kuulumisiani, joskus hoitajat joutuivat pyytämään minut puhelimeen että saatiin äiti vakuutettua siitä että minulla on kaikki okei.
Osasin itse 3. luokalla alkaa vaatimaan yökyläilyä joten pitkän harkinnan jälkeen äiti antoi minun mennä mummolaan. Hän vei minut sinne iltapäivällä ja loppujen lopuksi haki minut pois juuri ennen kuin aloin nukkumaan. Vaikka minulla oli kaikki hyvin.
Se taisi olla myös 3. luokka kun pääsin ensimmäisen kerran kaverille leikkimään. Tätä suunniteltiin viikkoja. Muistan että äiti itki sen aamun kun olin sinne lähdössä. Häntä ahdisti se, ettei hän tuntenut kaverini perhettä tarpeeksi hyvin. Vaikka hän oli sinne soitellut monta kertaa ennen kyläilyä ja olimme siellä myös yhdessä käyneet kerran aiemmin. Lopulta kuitenkin sain jäädä sinne yksin leikkimään. Se oli mahtava tunti :D
Tässä vaiheessa äitini hoksasi että jotakin on hänessä todellakin vikana ja aloitti terapian. Joten outoudet alkoivat pikku hiljaa loppumaan.
Nykyään olen parikymppinen ja asun 300km päässä äidistäni. Hän soittaa minulle joka päivä ja Whatsapp viestejä tulee yleensä 5-20 päivässä. Ja hänellä on pakkomielle tarkkailla Whatsappista että milloin olen ollut viimeksi paikalla, sen avulla voi kuulemma varmistaa että olen hengissä ilman että täytyy aina soittaa/laittaa viestiä. Käynkin aika usein siellä "paikalla", ettei äiti huolestu. Mutta eipä tuo haittaa, hän selvisi minun muutostani hengissä, enköhän minä selviä tästä.Terve tunnistajille! :)
Väärä keskustelu, anteeksi! Pistän oikeaan :)
Paljon enemmän rakkautta, toisista välittämistä. Kenenkään ei olisi pakko olla töissä. Puhdas luonto, tietokoneen viihdekäyttöön 2h aikaraja/pv ja enemmän läsnäoloa ja kommunikointia ilman aparaatteja.
Ihan tosissani olen :D Tai siis niin, eihän tuollaista yhteiskuntaa nykypäivänä voisi modernissa maailmassa olla, mutta musta olis hauska kokeilla tuommosta elämää.