Lue keskustelun säännöt.
Vauva 10kk kiukkuaa, kun ei saa tahtoaan läpi, neuvoja?
30.12.2015 |
Olen yllättynyt, kuinka voimakas oma tahto jo vauvalla voi olla. Ihan kauhea huuto ja kiukkuaminen, jos ei saa tehdä oman päänsä mukaan. Eikä tietysti voi antaa kiskoa sähköjohtoja, syödä paperia, tms.
Kun häntä kieltää, katsoo minuun söpösti ja hymyilee. Mutta jatkaa sitten touhujaan. Kun menen ottamaan pois hänet tilanteesta, alkaa kauhea huuto. Vääntää itsensä kaarelle ja on yrittänyt lyödäkin.
10kk vauva. Olen ihan ällistynyt, että nytkö jo alkaa kiukuttelut. Mitä tämän ikäisen kanssa tehdä? Olen yrittänyt kieltää lempeästi mutta jämäkästi. Ja ottanut syliin ja lohduttanut, ohjannut muihin leikkeihin.
Kommentit (12)
Onneksi olkoon, sinulla on lapsi, joka ei alistu kynnysmatoksi! Vahvatahtoinen lapsi on vahvatahtoinen jo vauvana. Ei auta muu kuin kieltää ja nostaa pois pahanteosta. Voit toki helpottaa elämääsi nostamalla kiellettyjä juttuja pois vauvan ulottuvilta, teipata tai peittää johtoja, laittaa huonekaluja eteen, ettei pääse vaikkapa telkkarin tai muiden laitteiden kimppuun jne. Mutta loppujen lopuksi ei auta kuin jaksaa kieltää, eli toistella ei, ei ja vielä kerran ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kun ei tämän ikäinen vielä ihan hirveästi puhetta ja järkeilyä ymmärrä. Jotain tietysti. Mutta mitä tehdä?
Ap
Meillä on 15kk taapero. Suuttuu kauheasti jos kieltää tai ottaa esim. pois astianpesukoneen tai hellannuppien luota. Rääkyy tulipunaisena, krokotiilin kyyneleitä suihkuaa. Välillä menee itsetuhoisena hakkaamaan päätä seinään. Tunteet ovat tosi voimakkaita, joko päällä tai pois. Auttaakohan tuohon muu kuin aika ja sinnikkyys?
Ei auta muu kuin kieltää, poistaa kielletyistä paikoista ja pysyä lujana. Jos nyt alat olla epävarma ja epäjohdonmukainen, kostautuu se vuosi vuodelta pahempana kiukutteluna.
Ainoa mitä voit tehdä on pysyä päätöksissäsi ja kestää kiukkua. Älä anna periksi. Välillä joissain asioissa voit koittaa huijata huomion muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MItä itse muistan, niin aika ja sinnikkyys - ja jossain asioissa periksi antaminen. Meillä oli äiti-vauva tappeluita kun vauva olisi halunnut syödä itse vaikkei mitään vielä suuhun asti lusikalla mennyt. Yritin kiukkuisena aikani, mutta vauva alkoi tiukasti kiristämään suun kiinni. Annoin periksi, sai leikkiä lusikan kanssa, samalla vaivihkaa työnsin ruokaa suuhun. Molemmat oli tyytyväisiä. Nyt tuo vahvatahtoinen neiti on jo täysi-ikäinen, fiksu tyttö. Opetti minulle paljon kärsivällisyyttä - mutta myös joskus ettei minun tapa tehdä juttuja ollut se ainoa, joskus hänen tapansa oli ihan yhtä hyvä.
Sitähän tässä juuri mietin, miten luon sen auktoriteetin nyt, kun kaikki on vasta lapsella alussa. Myöhemmin voi tulla hankaluuksia, jos nyt olen liian lepsu....
Vinkkejä tähän siis.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkat ihan samaan tapaan kuin tähänkin asti. Et voi tehdä muuta kuin vain sietää sitä kiukkua. Ja sitähän kyllä riittää! Voimia!!
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä juuri mietin, miten luon sen auktoriteetin nyt, kun kaikki on vasta lapsella alussa. Myöhemmin voi tulla hankaluuksia, jos nyt olen liian lepsu....
Vinkkejä tähän siis.
Ap
" ei Pertti nyt ei syödä sähköjohtoja, luetaanpa kirja" sitten irroittaa Pertin johdoista ja kantaa rimpuilevan lapsosen soffalle ja aletaan tutkia kuvakirjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tässä juuri mietin, miten luon sen auktoriteetin nyt, kun kaikki on vasta lapsella alussa. Myöhemmin voi tulla hankaluuksia, jos nyt olen liian lepsu....
Vinkkejä tähän siis.
Ap
Tuon ikäiselle riittää sana 'ei' tai 'ei saa' ja tilanteen keskeytys. Vaikka lapsi ei vielä puhetta paljon ymmärtäisikään, niin äkkiä oppii. Auktoriteetin menetät, jos annat lapsen jatkaa puuhiaan. Rangaistuksista tuon ikäinen ei hyödy yhtään mitään, ei ymmärrä niiden yhteyttä tekemäänsä. Eli lapsi pois tilanteesta, kielletään, ja kestetään sitä kiukkuamista. Ja ohjataan muihin puuhiin. Johdonmukaisesti.
No ihan ensiksi, kiukkuaako lapsi sitä, että ei saa tehdä asioita, vai sitä että ei tule ymmärretyksi? Näissä oli oman voimakastahtoisen lapseni kanssa iso ero, vaikka reaktio olikin lapselta joskus samaa huutoa selkä kaarella. Tosi usein sen lapsen huudon takana ei ollut halu uhmata kieltoa, vaan tunne siitä ettei äiti ymmärrä. Monista tilanteista selvittiin sillä, että menin siihen lapsen viereen ja sanoitin sen lapsen kokemuksen esimerkiksi näin; "oho, mikäs se on. Onko se koiran puruluu? Näytä vielä. On se puruluu. Hyh, ällöttävä puruluu. Kuka sitä söi? Koirako? Missä koira, mennään etsimään, viedään puruluu koiralle". Lapsi oli tyytyväinen kun sai kokemuksen siitä että joku tajuaa mitä hän tekee. Se käninä mikä siinä tilanteessa syntyi siitä että siirsin lapsen muualle ja harhautin oli hallittavissa ja unohtui. Jos sen sijaan menin siihen ja sanoin että älä syö puruluuta, niin siitä syntyi niin karsea huuto että lasta oli erittäin vaikea saada enää kiinnostumaan mistään muusta. Ja aika usein annoin vain olla, jos se, mitä lapsi teki ei ollut hengenvaarallista.
Meillä juuri tämä erittäin voimakastahtoinen lapsi aloitti karjumisen ja uhmaamisen yhdeksänkuisena, ja jatkoi sitä öbauttiarallaa - noh, tähän päivään asti, eli nyt melko tarkkaan se nelisen vuotta on tämän lapsen kanssa saikattu. Paljon on opittu. Kun lapsi on oppinut puhumaan ja kertomaan miltä hänestä tuntuu, olen oppinut paremmin ymmärtämään mikä mekanismi siellä taustalla on Että lapsi on yhtä aikaa, paitsi jääräpäinen, myös hyvin herkkä ja jää jumiin tunteisiinsa. Se ei ole tietoista toimintaa vaan lapsen mielestä ahdistavaa ja väsyttävää, ja hän tarvitsee aikuisen apua päästäkseen irti tuosta joustamattoman mielen tuomasta vankilasta. Syliin ottaminen, selän silittäminen, käsien ja jalkojen silittäminen jne. auttaa lasta rentouttamaan ensin sen jäykän ja jännittyneen kehon ja sitten sitä kautta mielikin rauhoittuu. Lapsen psyykkiset mekanismit on vielä tässäkin iässä melko alkeelliset, eli se lohtu haetaan sylin kautta kun oma kontrolli pettää. Lapsi tuntee itsensä helposti huonoksi kun ei ole jossain tilanteessa osannut enempää, se on vaan lähtenyt joko käsistä se homma tai lapsi on mennyt ihan lukkoon, jos tilanteessa on ollut joku ärsyke joka on ollut hänelle liikaa (kuten kova ääni, liikaa ihmisiä, liian kuuma jne.)
Vahvatahtoisen lapsen kanssa tulee helposti sellainen väsymys, ettei vaan jaksa enää. Katsoin joskus kellosta montako kilaria tuntiin mahtuu ja niitä mahtui aivan älyttömästi, kohtausten välillä ei ehtinyt olla montaa minuuttia. Tuntui välillä että kaikki pyörii tän yhden huutajan ympärillä. Kun lapsi huusi yötkin niin milloinkaan ei saanut oikeasti levätä siltä rääkymiseltä. Omatkin hermot oli usein riekaleina ja tuli huudettua itsekin, mitä en missään nimessä suosittele. Se oli isomman lapsen mielestä tosi ahdistavaa, ja minusta tuntuu että isompi yritti kompensoida pikkusisarukset raivonpurkauksia olemalla itse kiltimpi kuin olisi ehkä halunnut olla, ja sekin tuntui pahalta.
Meillä ihan tismalleen sama tilanne, poika muutamaa päivää vaille 10kk. Ihan järkyttäviä kiukkukohtauksia saa jos ei saa tahtoaan lävitse! Mitään, minkä olen ensin kieltänyt, en ole antanut periksi, mutta jaksaa kuitenkin pitkäänkin kiukutella. Mitenköhän nuihin kiukutteluihin pitäisi suhtautua? Mikä olisi oikea tapa toimia?