Mitkä ruokavalmisteet haluaisit poistaa maailmankartalta
Itselläni tulee ensiksi mieleen:
.
JAUHOPERUNAMUUSSI
Itse tehty muussi on edullisempaa eikä sisällä ylimääräisiä lisä- ja täyteaineita. Perunamuussin tekeminen on yksinkertaista eikä se vie kauaa aikaa, kun pilkkoo perunat ennen keitinveteen lisäämistä. Minulla menee perunamuussin tekemiseen kaikkine vaiheineen vähemmän aikaa kuin pakasteranskalaisiin.
.
PAKASTEPITSAPOHJA
Pitsapohjan tekee helpoimmillaan vehnäjauhosta, öljystä ja hiivasta. Kaikki ainekset ovat edullisia ja riittoisia, yhden pakastepitsapohjapakkauksen hinnalla teet moninkertaisen määrän kotitekoisia pitsapohjia.
.
Jos joku ei edellä olevia ruokia osaa itse tehdä, olisi korkea aika opetella, noihin ei vaadita mitään ruoanlaiton perusalkeita ihmeellisempää.
.
Mammapalstalla jauhoperunamuussi menee herkästi tunteisiin "jos ei ole aikaa oikean muussin laittamiseen" no tee sitten jotain muuta lisuketta kuin muussia. Vai kuoleeko joku perheenjäsenesi, jos ei saa juuri sillä hetkellä perunamuussia? Kyllä niiden lihapullien kylkeen käy moni muukin lisäke, joihin menee sama tai lyhyempi aika kuin jauhomuussiin kaikkine vaiheineen.
Sanoisin että fiksu ihminen pitää aina kotonaan jotain nopeasti saatavaa muonaa.
Kommentit (49)
Ihmiset, jotka kirjoittavat muussi kahdella äässäällä.
Kummallisia maailman karttoja teillä on.
En haluaisi mitään poistettavan. Jäisi taas vähemmän mammoille pätemisen aihetta ja siunailtavaa jos jjoitakin poistuisi.
Kevytjuustot. Lapsuudessani erityisen ankean ruokamuiston on aiheuttanut Minora-kevytjuusto.
Vierailija kirjoitti:
Pierunhajuiset eineslihapullat.
Jonkun pitää syödä huonommatkin lihan osat. Menisi valtavasti hukkaan ja tulisi kalliiksi, jos eläimestä vain fileet käytettäisiin.
Huonoille osille pitäisi keksiä jotain hyvää käyttöä, en tiedä ovatko ne lihapullassa parhaimmillaan.
Sisäelin- ja veriruoat. Ei haittaisi, vaikka eläinten osien käyttäminen ruoaksi lopetettaisiin kokonaan.
Energiajuomat, todellakin ja vähän äkkiä!
Suklaan, olisin muutaman kilon hoikempi ilman sitä syntisen herkullista suussasulavaa herkkua.
Grillitassut
Hunajamarinoidut broilerinsuikaleet
lötköt, kuorettomat, vähälihaiset nakit
aromisuolan, grillimausteen, jauhelihamausteen, pizzamausteen yms. turhat sekoitukset
lötköiksi ja veteliksi kypsennettyt kalapuikot, joissa ei ole kalaa nimeksikään
Vierailija kirjoitti:
Alkoholin muuten kuin mausteena. Täysin. Aine ei tee kenestäkään viisaampaa, mutta tuhoaa parisuhteita, vaikuttaa työsuhteisiin (terveisiä juopoille esimiehille ja työntekijöille!) ja aiheuttaa valtavia ongelmia etenkin viinasukuja täynnä olevassa Suomessa. Serkun ei todellakaan pitäisi olla herkumpi edes etäisillä maaseuduilla.
Tupakan, koska osa pölvästeistä pureskelee ainetta. Hirvittävä keksintö, jonka avulla ihmiset tuhoavat itsensä - ja mikä pahinta - lähimmäisensä. Isäkullan tai äitikullan tupakoinnin vuoksi lapsi saa keuhkosyövän. Käsittämättömän tuhoisa aine. Jokainen saa tappaa itsensä muita vahingoittamatta, mutta toisten terveyden pilaaminen siinä sivussa on ala-arvoista.
Oletko paljonkin nähnyt jengin syövän tupakkaa??
No en mä mitään "maailmankartalta" poistaisi.
Jätän vaan ostamatta sellaiset tuotteet, joista en pidä. Ei kiinnosta lainkaan, mitä muut ihmiset ostaa ja syö.
Lidlin muusijauhe on tosi hyvä! Huom. ap, muusi yhdellä s-kirjaimella.
Vierailija kirjoitti:
No en mä mitään "maailmankartalta" poistaisi.
Jätän vaan ostamatta sellaiset tuotteet, joista en pidä. Ei kiinnosta lainkaan, mitä muut ihmiset ostaa ja syö.
Muiden ihmisten taudit ja kulutustottumukset vaikuttavat sinunkin talouteesi ja arkeesi epäsuorasti.