Oletko pettänyt muttet kokenut jälkeenpäin omantunnontuskia?
Pettänyt olen. Baariyössä tapasin erään. Kutsui kotiinsa ja harrastimme seksiä. Aamulla menin kotiin.Ekana päivänä hieman ihmettelin omaa käytöstä. EI tavanomaista. Mutta oli taivaallinen yö hänen kanssaan.
Noh erosimme silloisen puolison kanssa muista syistä. En koskaan kertonut pettämisestä hänelle.
Kommentit (4)
Minä petin vuosia sitten eräässä suhteessa, enkä kokenut juurikaan omantunnontuskia. Oikeastaan se tapaus oli sen puoleen hyvä juttu, että ymmärsin siitä viimein, etten oikeasti rakasta silloista poikaystävääni. Pari päivää myöhemmin kerroin, että haluan erota. Muissa suhteissa ei ole tehnyt mielikään pettää.
Olen. Nuorena tyttönä silloista poikaystävää. Meillä oli mennyt pitkään huonosti mutta en uskaltanut jättää. Mietin mitä muut ajattelee erosta ja en kelpaa kenellekään, parempi siis olla huonossa suhteessa kuin ikuisesti yksin. Tapasin sitten ystäväni veljen pitkästä aikaa. Mies oli parissa vuodessa miehistynyt ja komistunut, ja ihastuin välittömästi. Ihmeekseni tunne oli molemmin puolista, ja vietimme viikonlopun yhdessä. Kerroin poikakaverille heti maanantai-aamuna ihastuneeni toiseen ja jättäväni hänet. En tuntenut pientäkään omantunnon pistosta, halusin vain päästä eroon hänestä. Minua pikemmin ärsytti kun poikakaveri ei heti lähtenyt.
Näin kaksikymmentä vuotta viisaampana häpeän käytöstäni. En niinkään pettämistä, vaan kaikkea muuta mitä silloin hänelle sanoin. Oli aivan tarpeetonta loukata poikakaveria sillä tiedolla että olin pettänyt. Olisin voinut sanoa hänelle todellisen syyn eroon, että en rakastanut enää.
Ekassa pitkässä suhteessa petin jatkuvasti ilman omatunnon tuskia. Erosimme myöhemmin kumppanin pettämisen vuoksi, mutta hän ei tänä päivänäkään tiedä omista touhuistani. Enää en petä, löysin sen oikean.