Vierailija

Olen ollut yhdessä avomieheni kanssa nyt kahdeksan vuotta. Olen jutellut työn merkeissä erään toisessa toimipisteessä työskentelevän miehen kanssa vajaan vuoden ajan. Keskustelu on pysynyt pääosin työasioissa, mitä nyt toisinaan vaihdoimme pintapuolisesti kuulumisia. Miehen kanssa oli mukava jutella ja pidin hänestä kovasti, mutta mitään sen kummempaa en hänestä ajatellut.

Tapasimme hiljattain ensimmäistä kertaa eräässä työtapahtumassa ja ihastuimme toisiimme välittömästi. En edes muista keskustelleeni juuri kenenkään muun kuin kyseisen miehen kanssa tuon illan aikana. En ole koskaan törmännyt ihmiseen, jonka kanssa kemiat kohtaa noin hyvin. Halailimme paljon tuon illan aikana ja puolin ja toisin tuli selväksi se, että vahvaa ihastusta on ilmassa. Heti tämän illan jälkeen mies jätti nykyisen tyttöystävänsä. Jatkoimme tapahtuman jälkeen yhteydenpitoa vapaa-ajalla ja tapasimme tovi sitten toisemme uudelleen. Tällä kertaa vietimme yön yhdessä...

En ole koskaan, en koskaan avoliittoni aikana ajatellut, että mitään tällaista voisi tapahtua tai että tekisin näin. Jostakin syystä tuo mies vain vei jalat altani ja en ole kyennyt ajattelemaan juuri mitään muuta, kuin tätä miestä. Olin ollut tyytymätön avoliittooni jo tätä ennen, ja minulla on pitkään ollut sellainen olo, että olen vain kotiorja liitossamme. Kaiken olen saanut tehdä itse, eikä mies ole lukuisista pyynnöistä huolimatta auttanut minua juuri missään. Mies on myös kerran ollut fyysisesti väkivaltainen, tosin vuosia sitten ja ei kuitenkaan lyönyt minua.

Nyt kun kerroin miehelleni, että haluan erota (en kertonut ihastuksestani mitään), hän on kuitenkin skarpannut valtavasti. Hän yhtäkkiä auttaa minua, suostuu puhumaan jopa vähän tunteistaankin ja kertoo ensimmäistä kertaa vuoteen rakastavansa minua. En vain tiedä riittääkö tämä. Olen vuosien varrella kasannut niin paljon katkeruutta sisälleni siitä, että minut on jätetty niin yksin. Pelkään myös hieman miestäni, en juuri uskalla hänelle mitään kritiikkiä sanoa, koska hän on hyvin lyhytpinnainen. Vuosia sitten tapahtunut välikohtaus myös on jäänyt mieleeni, enkä voi sitä valitettavasti unohtaa. Olen yrittänyt vuosien varrella erota useasti, mutta se on aina tuntunut ylitsepääsemättömän hankalalta.

En tiedä, pitäisikö minun antaa miehelleni vielä viimeinen mahdollisuus ja jotenkin yrittää unohtaa tämä uusi tuttavuus. Toisaalta haluaisin niin lähteä tämän uuden miehen matkaan, koska kuten sanoin, en ole tuntenut tällaista yhteenkuuluvuutta koskaan kenenkään muun kanssa. Välitän miehestäni kovasti, mutta en tiedä rakastanko enää häntä kuten naisen pitäisi miestään rakastaa. Olemme kaikki liki kolmekymppisiä ja kenelläkään ei ole lapsia kuvioissa, joten sen suhteen ei ole mietittävää.

Auttakaa naista mäessä, tarvitsen ulkopuolisen perspektiiviä...

Kommentit (13)

Vierailija

Jos ei kerran lapsia ole, niin suhteesi kuulostaa sellaiselta, että itse eroaisin. Vai haluatko todella tuon miehen kanssa viettää loppuelämäsi? Syyksi en tarvitsisi edes uutta ihastusta. Jos saat eron aikaiseksi, älä ryntää liian nopeasti uuteen vakavaan suhteeseen, vaan tapaile miestä ja anna mahdollisen suhteen kehittyä ihan rauhassa. Tarvitset aikaa myös erosta toipumiseen, joka aina ottaa aikansa pitkän parisuhteen jälkeen, vaikka se olisi ollut kuinka huono.

Vierailija

Eli et yrittänyt korjata suhdetta. Kasasit katkeruuttasi turhaan ja menit pettämään miehesi luottamuksen sen sijaan, että olisit tehnyt oikein. Nyt et osaa olla edes miehellesi rehellinen. Sinulla ei ollut halua korjata suhdettasi kuten miehelläsi on. Hän yrittää nytkin sitä pelastaa ja sinä haaveilet samalla siitä miehestä, jonka kanssa olet pettänyt. Valehtelet miehellesi joka päivä, kun et kerro totuutta. Hän ansaitsee kuulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos ei kerran lapsia ole, niin suhteesi kuulostaa sellaiselta, että itse eroaisin. Vai haluatko todella tuon miehen kanssa viettää loppuelämäsi? Syyksi en tarvitsisi edes uutta ihastusta. Jos saat eron aikaiseksi, älä ryntää liian nopeasti uuteen vakavaan suhteeseen, vaan tapaile miestä ja anna mahdollisen suhteen kehittyä ihan rauhassa. Tarvitset aikaa myös erosta toipumiseen, joka aina ottaa aikansa pitkän parisuhteen jälkeen, vaikka se olisi ollut kuinka huono.

Kiitos kommentista. No en kyllä haluaisi, ehkä tämän "muuttuneen" miehen kanssa voisin harkita, mutta en tiedä voinko luottaa siihen, että mies todella muuttuisi. Jos hän ei ole minua kahdeksaan vuoteen riittävästi huomioinut, niin miksi hän muuttuisi tässä vaiheessa. Hän säikähti hirveästi sitä, kun sanoin että haluan erota hänestä, joten olisiko tämä joku viimeinen jippo yrittää pitää minut... Olet ihan oikeassa, pitää yrittää laittaa jäitä hattuun jos ero nyt tulee.

Vierailija

Ironista, että parisuhde on lasten ohella useimmille kaikista tärkein ja intensiivisin ihmissuhde, mutta samalla ehkä kaikista haurain. Kahdeksan vuoden päivittäinen investointi suhteeseen ei vielä rakenna sellaista pääomaa, jota viereisen toimipisteen tuntemattomalla miehellä ei voisi olla monin verroin enemmän.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eli et yrittänyt korjata suhdetta. Kasasit katkeruuttasi turhaan ja menit pettämään miehesi luottamuksen sen sijaan, että olisit tehnyt oikein. Nyt et osaa olla edes miehellesi rehellinen. Sinulla ei ollut halua korjata suhdettasi kuten miehelläsi on. Hän yrittää nytkin sitä pelastaa ja sinä haaveilet samalla siitä miehestä, jonka kanssa olet pettänyt. Valehtelet miehellesi joka päivä, kun et kerro totuutta. Hän ansaitsee kuulla.

Yritin. Minä todella yritin korjata suhdetta vuosikaudet. Katkeruus alkoi kasaantua vasta siinä vaiheessa, kun huomasin, että mies on täysin kykenemätön keskustelemaan ongelmakohdista. Hänessä ei ollut vikaa. Tämän jälkeen lopetin itse yrittämisen ja aloin ajattelemaan, että tätä tämä nyt sitten on. Minua harmittaa aivan älyttömästi se, että mies edes jotenkin heräsi vasta tässä vaiheessa, kun kaikki taitaa olla jo liian myöhäistä. Kertoisin miehelleni totuuden, mutta kuten viestissäni sanoin, pelkään häntä. Vaikka petinkin ja se oli ehdottoman väärin, en kuitenkaan ole valmis ottamaan vapaaehtoisesti turpaani asian takia.

Vierailija

Vaihtoon vaan. Olet selvästi päätöksesi tehnyt ja tarvitset tukea sen toteuttamiseen. Annan nyt sinulle tukeni ja siunaukseni asialle. Voit toimia.

Vierailija

Sinun olisi pitänyt yrittää pelastaa suhde ja lopulta erota, jos se ei onnistunut. Mitä voitit sillä, että jäit katkeroitumaan ja petit miehesi? Aika paska tyyppi olet, kun et kerro miehelle, vaan sen sijaan pohdit lähtisitkö pettämispartnerisi mukaan vai jäisitkö suhteeseesi epärehellisenä. Et vieläkään harkitse oikein toimimista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen ollut yhdessä avomieheni kanssa nyt kahdeksan vuotta. Olen jutellut työn merkeissä erään toisessa toimipisteessä työskentelevän miehen kanssa vajaan vuoden ajan. Keskustelu on pysynyt pääosin työasioissa, mitä nyt toisinaan vaihdoimme pintapuolisesti kuulumisia. Miehen kanssa oli mukava jutella ja pidin hänestä kovasti, mutta mitään sen kummempaa en hänestä ajatellut.

Tapasimme hiljattain ensimmäistä kertaa eräässä työtapahtumassa ja ihastuimme toisiimme välittömästi. En edes muista keskustelleeni juuri kenenkään muun kuin kyseisen miehen kanssa tuon illan aikana. En ole koskaan törmännyt ihmiseen, jonka kanssa kemiat kohtaa noin hyvin. Halailimme paljon tuon illan aikana ja puolin ja toisin tuli selväksi se, että vahvaa ihastusta on ilmassa. Heti tämän illan jälkeen mies jätti nykyisen tyttöystävänsä. Jatkoimme tapahtuman jälkeen yhteydenpitoa vapaa-ajalla ja tapasimme tovi sitten toisemme uudelleen. Tällä kertaa vietimme yön yhdessä...

En ole koskaan, en koskaan avoliittoni aikana ajatellut, että mitään tällaista voisi tapahtua tai että tekisin näin. Jostakin syystä tuo mies vain vei jalat altani ja en ole kyennyt ajattelemaan juuri mitään muuta, kuin tätä miestä. Olin ollut tyytymätön avoliittooni jo tätä ennen, ja minulla on pitkään ollut sellainen olo, että olen vain kotiorja liitossamme. Kaiken olen saanut tehdä itse, eikä mies ole lukuisista pyynnöistä huolimatta auttanut minua juuri missään. Mies on myös kerran ollut fyysisesti väkivaltainen, tosin vuosia sitten ja ei kuitenkaan lyönyt minua.

Nyt kun kerroin miehelleni, että haluan erota (en kertonut ihastuksestani mitään), hän on kuitenkin skarpannut valtavasti. Hän yhtäkkiä auttaa minua, suostuu puhumaan jopa vähän tunteistaankin ja kertoo ensimmäistä kertaa vuoteen rakastavansa minua. En vain tiedä riittääkö tämä. Olen vuosien varrella kasannut niin paljon katkeruutta sisälleni siitä, että minut on jätetty niin yksin. Pelkään myös hieman miestäni, en juuri uskalla hänelle mitään kritiikkiä sanoa, koska hän on hyvin lyhytpinnainen. Vuosia sitten tapahtunut välikohtaus myös on jäänyt mieleeni, enkä voi sitä valitettavasti unohtaa. Olen yrittänyt vuosien varrella erota useasti, mutta se on aina tuntunut ylitsepääsemättömän hankalalta.

En tiedä, pitäisikö minun antaa miehelleni vielä viimeinen mahdollisuus ja jotenkin yrittää unohtaa tämä uusi tuttavuus. Toisaalta haluaisin niin lähteä tämän uuden miehen matkaan, koska kuten sanoin, en ole tuntenut tällaista yhteenkuuluvuutta koskaan kenenkään muun kanssa. Välitän miehestäni kovasti, mutta en tiedä rakastanko enää häntä kuten naisen pitäisi miestään rakastaa. Olemme kaikki liki kolmekymppisiä ja kenelläkään ei ole lapsia kuvioissa, joten sen suhteen ei ole mietittävää.

Auttakaa naista mäessä, tarvitsen ulkopuolisen perspektiiviä...

Ap, lihavoin kommentistasi ne kohdat, jotka mielestäni tukevat eropäätöstäsi. Miehesi on äkkipikainen ja pelkäät häntä. Et pysty luottamaan häneen etkä siihen, että hänen äkillinen käytöksen muutoksensa olisi pysyvää. Voihan olla, että miehesi on pelästynyt erosuunnitelmistasi eikä nyt uskalla jäädä yksin. Viimeisenä keinona hän yrittää hurmata sinut takaisin. Sitten kun hän voi olla varma, ettet enää haudo eroa, hän voi palata entisiin käytöstapoihinsa - pelottavaksi, etäiseksi, välinpitämättömäksi. Näin kävi minulle. Tietenkin voi olla, että erehdyn ja kolmekymppinen mies osaakin kuin taikaiskusta muuttua mitä hurmaavimmaksi ihmiseksi. Sellaiseksi, jollaiseen rakastuit vuosia sitten. 

Minulle eroaminen oli vaikeaa. Kehittelin työpaikkaihastuksen, josta sain voimia erota. Mitään ei tapahtunut sen ihastuksen ja minun välilläni. Oli kuitenkin upea tunne huomata, etteivät tunteeni olekaan kuolleet. Siitä päättelin, että elämässä on vielä toivoa. Tunsin helpotusta, kun pääsin eroon tunnesiteestä, joka minulla oli ollut äkkipikaiseen ja arvaamattomaan puolisooni. Lopulta silmäni avautuivat huomaamaan, että myös ihastukseni kohde oli ihan samanlainen: äkkipikainen ja arvaamaton. Näin vuosia myöhemmin olen hyvin helpottunut, että ihastuksestanikaan ei kehkeytynyt mitään vakavaa. Vaikka itsesuojeluvaistoni ei silloin toiminut, minua onnisti sittenkin. 

Voisiko sinun työpaikkaromanssisi olla jotakin sukua minun kokemusteni kanssa? Olet halunnut eroon avopuolisostasi, mutta et ole osannut jättää häntä. Nyt saat voimia rakkauden tunteestasi. Huomaat sittenkin olevasi elossa etkä pystyyn kuollut. Huomaat, että sinulla on mahdollisuuksia vielä aloittaa uusi, onnellinen elämä jonkun toisen kanssa tai yksin? Rakastumisen tunteesi joko kestää tai ei kestä. Sitä on vaikea ennustaa.

Olet ollut kovin nuori aloittaessasi seurustelun miehesi kanssa. Kannatan sitä vaihtoehtoa, että eroat miehestäsi ja rupeat rakentamaan omaa itsenäistä elämääsi. Tietysti olisi hienoa, jos työpaikkaromanssisi kestää henkisen kehityksesi itsenäiseksi naiseksi ja teistä tulisi onnellinen pari. Sinun kannattaa kuitenkin muuttaa ensin omillesi ja siitä vasta rupeaisit rakentamaan uutta suhdetta. 

Vierailija

Itse aloitin ketjun äsken aiheesta: 

Onko nykymaailmassa jotain vikaa? Jossain mainittiin että eletään panokulttuurissa? Onko normaaleja suhteita olemassa?

Tässä yksi tarina: Tuttavani (nainen) on naimisissa, jättäneet juuri eropaperit. Avioliiton aikana pettänyt miestään työkaverinsa kanssa mutta tämä juttu kariutui. Nyt seurustelee toisen työkaverinsa kanssa ja tämä juttu alkanut jo puoli vuotta sitten eli pettänyt tämän toisenkin työkaverin kanssa miestään. Noh, tämä tuttavan uusi mies on samaisen puolen vuoden aikana ollut exänsä kanssa seksisuhteessa, (eronneet vuosi sitten). Tämä tuttava asian tietää mutta hyväksyi asian koska nyt heillä on ns. tasapeli kun kumpikin exän kanssa olleet. Aloittavat siis suhteen. Tuttava asuu vielä exänsä luona todennäköisesti ainakin avioeron voimaan tuloon asti.

Suhteen pohja todella luja kaiken tuon jälkeen.. missä on ihmisten moraali ja toisten kunnioitus?

Vierailija

Miksi ihmeessä kukaan asuisi vapaaehtoisesti samassa taloudessa ihmisen kanssa jota pelkää, edes vähän? Sehän rajoittaa elämää aivan valtavasti, jos koko ajan on oltava varpaillaan ja joutuu miettimään toisen reaktioita.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla