Minkä ikäisenä / missä elämäntilanteessa päätit olla vela?
Ihan vaan uteliaisuudesta. Syntyikö päätös parisuhteessa vai jo ennen sitä ja minkä ikäisenä.
Kommentit (35)
Av mamma 2 kirjoitti:
pulutossu kirjoitti:
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän vela, mutta lopullisesti tunsin olevani sinut päätökseni kanssa n. 20-vuotiaana, kun en tuntenut enää tarvetta todistella haluamattomuuttani, enkä kaivannut varsinaista tukea ja keskustelukumppania asian kanssa. Ja tosiaan, tuo sinut asian kanssa oleminen tarkoittaa siis sitä, että tunnen olevani hyvä ja aito ihminen lapsettomana ja että elämäni tulee näillä näkymin olemaan aina valoisampi ilman lapsia kuin niiden kanssa. Mieheni löysin 17-vuotiaana, hän oli asian suhteen ihan sama-fiiliksillä.
Minkä ikäinen olet nyt?
Olen 22-vuotias
Ensimmäistä kertaa olin varma asiasta, kun vähän päälle parikymppisenä sain kummitytön. Hän on ihana lapsi ja näen häntä usein, mutta kun olen läheltä seurannut lapsiperheen elämää, niin olen ymmärtänyt, että minulle eivät lapsen kanssa saadut positiiviset kokemukset voittaisi lapsiperheen negatiivisia puoli. Ts että lapsi ottaisi enemmän kuin antaisi. Ja kummityttöni on vieläpä ollut aina varsin "helppo" lapsi.
Alun perin mun oli tarkoitus hankkia adoptiolapsi eikä alusta asti oma, sitten se muuttui kokonaan lapsettomuudeksi. Ikä 32 ja mieli tuskin muuttuu enää. Lainalapset riittää, kun ne voi palauttaa vanhemmilleen.
Silloin kun sain lapsen. Joo joo tiedetään.., mutta on täällä todettu sellaistakin, että voi kärsiä lapsettomuudesta , vaikka olisi jo lapsi.
Ei minulla ole ikinä ollut minkäänlaista halua saada lapsia, mutta aika pitkälle yli 20v ajattelin, että kyllä se halu varmaan tulee myöhemmin, kun on siihen jotenkin valmis. No eipä ole tullut. Sen sijaan olen tehnyt paljon erilaisissa paikoissa töitä niin lasten kuin vanhempien kanssa, ja nähnyt myös paljon sitä lasten kasvattamisen ja vanhemmuuden "rumaa" puolta. Entisestään on vain vahvistunut käsitys, että minulle ei ikinä tule omia lapsia. Mutta sittenkään suurin syy ei ole se hankalampien puolien näkeminen tai kuvitelma siitä, että lasten kanssa olo olisi pelkkää taakkaa ja painajaista, koska tottakai olen töissä nähnyt myös paljon niitä ihania puolia. Minulta vain puuttuu halu tehdä lapsia, saada omaa jälkikasvua, jatkaa sukua ja hoivata suloista pientä vauvaa. Nämä asiat ovat minulle yhdentekevän harmaita. Kuvittelisin, että suhtaudun siihen samoin kuin ihminen, joka ei vihaa koiria, ja mielellään joskus lenkittää ja rapsuttelee muiden lemmikkejä, muttei halua itselle omaa koiraa.
-Nainen 26v
Oliskohan neljännen lapsen jälkeen.
Viideskin vahinko tosin sitten vielä syntyi.
Tiesin alta kymmenvuotiaana, etten koskaan lapsia hanki. Nyt olen viidenkymmenen, naimisissa olen ollut reilusti yli 20 vuotta, eikä tietenkään lapsia. Vaihdevuosia tässä kiihkeästi odottelen.
Eipä sitä ole tarvinut ikinä sen kummemmin päättää, ikinä en ole osannu lapsista edes haaveilla.
Ikää nyt 30 ja olen ollut naimisissa 3 vuotta. Luonnolisesti mieskään ei halua lapsia.
Teininä sain lievän vauvakuumeen, kun sukulainen sai pienen palleron. Tykkäsin olla hoitotätinä. Ajattelin parikymppiseksi asti, että menen joskus naimisiin ja mahdollisesti hankin lapsia. Lievää epävarmuutta olen kuitenkin kokenut vanhemmuuden ja sitoutumisen suhteen ja ikääntyessä olen tullut vela kannalle monestakin syystä. Nyt se on varmaa, että en halua lapsia. Olen päälle kolmekymppinen.
pulutossu kirjoitti:
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän vela, mutta lopullisesti tunsin olevani sinut päätökseni kanssa n. 20-vuotiaana, kun en tuntenut enää tarvetta todistella haluamattomuuttani, enkä kaivannut varsinaista tukea ja keskustelukumppania asian kanssa. Ja tosiaan, tuo sinut asian kanssa oleminen tarkoittaa siis sitä, että tunnen olevani hyvä ja aito ihminen lapsettomana ja että elämäni tulee näillä näkymin olemaan aina valoisampi ilman lapsia kuin niiden kanssa. Mieheni löysin 17-vuotiaana, hän oli asian suhteen ihan sama-fiiliksillä.
Ja sitten tulet tänne itkemään, kun miehesi haluaakin lapsia ja löytää jonkun uuden naisen ja tekee ne lapset. Eräälle tuttavalleni kävi noin, kun uskoi, että miehensäkään ei muka halua lapsia, mutta miespä kyllästyi ja löysi uuden naisen, jonka kanssa hänellä on nykyään kaksi lasta. Tuo mies oli aikanaan kovasti vakuutellut tutulleni, ettei hänkään halua lapsia ja myöhemmin sitten sanoi, että oli vaan ollut mieliksi, vaikka oikeasti halusi. Nyt ei tuttavallani ole miestä eikä lasta, on siinä "mukavaa" vanheta yksinään...
Vierailija kirjoitti:
pulutossu kirjoitti:
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän vela, mutta lopullisesti tunsin olevani sinut päätökseni kanssa n. 20-vuotiaana, kun en tuntenut enää tarvetta todistella haluamattomuuttani, enkä kaivannut varsinaista tukea ja keskustelukumppania asian kanssa. Ja tosiaan, tuo sinut asian kanssa oleminen tarkoittaa siis sitä, että tunnen olevani hyvä ja aito ihminen lapsettomana ja että elämäni tulee näillä näkymin olemaan aina valoisampi ilman lapsia kuin niiden kanssa. Mieheni löysin 17-vuotiaana, hän oli asian suhteen ihan sama-fiiliksillä.
Ja sitten tulet tänne itkemään, kun miehesi haluaakin lapsia ja löytää jonkun uuden naisen ja tekee ne lapset. Eräälle tuttavalleni kävi noin, kun uskoi, että miehensäkään ei muka halua lapsia, mutta miespä kyllästyi ja löysi uuden naisen, jonka kanssa hänellä on nykyään kaksi lasta. Tuo mies oli aikanaan kovasti vakuutellut tutulleni, ettei hänkään halua lapsia ja myöhemmin sitten sanoi, että oli vaan ollut mieliksi, vaikka oikeasti halusi. Nyt ei tuttavallani ole miestä eikä lasta, on siinä "mukavaa" vanheta yksinään...
No sittenhän mies oli väärä. Aina voi löytää uuden kumppanin ja hankkia lapsia jos haluaa ja on sopivassa iässä. Kyllä nekin vanhainkodeissa on paljon yksikseen, joilla on lapsia. Muutenkin on itsekästä tehdä lapsia vain omaksi seurakseen. Aika surkea täytyy olla, jos ei kestä yksin olemista ollenkaan.
Lapsena jo tiesin, tarkkaa ikää vaikea sanoa.
Minä kyllä tein konkreettisen päätöksen elää lapsettomana ollessani juurikin siinä hohdokkaassa lapsentekoiässä. Sisareni tytär kuoli tuolloin ja totesin sitä vierestä seuranneena että en halua ikinä ottaa vastuulleni ketään. Enkä ole sen jälkeen ottanut edes uutta koiraa. Haluan olla vastuussa vain itsestäni.