Asunto lasten vai aikuisten haaveen mukaan?
Meillä mietiskellään asunnon vaihtoa, vaikka varsinaista pakkoa ei olisikaan muuttaa. Yksi huone lisää (tietokoneelle :-)) ja toinen wc olisi kuitenkin kiva ja kun varaakin olisi ottaa lisää lainaa, niin mikä ettei... Mutta mikä neuvoksi kun lasten ja aikuisten halut ja tarpeet eroavat?
Me vanhemmat asuisimme mieluusti nykyisellä alueella, joka on hiukan sivussa seudun keskuksesta, mutta jossa on hiljaisempaa ja näkymät ikkunoista ovat avarammat. Lasten kaverit asuvat keskuksen ympärillä reilun kilometrin päässä meiltä, ja siellä on myös koulu ja harrastuspaikat. Jo nyt ekaluokkalaista harmittaa kun hän ei näe kavereita iltaisin ja viikonloppuisin. Ja minustakin alkaa tuntua että helpommalla pääsisi itse, jos voisi vain tyrkätä pojan pihalle leikkimään - nykyään sinne pitää aina mennä aikuisen seuraksi, kun kerta muita leikkikavereita ei ole.
Kyse on siis vain muutamasta kilometristä, mutta lasten näkökulmasta matka on pitkä: väliin osuu iso tie ja ostoskeskus, enkä usko että alle 10-vuotiasta voi päästää niiden ohi yksin kulkemaan. Kouluunkin aiomme saattaa vielä koko toisen luokan... Pitäisikö siis lasten takia muuttaa lähemmäs tuota keskusta vai ajatella, että pysytään täällä " sivussa" ja nautitaan luonnosta ja valosta vaikka lapset joutuvatkin olemaan paljon vain keskenään? Niin, ja asumme siis Helsingissä ja muuttaisimme joka tapauksessa kerrostalosta kerrostaloon. Onko ylipäätään järkeä kaavailla lisälainan ottoa, kun ei kerran ole pakko muuttaa?
Kommentit (3)
siis vielä, että lainaa toki jouduttaisiin ottamaan jos isompaan asuntoon muutetaan. Saatiin kuitenkin juuri vanha asunto maksettua, joten sen myyntihinta olisi kokonaan omaa rahaa ja lainaa tarvittaisiin siis vain asuntojen väli. Meilläpäin se väli tosin tuppaa nousemaan lähelle 100 tonnia, joten ihan pikkulainasta ei siltikään puhuta...
Toi oli hyvä pointti, että lapset aika pian kuitenkin laajentaa reviiriään ja siksi pitäisi ajatella ensisijaisesti itseään. Pojat on kuitenkin jo 4 ja 7, joten 10 vuoden päästä niille on ihan sama asutaanko me tien tällä vai tuolla puolen. Ja koska me ei todellakaan aiota enää muuttaa kuin tämän yhden kerran ennen eläkeikää, niin ehkä on syytä katsella asuntoa niistä taloista jotka meitä aikuisia eniten miellyttää.
asuimme talossa, jossa ei ollut juuri muita lapsia ja poikaamme harmitti, kun pihalla ja lähiympäristössä ei ollut kavereita. Itseäkin harmitti, kun monet päiväkotilaiset selvästi leikki iltaisin yhdessä ja meidän poika oli porukoista tämän takia vähän ulkona.
Sitten muutimme, ihan uudelle alueelle kylläkin, eli vanhat pk-kaverit jäivät. Mutta uudella alueella olikin ihan naapurissa lapsia, joiden kanssa poika leikki joka ilta. Oli tosi iso muutos kun ei enää tarvinnutkaan lähteä pojan kanssa ulos vaan ovikello soi ja vips - poika meni ulos!
Mielestäni teidän lapset ovat vielä sen verran pieniä, etten alkaisi ajatella asuntokauppoja vain teidän kahden kannalta. Niin paljon ehtii tapahtua ennen kuin jäätte kahden, ostakaa nyt kämppä joka sopii koko perheelle.
Mielestäni, jos elämäntilanne antaa myöten, niin ainakaan paljon ei vikaan mene, jos rahansa sijoittaa asuntoon. Vastakohtana siis se, että rahoja makuutettaisiin pankkitilillä tai hassattaisiin turhuuksiin. Jos taas asunto pitää ostaa lainarahalla, niin silloin voisi miettiä, että tarviiko sitä asuntoa todella niin paljon, että se olisi lainan väärti.
Ja asunto pitää mielestäni ostaa sillä perusteella, kuinka kauan siinä aikoo asua. Esim. teidän tilanteessanne, jos aiotte asua tulevassa uudessa kodissanne eläkepäiviinne asti, niin silloin ostatte sen tietenkin vain teidän omia tarkoitusperiä ajatellen. Lapset asuu kuitenkin kotona vaan rajallisen ajan ja kohta he ovat jo niin isoja, että pääsevät pitempiäkin matkoja kavereidensa luokse kulkemaan omin avuin. Jos taas jokatapauksessa aiotte muuttaa uudelleen seuraavien 5-10 vuoden päästä, niin ehkäpä tämä " välikausi-asunto" kannattaa silloin ostaa silmällä pitäen teidän perheen tämänhetkistä tarvetta eli siis lähempää keskustaa.