MIKSI ihmiset jumahtaa sen piskinsä kanssa paikalleen eikä voida ohittaa normaalisti? ov
Ihan pikkuisen rupesi otsasuoni tykyttämään iltalenkillä. Vastaan tallasi pari pimatsua valkkarin kanssa ja tottahan toki vieläpä niin, että nuo valloittivat KOKO pyörätien eli itse jouduin pomppimaan penkan puolella.
Meidän koira vihaa tuota koiraa ylikaiken (luultavasti syy on siinä, että kyseinen koira on suht äkäinen ja murkkuiässä tuo yritti väkisin tulla meidän koiran päälle) eli otin koiran jo heti käskyn alle.
Melkein päästiin ohi, kun nuo idiootit jumahtivat paikalleen ja sivulta alkaa kuulua hiljaista murinaa (=tuo valkkari siis) ja oma koira tietty pääsi vetäisemään itsensä pitemmälle hihnalle ja ei kun toisen luo.
Tilanne oli koko ajan hallinnassa, mutta ihan pikkaisen rupesi vituttamaan ja en ehtinyt avata edes suutani. Olisi nimittäin tullut sellaista tekstiä, että oksat pois.
Ensinnäkin pyörätie kuuluu kaikille ja kohteliasta on antaa toisillekkin tietä eikä vaan valloittaa koko pyörätie ja yleensä kyllä ohituksissa mennään reippaasti ohi eikä jumahdeta paikalleen. Varsinkin, jos näkee toisen ottavan koiran käskyn alle.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Mä taas vihaan niitä koiranulkoiluttajia, jotka pitää koiraa flexissä, kun koira ei ole täysin hallinnassa. Ei normaali hihna "pääse pitkäksi" vahingossa.
Meillä ei ole fleksiä ollenkaan. Tuo on kyllä yksi vittumaisin keksintö mitä löytyy. Monta kertaa esim. meinannut kolaroida fillarilla, kun olen ajanut mäkeä alas ja mutkan takana onkin fleksi kireällä pyörätien leveydeltä, piski on jossaan puskassa paskalla ja omistaja juoruaa puhelimesssa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos näet että se koirakko on vaikeuksissa jo muutenkin niin mitä helvettiä lähdet väkisin siitä pienestä tilasta ohittelemaan? Olisit vaihtanut toiselle puolelle tietä tai kääntynyt kannoillasi. Sinä se tässä idiootti olit ap.
Aha, joopa joo.
Eipä vittu voinut mennä tien toiselle puolelle ja eikä vittu voinut kääntyä kannoillakaan. Jos nyt ei vittu voida siirtyä sinne reunaan ja ottaa koira toiselle puolelle, niin voi voi.
Jos pitää kävellä keskellä tietä, niin se se on idiootti.
ap
Painu vittuun sen koirasi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei siis tapahtunut? Mistä sä siis okein olet noin kiukkuinen?
Entä mikset pysty pitämään omaa koiraasi kurissa, ei sen hihnan kuulu tolla tavalla vaan lipsahdella?
Vittu, ei tapahtunut. Vituttaa vaan se, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään
ap
Siis ei ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun mitään ei tapahtunut? :D
Tosi kurjaa varmasti.
Noi pönöttäjien kanssa seisoskelevat voisivat oikeasti ottaa asioista selvää ja mennä koiran kanssa koirakouluun. Ei ole normaalia koiran käytöstä lyödä perse maahan kun vastaan tulee toinen koirakko. Vielä jos se tehdään siten, että koira jää kyttäämään vastaantulijaa niin ongelmia on tiedossa ennemmin tai myöhemmin. Mulla on tottisvalio koira, se on hanskassa, sen kanssa ohittamiset menee heittämällä ohi, mutta yleensä en halua sen kanssa ohittaa näitä tuijottajia, sillä en halua koiralleni huonoa kokemusta siitä, että tällainen pönöttävä tuijottaja yhtäkkiä ampaisee kurkkuun tai pyllyyn kiinni. Miksi hankkia koira, jos sitten ei vaivaudu ratkomaan ongelmia, mitä eteen tulee? Ja niitä ongelmiahan tulee, jos ei ota selvää miten sitä eläintä koulutetaan. Olen kasvattanutkin koiria, yhtään koiraa ei ole lähtenyt perheeseen, joka hakee vain lenkkiseuraa. Koska usein juuri nämä lenkkikaveriksi hankitut koirat ovat sitten niitä koulutusta vaille jääviä.

Mun kokemuksien mukaan nämä on niitä "mammanmussukoita", joita ei tarvitse kouluttaa :/ Kyllä tuon saa kitkettyä pois, jos on halua. Ja juurikin se, että kaikki eivät ymmärrä sitä, että joku helposti kuumuva koira voi ottaa sen tuijotuksen haasteena.
Eiköhän jokainen pentuikäinen koira ole tuota testannut ja jos siihen ei heti silloin puututa, niin sitten ollaankin pississä, kun koira on aikuinen.
Mä taas vihaan niitä koiranulkoiluttajia, jotka pitää koiraa flexissä, kun koira ei ole täysin hallinnassa. Ei normaali hihna "pääse pitkäksi" vahingossa.