Vaatiiko teidän lapset leikkiseuraksi?

En ole ikinä leikkinyt lasten kanssa. 6-vuotiaalle voi jo pyytää kaveria kylään leikkimään.

Olen leikkinyt lasteni kanssa paljon, jopa niin, että mut on häädetty leikeistä. Leikkiminen on kivaa! Tykkäsin siitä jo lapsena. :D Muistin myös kaikenlaisia omia lapsuudenleikkejäni, joita sitten opetin lapsilleni ja heidän kavereilleen. Leikkiminen ja mielikuvittelu vahvistaa ihmisten sisäistä maailmaa, tunne-elämää jne.. 

Sama yhdessäolo jatkuu ja muuntuu sitten lasten kasvaessa monenlaisena yhteisenä tekemisenä tai harrastamisena. Lapsille pitää kuitenkin muistaa antaa tilaa ja oma rauha. 

Eniten meidän lapset kuitenkin leikkii kavereittensa kanssa, ja toistensa. Onko teillä yksi lapsi? Kuinka lähellä asuvat lähimmät kaverit, onko lapsi eskarissa/ tarhassa? Onko serkkukavereita jne.? Siis: millaiset sosiaaliset suhteet tällä lapsella on? 

Kyllä meillä käy kavereita leikkimässä mutta ne hetket, kun lapsi on meidän aikuisten kanssa, ovat tätä tule leikkimään-osastoa. No, kyllähän hän leikkii esimerkiksi juuri nyt ilmapallolla kato äiti kato äiti.... Mutta ei asetu leikkimään niin että leikkisi ja itse saisin tehtyä jotain muuta. Saattaa kyllä lukea tai askarrella tunnin-pari.

Leikkikavereita ei ole esimerkiksi lauantaiaamuisin aamuviidestä lähtien.

Jatkuva huono omatunto, kun en leiki vaan koko ajan sanon etten nyt tule. Ja koko ajan tuo pyytää.

Ap

Lapsi on päiväkodissa 7-9 tuntia päivässä, siellä leikkii lasten kanssa. Kotona käy kaveri 2-4 kertaa kuussa.

Ap

On tosi raskasta kun joutuu koko ajan torjumaan lapsen toiveet -tai osallistumaan.

Ap

No jospa nyt vähän koittaisit joustaa ja joskus osallistua leikkeihin. Lapsi ei tule torjutuksi ja sinä pääset huonosta omastatunnosta, win win. Vai ootko vaan laiska etkä viitsi?

Ei. On ainut lapsi ja oppi äkkiä, että olen huono leikkikaveri. Meille kuitenkin sai aina kavereita tulla, joten seuraa oli usein. Mutta nauttii omasta rauhasta edelleenkin 15-vuotiaana ja mielummin nykyisinkin pyytää ystävänsä ( joista läheisin on sama viisivuotiaasta saakka) tänne kuin itse kyläilee.

Mikset siis leiki lapsesi kanssa?

Esikoinen oli ainoa lapsi yli 4 vuotta, joten kyllähän tuon kanssa tuli leikittyä. Pienen lapsen kanssa on oikeastaan aika helppo leikkiä kun leikit ovat yksinkertaisia ja yhden lapsen kanssa aikaakin oli. Leikkiminen tulee pienen kanssa ihan luonnostaan. Nykyään en oikeastaan enää leiki, vaikka lapsi kovasti tahtoisi, en vain osaa leikkiä isompien lasten leikkejä, jossa esim barbeilla on omat henkilöhahmonsa ja draamansa. Ison työn olen sen kanssa tehnyt, että lapsi ymmäärsi, ettei äiti ole leikkikaveri, vähän ikävällehän se kuulostaa, mutta kävimme läpi vaiheen, että mikään aika ei olisi riittänyt lapsen mielestä leikittämään lasta. Lastenhuoneessa aika pysähtyi ja alkoi haukottamaan ja väsyttämään niin vietävästi kun piti leikkiä.... yhdessä kyllä pelataan ja puuhaillaan muuta, mutta ei, minä en leiki.

Meidän eskarilainen leikkii suurimman osan ajasta sisarusten (vanhempia, eivät aina jaksa), kavereiden (me ei jakseta jatkuvasti kavereita kylään), mutta leikkii erittäin paljon myös itsekseen.

Meitä pyytää myös usein ja se on hänelle suurta ja tärkeää. Mutta kun ei aina ehdi (mikä on ymmärrettävää ), mutta se että ei "jaksa" tuo minullekin huonoa omatuntoa...

En jaksa leikkiä enä. Varsinkaan jos lapsi sanelee monimutkaisia sääntöjä. Ja sitten mä leikin väärin...

Tykkään mielummin touhuta kaikennäköistä lapsien kanssa. Opettaa elämää.

Jos on "pakko" leikkiä, jotain yksinkertaista kiitos. Esim. piilotellaan vuorotellen jotain leluja ja toinen etsii. Piiretään /väritetään yhdessä. Lautapelit. Järjestetään kilpailuja pehmoleluille eli esim. heitellään niitä johonkin koppaan ja koitetaan osua.

Äiti on ensisijaisesti äiti, ei leikkikaveri tai ystävä lapselle.

Meidän 5-vuotias pyytää leikkimään. Joskus leikin, vähän väkisin, mutta kuitenkin. Olen huono leikkimään etenkin ns.tyttöjen leikkejä vaikka äiti olenkin 😊 Tykkään lukea satuja, joten panostan siihen puoleen. Myös ulkoleikit ja ulkoilu ylipäänsä on itselle mieluisaa, joten ulkoilemme paljon.

Meillä 3.5v pyytää leikkimään pitää tehdä lego linna tai junanrata tai jotain, mutta jos joku lego ukko tai vastaava on sen mielestä väärin saa hirveitä kilareita, yksikin päivä hermostui jostain ja huusi kurkku suorana mene isi tuonne sohvalle.

Minä en leiki lasteni kanssa. Sensijaan askartelen, luen, piirrän, leivon ja pelaan (ulkopelejä) heidän kanssaan. Esim toissailtana pelattiin tuikkua ja eilen tehtiin lumihevonen.

Leluilla leikkiminen ei vain nappaa yhtään, ja siksi olenkin pitänyt sen linjan, etten leiki ollenkaan. Mies leikkii jonkin verran, mutta pääasiassa lapset leikkivät keskenään tai kavereiden kanssa.

Lapset ovat 2- ja 4-vuotiaita.

Ä24

Kiitos vastauksistanne. Rakastan tuota lasta aivan hurjan paljon ja vietän tosiaankin hänen kanssaan todella paljon aikaa, käytännössä omia menoja minulla on työn lisäksi 1-3 tuntia koko viikon aikana, muuten lapsi on aina kanssani. Välillä siis kavereita meillä kylässä, jolloin olen saatavilla (usein ovat samassa huoneessa kuin minä).

Tykkään tehdä lapsen kanssa kotitöitä, leipoa, uida, pyöräillä, pelata, lukea satuja, käydä metsäretkillä ym mutta aina lapsi valittaa että ei olla yhtään leikitty. Välillä leikin hänen kanssaan, se vain ei ole niin innostavaa, kun pitää aina sanoa tietyt vuorosanat tietyllä äänenpainolla tai vaihtoehtoisesti keksiä vuorosanoja jotka sitten ovat aina väärin. Autotkin ovat väärän äänisiä. Leikki ei vain suju minulta, kun siinä ei tule innostavaa flow-kokemusta...

Ap

Leikin jos vain suinkin jaksan ja viitsin, koska lapsen mielestä se on hauskempaa kuin mitkään uimahallireissut. Mut aina ei jaksa. Itse asiassa aika usein ei vaan ole sellaista henkistä energiaa leikkimiseen, helpommalla pääsee kun vien lapset jonnekin, puistoon tai kavereille tai mihin vaan.