Osaatteko muuttaa mielentilanne positiivisemmaksi tietoisesti?

Tiffany kirjoitti:

Eli osaatteko hallita mieltänne ja mielialaanne halutessanne?

Itse olen viime kuukausien aikana huomannut, että se on mahdollista, ainakin minulle. En koskaan aiemmin koko elämässäni uskonut siihen, vaan olin ihan vakuuttunut, että yhtälöä 'huonot olosuhteet ja kokemukset = huono mieliala' jne. ei voi muuttaa halutessaan.

Kun aloin yrittää, huomasin, että se toimii. Olen yllättynyt ja alkanut ajatella, että mikä vain on minulle nyt mahdollista, kaikki ovet ovat avoinna. Tai ainakin, että monet ovet, jotka koko aiemman elämäni olivat suljettuina minulta, koska olen liian arka, herkkä, huono, epäonnistuja, pelokas jne., on mahdollista avata.

Yksi ratkaisevimmista muutoksista on ollut se, että olen alkanut ymmärtää, että ahdistavat ja pelottavat tilanteet menevät ohi eivätkä ne tuhoa minua. Aikaisemmin pelko lamautti minua enkä ollut rohkea, en ottanut riskejä yhtään. Nyt tässä on tapahtunut muutos.

Tämä mullistava muutos, joka on tehnyt minusta henkisesti vahvemman ja onnellisemman, on ollut minulle mahdollinen siksi, että yritin. Mutta miksi aloin yrittää tätä? Mistä sain motiivin? Tiedän vastauksen.

Sain motiivin siitä, että tulin uskoon (jo viisi vuotta sitten) ja aloin vuosien varrella ymmärtää, että minulla on ihmisarvo, joka ei vähene, vaikka epäonnistuisin, tulisin torjutuksi, toimisin väärin tms. Mikään ei voi tuhota minua. Uskoon tultuani aloin myös ymmärtää, että ihmisellä on valinnanvapaus: voin valita, että ylitän itseni jossain tilanteessa, eli että yritän.

Nykyään markkinodaan kaikenlaisia oppaita, kursseja, teorioita, filosofioita ja menetelmiä, joilla saa mielialansa positiivisemmaksi, suhtautumisensa rohkeammaksi ja joilla ylipäätään pyritään korkeampaan tiedostamiseen ja oman mielensä hallitsemiseen. En ole koskaan uskonut, että noista oppaista ja teorioista on hyötyä. Minusta ne ovat aina olleet hölynpölyä. Olen edelleen sitä mieltä. Niiden ongelma on se, että ne leijuvat ilmassa, tyhjän päällä. Ne tarjoavat pelkkiä metodeja.

Metodien lisäksi ihminen tarvitsee syyn, tarkoituksen. Miksi edes yrittää yhtään mitään? Se syy on Jeesus.

Noin vuosi sitten rukoilin muutaman viikon ajan Jumalalta, että hän tekisi minusta rohkeamman ja tietoisemman jne. Jumala toteutti rukoukseni, mutta se tapahtui melko hitaasti ja nimenomaan näiden kahden oivalluksen myötä: ihmisen itseisarvo ja valinnanvapaus.

Onko muita, jotka ovat alkaneet hallita mielialaansa ja käyttäytymistään? Miten se on teillä tapahtunut? Mitä oivalluksia teillä on liittynyt tähän muutokseen?

HAHAHAA onnea sille positiivisuuldelle, on ihan perseestä ja perustuu satuolentoihin. Sut tullaan niin polkeen maanrakoon jos jossain julkisella paikalla normaali elämässä avaat suus tästä hulludestasi. Voi jeesus mitä hourailua.

Voi Jeesus mitä Hourailua!

Sain motiivin siitä, että tulin uskoon (jo viisi vuotta sitten) ja aloin vuosien varrella ymmärtää, että minulla on ihmisarvo, joka ei vähene, vaikka epäonnistuisin, tulisin torjutuksi, toimisin väärin tms. Mikään ei voi tuhota minua. Uskoon tultuani aloin myös ymmärtää, että ihmisellä on valinnanvapaus: voin valita, että ylitän itseni jossain tilanteessa, eli että yritän.

Ennen kuin luin muuta kuin otsikon, ajattelin että itse koen näin juuri uskon vuoksi ja sitten sinä olitkin samoilla linjoilla :)

En tiedä positiivisemmaksi, mutta osaan kyllä hallita mielialojani. Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä mun kohdalla. Keskityn, pyrin rauhoittamaan mieltäni, muistelen esim vastoinkäymisissä, että olen selvinnyt vastoinkäymisistä ennenkin. Kannustan itseäni, kehunkin joskus hiljaa mielessäni. Yritän olla levittämättä omaa ärtymystäni ympäristöön, koska silloin se moninkertaistuu. Ei ole työkaverien syy jos kotona on aamulla ollut jotain kränää. Jouluruuhkassa mielummin väistän, annan tilaa, sanon "ole hyvä" ja hymyilen kuin pidän hampaat irvessä omasta paikastani. Olen huomannut, että se vähentää stressiä. 

Annan myös itseni surra, jotta suru ei jäisi kaikertamaan sisikuntaan ja muuttuisi katkeruudeksi, joka sitten pilaa elämän. Suru loppuu aikanaan suremalla. 

Luin joskus urheilijoiden mielikuvaharjotteista, ja se oli aika innostavaa. Sovellan sitä, mitä siitä (hatarasti) muistan. 

Mielialojensa ja käyttäytymisensä hallinta ja hillintä on aikuisuutta. 

Huomaan vieroksuvani ap:n käyttämää positiivisuus -sanaa, mutta sen purkamiseen mulla ei nyt ole aikaa. Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan positiivinen, optimistinen, vahva tai reipas. Hyvän elämän ja hyvien ihmissuhteiden tunnusmerkki on, että niissä on tilaa kaikenlaisille tunteille. 

Osaan. Suutun helposti ja saatan tössähtää esim. miehelle, mutta pystyn tietoisesti päättämään, että ei tuo loppujen lopuksi mitään ole ja unohtamaan sen. Ja ihan ilman jesse-juttuja.

Ei vittu mitä keittiöpsykologeja taas :D

Vierailija kirjoitti:

Tiffany kirjoitti:

Eli osaatteko hallita mieltänne ja mielialaanne halutessanne?

Itse olen viime kuukausien aikana huomannut, että se on mahdollista, ainakin minulle. En koskaan aiemmin koko elämässäni uskonut siihen, vaan olin ihan vakuuttunut, että yhtälöä 'huonot olosuhteet ja kokemukset = huono mieliala' jne. ei voi muuttaa halutessaan.

Kun aloin yrittää, huomasin, että se toimii. Olen yllättynyt ja alkanut ajatella, että mikä vain on minulle nyt mahdollista, kaikki ovet ovat avoinna. Tai ainakin, että monet ovet, jotka koko aiemman elämäni olivat suljettuina minulta, koska olen liian arka, herkkä, huono, epäonnistuja, pelokas jne., on mahdollista avata.

Yksi ratkaisevimmista muutoksista on ollut se, että olen alkanut ymmärtää, että ahdistavat ja pelottavat tilanteet menevät ohi eivätkä ne tuhoa minua. Aikaisemmin pelko lamautti minua enkä ollut rohkea, en ottanut riskejä yhtään. Nyt tässä on tapahtunut muutos.

Tämä mullistava muutos, joka on tehnyt minusta henkisesti vahvemman ja onnellisemman, on ollut minulle mahdollinen siksi, että yritin. Mutta miksi aloin yrittää tätä? Mistä sain motiivin? Tiedän vastauksen.

Sain motiivin siitä, että tulin uskoon (jo viisi vuotta sitten) ja aloin vuosien varrella ymmärtää, että minulla on ihmisarvo, joka ei vähene, vaikka epäonnistuisin, tulisin torjutuksi, toimisin väärin tms. Mikään ei voi tuhota minua. Uskoon tultuani aloin myös ymmärtää, että ihmisellä on valinnanvapaus: voin valita, että ylitän itseni jossain tilanteessa, eli että yritän.

Nykyään markkinodaan kaikenlaisia oppaita, kursseja, teorioita, filosofioita ja menetelmiä, joilla saa mielialansa positiivisemmaksi, suhtautumisensa rohkeammaksi ja joilla ylipäätään pyritään korkeampaan tiedostamiseen ja oman mielensä hallitsemiseen. En ole koskaan uskonut, että noista oppaista ja teorioista on hyötyä. Minusta ne ovat aina olleet hölynpölyä. Olen edelleen sitä mieltä. Niiden ongelma on se, että ne leijuvat ilmassa, tyhjän päällä. Ne tarjoavat pelkkiä metodeja.

Metodien lisäksi ihminen tarvitsee syyn, tarkoituksen. Miksi edes yrittää yhtään mitään? Se syy on Jeesus.

Noin vuosi sitten rukoilin muutaman viikon ajan Jumalalta, että hän tekisi minusta rohkeamman ja tietoisemman jne. Jumala toteutti rukoukseni, mutta se tapahtui melko hitaasti ja nimenomaan näiden kahden oivalluksen myötä: ihmisen itseisarvo ja valinnanvapaus.

Onko muita, jotka ovat alkaneet hallita mielialaansa ja käyttäytymistään? Miten se on teillä tapahtunut? Mitä oivalluksia teillä on liittynyt tähän muutokseen?

 

HAHAHAA onnea sille positiivisuuldelle, on ihan perseestä ja perustuu satuolentoihin. Sut tullaan niin polkeen maanrakoon jos jossain julkisella paikalla normaali elämässä avaat suus tästä hulludestasi. Voi jeesus mitä hourailua.

Tiedän jo, että on paljon ihmisiä, jotka vihaavat Jeesusta jne., ja Jeesus varoittikin sellaisista sanoessaan, että Hänen nimensä tähden kaikki tässä maailmassa tulevat vihaamaan meitä.

Toisaalta Jeesus on se syy, miksi en enää ahdistu voimakkaasti vihasta ja torjunnasta, jota koen silloin tällöin! Minusta on ihanaa, jos Jeesus on se syy, miksi joudun kohtaamaan ikäviä asioita. Pyrin siihen.

Miksi pitäisi? Minulle on ihan okei, että välillä on vihainen, surullinen, pettynyt ja niin edelleen. Nuo ovat ihan normaaleja tunteita ja kuten kaikki tunteet, ne menevät kohta ohi itsestään.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä positiivisemmaksi, mutta osaan kyllä hallita mielialojani. Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä mun kohdalla. Keskityn, pyrin rauhoittamaan mieltäni, muistelen esim vastoinkäymisissä, että olen selvinnyt vastoinkäymisistä ennenkin. Kannustan itseäni, kehunkin joskus hiljaa mielessäni. Yritän olla levittämättä omaa ärtymystäni ympäristöön, koska silloin se moninkertaistuu. Ei ole työkaverien syy jos kotona on aamulla ollut jotain kränää. Jouluruuhkassa mielummin väistän, annan tilaa, sanon "ole hyvä" ja hymyilen kuin pidän hampaat irvessä omasta paikastani. Olen huomannut, että se vähentää stressiä. 

Annan myös itseni surra, jotta suru ei jäisi kaikertamaan sisikuntaan ja muuttuisi katkeruudeksi, joka sitten pilaa elämän. Suru loppuu aikanaan suremalla. 

Luin joskus urheilijoiden mielikuvaharjotteista, ja se oli aika innostavaa. Sovellan sitä, mitä siitä (hatarasti) muistan. 

Mielialojensa ja käyttäytymisensä hallinta ja hillintä on aikuisuutta. 

Huomaan vieroksuvani ap:n käyttämää positiivisuus -sanaa, mutta sen purkamiseen mulla ei nyt ole aikaa. Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan positiivinen, optimistinen, vahva tai reipas. Hyvän elämän ja hyvien ihmissuhteiden tunnusmerkki on, että niissä on tilaa kaikenlaisille tunteille. 

 

Kaikki mitä kirjoitit myönteisestä asenteesta (itsekin vierastan positiivisuus-sanaa, mutta käytin sitä otsikossa tilan puutteen ja "raflaavuden" vuoksi) ja sen hyödyistä ja metodeista (esim. urheilijoiden mielikuvaharjoitukset) pitää paikkaansa, mutta itse olen jostain syystä aina ollut niin perusteellinen ja syvintä totuutta hakeva, etten pysty hyötymään metodeista ilman syvintä tarkoitusta.

Minulle mielikuvaharjoituksista yms. ei ollut mitään hyötyä, koska tarkoitus puuttui. Vasta uskoon tultuani olen saanut tarkoituksen yrittää.

Surulliset ja ikävät tunteet ja ajatukset ovat normaaleja tässä maailmassa meille kaikille; elämmehän syntisessä, langenneessa maailmassa! Salaisuus onkin siinä, että kurjat olosuhteet eivät ole lopullinen totuus! On syytä iloon ja toivoon, koska kaikella on syy: Jeesus. Jeesus on voittanut maailman.

Osaan. Mieliala perustuu paljolti siihen millaisia ajatuksia liikkuu mielessä. Osaan hallita ajatteluani, esim. ohjata sen uusille urille tai pysäyttää sen. Esim. jos mielessäni alkaa automaattivaihteella märinä jostain ihmisestä tai säästä, huomaan että tämä vain huonontaa mielialaani eikä ole millään tapaa rakentavaa, joten lopetan sen. Sitten on jo parempi olla.

Toisaalta, en kannata yletöntä positiivisuuteen takertumista, sellaista että jokainen vihan, kateuden, pessimismin tms tunne pitäisi heti torjua. Kyllä niitä saa minusta tulla ja mennäkin, kohtuullisessa määrin, ja on vain tervettä tuntea tunteensa läpi. Vasta sitten jos huomaan, että itse asiaa aina vaan päässäni pyörittelemällä pitkitän tunteiden luonnollista kulkua, niin sitten ryhdyn ajatuskontrollitoimiin.

En jaksanut lukea koko aloitusta mutta otsikkoon vastaan, että semmoinen ei mistään johtuva huonotuulisuus paranee kun hymyilee väkisin 5-10 minuuttia.

Iän myötä oppinut myös antamaan itselleen anteeksi asioita joita nuorempana vatvoi viikkotolkulla mentaliteetilla menneet on menneitä, turha niitä on murehtia kun ei niille mitään voi. Sitten vaan suljen ne ajatukset ja keskityn tulevaan.

Tiffany kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä positiivisemmaksi, mutta osaan kyllä hallita mielialojani. Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä mun kohdalla. Keskityn, pyrin rauhoittamaan mieltäni, muistelen esim vastoinkäymisissä, että olen selvinnyt vastoinkäymisistä ennenkin. Kannustan itseäni, kehunkin joskus hiljaa mielessäni. Yritän olla levittämättä omaa ärtymystäni ympäristöön, koska silloin se moninkertaistuu. Ei ole työkaverien syy jos kotona on aamulla ollut jotain kränää. Jouluruuhkassa mielummin väistän, annan tilaa, sanon "ole hyvä" ja hymyilen kuin pidän hampaat irvessä omasta paikastani. Olen huomannut, että se vähentää stressiä. 

Annan myös itseni surra, jotta suru ei jäisi kaikertamaan sisikuntaan ja muuttuisi katkeruudeksi, joka sitten pilaa elämän. Suru loppuu aikanaan suremalla. 

Luin joskus urheilijoiden mielikuvaharjotteista, ja se oli aika innostavaa. Sovellan sitä, mitä siitä (hatarasti) muistan. 

Mielialojensa ja käyttäytymisensä hallinta ja hillintä on aikuisuutta. 

Huomaan vieroksuvani ap:n käyttämää positiivisuus -sanaa, mutta sen purkamiseen mulla ei nyt ole aikaa. Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan positiivinen, optimistinen, vahva tai reipas. Hyvän elämän ja hyvien ihmissuhteiden tunnusmerkki on, että niissä on tilaa kaikenlaisille tunteille. 

 

Kaikki mitä kirjoitit myönteisestä asenteesta (itsekin vierastan positiivisuus-sanaa, mutta käytin sitä otsikossa tilan puutteen ja "raflaavuden" vuoksi) ja sen hyödyistä ja metodeista (esim. urheilijoiden mielikuvaharjoitukset) pitää paikkaansa, mutta itse olen jostain syystä aina ollut niin perusteellinen ja syvintä totuutta hakeva, etten pysty hyötymään metodeista ilman syvintä tarkoitusta.

Minulle mielikuvaharjoituksista yms. ei ollut mitään hyötyä, koska tarkoitus puuttui. Vasta uskoon tultuani olen saanut tarkoituksen yrittää.

Surulliset ja ikävät tunteet ja ajatukset ovat normaaleja tässä maailmassa meille kaikille; elämmehän syntisessä, langenneessa maailmassa! Salaisuus onkin siinä, että kurjat olosuhteet eivät ole lopullinen totuus! On syytä iloon ja toivoon, koska kaikella on syy: Jeesus. Jeesus on voittanut maailman.

Olen samanlainen kuin sinä tuossa mitä sanoit totuudesta ja syvyydenhausta. Mutta miten Jeesus pystyy merkitsemään sinulle yhtikäs mitään? Sitä minä en tajua. Saat toki pitää asiaa, jota Jeesus edustaa ja häntä tärkeänä, mutta enpä nyt itse kyllä kykene.

En ymmärrä millä tavalla Jeesus olisi mikään totuus?

En usko jumalaan, en siis Jeesukseenkaan.

Ainoa mihin uskon ovat eräänlaiset luonnonlait, tavallaan se, mistä karmassa on kysymys. Mitä teet toisille, sen teekin itsellesi jne.

En vain tiedä, milloin oivallan saman, minkä sinä, mutta olen melko varma, että oivallan sen ilman Jeesusta. Tai sitten Jeesus tarkoittaa sinulle ja minulle ihan eri asioita :) Jeesus ei ole totta minulle millään lailla.

Mutta eiköhän tuossa mistä puhuit ole pohjimmiltaan kyse rohkeudesta ja tajusin juuri ihan pari päivää sitten, että minun ongelmani on välinpitämättömyys, joka taas on kuulemma rohkeuden vastakohta. En tee mitään, etten epäonnistuisi -> muutun piittaamattomaksi ja välinpitämättömäksi. Siitä aion ja tahdon nyt pyristellä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Tiffany kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä positiivisemmaksi, mutta osaan kyllä hallita mielialojani. Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä mun kohdalla. Keskityn, pyrin rauhoittamaan mieltäni, muistelen esim vastoinkäymisissä, että olen selvinnyt vastoinkäymisistä ennenkin. Kannustan itseäni, kehunkin joskus hiljaa mielessäni. Yritän olla levittämättä omaa ärtymystäni ympäristöön, koska silloin se moninkertaistuu. Ei ole työkaverien syy jos kotona on aamulla ollut jotain kränää. Jouluruuhkassa mielummin väistän, annan tilaa, sanon "ole hyvä" ja hymyilen kuin pidän hampaat irvessä omasta paikastani. Olen huomannut, että se vähentää stressiä. 

Annan myös itseni surra, jotta suru ei jäisi kaikertamaan sisikuntaan ja muuttuisi katkeruudeksi, joka sitten pilaa elämän. Suru loppuu aikanaan suremalla. 

Luin joskus urheilijoiden mielikuvaharjotteista, ja se oli aika innostavaa. Sovellan sitä, mitä siitä (hatarasti) muistan. 

Mielialojensa ja käyttäytymisensä hallinta ja hillintä on aikuisuutta. 

Huomaan vieroksuvani ap:n käyttämää positiivisuus -sanaa, mutta sen purkamiseen mulla ei nyt ole aikaa. Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan positiivinen, optimistinen, vahva tai reipas. Hyvän elämän ja hyvien ihmissuhteiden tunnusmerkki on, että niissä on tilaa kaikenlaisille tunteille. 

 

Kaikki mitä kirjoitit myönteisestä asenteesta (itsekin vierastan positiivisuus-sanaa, mutta käytin sitä otsikossa tilan puutteen ja "raflaavuden" vuoksi) ja sen hyödyistä ja metodeista (esim. urheilijoiden mielikuvaharjoitukset) pitää paikkaansa, mutta itse olen jostain syystä aina ollut niin perusteellinen ja syvintä totuutta hakeva, etten pysty hyötymään metodeista ilman syvintä tarkoitusta.

Minulle mielikuvaharjoituksista yms. ei ollut mitään hyötyä, koska tarkoitus puuttui. Vasta uskoon tultuani olen saanut tarkoituksen yrittää.

Surulliset ja ikävät tunteet ja ajatukset ovat normaaleja tässä maailmassa meille kaikille; elämmehän syntisessä, langenneessa maailmassa! Salaisuus onkin siinä, että kurjat olosuhteet eivät ole lopullinen totuus! On syytä iloon ja toivoon, koska kaikella on syy: Jeesus. Jeesus on voittanut maailman.

Olen samanlainen kuin sinä tuossa mitä sanoit totuudesta ja syvyydenhausta. Mutta miten Jeesus pystyy merkitsemään sinulle yhtikäs mitään? Sitä minä en tajua. Saat toki pitää asiaa, jota Jeesus edustaa ja häntä tärkeänä, mutta enpä nyt itse kyllä kykene.

En ymmärrä millä tavalla Jeesus olisi mikään totuus?

En usko jumalaan, en siis Jeesukseenkaan.

Ainoa mihin uskon ovat eräänlaiset luonnonlait, tavallaan se, mistä karmassa on kysymys. Mitä teet toisille, sen teekin itsellesi jne.

En vain tiedä, milloin oivallan saman, minkä sinä, mutta olen melko varma, että oivallan sen ilman Jeesusta. Tai sitten Jeesus tarkoittaa sinulle ja minulle ihan eri asioita :) Jeesus ei ole totta minulle millään lailla.

Mutta eiköhän tuossa mistä puhuit ole pohjimmiltaan kyse rohkeudesta ja tajusin juuri ihan pari päivää sitten, että minun ongelmani on välinpitämättömyys, joka taas on kuulemma rohkeuden vastakohta. En tee mitään, etten epäonnistuisi -> muutun piittaamattomaksi ja välinpitämättömäksi. Siitä aion ja tahdon nyt pyristellä eroon.

Ihmiskunta on syntiinlangennut, paha ja irrallaan Jumalasta. Ihmiskunnan tila ei ole Jumalasta eikä ikuista, vaan se on katoavainen, valheellinen. Ikuinen elämä ei sisälly ihmisiin itseensä. Ihminen ei voi löytää sitä itsestään, vaikka yrittäisi. Jumala rakasti ihmisiä niin paljon, että syntyi itse ihmiseksi, Pojassa Jeesuksessa, ja sovitti ristin kuolemallaan ihmisten synnit. Jeesus voitti kuoleman, koska Hän on itse ikuisen elämän lähde, Hän ei voi kuolla!

Mm. sitä tarkoittaa, että Jeesus on totuus.

Useimmiten pystyn ihan ilman satuja ja tarinoita, mutta voin minä kulkea pastasiivilä päässä jos se sinua lohduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiffany kirjoitti:

Eli osaatteko hallita mieltänne ja mielialaanne halutessanne?

Itse olen viime kuukausien aikana huomannut, että se on mahdollista, ainakin minulle. En koskaan aiemmin koko elämässäni uskonut siihen, vaan olin ihan vakuuttunut, että yhtälöä 'huonot olosuhteet ja kokemukset = huono mieliala' jne. ei voi muuttaa halutessaan.

Kun aloin yrittää, huomasin, että se toimii. Olen yllättynyt ja alkanut ajatella, että mikä vain on minulle nyt mahdollista, kaikki ovet ovat avoinna. Tai ainakin, että monet ovet, jotka koko aiemman elämäni olivat suljettuina minulta, koska olen liian arka, herkkä, huono, epäonnistuja, pelokas jne., on mahdollista avata.

Yksi ratkaisevimmista muutoksista on ollut se, että olen alkanut ymmärtää, että ahdistavat ja pelottavat tilanteet menevät ohi eivätkä ne tuhoa minua. Aikaisemmin pelko lamautti minua enkä ollut rohkea, en ottanut riskejä yhtään. Nyt tässä on tapahtunut muutos.

Tämä mullistava muutos, joka on tehnyt minusta henkisesti vahvemman ja onnellisemman, on ollut minulle mahdollinen siksi, että yritin. Mutta miksi aloin yrittää tätä? Mistä sain motiivin? Tiedän vastauksen.

Sain motiivin siitä, että tulin uskoon (jo viisi vuotta sitten) ja aloin vuosien varrella ymmärtää, että minulla on ihmisarvo, joka ei vähene, vaikka epäonnistuisin, tulisin torjutuksi, toimisin väärin tms. Mikään ei voi tuhota minua. Uskoon tultuani aloin myös ymmärtää, että ihmisellä on valinnanvapaus: voin valita, että ylitän itseni jossain tilanteessa, eli että yritän.

Nykyään markkinodaan kaikenlaisia oppaita, kursseja, teorioita, filosofioita ja menetelmiä, joilla saa mielialansa positiivisemmaksi, suhtautumisensa rohkeammaksi ja joilla ylipäätään pyritään korkeampaan tiedostamiseen ja oman mielensä hallitsemiseen. En ole koskaan uskonut, että noista oppaista ja teorioista on hyötyä. Minusta ne ovat aina olleet hölynpölyä. Olen edelleen sitä mieltä. Niiden ongelma on se, että ne leijuvat ilmassa, tyhjän päällä. Ne tarjoavat pelkkiä metodeja.

Metodien lisäksi ihminen tarvitsee syyn, tarkoituksen. Miksi edes yrittää yhtään mitään? Se syy on Jeesus.

Noin vuosi sitten rukoilin muutaman viikon ajan Jumalalta, että hän tekisi minusta rohkeamman ja tietoisemman jne. Jumala toteutti rukoukseni, mutta se tapahtui melko hitaasti ja nimenomaan näiden kahden oivalluksen myötä: ihmisen itseisarvo ja valinnanvapaus.

Onko muita, jotka ovat alkaneet hallita mielialaansa ja käyttäytymistään? Miten se on teillä tapahtunut? Mitä oivalluksia teillä on liittynyt tähän muutokseen?

 

HAHAHAA onnea sille positiivisuuldelle, on ihan perseestä ja perustuu satuolentoihin. Sut tullaan niin polkeen maanrakoon jos jossain julkisella paikalla normaali elämässä avaat suus tästä hulludestasi. Voi jeesus mitä hourailua.

Ai positiivisuus on perseestä? Taidat itse olla.

osaan, mutta jeesus ei liity siihen mitenkään.

Tiffany kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiffany kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä positiivisemmaksi, mutta osaan kyllä hallita mielialojani. Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä mun kohdalla. Keskityn, pyrin rauhoittamaan mieltäni, muistelen esim vastoinkäymisissä, että olen selvinnyt vastoinkäymisistä ennenkin. Kannustan itseäni, kehunkin joskus hiljaa mielessäni. Yritän olla levittämättä omaa ärtymystäni ympäristöön, koska silloin se moninkertaistuu. Ei ole työkaverien syy jos kotona on aamulla ollut jotain kränää. Jouluruuhkassa mielummin väistän, annan tilaa, sanon "ole hyvä" ja hymyilen kuin pidän hampaat irvessä omasta paikastani. Olen huomannut, että se vähentää stressiä. 

Annan myös itseni surra, jotta suru ei jäisi kaikertamaan sisikuntaan ja muuttuisi katkeruudeksi, joka sitten pilaa elämän. Suru loppuu aikanaan suremalla. 

Luin joskus urheilijoiden mielikuvaharjotteista, ja se oli aika innostavaa. Sovellan sitä, mitä siitä (hatarasti) muistan. 

Mielialojensa ja käyttäytymisensä hallinta ja hillintä on aikuisuutta. 

Huomaan vieroksuvani ap:n käyttämää positiivisuus -sanaa, mutta sen purkamiseen mulla ei nyt ole aikaa. Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan positiivinen, optimistinen, vahva tai reipas. Hyvän elämän ja hyvien ihmissuhteiden tunnusmerkki on, että niissä on tilaa kaikenlaisille tunteille. 

 

Kaikki mitä kirjoitit myönteisestä asenteesta (itsekin vierastan positiivisuus-sanaa, mutta käytin sitä otsikossa tilan puutteen ja "raflaavuden" vuoksi) ja sen hyödyistä ja metodeista (esim. urheilijoiden mielikuvaharjoitukset) pitää paikkaansa, mutta itse olen jostain syystä aina ollut niin perusteellinen ja syvintä totuutta hakeva, etten pysty hyötymään metodeista ilman syvintä tarkoitusta.

Minulle mielikuvaharjoituksista yms. ei ollut mitään hyötyä, koska tarkoitus puuttui. Vasta uskoon tultuani olen saanut tarkoituksen yrittää.

Surulliset ja ikävät tunteet ja ajatukset ovat normaaleja tässä maailmassa meille kaikille; elämmehän syntisessä, langenneessa maailmassa! Salaisuus onkin siinä, että kurjat olosuhteet eivät ole lopullinen totuus! On syytä iloon ja toivoon, koska kaikella on syy: Jeesus. Jeesus on voittanut maailman.

Olen samanlainen kuin sinä tuossa mitä sanoit totuudesta ja syvyydenhausta. Mutta miten Jeesus pystyy merkitsemään sinulle yhtikäs mitään? Sitä minä en tajua. Saat toki pitää asiaa, jota Jeesus edustaa ja häntä tärkeänä, mutta enpä nyt itse kyllä kykene.

En ymmärrä millä tavalla Jeesus olisi mikään totuus?

En usko jumalaan, en siis Jeesukseenkaan.

Ainoa mihin uskon ovat eräänlaiset luonnonlait, tavallaan se, mistä karmassa on kysymys. Mitä teet toisille, sen teekin itsellesi jne.

En vain tiedä, milloin oivallan saman, minkä sinä, mutta olen melko varma, että oivallan sen ilman Jeesusta. Tai sitten Jeesus tarkoittaa sinulle ja minulle ihan eri asioita :) Jeesus ei ole totta minulle millään lailla.

Mutta eiköhän tuossa mistä puhuit ole pohjimmiltaan kyse rohkeudesta ja tajusin juuri ihan pari päivää sitten, että minun ongelmani on välinpitämättömyys, joka taas on kuulemma rohkeuden vastakohta. En tee mitään, etten epäonnistuisi -> muutun piittaamattomaksi ja välinpitämättömäksi. Siitä aion ja tahdon nyt pyristellä eroon.

Ihmiskunta on syntiinlangennut, paha ja irrallaan Jumalasta. Ihmiskunnan tila ei ole Jumalasta eikä ikuista, vaan se on katoavainen, valheellinen. Ikuinen elämä ei sisälly ihmisiin itseensä. Ihminen ei voi löytää sitä itsestään, vaikka yrittäisi. Jumala rakasti ihmisiä niin paljon, että syntyi itse ihmiseksi, Pojassa Jeesuksessa, ja sovitti ristin kuolemallaan ihmisten synnit. Jeesus voitti kuoleman, koska Hän on itse ikuisen elämän lähde, Hän ei voi kuolla!

Mm. sitä tarkoittaa, että Jeesus on totuus.

Ei tuommoinen hölinäpaska mikään totuus ole. Eli ensin pitää nielaista pelkkä uskomus, jotta voi löytää totuuden. Selvä. Ei kiinnosta.

Tuo uskovaishömppä vei pohjan koko sinänsä hienolta oivallukselta aloituksessasi. En oikein usko kun selität, että pyrit totuudellisuuteen. Sinähän joudut uskomaan pelkän uskomuksen sitä ennen,

miten hei ap _totuus_ voi _pohjautua_ uskomukselle?

Jesse-usko on ihan kuin laksatiivit telkkarimainoksessa: tiedän, milloin olo helpottuu ja saa mielenrauhan.  Tulee onnellinen perhe. Vaikka saman asian voisi hoitaa niin, että perhe syö, juo, nukkuu ja liikkuu terveellisesti.