Miksi ihminen lähtee suhteesta, sitten ilmoittaa tulevansa takaisin?
Mitä ihmeen peliä sellainen on? Tapahtunut suhteessa vuosien aikana toistuvasti. Toisella alkaa menojalka vipattaa. Ei välitä enää pätkääkään, haukkuu vaan ja kiukkuaa. Tekee kodin ilmapiiristä hirveän. Sitten ilmoittaa, että suhde päättyi tähän ja lähtee.
Menee jonkin aikaa ja ilmoittaa, että haluaakin palata suhteeseen.
Taustalla ollut useita pettämisiä, valehtelua, kun jäänyt kiinni niin uusia valheita. Salaisia kännyköitä ja tekaistuja FB-tilejä, vain seuranhakua varten. Jne.
Nyt olen päättänyt, etten halua enää tuollaista elämää. Ja tämä toinen, joka on pettänyt ja valehdellut ja jättänyt, ei anna periksi. Jahtaa vaan vaikka samalla edelleen valehtelee asioita.
Mitä tällainen on?
Kommentit (3)
Niin. Olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten. Mutta aina uskoin toisen vakuutteluun, että hän muuttuu. Enää en usko.
Tämä on varmaan se käänteinen versio siitä, että toinen potkii pihalle ja kun toinen jatkaa elämäänsä yksin ja ehkä jopa uudessa suhteessa, niin sitten vingutaan takaisin.
Enemmän kiinnostaa millainen kynnysmatto tuollaista jaksaa katsella. Mun tapauksessa ois saanut mennä menojaan jo ekasta.