Sinä joka et ole järin myötätuntoinen!

Jännä aloitus :)

Jos näet toisen kärsivän enemmän tai vähemmän, miten et automaattisesti mielessäsi "samaistu" häneen?

- no aivoni nyt vain toimivat näin, en osaa samaistua.

Mitä tunteita sinulle tulee tuon myötätunnon sijasta?

- neuvoja miten hoitaa tilanne järkevästi

Miksi luulet kokevasi juuri niitä tunteita mitä sinulle tulee kys. tilanteessa?

- minulla ei ole ollut kauheasti ystäviä, huonot sosiaaliset taidot. Lähestyn asioita järkipohjalta, en vain ole tunneihminen

Jos kyseessä on tilanne, jossa teet itse jotain häviötä jos osoitat toiselle myötätuntoa/pyrit auttamaan häntä, onko sinun helppo järkeillä ettei se ole itsellesi kannattavaa ja työnnät sen jälkeen myötätunnon pois mielestäsi?

- yritän kyllä lohduttaa ja antaa neuvoja tai edes jotenkin osoittaa myötätuntoni. En tosin ymmärrä miksei se olisi etujeni mukaista. Joskus en osaa sanoa mitään, ja tiedän ettei toinen kaipaa neuvoja. Sellainen tilanne jaa häiritsemään, tulee mietittyä että mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä.

Kiitti vastauksesta kakkoselle! Kysymykset oli vain suuntaa antavia, voi vastata myös yleisesti ilman niitä, ap

Vastaan, vaikka koenkin olevani sopivan myötätuntoinen, mutta en liian. Jos näen toisen ihmisen kärsivän, niin en kyllä automaattisesti yritä samaistua häneen. Tarkkailen häntä ja jos hänen mielestäni kuuluukin kärsiä niin ok. Jos taas ihminen on joutunut todella vaikeaan ehkä pitkäkestoiseenkin tilanteeseen, vaikka onkin yrittänyt parhaansa ja on itsekin auttamishaluinen silloin kun jaksaa, niin autan häntä vaikean tilanteen ylitse pyytettömästi ja vaivojani monesti säästämättä. Olen iloinen, kun voin auttaa enkä odota vastapalvelusta. Se palkitsee, kun näen hänellä menevän paremmin.

Autan pienemmissä asioissa ehkä kerran, mutta jos huomaan, että ihminen tekee samat virheet uudestaan, jätän hänet oman onnensa nojaan. Riippuvaisten takkaa en kanna, vaan totean heidän olevan hoidon tarpeessa ja mielellään voisivat itse  alkaa muuttamaan itseään.

Lapsia autan aina. Autan tuntemattomiakin. Mietin joskus, että onko auttaminen minulle kannattavaa vai ei, mutta kannattavuus ei tunnu ratkaisevan sitä, että ketä autan. Toki autan mieluummin em. kaltaisia ihmisiä eli heitä joiden koen kokeneen kovempia tai yhtä kovia koettelemuksia kuin mistä itse olen jo selvinnyt.

Jos näen jonkun köyhän niin olen hänelle myötätuntoinen. Ei tarkoita sitä että annan hänelle rahaa. Olen ystävällinen ja voin ajaa hänet  sinne missä on leipäjonon pää.

Olen ystävällinen ja myötätuntoinen köyhää kohtaan.

Osaan samaistua mutta minusta elämä nyt on vaan aika vaikeaa. Ajattelen kai jotenkin niin että mitä minä nyt alkaisin sympatiseeraamaan, kun jokaiselle se paska tsägä osuu joskus kohdalla. Että pärjätkäämme kukin vuorollamme. Jollain sairaalla tavalla nautin myös kuulla kamalista ihmiskohtaloista.

Vierailija kirjoitti:

Jos näen jonkun köyhän niin olen hänelle myötätuntoinen. Ei tarkoita sitä että annan hänelle rahaa. Olen ystävällinen ja voin ajaa hänet  sinne missä on leipäjonon pää.

Olen ystävällinen ja myötätuntoinen köyhää kohtaan.

Siis voin autiolla viedä hänet sinne  leipäjonon hännille :)

Korkeintaan joku "piruparka kun tuohon ittensä hankkinut" mutta siinä kaikki myötätunnot.

Minulla on periaate ettei kenenkään tarvitse auttaa minua mutten minäkään auta ketään. Ja mahdolliset "apupalvelut" ostetaan selvällä rahalla niin ei jää kenellekkään kiitollisuudenvelkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos näen jonkun köyhän niin olen hänelle myötätuntoinen. Ei tarkoita sitä että annan hänelle rahaa. Olen ystävällinen ja voin ajaa hänet  sinne missä on leipäjonon pää.

Olen ystävällinen ja myötätuntoinen köyhää kohtaan.

Siis voin autiolla viedä hänet sinne  leipäjonon hännille :)

Autolla, autolla, aaaauuuuuutoolllllaaaa :)

En minä tiedä miksi en tunne myötätuntoa - en vaan tunne. Minä vaan katselen ulkopuolisena sitä kärsimystä, ja saatan älyllisesti todeta että kamalaa, mutta ei se minussa itsessäni mitään tunnereaktioita aiheuta. Ja hyvä niin.

Auttaa kun voi ilman tunteiluakin. Minulla on vahva oikeudenmukaisuuden taju ja velvollisuudentunne, ja niiden ajamana kyllä tarvittaessa autan, niin läheistä kuin vaikka järjestöjen kautta erilaisia hyviä asioita. En minä tarvitse siihen mitään kanssakärsimisen tunteita myötätunnon kautta. 

Jos näet toisen kärsivän enemmän tai vähemmän, miten et automaattisesti mielessäsi "samaistu" häneen? Mitä tunteita sinulle tulee tuon myötätunnon sijasta? Miksi luulet kokevasi juuri niitä tunteita mitä sinulle tulee kys. tilanteessa?

- On kärsimystä, jonka ihminen on omalla tyhmyydellään aiheuttanut. Tällaisissa tapauksissa en juurikaan tunne myötätuntoa. Pikemminkin ärsyynnyn, jos henkilö kerjää sääliä tai on kykenemätön tai haluton auttamaan itse itseään.

- En myöskään tunne myötätuntoa sellaisten tilanteiden uhreja kohtaan, jotka ovat kaukana omasta kokemuspiiristäni. Esimerkiksi nälänhätä on todella surullinen ja traaginen asia, mutta ajatellessani asiaa en tunne mitään. Asia ei kosketa minua tai lähimmäisiäni.

Jos kyseessä on tilanne, jossa teet itse jotain häviötä jos osoitat toiselle myötätuntoa/pyrit auttamaan häntä, onko sinun helppo järkeillä ettei se ole itsellesi kannattavaa ja työnnät sen jälkeen myötätunnon pois mielestäsi?

- Tämä kuulostaa minusta täysin absurdilta. Vaikka minulla menisi päin helvettiä, osoittaisin tietenkin myötätuntoa toisille, jos he sen ansaitsisivat. Auttamaan en ehkä ryhtyisi, jos minulla olisi kädet täynnä työtä korjatessa omia asioitani.

Kaikenlaista keskustelua aiheesta![/quote]

Tuleeko tuo suhtautuminen ja ajattelu teillä luonnostaan vai onko se pitänyt joskus opetella? Voiko sitä ylipäätään opetella? ap

Täältä tulee ihminen, joka ei myötätuntoa tunne, poislukien oma perhe ja muutama luottoihminen. Minulle on se ja sama, kuinka jollain tuntemattomalla menee. Jokainen huolehtii itsestään. Ei elämä ole ruusuilla tanssimista. En tuhlaa myötätuntoa, silti olen suosittu ystävien kesken, ei minusta huomaa päällepäin, että olen oikeasti itsekäs, ehei osaan olla sopivan empaattinen ja rehellinen. Jokainen kantakoon murheensa, turhaa tulla valittamaan. Kelpaako ap?

Nämä ovat niin laajoja ja epämääräisiä kysymyksiä, että niihin on hyvin vaikea vastata, enkä edes ymmärtänyt mitä tarkoittaa "teet itse jotain häviötä".

Toisten ihmisten kärsimystä on niin monenlaista, ja suhtaudun eri tilanteisiin hyvin eri tavalla. Jos joku on vaikka ahdistunut raha-asioiden takia, niin en kuitenkaan voi tehdä asialle mitään eikä myötätunto siinä auta. Sitten taas jos joltakulta on vaikka kuollut omainen, niin pystyn olemaan rauhallinen siinä tilanteessa, kuuntelemaan ja hoitamaan käytännön asioita. Olen saanut tästä kiitostakin, että en pelkää kohdata surevia, mutta se johtuu vain siitä etten samaistu liikaa toisen suruun.

Voisitko ap yksilöidä jonkin tilanteen tarkemmin, niin olisi helpompi miettiä reaktioitani?

Olen introvertti ja sitoudun harvoihin ihmisiin, mutta silloin kun sitoudun niin teen sen täysillä. Näitä ihmisiä kohtaan tunnen erittäin vahvaa lojaliteettia ja myötätuntoa. Muiden kohdalla en tunne myötätuntoa silloinkaan kun he selvästi näyttävät surunsa tms. En tiedä miksi, sama juttu kuin aikaisemmin vastanneella että en vain tunne sitä tunnetta. Olisi kyllä ihan kivaa olla normaali, mutta kun on heikot sosiaaliset taidot niin minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko tuo suhtautuminen ja ajattelu teillä luonnostaan vai onko se pitänyt joskus opetella? Voiko sitä ylipäätään opetella? ap

Luonnostaan tulee, ei tarvitse opetella. Turhaa valitusta en kuuntele, olen aina ollut samanlainen.

nro 13

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko tuo suhtautuminen ja ajattelu teillä luonnostaan vai onko se pitänyt joskus opetella? Voiko sitä ylipäätään opetella? ap

Tulee varmaankin luonnostaan, tai ehkä kasvatuksesta. Sanoisin myös, että elämä on kovettanut entisestään. Olen kuitenkin kaveripiirissä suosittu ja empaattisena pidetty ihminen. En tiedä, tietävätkö he ihan tarkkaan, mitä todella ajattelen. En tosin koskaan sanokaan suoraan "omapa oli vikasi", vaikka pääni sisällä niin ajattelenkin.

Suurin osa palstalle kirjoittajista vaikuttaa melko myötätunnottomilta. Ketju, jossa haluat ymmärtää erilaisia ihmisiä kuin itse olet, ei tule paljoa vastauksia saamaan. Toisaalta vastaajatkaan eivät varmaan saa juurikaan alapeukkuja (paitsi minä tietysti), koska av-mammojen enemmistö samaistuu heihin. Eri asia, jos perustaisit vaikka ketjun "Sinä joka et ole järin hyvä käyttämään rahaa!" tai "Sinä joka teet joka teet paljon kirjoitusvirheitä!". Kyllä silloin satelisi moralisoivia kommentteja ja alapeukkuja.

En ole missään nimessä myötätuntoinen. Jos näen jonkun kärsivän, mietin että tee asialle jotain tuon ruikutuksen sijaan. Yleensä asiat muuttuu kun tarttuu itse toimeen eikä odota muiden tekevän puolestaan. Tämä siis ero/rahapula/muu materiaalinen tilanne. Toisaalta olen pitänyt kuolevaa ystävää kädestä ja itkenyt hänen kanssaan. Sairaudelle ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko tuo suhtautuminen ja ajattelu teillä luonnostaan vai onko se pitänyt joskus opetella? Voiko sitä ylipäätään opetella? ap

Minusta sinun pitäisi hyväksyä että ihmiset ovat erilaisia, heidän tapansa suhtautua on erilainen. Jos tässä nyt viitataan köyhyysjuttuihin niin itseasiassa olen useinkin ostanut tuntemattomille nuorille opiskelijoille ruokakasseja ihan vain auttaakseni. Vaikka olisi itse möhlitty tilanne. Olen ostanut narkkareille tiskiainetta ja ruokaa. Olen myös opastanut näitä nuoria siinä ohessa että kannattaa pitää jauhoja ja hiivaa kaapissa jne. Olen osallistunut joulupuu-keräykseen, autan ihmisiä parhaani mukaan. Olen hoitoapuna yhlle, teen vapaaehtoistyötä, juttelen (yksinäisille?) ihmisille. Autan naista lastenvaunujen kanssa, monesti kaupassa olen saattanut säästää äidin raivokohtaukselta illistelemällä lapselle.

Silti jos joku puhuu minulle ongelmistaan, en osaa samaistua, en osaa muuta kuin neuvoa tai ostaa heille jotain. En osaa oikein itkeä yhdessä ja surkutella heidän kohtaloa, kun itse näen sen vain tilanteena jolle pitäisi tehdä jotain. Sellaisena joka ratkeaa joko omalla päättäväisyydellä tai rahalla. Siinä mielessä en ole kovin myötätuntoinen. Ja vaikken olekaan, yritän tehdä parhaani omalla tavallani- vaikka sitten ostan sen ruokakassin. Se ei "poista sairautta", "parantaa vain oireen" -hetkeksi.

T. 2